IRC-Galleria

koulussa on jännää perkele -.-Torstai 08.05.2008 17:42

Pimeät hallooweenit, tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa xylitolpurkan valmistajaksi. Minulla on viiden vuoden kokemus kaupungilla hillumisesta ja minua pidetään kummallisena keksijänä, joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä värikkäästi ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan donitseja.

Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri metsälän ammattikorkeakoulusta, parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli matematiikka 24/7, joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että suunnitelma B.

olen peeaa, "Susanne"









Näin voit tehdä oman kirjeesi:
(1), tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa (2). Minulla on viiden vuoden kokemus (3) ja minua pidetään (4), joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä (5) ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan (6).

Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri (7), parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli (8), joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että (9)

(10), "kirjoita tähän nimesi"

1 - MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON?
ruskeat: pahanhajuista päivää
mustat: pimeät hallooweenit
vaaleat: liian hyvää päivää
punaiset / oranssit: hidas heippanderi
moniväriset: hullujenhuoneelta terveisiä
värjätyt: tahtoisin treffeille kanssasi

2 - MINKÄ VÄRISET SILMÄT SINULLA ON?
siniset: pakastintyöntekijäksi
vihreät: xylitolpurkan valmistajaksi
ruskeat: ostarimuusikoksi
sekaväriset: huumediileriksi
harmaat: kylähulluksi
jotain muuta väriä: tyhjäntoimittajaksi

3 - MITÄ MUSIIKKIA KUUNTELET MIELUITEN?
rockia: kaupungilla hillumisesta
heviä: snobeilusta
poppia: peilien rikkomisesta
tanssimusiikkia: strippaamisesta
kantria: deodoranttien testaamisesta
klassista: henkkareiden väärentämisestä
hiphopia: larppaamisesta
r & b:tä: pehmolelujen keräilystä
bluesia: vessassa jumittamisesta
reggaeta: hihojen sammuttamisesta
jotain muuta: hyvistelystä

4 - MIKÄ ON TYYLISI?
tavis / normaali: loistavana löysäilijänä
pissis / fruittari: parhaana painojennostajana
emo: hurmurina
lolita: tikkareiden tuhlarina
gootti: juottopaikkojen myrkyttäjänä
punk: murhaajana
hippi: viikonloppuryyppääjänä
nörtti: namusetänä
joku muu: kummallisena keksijänä

5 - MILLAINEN PAITA SINULLA ON PÄÄLLÄSI NYT?
toppi: huonosti
t-paita: kummallisesti
pitkähihainen: liian hyvin
huppari: värikkäästi
puolihihainen: ahdistelevasti
ei mikään ylläolevista: vastoin käskyjä

6 - MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammikuussa: donitseja
helmikuussa: ilmaisliput jääkiekkomatsiin
maaliskuussa: sitä
huhtikuussa: kosteusrasvanäytteitä
toukokuussa: uusia leluja
kesäkuussa: ilmaisen hiustenvärjäyksen
heinäkuussa: tupakkaa
elokuussa: klimppisoppa
syyskuussa: vauvan
lokakuussa: kokonaisen syntymäpäiväkakun
marraskuussa: matkan uranukseen
joulukuussa: näppylöitä otsaani

7 - MIKÄ ON LEMPIMATKAKOHTEESI?
mökki: mielisairaalasta
kaverin talo: turun yliopistosta
amerikka: metsälän ammattikorkeakoulusta
australia: oman paikkakuntani pahimmasta opinahjosta
italia: en-yhtikäs-mistään
saksa: takapuolen yliopistosta
thaimaa: mitä-se-sinulle-kuuluu-paikasta
jokin muu: helsingin yliopistosta

8 - MIKÄ ON LEMPIVUODENAIKASI?
talvi: kuvataide
kevät: tyhjäntoimittajakoulutus
kesä: matematiikka 24/7
syksy: psykologia
en osaa valita: biologia/maantieto

