IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

hui !Keskiviikko 18.10.2006 18:54

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

[Ei aihetta]Maanantai 16.10.2006 17:34

moi meil on bilsaa ja kalle vei mun kuulokkeet. ; <
ja nää kaikki vaan pelaa jotain tai dataa kalelrias. :D

mulle tuli perjantaina viikon konelkielto, et ei välttämät
kauheest täälläpäin näy. :D

mutjoo. viikonloppu oli paska. en saanu lähtee mihinkään ku
mutsi suuttu torstaina. : < mut sit kävin kuitenki nopee la itikses
ja se oli kivaa <3 ja sit pe kävin kaupas. : >

Ah, koht syysloma. <3 keskiviikkon ini leikaa mun hiukset. (hui!)
torstain alkaa loma, ei mitään erikoist ja sit perjantaist sunnuntaihin
Annalle yöks <3 kai. taino se ei ooo viel varma ja 20. päivä oranssille <3
ja sunnuntaina Reea, Elina, Ilona, Heidi ja ehkä Helena meill <3

moikkamoi<3

surullinen fysiikantuntiTorstai 12.10.2006 21:21

Olin tänään tosi kiltti fyssantunnilla.
Testasin ne kaikki patterit et toimiiks ne
ja no ei kyl toiminu. Ja härri ei yhtään
arvostanu mun panosta, vaan dissas
et ne pitää testata eritaval. sit se raivos
mull viel et oon huono ku pelasin matopelii
ja et en saa uusii koetta jos en lue. : <<
Härri o ilkee. : <<

totuus minustaTiistai 10.10.2006 01:19

Parasta sinussa: kuuntelee, pervo, huumori. xD

Ei-niin-parasta sinussa: ehkä joskus pitkävihainen..

Olemme ystäviä, koska: oot mun muija !<3

Suurimmat yhtäläisyytemme: rokkiruudut..

Suurimmat eroavaisuutemme: emmää tiiä!

Terkkuni sinulle: of the aa peoples i ever met, you are the one I won't forget ! I<3u !


Ini


ps. tänne pitää lisätä yks kohta:

10 vuoden kuluttua minä: oon Annan ja Iidan kanssa sextailemassa Bighousessa!

totuus minustaTiistai 10.10.2006 01:16

Parasta sinussa: Kaikki

Ei-niin-parasta sinussa: -

Olemme ystäviä, koska: Iida on ihana mussukka <3

Suurimmat yhtäläisyytemme: Diggailemme samoista bändeistä..

Suurimmat eroavaisuutemme: jaaaaaa...

Terkkuni sinulle: Heips! Olet rakas kaveri :) <3


Chrisu

totuus minustaTiistai 10.10.2006 01:15

Parasta sinussa: kaikki mahdollinen <3

Ei-niin-parasta sinussa: Et jätä mulle mtn. xD noei xD

Olemme ystäviä, koska: Oot ihana ystävä <3

Suurimmat yhtäläisyytemme:ööh..? Negative<3

Suurimmat eroavaisuutemme: ööh..?

Terkkuni sinulle: Rakastan sua=)<3 oot rakas ystävä <3


Niina

totuus minustaTiistai 10.10.2006 01:13

Parasta sinussa: Kaikki! <3 =)

Ei-niin-parasta sinussa: höm.. en ole vielä ainakaan huomannut mtn. =)

Olemme ystäviä, koska: olemme ystäviä !

Suurimmat yhtäläisyytemme: ei hajuuka

Suurimmat eroavaisuutemme: ei hajuuka

Terkkuni sinulle: jatka samaan malliin, ime papan pallii ! :D


nita

totuus minustaTiistai 10.10.2006 01:11

Parasta sinussa: Kiva. :D jaa ihana ihminen <3

Ei-niin-parasta sinussa: öö, en osaa sanoa.

Olemme ystäviä, koska: olemme. :D

Suurimmat yhtäläisyytemme: yleensä pörröhiukset,

Suurimmat eroavaisuutemme: minä olen pikkuinen sinä iiso. :D

Terkkuni sinulle:<3 puspus <3


jassu

totuus minustaTiistai 10.10.2006 01:10

Parasta sinussa: todella v.mäinen ja parantumaton sekopää

Ei-niin-parasta sinussa: aina hilpeä...

Olemme ystäviä, koska: en tiennytkään että oon sen "ystävä"

Suurimmat yhtäläisyytemme: köyhiä

Suurimmat eroavaisuutemme: iida ei juo

Terkkuni sinulle: jonde kiittää, kuittaa ja katoaa pehkuihin nukkumaan....


joonatan

totuus minustaTiistai 10.10.2006 01:09

Parasta sinussa: Kun lähet mun kaa popparienkeliin.

Ei-niin-parasta sinussa: kun et jaksa mennä paulin pysäkille asti.

Olemme ystäviä, koska: lähet mun kaa poppikseen.

Suurimmat yhtäläisyytemme: tykkäämme käydä poppiksessa ja soman keikalla.

Suurimmat eroavaisuutemme:et tykkää paulis sil taval

Terkkuni sulle: Älä nai Paulia tai pyssy puhuu!


hanna