IRC-Galleria

Huomena!Sunnuntai 07.09.2008 23:40

päk tu torino! :>


korjaus kaikille:


- minun ja annin yhteinen koti on asuntolassa. yhteisen kotimme
pinta-ala on about 6 neliöä :D

mutta tuntuu se silti meän yhteiseltä kodilta!

jaahasSunnuntai 07.09.2008 15:56

jos lähtis taas muutamaksi tunniksi pelaamaan
mahjonggia.

ja palakka juoksee!

käskyLauantai 06.09.2008 14:07

eilen käytiin katan (ktariina%60) ja anjan (anzull) kans kattoon
elokuvateatterissa käsky. oli aivan hyvä pätkä, mutta ehkä oli hieman liikaa seksuaalista
toimintaa.

ostin tuon samaisen kirjan alkuviikosta ja sain sen eilen ennen leffaa luettua loppuun,
ja voin kertoa, että se kirja on paljon paljon parempi!

uusi yhteinen koti <3Keskiviikko 03.09.2008 14:31

voi että. me saatiin annin kans uusi yhteinen koti! se on kyllä hienoa.
eilen käytiin hankkimassa käsisaippuaa ja vessapaperia uuteen kotiin.
käytiin myös kaupassa ostamassa ruokaa.
sitten tehtiin ensimmäistä kertaa yhdessä ruokaa uudessa yhteisessä kodissamme.

meijän elämä on aika makoisaa. nukutaan päiväunet, syödään, katotaan salkkarit,
vähän mässäillään ja nukutaan taas!

ja kaikista parasta on se, että molemmat on ihan armottomia muumifaneja. meän
koti alkaa näyttää jo kodilta. verhot ja mankka ja sen sellaista vielä niin avot!


jatkoa seuraa..

loueeeSunnuntai 31.08.2008 20:38

mie olen niin rakastunu philipiin että voisin alkaa vaikka heppatytöksi! ♥

ja sitte se pikkune hevosvauva ♥ oi se tuli vain minun tykö!
hihi. oli kivaa.
irin kans nukuttiin päiväunet ihan vierekkäin, ja oli melkein yhtä hyvät päiväunet
ku rossilla ja joeylla frendeissä :D♥

nytte pitäis laittaa kamat kasaan ja aamula takas tornioon!
hirvee väsy :<

mhohoTorstai 28.08.2008 17:12

kaks päivää ottanu kuppia!
hiton hyvä luokka meillä, meitä on yhteensä 34, ja tänä aamuna kouluun selvis puoli ysiksi 18 :D

mm. minä olin kämpillä nukkumassa yhteentoista asti. hoho!

joo tännää jos ois iisisti. tässä annin kans suunnitellaan että jos ens viikola päästäis
samaan kämppään niin vois vähän alkaa sisustaan ja silleen !

great<3

thi.Maanantai 25.08.2008 22:11

onpa kivvaa! minu huone on ihan kiva, vaikka joudun siitä jo perjantaina
lähteen jonnekki muuale! saa nähä joudunko joka perjantai
roudaan kamppeet johonki uuteen huoneeseen, mut ei se mitään!
toivottavasti kuukauden päästä olen omassa kämpässä :)


kivointa.

huomenna klo 7.30Maanantai 25.08.2008 02:47

kaikki tavarat on pakattu valmiiksi!
tai siis kaikki se mitä tarvitsen :)

sitten lähden! enkä tule kahteen viikkoon ainakaan takaisin :)

ADIOS ROVANIEMI!Perjantai 22.08.2008 18:13

[Ei aihetta]Perjantai 22.08.2008 05:13

voi kunpa huomenna postimies tois mulle kirjeen
jossa kerrottais että voin alottaa uuden elämän
jossain muualla.
unohtaa kaiken pahan ja ikävän.
alottaa kaiken alusta, niin ettei tuntis ketään.

en tiiä mitä teen jos postimies ei tuokkaan mulle kirjettä.