IRC-Galleria

maaginen yö...Torstai 11.06.2009 15:48

Olin just menos nukkumaan joskuus... 24.00, ku kävi jtn outoo...
Olin tarkastamassa että etuovi on lukossa (toisin ku muumitalossa, meillä lukitaan ovet yöksi XD), kun kuulin sellasen iloisen "Maauu" äänen jostain siitä ihan oven liepeiltä. Katsoin oven ikkunasta alas, ja kas kummaa, siinä oli semmonen ihan ventovieras kissa. En ollu ennen nähny sitä, enkä tienny yhtään että mistä se olis voinut tulla.
No, menin sit huoneeseeni, puin kollarit ylle, ja menin siihen pihalle katsomaan sitä. Ihan innoissaan se tuli luokse, alkoi kehräämään ihan hullusti, ja oli siinä silitettävänä. Sit se kierteli mua hetken, ja lähti sitten kävelemään pihasta tielle, ja kääntyi katsomaan että seuraanko mä sitä. No, kun mulla ei sinäänsä ollut muutakaan tekemistä, ni lähdin sen matkaan.
Käveltiin tietä pitkin, se poukoili puolelta toiselle, ja aina välillä sen piti kiertää mun ympäri ainakin kerran, ja sit se taas jatkoi seikkailuaan. Sit ku se kulki edeltä, ni mä vaan katoin. Yhtäkkiä, kun oltiin saavuttu juuri meijän taloa lähellä sijaitsevan pellon reunaan, se pysähtyi ihan kokonaan.
Sit se istuutui, ja jäi toljottaan mua.
Mä kävelin siihen missä se istui, ja sit siinä vaan oltiin kummatkin katselemassa peltoa. Kun ei hiiriä siellä näkynyt, päätin lähteä takaisin pihaan. Ja se kissa lähti heti perään.
Siinä kuistin terassilla me sit istuttiin, kissa kiipeili mun syliin ja pois vähän väliä...
Sit tutkittiin meijän pihaympäristöä..
Kävin yhdessä välissä sisällä ottamassa hupparin ylleni (aiemmin oli ollu pelkkä hihaton). Sit kun menin ulos, sitä kissaa ei näkynyt missään. Kävelin vähän matkaa meijän autotallin edustalle, ja olin just kurkistamassa nurkan taakse halkopinon suuntaan (siellä niitä hiiriä piisaa), ku joku singahti auton alta just mun jalkojen välistä ja sit näinkin sen kissan kyyryssä jonkun halkopinon raon juurella...
Vissiin olin häirinnyt sen väjytystä. No, se kissa oli ihan fiilareissa siitä halkopinosta, joten päätin jättää sen sinne.

Aamulla siitä ei ollut jälkeäkään, paitsi kädessäni, johon se oli upottanut pikku kyntensä...

Loppu

Ai niin, ja oli huvittavaa kun siinä pihan äärellä oltiin yhdessä välissä, ilman mitään valoja sisällä, ihan pimeässä pihassa, seistiin just postilaatikon luona, se kissa istui mun jalan vieressä. Ja sit tietysti tuli postinjakaja :D
Mahto näyttää aika hauskalta, minä siinä sen dovren äijän kepin kanssa, vihreä huppari ja sandaalit, ja siinä mun jalan vieressä kissa, kummatkin vaa pilkkopimeässä sitä posteljoonia toljottaen :D:D:D:D

3kk <3Keskiviikko 10.06.2009 22:51

10.5kk joista tänään tulee 3kk...
ja enemmän on tulossa <333333333333333333

A <3 A

ikävä...Tiistai 09.06.2009 18:22

ikävä mun rakastani, ja ulkona paska sää...

njau njau njau njau njau njaaaauuuu.....Sunnuntai 07.06.2009 20:33

<333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333 3333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333 3333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333 3333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333

Oli ihanaa taas... ^^

perjantaista sunnuntaihin Anna oli meillä. PURRRRNJAUuu...
Lähdin perjantaina murua vastaan sen työpaikalle, mikronovalle, espooseen. Ja sit eksyin sile jossai liepeillä ku oli ihan ihmeelliset neuvot (en kerro keneltä). No onneks lopulta löysin sinne. Sit sieltä mentiin stadin kautta meille. sit vaa oltiin... Enempää en kerro XD katsottiin kun ulkona satoi ja niin edespäin. Satoi yhdessä välissä rakeitakin.
Sääli kun oli niin surkee sää pe-la, mut toisaalt, ihan hyvä vaan, ei me oltais haluttukaan ulos, kun on jotain parempaakin tekemistä ;D (fysiikan lukemista joo...).
Samoissa puuhissa viuhahti lauantaikin ohi. Ja sit tuli sunnuntai...
Annan piti lähtee puolilta päivin, kun sen piti ehtii kotiin jotta se ehtis nukkuun, ku sil on duunii maanantaina taas...

Ja jälleen oon yksin :(
Onneks lauantai ei oo kaukana... Ainakin niin mä viel nyt uskottelen itseäni... Vähän aikaa...

Mutta kaiken kaikkiaan, oli ehkä paras viikonloppu elämässäni tähän asti :) <333
thanks for the company, mururakaskultatärkinmunykkönenyksjaainoa-jotarkakstanniinpaljonetteivoisanoinkuvata...
Runo Annanlle

Jos voisin oikeasti kertoa, mitä tunnen sinua kohtaan.
Sääli kun sanaa niin vahvaa,
ei tulla keksimään koskaan.

Jos voisin näyttää tunteen sen, vahvempana kuin eilisen.
Sääli kun kuvaa niin täyttävää,
ei koskaan tulla näyttämään.