9 - NIMENI ETUKIRJAIN ON...
A: haluan pizzaa
B: minua väsyttää huomattavasti
C: tapan sinut jos kieltäydyt treffipyynnöstä
D: en halua ikinä kuullakaan sinusta
E: varoitan pervoudestani
F: eläintenrääkkäys on lopetettava
G: näin sinut eilen alasti
H: joulu on tulossa
I: minua pelottaa
J: olet älytön selkäänpuukottaja
K: minä olen kuningas
L: sinä et ansaitse minua työntekijäksi
M: nukkejen kapina alkaa pian
N: hullujenhuone odottaa
O: autot ovat yliarvostettuja
P: apinoita kello kolmessa
Q: join eilen tynnyrillisen kaljaa
R: sinä-olet-tumpelo
S: suunnitelma B
T: tahdon kiduttaa sinua
U: olen hieman seonnut
V: tulethan kanssani vaatekomeroon
W: olen eksynyt
X: minua ei kannata palkata
Y: jättiläiset ovat iskeneet
Z: tuuttuut
Å, Ä tai Ö: minuun ei kannata luottaa

10 - SUKUNIMENI ENSIMMÄINEN KIRJAIN ON...
A: SINÄ-OLET-VAIN-LELU!!!
B: löysin avaruusaluksen
C: huomenia jälleen
D: odotan tappamistanne
E: kiitos
F: sininen koira
G: muumit ovat salainen aseemme
H: olen nettihuijari
I: olen hieman homssu tänään
J: pahoitteluni
K: oo-oo
L: julistan hätätilan
M: lopettaisitko karjumisen
N: hyvää pääsiäistä
O: taidan olla rakastunut
P: nähdään kukaties, tulevapomomies
Q: aulis gelander, hyvää iltaa
R: hei.
S: sinä et saa enää aamupalaa
T: olen peeaa
U: auttaja saapuu
V: minulla on jo rikosrekisteri
W: perhosien kapina
X: olen hyvin kokenut
Y: minä en ole oikeasti se kuka olen
Z: tuomari odottaa tapaamistanne
Å, Ä tai Ö: kirje on pelkkää valetta

JÄÄKIEKKOA<3 Tiistai 06.05.2008 02:49

vittu mikä peli -.-

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.04.2008 22:12

jess! vappu! JUOMASSA uhh<3 :D:D:D ihanaa ;)

ei ole elämää toisilla.Keskiviikko 30.04.2008 12:40

29.04.08 23:08 <eatcouscous> HEI
29.04.08 23:09 <JoineD> minun
29.04.08 23:09 <eatcouscous> lihava
29.04.08 23:10 <JoineD> kissa
29.04.08 23:10 <eatcouscous> minulla
29.04.08 23:11 <JoineD> pääsi
29.04.08 23:11 <eatcouscous> pissa
29.04.08 23:11 <JoineD> pulloon
29.04.08 23:12 <eatcouscous> jossa
29.04.08 23:12 <JoineD> oli
29.04.08 23:13 <eatcouscous> vihreä
29.04.08 23:13 <JoineD> pitsa
29.04.08 23:14 <eatcouscous> MUTTA
29.04.08 23:14 <JoineD> SE
29.04.08 23:15 <eatcouscous> pullo
29.04.08 23:15 <JoineD> oli
29.04.08 23:15 <eatcouscous> vain
29.04.08 23:16 <JoineD> unta
29.04.08 23:17 <eatcouscous> Nyt
29.04.08 23:17 <JoineD> hammasharja
29.04.08 23:18 <eatcouscous> kiemurtelee
29.04.08 23:18 <JoineD> suussani
29.04.08 23:19 <eatcouscous> kuluttaen
29.04.08 23:19 <JoineD> hampaitani
29.04.08 23:20 <eatcouscous> jotka
29.04.08 23:20 <JoineD> eivät
29.04.08 23:21 <eatcouscous> koskaan
29.04.08 23:21 <JoineD> ole
29.04.08 23:21 <eatcouscous> olleet
29.04.08 23:22 <JoineD> puhtaat
29.04.08 23:22 <eatcouscous> eli
29.04.08 23:23 <JoineD> muistathan
29.04.08 23:24 <eatcouscous> AINA
29.04.08 23:24 <JoineD> että
29.04.08 23:24 <eatcouscous> me
29.04.08 23:25 <JoineD> inhotaan
29.04.08 23:26 <eatcouscous> puhtaita
29.04.08 23:26 <JoineD> suita
29.04.08 23:26 <eatcouscous> sen
29.04.08 23:26 <JoineD> pituinen
29.04.08 23:26 <eatcouscous> se
29.04.08 23:27 <JoineD> likainen
29.04.08 23:27 <eatcouscous> tarina
29.04.08 23:28 <JoineD> hyvvää
29.04.08 23:28 <eatcouscous> yötä!
29.04.08 23:28 <JoineD> <3
29.04.08 23:28 <eatcouscous> <3

