IRC-Galleria

dearmaisie

dearmaisie

These kids today, with their texting and murder

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 28.01.2010 18:09

Tämä päivä tullaan muistamaan päivänä, jona koitti suuri vitutuksen riemuvoitto Maisalandiassa.

Ensin kuningatar Maisa I oli keittämässä vedenkeittimellä vettä, jotta voisi juoda teetä. Kun kuningatar Maisa I unohtui tuijottamaan suloisia oravia jotka putosivat yhdessä kirsikkapuusta, kuningattaren vesi alkoi kiehua. Koska Maisa I ei ole koskaan pitänyt liian kuumasta teestä, hän antoi sen jäähtyä hetkisen ennen kuin kaatoi veden mukiin. Sitten kuningatar huomasi, että vettä oli aivan liian vähän, sillä kuningattaren muki oli niiin suuri, että veti yli puoli litraa nestettä. Koska kuningatar oli keittänyt liian vähän vettä, häntä alkoi vituttaa hieman.

Sitten kuningatar alkoi etsiä teepussia. Teepusseja ei ollut muuta kuin Liptonin keltaista, eikä sitä Twiningsin marjateetä, mistä kuningatar pitää. Hänen oli pakko tyytyä siis Liptoniin.

Seuraavaksi kuningatar huomasi, että koko talossa ei ole lainkaan sirotesokeria. Kuningatar sulki silmänsä hetkeksi ja laski kymmeneen, ennen kuin lähti katsomaan toisesta kaapista. Siellä ei ollut lainkaan sirotesokeria, pelkästään palasokeria ja tomusokeria, ja koska kuningatar Maisa I ei käytä palasokeria, hänen oli pakko käyttää tomusokeria.

Sitten kuului vaimea humps, kun kuningatar Maisa I kaatoi tomusokeria suoraan paketista, ja kas vain, oli onnistunut kaatamaan melkein puoli paketillista. Nyt kuningatar Maisa I syö teetään lusikalla.

[Ei aihetta]Torstai 28.01.2010 16:01

seisoin aamulla bussipysäkil venaa sitä nysseäääää

nii

nii

sit ku katoin sinne vakkelle päi, ni sii tiellä oli sellane lumipyörre u know ku nousee autoista sit ku ne ajaa (mein aapo sanoo niitä aaveiks)

ja sit sii oli sellane iha järkyn kokonen ja sit se näytti et se vaa kasvaa ja sillee, ni hiema sillee pelotti ku olin just kattonu the mistin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.01.2010 00:36

henryllä ja maisa kakkosella oli hauskaa (:

<3

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 23:30

26.01.2010 21:29 <maniakku> Vastaa TAJUSIN ET SOOT KIHLOISSA !!!!! OAODODSALL :o:o.O.O.O.OO kenenkaaaaaaaaaaa EIKU AINII EVE XDDDDDDDDDDDD


<3

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 23:21

you've made your bed, so sleep with him.

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 22:59

if you can't live without me, why aren't you dead yet ?

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 21:31

joo

mä päätin että annan kauran ihan suosiolla vaa voittaa mein suuren biisikisan

mun kone kuolee joten aattelin poistaa kaikki biisit mistä en tykkää.

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 15:49

oikeesti rupeen seuraavaks hyppimää seinille jos isi ei NYT mee poies

...

oijoijoi

tekee mieli jäääätskiiiiii

kuolen

hihihihiihihiiiiii

np: touchdown turnaround (don't give up on me) - hellogoodbye

[Ei aihetta]Tiistai 26.01.2010 15:47

hihihi mulla on ihan hassu olo !

mun tekee ihan hirrrrrrrmusesti mieli riehua jotain kivaa

OIKEESTI

mä petasin just sänkyni (ekan kerran vapaaehtosesti eh, vuoteen?) ja siivosin mun nurkan (sama kun edellä) ja nyt mun tekee ihan hirveesti mieli ottaa valokuvia ! kunpa toi isi nyt vaan menis pois tosta et voisin ottaa valokuvia. ittestäni. d44 emmä ny mikkää wnb-valokuvaaja oo en mää mittää tyhmiä kukkia tms kuvaile tai mitää !

maisaonfiksu.comMaanantai 25.01.2010 23:18

moby ~ sanoo (21:18):
AI SUSTAKO OIS AWW JOS NIPISTELISIN SYLIVAUVOJEN PYLLYJÄ !