IRC-Galleria

d0llfacez

d0llfacez

you're such a glorious headfuck thing

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

NII ETTÄ AHNEELLA ON PASKANE LOPPU Perjantai 15.08.2008 19:32

TAPAN KAIKKIPerjantai 15.08.2008 19:27

VITTU )=

Warner Bros. on vahvistanut tiedon Harry Potter ja Puoliverinen prinssi -elokuvan ensi-illan siirtymisestä. Alunperin kuudennen Potter -elokuvan piti ilmestyä 21. marraskuuta tänä vuonna, mutta uudeksi ensi-illaksi on nyt asetettu 17. heinäkuuta 2009. Sandrew Metronome Distribution Finlandin mukaan elokuva näillä näkymin saa ensi-iltansa Suomessakin 17.7.2009.
Syynä elokuvan ilmestymisen siirtämiseen on käsikirjoittajan lakon lisäksi myös se, että elokuvan oletetaan menestyvän paremmin kesäsesongin aikana.
Harry Potter ja Puoliverinen prinssi -elokuvan julkaisemisen muuttuminen yli puolella vuodella myöhemmäksi ei kuitenkaan Warner Brosin mukaan vaikuta seuraavien elokuvien aikatauluihin. Harry Potter ja Kuoleman varjelukset -elokuvan ensimmäinen osa ilmestyy siis suunnitellusti vuonna 2010.

MUT SITTE EI TARTTE VENAA NII KAUAA SIIÄ ENÄÄ KUOLEMAN VARJELUKSIEN YKKÖSOSAA (==

MUT VIUTTU MUL OLI JO KAIKKI SUUNNITELTU JA MUUTA VOI VITTU OIKEESTI )=

MULLA ON ONGELMIATorstai 14.08.2008 00:26

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ FUCK EN TIÄ MITÄ LAITAN KOULUKVAUKSEE PÄÄLLE DÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄM JOTEN PÄÄTIN JÄÄDÄ HUOMENNA KOTIIN MOI

JONASBROSIEN LEVY OUT NOWWWKeskiviikko 13.08.2008 01:06

ps. katoin äske skinssiä ähähähä sit juttelin todella henkeviä jonin kanssa.
en olis uskonu et seki kattoo sitä mut sit mainoskatkol tulin koneelle nii oli vaa meses tämmöne:

jjjonnttuuu <3 sanoo (21:37):
saatanan rampa. :D

(;

'' OLEN HOMO ETKÄ TAJUA SITÄ ''

'' MAXXIE SANOI ETTÄ OLET PSYKOPAATTI ''

damnnnn koulu.Tiistai 12.08.2008 10:41

janttestAr sanoo (13:57):
meen kattoo jotain ohjelmaa ku toi yks dildo huutaa tuol moikka

hennalt pölläsin mut..Maanantai 11.08.2008 00:39

Viimesiä viedään kesälomalta 2008, se on fakta. Joten jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken minun seurassani kesälomalla 2008?

vilmaki tajuaaSunnuntai 10.08.2008 23:30

it's lauraisonfire, bitch! sanoo (20:29):
yääh toi on menny vituiks toi vitu peruukki se näytti eile hienommalt
it's lauraisonfire, bitch! sanoo (20:29):
mut se on kyl hieno silti =D
(R) sofieatworld sanoo (20:29):
vittu mä tilaan ne boxil en ala seuraa mitää sarjaa kesken
(R) sofieatworld sanoo (20:29):
AAAAAAAAA mikä peruukki wtf
(R) sofieatworld sanoo (20:29):
ootko sä kalju
(R) sofieatworld sanoo (20:29):
niiku britney spears :
(
it's lauraisonfire, bitch! sanoo (20:29):
öö siis se pnikki peruukki mistä kerroin äske==D
it's lauraisonfire, bitch! sanoo (20:29):
it's lauraisonfire, bitch! sanoo (20:22):
SAIN PINKIN PERUUKIN OHO
(R) sofieatworld sanoo (20:22):
OHO WTF

janette tajuaa kaiken.Sunnuntai 10.08.2008 23:16

janttestAr sanoo (20:14):
hei arvaa mitä
janttestAr sanoo (20:14):
HUOMEN ALKAA KOULU "11