Jos olisi soitin joka soittelee, tunnetta joka järkeäni koittelee.
Sääli kun soitinta sellaista,
on mahdotonta tekaista.

Jos voisin kirjoittaa sinulle, mitä merkitsetkään minulle.
Sääli kun on ongelma syvä,
kesken loppuisi paperi ja kynä.

Jos tunteitani voisin sulle maistattaa, tai ehkä edes haistattaa.
Sääli ettei siihen ole kukkia,
tai raikkaan rikeitä varvas-sukkia.

Jos voisin olla käyttämättä, tunteen nimeä jota en voi olla näyttäättä
joskus hullu oon, sen tiedät
vielä yllättävän hyvin sen siedät

he hee

Eli en voi kunnolla näyttää tai kertoa,
ei sanat tai kuvat vedä sille vertoja.
Ja kun ei auta pianolla pimputtelu ja hakkaus,
on vain käytettävä sanaa

rakkaus

huomenna huomenna huomennaaa!!!!! ^^Torstai 04.06.2009 14:05

<333333333333333333333333

Pimpeli pom...Tiistai 02.06.2009 19:22

Alan jo oppia näitä biisejä ihan tiuhaan tahtiin ^^

tää ku se vaan on niin iloinen biisi ^^ (vastapainoks muille biiseille jotka osaan):
http://www.youtube.com/watch?v=Ze1208iMibE

Tää ku se on taas niin surullinen (vaihteeks...) :
http://www.youtube.com/watch?v=fvUfUx4h4X0

Tääki on vähä iloisempi, ja ku se on ihan hyvästä leffastaki ^^:
http://www.youtube.com/watch?v=1fEF-d3O9OY&feature=PlayList&p=E642D34CF9AD107B&playnext=1&playnext_from=PL&index=56

Kun ei oo muutakaan tekemistä.
Näin viikonloppua odottaen... ;D <333

-_-'''Tiistai 02.06.2009 16:00

http://www.vartti.fi/artikkeli/06a4b8dc-978f-436e-9e87-31230253f156

Jeh... Niitä idiootteja maailmalla riittää....

HALLELUUUJAAA!!!!!Maanantai 01.06.2009 22:41

Just ku soittelin pianolla (Jeff Buckley - hallelujah) ni sit tuli semmonen fiilis, et joku ois koittanu soittaa mulle tai jtn... No kävin alhaal katsomassa kännyyni, ja siel sit olikin kaks puhelua tullut. Anna oli koittanut soittaa, No, soitin sitten sille takas ja sain tietää, että:
Se tulee meille yöks ehkä jo perjantaista sunnuntaihin!!!! XD

Kaikki menikin vielä paremmin ku mitä alkuun luulin...
Nyt toivotaan ettei suunnitelmat enään muutu... ;D

mur... -_-'''Maanantai 01.06.2009 16:02

Huouh... Ääääääh!!!! Tää on niin vammasta... Miks ne ihmiset ei voi hoitaa niitä papereita tai mitälie jotta ne oikeet ihmiset pääsis oikeille paikoilleen ;_;? Nyt sit meni se koko viikko pieleen...
Tavataan vaan lauantaisin, jos silloinkaan... Kolme viikkoa joudun tekeen jtn yksin vaa ku Anna joutuu tekeen jonkun muun työpäivii... No tuleehan siitä rahaa jne, mut olis se ollu silti ainakin tuhat kertaa hauskempaa jos oltais voitu vaa olla yhes tää viikko loppuun asti... Alkoi hyvin aamuni joo...
Olisin edes herännyt ku soitit mulle, olisin mielelläni tullut vaikka kaupunkiin sun kaa... :(

Nyt sit joudun vaan oleen yksin, kun sä vaa duunaat. Ei kiva :(:(:( Kaikist eniten tässä kyrsii se, että tää tuli näin yllätyksenä... jos ne olis ilmoittanut sulle pari päivää aikasemmin ni ehk olisin kerinny suhtautuu tähän jotenkin toisin (mut tuskin). KJAÖJÖCNEKNANMCFKANDJKÖAKÄVNÄÅQWNVWNVWNVW!!!!!11... Äh. Tiiän ettei tää mitään auta, mut ku mua vaan harmittaa niin paljon... olis ollut niin paljon tekemistä... Ei tästä kuole (toivottavasti) tai mtn, mut ku... Mut ku... Yhyy, tää on perseestä :( Olin valmistautunu olemaan päivän susta erossa, en kahta viikkoa!!!!! Enkä halua masentaa sua, haluan ilmaista itseni (tosin aika huonosti ja melko masentavasti varmaan) jotenkin, koska oon nyt vaan turhautunut tähän näitten työnantajien sähläykseen.
Tiedän ettei se oo sun vika, eikä tälle voi mitään... Kyl mä sen pikkuhiljaa alan hyväksyä, mut oon kyl nyt niin turhautuneella tuulella että taidan lähteä tästä tekemään vatsalihaksia kunnes en voi enään nousta ylös puoleen tuntiin. Ja sit teen kolme kertaa saman rutiinin ainakin alustavasti...
Nähdään sit joskus, jos aika sallii... ;_;

Ja joo, oon ottanu huomioon että tää saattais kuullostaa säälittävältä, mutta: vaan ne jotka ovat todellisesti rakastuneita voi ymmärtää tätä...

Mutta kusipääkommentit on sallittuja myös ^^ mikäli haluatte tunteiteni kohteiksi...

mua ärsyttää joo........

Love you Anna <333333333333333333333333333333333333333333333