IRC-Galleria

devil_doll

devil_doll

pienen pojan äiti <3

Voi onnea :)Torstai 06.08.2009 20:33

Nyt ollaan oltu pojan kanssa jo pari yötä kotona ja voi että se on ihana <3 Miten toista voikaan rakastaa näin paljon.
Pikkuinen on kyllä vienyt isänsä ja äitinsä sydämen ihan totaalisesti.
Kaiken lisäksi pikkuinen on hirmuisen kiltti tapaus. Nukkuu ja syö hyvin eikä paljoa metelistä välitä.
Yötkin varmaan nukkuis kokonaan, mutta pakko aina herättää se syömään tissiä.
Maitoa tulee hyvin ja välillä pumppaankin sitä sitten talteen. Korvikkeita ei oo onneksi tarvinnut antaa.
Eilen käytiin testaamassa vaunuja ja tehtiin ihan pieni lenkki, vauva nukkui koko matkan eikä välittänyt vaikka kuului jos jonkinlaista melua.

Tuo sektiohaava ei oo enää kauheen kipee, tietty vähän arka on sängystä noustessa, mutta muuten jo parempi. Eikä tarvi enää syödä kun ehkä pari särkylääkettä päivässä.
Huomenna käyn ottamassa tikit pois ja silläaikaa meidän perheen miehet saakin olla sitten kahestaan kotona. Täytyy pumpata maitoa jemmaan sitten, jos sillä aikaa tulee vaikka nälkä.
Meinasin nimittäin samalla pistäytyä kaupungilla ostamassa jotain vaatteita pojulle. Ei oltu ostettu juuri ollenkaan 50cm tai edes 56cm vaatteita ja toi poitsu hukkuu noihin sen vaatteisiin.
Onneks iskä kävi ostamassa eilen muutaman bodyn ja housut, jotta on jotain vähän sopivampaakin.

Antista on ollut ihan mieletön apu vauvanhoidossa. Ja rehellisesti sanottuna se hoitaa vauvaa paljon enemmän kun minä. Mutta se on mun mielestä ihan hyvä, koska sitten kun Antti on taas töissä, niin vauva saa olla kyllä ihan tarpeeksi äitinsä kanssa.
Ja Antti nauttii niin suunnattomasti tuosta vauvanhoidosta ja tekee sen enempi, kun mielellään.
Öisinkin on helppoa, kun mun ei tarvi nousta sängystä nostamaan vauvaa tissille, vaan Antti nostaa sen siihen ja syönnin loputtua nostaa sen mun viekusta pois, röyhtäyttää ja laittaa takasin omaan sänkyynsä.
Kuitenkin toi haava on sen verran arka vielä, että yritän välttää tollasta rasitusta mikä tulee just esim. sängystä noustaessa.

Mutta siis ainakin alku on lähtenyt hyvin käyntiin vauvan kanssa <3


Kotiin!Tiistai 04.08.2009 11:52

Tänään päästään kotiin pojan kanssa. Olen kuulema tosi hyvin toipunu sektiosta. Kätilö sanoi et vois luulla mun synnyttäneen alateitse.

poika <3Lauantai 01.08.2009 21:17

Tänään 1.8.09 (rv 40+3) syntyi pieni poikamme yllätys sektiolla klo 10.49. Pituus 49cm. Paino 3140g. Pipo 36cm. Pisteet 9/9. Onnella ei ole rajoja <3

40+0!Keskiviikko 29.07.2009 12:01

Joo, täällä edelleen ollaan :D Eikä oikeestaan ole ees mitään ihmeempiä tuntemuksia, että synnytys ois lähellä. Ei auta, kun odotella. Vauva tulee, sitten kun on valmis.
Ja hyvähän sen on masussa olla ja kehittyä :) Kunhan ei mee kovin montaa viikkoa yli.
Jyväskylässähän on yliaikakontrolli vasta Rvk 41+5, joten ois aika uuvuttavaa sinne asti odottaa.
Ja kun tuolloin on vasta se kontrolli..käynnistys sitten joskus viikoilla 42+ jos sinne asti menis.

Mutta mikäpä tässä ollessa, kun oma olo on niin hyvä. Antti alkaa olla jo aika malttamaton, kun odottaa niin kovasti että päästään synnyttämään.

RVK 39+6Tiistai 28.07.2009 13:19

Huomenna sitten laskettuaika eikä vielä mitään merkkiä että synnytys ois lähellä. Toki on supistuksia aika ajoin, mutta vain välillä kivuliaita.

Kävin äsken neuvolassa ja varattiin uus aika ens viikon maanantaille. Toivottavasti ei tarvi mennä!
Mutta neuvolakuulumisia:

Painon muutos/ vko: 1400g hupsii! ( mutta kokonaisuudessaan painonnousu jäänyt alle 10 kg)
Turvotus: -
RR: 127/79 (jee, vihdoin alapaine hyvä!)
U-prot: + ( pitää edelleen seurailla tuota...)
U-gluk: -
B-Hb: 126
Sf-mitta: 35.5cm ( viime keskiviikkonahan sijainen sai lukemaksi 37cm!)
Lapsiveden määrä: N
Tarjonta: RT edelleen
Sydämen syke: 125

Vaavin syke on ollut viimeviikkoina aiempaa alempi, kun tavallisesti ollut sellasta n.140.