näin tänäää..Tiistai 22.04.2008 02:29

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, on mahdollisuus että olet elänyt elämäsi tähän asti kiven alla vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin.. vielä pahempaa.

Säännöt
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
* Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
YHTEENSÄ: 8

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 4

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 7

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 9

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 6

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 4

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 5

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 8


59 ! mie oon huonoa seuraa :o haha! ;))

<3Sunnuntai 13.04.2008 03:54

Det här är vårt liv!
Du o jag, förstår du det
Vi kommer möta framgångar
vi kommer gå igenom motgångar
Men, vi kommer göra det tillsammans
Vi kommer kanske inte bo i samma stad
Vi kanske inte ens kommer bo i samma land
Men min hand kommer alltid finnas där för dej
För jag älskar dej!
Och jag har inte råd att förlora dej
Jag har inte råd att förlora dej!
Förstår du det?!

jooo-o :DLauantai 12.04.2008 21:29

Kuinka hyvin tunnet sisaruksesi!?

Mikäli sinulla on useampi sisarus niin valitse heistä yksi.


1.Hänen nimensä on?:
- Marianne

2.Koska hän on syntynyt?:
- 930626

3.Milloin hän viettää nimipäiväänsä?:
- 15.8

4.Millaista musiikkia hän kuuntelee?:
- vähän kaikkee.. paitsi heviä ja ei paljon rockiakkaa :D

5.Tiedätkö kuka on hänen paras ystävänsä?:
- Pernilla, Saana, Jonna, Minna P... :D

6.Miten kuvailisit häntä?:
- mukava sillon ku se ei oo vihanen :(((

7.Paras ohje mitä hän on sinulle koskaan antanut?:
- ei tuu nyt mieleen :D

8.Muisto teistä jota et tule unohtamaan?:
- aika monta :D

9.Murehtiiko hän usein tekemisiäsi?:
- Ei :D

10.Oletteko läheisiä?:
- Ollaan :D

11.Tiedätkö hänen salaisuutensa?:
- minä tiedän jotain mitä sinä et tiedä minun tietävän ;))

12.Mitä hän sanoi sinulle viimeksi?:
- "yöööö.. hyi... ei huolta niitä oli vaan yks"

13.Koska näit hänet viimeksi?:
- näen koko ajan...

14.Jos hän olisi eläin, niin mikä kuvastaisi häntä parhaiten?:
- laiskiainen... ;o

15.Millaista hänen elämänsä on tällä hetkellä?:
- iha tavallista,., vihasta :o

16.Tappeletteko usein?:
- en mie mut marianne kyllä, :D

17.Onko hän koskaan kieltänyt teidän olevan sukua?:
- no on varmaan :ooooo

18.Oletteko samannäköisiä?:
- jotku sannoo mut ei olla mun mielestä :p

19 Keskusteletteko asioista?:
- jooo-o :D

20.Mikä/mitkä teitä yhdistää?:
- emt :D

21.Onko hän koskaan pitänyt puoliasi?:
- on

22.Oletko nähnyt hänen itkevän, koska viimeksi?:
- joo oon en muista koska.

