IRC-Galleria

douv

douv

ia ei kovin tehokkaasti tavoita täältä.
Tajusin tänään, että kahden vartion (ei-partiolaisille tiedoksi: 10-13-vuotiaista koostuva normaalisti 3-7 hengen ryhmä, minulla on megavartioita, 11 ja 8) johtajana, minulla on hallussani kohtuullisen tottelevainen, johtajaansa (minua) rakastava, puukonkäsittelytaitoinen pienoislapsiarmeija. Hykertelin tuota kotimatkalla koulubussivitutuksen vallassa.

"Valloittakaa maailma, niin ostan teille karkkia!"
"Ryöstäkää pankki, niin vien teidät sinne Serenan-reissulle, mistä olette kinunneet!"

Muutama tytöistä on jo kysellyt, koska voi päästä johtajaksi, upseeriainesta selvästikin. Jakelemalla taitomerkkejä epäoikeudenmukaisesti muutamille, saan ne kilpailemaan toisiaan vastaan. Ettei kukaan uhkaa valta-asemaani. Mikäli joukkojeni uskollisuus horjuu, turvaudun myös kasvatuskeinoina hyviksi havaittuihin uhkailuun, lahjontaan ja kiristykseen.

"Kerron kaikille, ettet oppinut paalusolmua kunnolla kuin vasta II-luokkaa suorittaessa!"
"Haluatko koko maailman tietävän, että pillitit koti-ikävääsi naurettavan lyhyellä viikonloppuleirillä?"
"Ei sinusta kyllä voisi tulla diktaattoria, kun päästit tulenkin sammumaan kipinämikkovuorossa."

Mm. Ehkä tämän takia ketään harvoin päästetään yksin vartion johtoon, minäkään en ole ainoa johtaja. Mutta hei Julius, mä tiiän miltä susta tuntu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.