Sellasta.

Uni ei tuuPerjantai 24.07.2009 04:02

Katottiin tuossa Antin kanssa yks leffa ja mentiin sen jälkeen nukkumaan, mutta en mä mitään unta saanut :D Antti jäi nukkumaan ja mä tulin tähän koneelle.
Kattelen samalla nimikirjaa, kun meillä ei oo vieläkään nimiä päätettynä siihen lappuseen mikä pitää ottaa mukaan sitten kun lähtee synnyttämään. Tai no pojalle on kaksi eri vaihtoehtoa, mutta tytölle ei vielä yhtään! Vaikeeta on :D

Antti alkaa olla jo aika malttamaton ja kovasti haluisi, että vaavi syntyisi. Mä en taas osaa ajatella vielä koko synnytystä, tai en tajua sitä että kohtahan se jo on!
Tulee sitten kun on tullakseen eikä se asia miettimällä parane.

Sain tänään ommeltua loppuun keittiön uudet verhot. Tai tein yläkapan ja sitten vielä alakapankin.
Ostettiin verhotanko sitä alakappaa varten ja Antti sen ystävällisesti myös asenti.
Tänään on muutenkin ehtinyt tehdä vaikka mitä, tai no oikeestaan Antti on tehnyt ja mä oon lähinnä ollut työnjohtajana :D

Vauvaa varten on kaikki valmiina ja oon jo vähän pakannut sairaalakassiakin.
Kantoliina ois tarkoitus vielä ostaa, vaikka ostinkin jo tuossa aiemmin kesällä Manducan kantorepun, mikä on kuulema tosi hyvä. Silti haluun kyllä liinankin. Todennäköisesti hankin trikooliinan ainakin näin alkuun, se on vauvan kanssa ehkäpä kätevin.

Mutta eipä tässä nyt muuta..

39+0Keskiviikko 22.07.2009 12:23

Tänään on sitten tasan viikko laskettuun aikaan. Ilmassa ei vielä merkkejäkään, että synnytys olisi lähellä.
Tänään lähdetään takasin kotiin Jyväskylään, kun mulla on neuvola. Toivon mukaan olisi viimenen neuvola ennen synnytystä :D

Neuvolakuulumisia rv 34+5Maanantai 22.06.2009 12:51

Eli taas on neuvolassa käyty ja tässä tiivistetysti kuulumiset:

RV 34+5
Painon muutos/vko: 377g
Turvotus: -
RR: 124/94 ja 123/86
U-prot.: +
U-gluk.: -
B-Hb: 116 ( viimeksi 130!)
Sf-mitta: 34cm
Syke: 140
Liikkeet: ++
Tarjonta: Rt

Rautaa joudun alkaa syömään ja pissan & verenpaineen seuranta jatkuu. Tuo alapaine kun ei kovin usein saisi nousta yli 90. Ja nyt oli selkeesti plussalla proteiinit.
Hemoglobiini oli tosiaan laskenut 130 => 116..

Mutta nyt vois lähtee tekeen aamupalaa, kauhea nälkä! Ihana kun aurinko paistaa :)
tiesitkö että:

~pojat rakastuvat yleensä brunetteihin, ei blondeihin~
~mutta blondit ovat yleensä luonnostaan kauniimpia~
~mustahiuksiset tytöt saavat olla onnessaan, sillä pojat pitävät heistä~
~harrastatko hevosia? -Pojat eivät pidä siitä~
~pojat eivät pidä siitä että täytät kansiosi hevoskuvilla/koirakuvilla yms, etkä poikaystäväsi kuvilla~
~oranssi huone ei ole poikien mieleen~
~poikien on vaikea myöntää että rakastaa jotakuta~

tiesitkö myös, että jos et kopioi tätä päiväkirjaasi, kuolet huomenna !

oletko blondi? - en
minkä väriset hiukset sinulla on? - puna/musta
harrastatko hevosia? - no en
onko sinulla oranssi huone? - ei, mut musta/punanen on :D

[Ei aihetta]Perjantai 05.06.2009 12:57

Eilen oltiin koko päivä Valkeakoskella ja Ideaparkissa, nyt on jalka ja selkä ihan kipeenä :D
Mutta sain shoppailtua kaikkea kivaa itselleni ja myös vaaville :)
Vauva potkii ihan älyttömästi kokoajan, mutta eiköhän se kohta rauhoitu kun alkaa tila loppumaan..
Lähdetään tänään Pieksämäelle taas. Pitää kohta mennä pakkaamaan tavaroita. Anni tulee jossain vaiheessa ja mennään sen kaa viemään tavaroita sen uudelle asunnolle =)