23.Kauneinta mitä hän on koskaan sinulle sanonut?:
- en tiä ;o

25.Millaista elämäsi olisi ilman häntä?:
- no ei ois riitoja.. tai no en sais ainakaa huutoja taikka haukkuja ;((

26.Asia, mistä hän ei koskaan luopuisi?:
- minusta<3 + jostaki ihme hepasta., ja varmaan tom kaulin (joo tiän et ei oo kaulin) julisteesta :o HYI

27.Hulluin asia mitä hän on koskaan tehnyt?:
- En oikeen tiä

28.Hänen suurin saavutuksensa?:
- Emmätiä. :D ei oooo :D

29.Mistä hän huusi sinulle viimeksi?:
- tais olla tännää ;/

30.Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?:
- OLE HILJAA ÄLÄKÄ LAULA! JUMALAUTA! SÄRKEE PÄÄTÄ!

taas tylsäää.... :(Perjantai 11.04.2008 06:04

01. Käytätkö kesällä sukkia?
[ ] Enpä oikeestaan.
[x] Joskus.
[x] Käytän.

02. Mitä näistä käytät kesällä?
[x] Shortseja
[/] Hameita
[x] Toppeja
[x] T-paitoja
[ ] Sukkahousuja
[ ] Mekkoja
[x] Farkkuja
[x] Meikkiä
[/] Koruja
[x] Mustia vaatteita
[ ] Sandaaleita

03. Käytkö kesällä kirpputoreilla?
- een

04. Oletko lähdössä ulkomaille kesällä? Jos olet, minne?
- en ooo

05. Missä kaikissa maissa olet käynyt?
- bulgariassa, turkissa, kanariansaarilla, virossa,, ja ruotsissa ja suomessa tietty :D

06. Jos olisit eläin, mikä olisit?
- varmaan koira

07. Minkä ikäinen olet?
[ ] Alle 10
[ ] 10-12
[x] 13-17
[ ] 18-20
[ ] Yli 21

08. Onko sulla kuvia netissä? Jos on, niin missä ja millä nickillä?
- tääl, ii2, kuvake, facebook, bilddagboken, lunarstorm....

09. Kuinka pitkä olet?
- 158 :D

10. Kuinka pitkä sinusta on ennustettu?
- ei mittää hajua

11. Mistä bikinisi/uikkarisi on ostettu?
- tais olla H&M tai bulgariasta en muista :D

12. Oletko perheen ainut lapsi?
[ ] Olen.
[x] En, perheessä on 1-2 lasta
[ ] En, perheessä on 3-4 lasta
[ ] En, perheessämme on 5 lasta
[ ] En, perheessämme on 8-10 lasta
[ ] En, perheessämme on yli 10 lasta.

13. Pesetkö hampaasi joka aamu? ..Entä joka ilta?
- khyll.. aamulla jos kerkeen :D

14. Onko sinulla ollut koskaan reikiä hampaissasi?
- joo on ;(

15. Minkä väriset silmät sinulla on?
- vihreet

16. Mistä liikkeistä ostelet vaatteitasi? (Yleensä).
- vähä kaikist..

17. Olen käynyt:
[ ] Pariisissa
[ ] New Yorkissa
[ ] Lontoossa
[x] Tukholmassa
[x] Tallinnassa

18. Millä tavalla kertoisit ihastuksellesi, että tykkäät hänestä?
[x] Tekstiviestillä
[x] Mesessä
[ ] Sähköpostilla
[x] Pyytäisin hänet jonnekkin, ja kertoisin ihan kasvotusten
[ ] Soittaisin hänelle
[ ] Lähettäisin ystäväni kertomaan sen hänelle
[ ] Joku muu,mikä?

19. Onko mitään näistä tapahtunut sinulle?
[x] Menin rannalle ystävieni kanssa, mutta rupesi satamaan kaatamalla.
[x] Olen pudonnut puusta.
[ ] Olen pudonnut jäihin.
[x] Olen meinannut jäädä auton alle.
[ ] Olen ollut leikkauksessa.

20. Muistatko kun menit ekalle luokalle?
- hha joo :D

21. Olen käynyt:
[x] Linnanmäellä
[x] Särkänniemessä
[ ] Puuhamaassa
[ ] Muumimaassa
[ ] Tykkimäellä
[ ] Visulahdessa
[x] Wasalandiassa
[x] Powerparkissa
[x] Korkeasaaressa
[ ] Ähtärin eläinpuistossa
[ ] Legolandiassa
[ ] Walt disney -paikassa
[ ] Kolmårdenissa
[ ] Europarkissa

22. Mikä asia/esine sinulle tulee ENSIMMÄISENÄ mieleen sanasta:
a) Punainen - sydän
b) Pitkä - marie ;o
c) Märkä - vesi ;)
d) lyhyt - mie :D
e) Kalju - mies
f) Pyöreä - jalkapallo<3
g) Lämmin - kesä<3

23. Missä sormessa sinulla on pisin kynsi tällä hetkellä?
- pikkurillissä :D

24. Oletko käynyt Linnanmäellä tänä vuonna?
- en oo

25. Vastaa vain jos olet (joskus) käynyt linnanmäellä
[x] Kieputtimessa
[x] Kiepissä
[x] Raketissa
[x] Hurjakurussa
[x] Vonkaputouksessa
[?] Tulireessä
[x] Vekkulassa

26. Hiukseni ovat nyt:
[x] Ihan auki vaan
[ ] Ponnarilla
[ ] Nutturalla
[ ] Jotenkin muuten? Miten?

27. Pesetkö naamasi joka päivä?
- juuu

28. Mikä näistä voisit olla ammatiltasi aikuisena:
[x] Lentoemäntä
[ ] Lääkäri
[x] Lakimies
[x] Palomies
[ ] Malli
[xxx] Poliisi
[ ] Opettaja

thällee :DTiistai 01.04.2008 13:09

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman.


1. Kuka minä olen?
- Huvittavin persoona, jonka olen koskaan nähnyt

2. Missä asun?
- Siperiassa.

3. Mikä olen?
- Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin koko maailma

4. Millainen olen?
- Sä oot kiva kun sä otat mut huomioon.

5. Kuka olen?
- Pieni prinsessa jonka patjan alla on herne

6. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

7. Miltä näytän?
- Suklaalta.

8. Miltä tunnun?
- Hunajalta.

9. Miltä maistun?
- Vanhalta viinalta.

10. Miltä tuoksun?
- Miltä tuoksun?

11. Missä minun kuuluisi olla?
- Susirajan takana.

12. Mikä minun kuuluisi olla?
- Helsinki

13. Mistä minut löytää?
- Lähikauppasi jääaltaasta.

14. Miten minut tavoittaa?
- En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

15. Ikäni?
- Ei niin vanha kuin miltä näyttää.

16. Sukupuoleni?
- Onko sulla jotain muuta vielä mielessä? Mä en nyt ehtis oikein puhua muuta kuin asiaa.

17. Kuka on minulle tärkein?
- Tuuli.

huu :DLauantai 29.03.2008 02:35

1. Paljonko kello on: 23.08
2. Etunimet: Susanne Sini Tuulikki
3. Lempinimet: Sanne, ennasbananas ;))
4. Syntymäpäivä: 25.1
5. Missä asut?: haaparannalla, torniosa
6. Sisarukset?: Marianne
7. Eläimet?: Wanda koira :D
8. Vasen-/oikeakätinen?: oikea
9. Väsyttääkö?: joo

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri?: musta
11. Silmien väri?: vihree
12. Pituus?: 158
13. Silmälasit/piilolinssit?: eiooo
14. Lävistykset?: navassa, huulessa ja 7 korvissa :D
15. Haluaisitko?: kieleen :D
16. Tatuoinnit?: ei
15. Haluaisitko?: khyll :D
18. Käytätkö sormuksia?: välil
19. Millainen on tyylisi?: emt :D oma :P

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: väsyny
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: farkut
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: raitanen huppari :D
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: sekasin :oo
26. Mitä biisiä kuuntelet?: en mittää :D
27. mitä söit viimeksi: sulkaata? :D
28. Millainen sää siellä on?: en tiiä, pimeä
29. Viimeisin puhelu?: joni soitti :D
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: keittiönkaappi oli täynä kahvinkeittimiä ja semmosia :D:D
31. Kenelle puhut juuri nyt?: en kellekään
32. Paljonko kello on?: 23.14
33. Puhelinnumerosi 2 viimeistä numeroa?: 89
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: Musta :)
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: joo
36. Onko englanti kiva maa? emt :o
37. Miten syödään domino?: no ihan sama, kunhan sen saa syötyä ;)
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: no kaikki mikä on kivvaA :D:DD
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: ei mittää hajua :D
40. Paras sinulle annettu neuvo?: emmätiiä :b
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: joo oon :D
42. Tulevaisuutesi?: häikäiseeee :D
43. Tykkäätkö tanssista?: no jaa
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: tuota noin... :'D
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: nenä! :(
48. Missä shoppailet eniten?: kaupungilla haaha! :D
49. Mitä kuuntelet nyt?: ku marianne puhhuu jotaki
50. Lempi pojannimi?: hmm.. ehkäpä sebastian? :o
51. Lempi tytönnimi?: Mmm.. emt :D
52. Maryjane vai crack?: no ei kumpikaan
53. Juotko?: no en koskaan ;)
54. Mitä shampoota käytät?: en muista :D
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: golfia ja curlinkia miten lie kirjotetaa :o :D
56. Mitä pelkäät eniten?: huu hämähäkkejä :))))))))
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: 4
58. Omistatko oman kännykän?: tietty :D
59. Millaisen?: sony ericsson k850i :D
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: en
61. Mistä unelmoit?: vaikka mistä :P
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: en mithään
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: no kaikki :D
64. Kuka on kaverisi?: no onhan niitä monia :D
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: on
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: täh?

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen?: jop
68. Oletko vapaa vai varattu?: varattuu<3
69. Onko sinulla ihastusta?: no joo
70. Kuka se on?: joni ;))<3
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: juu
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: ööö :D
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: ulkonäön :D
75. Pisin ihastus?: no emt
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: joo? :D
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: emt?
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: hmmm.. :DD
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: juuu :)

KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa?: marsipaani
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: emt :D
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: molemmat :(

MIELIPITEESI

POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut?: emt
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: semmoset sopivat :D puol pitkät :)
85. Kiharat vai suorat hiukset?: suorat
86. Pitkä vai lyhyt?: pitkä
87. Lihaksia vai ei?: sopivasti

MIELIPITEESI

TYTÖILLÄ
88. Hameet vai housut?: kummatkin
89. Hiukset auki vai kiinni?: mitä väliä
90. Pitkä vai lyhyt?: no lyhyt :'D
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: emt :D

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs?: molemmat ;)
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: riippuu ;D
94. Pitkä vai lyhyt?: njaaa
95. Kiharat vai suorat hiukset?: kummatkin
96. Silmien väri?: iha sama :D
97. Pitkä vai lyhyt pipuli?: wtf pipuli :'DD
98. Hattu vai ei?: ei
99. Hyvä vai paha?: hyvä
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: hä?
101. Koruja vai ei?: no joo ja ei :D
102. Kiva vai tylsä?: kiva! :DD
103. Aksentti vai ei?: emt :P
104. Metalhead vai hoppari?: emt :P
105. Rusketusrajat vai ei?: rusketusrajat :D
106. Lasit?: nooooooooooooo eipä tuol mitään välii
107. Koti- vai ulkoihminen?: molempia
108. Pisamia vai ei?: kumpikin käy
109. Ujo vai ylivilkas?: öö siltä väliltä :D
110. Hauska vai cool?: hauska ja cool :D
111. Puhelias vai vaitonainen?: puhelias!! ;D
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: öö, monia :)

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois?: päälllä
114. Lumi, aurinko vai sade?: aurinko
115. McDonalds vai Burger King?: mcdonalds
116. Komediat vai kauhuelokuvat?: KOMEDIAT!
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: ei kumpikaa!
119. Kivi, sakset vai paperi?: paperi
120. Makkara vai pepperoni?: ei kumpikaa :I
121. Kesä vai talvi?: kesä<3
122. Makea vai kitkerä?: makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: ai kaakao? ;o
124. Pepsi vai Dr. Pepper?: pepsi
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: puolitäys :D
126. CD vai kasetti?: cd
127. Video vai DVD?: dvd
128. Kissat vai koirat?: koirat
129. Muta- vai kivipaini?: muta mömmömmööö :D
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: mansikka
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: lautailu<3
132. Yö vai päivä?: riippuu :D
133. Kakku vai piiras?: piiras
134. Hopea vai kulta?: hopea
135. Timantit vai helmet?: helmet
136. Auringonlasku vai -nousu?: lasku

LEMPI-
137. Väri?: musta
138. Ruoka?: kiinalainen ja tortillat ja sillee :D
139. Pikaruoka?: kiinalainen
140. Karkki?: suklaa
141. Juoma?: coca cola ja sprite
142. Jäätelö?: suklaa ja minttu :D
143. Urheilu?: jalkkis<3
144. Eläin?: koira
145. Musiikkityyli?: rock
146. Radiokanava?: rock ja voice
147. Laulu?: monia monia!
148. Bändi/artisti?: en osaa päättäää :D
149. Numero?: 6
152. Kuukausi?: kesäkuu ja tammikuu :D
153. TV-ohjelma?: prison break ja SALKKARIT TIETTY ;)
154. Kauppa?: no öö emt :D
155. Haju?: ei tietoa taaaskaaaan :o
156. Opettaja?: no öö?
157. Peli?: no hmm..
158. Sana?: ...

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: juu
160. Polttanut?: e
161. Juonut alkoholia?: no tottahan toki :D
162. Joutunut petetyksi?: mmmm..?
163. Rikkonut lakia?: juu ;)
164. Juossut poliiseja pakoon?: jooo :D:D:D:D:D
165. Varastanut jotakin?: juuup
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: joooh
168. Huijannut vanhaa miestä?: öhöm? :D
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: jopp

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi?: petraa?
171. Autoit kaverisi pulasta?: emt :D
172. Kaverisi auttoi sinut pulasta?: emmätiiä :p
173. Käytit punaista paitaa?: tällä viikolla joku päivä
174. Joit kahvia?: eilen :D
175. Sait tekstiviestin?: pari tuntia sitten :D
176. Kirjoitit kirjeen?: öö en tiä :D
177. Kirjoitit kutsukortteja?: emt ;o
178. Soitit kaverillesi?: tänää? :D
179. Joku kehui sinua kauniiksi?: tänää :)
181. Poltit tupakkaa?: tais olla viime kuussa :(
182. Imuroit?: tänäää
183. Nauroit kunnolla?: tänäää :D
184. Muutit?: joo joskus vuonna nakki
185. Söit suklaata?: tänään<3
186. Hiihdit?: monta vuotta sitten :D
187. Kävit lenkillä?: eilen
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: joskus
189. Itkit?: hmm...
190. Joko riittää?: NO KYLLÄ! :D