IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

HYVÄÄ HUOMENTATiistai 14.04.2009 09:09

Aattelin kääntää unirytmin ! Eli en mee nukkumaan ollenkaan. Olen siis tänään se ihminen, jonka kanssa haluat olla tekemisissä. Vielä joku 12 tuntia pitäis jaksaa valvoo ainaki.

Koska tää päivä tulee oleen tasoton muutenkin, niin voin varmaa kertoo, että kävin eilen äitini kanssa autopesussa. En pesettänyt äitiäni siellä vaan ruskean ritarimme Hyundain a.k.a Paahtiksen. Äitee selitti koko pesun ajan semmonen mielipuolinen ilme naamalla, että tää on jännää. Vertas toimintaa myös helikopterilentoon ja siinähän se selosti itekseen, että lähestymme Tallinnaa. Ens viikonloppuna se lupas maksaa mun auton pesuun, koska se o sen mielestä niin saatanan kivaa toimintaa ja mun auto on keräilly semmosen kolmen sentin mutakerroksen kylkiinsä.

Voiskoha noi nyt herätä pikkuhiljaa, että pääsisin aamupuurolle. Maha sanoo mur.

SIIS MITÄ VITTUA D:::::::::::D:D::D:D::D:D::D:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1674448

"Kun 8-vuotias oli keräämässä kaloja, tunsi hän jotain työntyvän peräaukkoonsa. Poika ehti tuntea sormenpäissään kalanpyrstön, ennen kuin pieni kala ryömi syvemmälle pojan anukseen."

:::::::: DDDDDDDDD D:DDDDDDD D::D:

Oon tässä miettinyMaanantai 13.04.2009 06:00

Kun koko pääsiäisenä oikeesti kukaan ei oo ollu mesessä tai galessa tai soittanu tai tekstannu, että ootteko tukehtunu munaan? Anyone? Ja miks huomennaki tarvii olla niin tylsä päivä, että tekee mieli vaan ajaa autolla seinään.
Oletko koskaan suudellut kauemmin kuin 3 minuuttia?
- Emmä oo moista sekuntikellon kanssa harrastanu, mutta voisin veikkaa, että joo.

Nukkunut jonkun toisen sängyssä?
- Joo.

Suudellut saman sukupuolen edustajaa?
- Pussannu.

Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- Pussannu.

Tullut umpihumalassa yöllä kotiin?
- E.

Käyttänyt huumeita?
- E.

Ajanut ylinopeutta?
- Grrrhhmm.

Maalannut huoneesi?
- Pariki kertaa.

Tanssinut peilin edessä?
- E.

Pettänyt suhteessa?
- E.

Varastanut rahaa kaveriltasi?
- E.

Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- Joo.

Ollut nyrkkitappelussa?
- E.

Karannut kotoasi?
- Joskus lapsena kuulemma aina pakkasin laukut ja sanoin, että en tuu enää ikinä takas, mutta en koskaan päätyny rappukäytävää kauemmas.

Suudellut "tuntemattoman" kanssa?
- E.

Lähtenyt kotoasi, ilman, että kerrot vanhemmillesi?
- Joo.

Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- Ehkä kerran tai kaks. ( Vähä päälle 100h koko lukioaikana :--D )

Nähnyt jonkun kuolevan?
- Kerran näin ku semmonen akka hyppäs kolmannen kerroksen ikkunasta Jämsänkoskella, mutta ei se kuollu.

Ollut lentokoneessa?
- Jjo.

Suudellut valokuvaa?
- E.

Nukkunut kolmeen saakka?
- Hahah ja vähä yliki.

Maannut selälläsi ja katsellut pilvien lipuvan ylläsi?
- Joo.

Tehnyt lumienkeliä?
- Oommää.

Ollu naamiaisissa?
- Jo.

Huijannut pelissä?
- E.

Ollut yksinäinen?
- Joo.

Nukahtanut koulussa?
- Marraskuussa silleen, että sälekaihtimet vaa oli helissy, kun pää oli nuokahtanu.

Inhonnut omaa ulkonäköäsi?
- Ällönny vaa.

Eksynyt?
- En pahasti.

Ollut toisella puolella maailmaa?
- E.

Itkenyt itsesi uneen?
- Joo.

Laulanut karaokea?
- Terrorismiks luokiteltavaa toimintaa, jos tekisin niin.

Metsästänyt lumihiutaleita kielelläsi?
- Joo.

Suudellut vesisateessa?
- Öömmm.

Laulanut suihkussa?
-E.

Nähnyt unta, että menet naimisiin?
- Joo.

Leikkinyt meneväsi naimisiin?
- E.

Laittanut kielesi rautapaaluun talvella?
- Kyllä vaan ja suosittelen lämpimästi !

Mennyt kouluun puolialasti?
- E.

Istunut katolla?
- Joo.

Matkinut kanaa?
- Joo.

Yrittänyt iskeä itseäsi huomattavasti vanhempaa ihmistä?
- En.

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- Joo.

Luntannut kokeissa?
- Kerran ala-asteella ja jäin kiinni =)

Menettänyt muistisi ryypätessä?
- E.

Itkenyt jonkun vuoksi?
- Joo.

Omistanut jonkin soittimen?
- iPodi.

Ollut tekemisissä poliisin kanssa?
- En paljolti.

Onko sinulla ollut tunteita ihmistä kohtaan, joka ei ole tuntenut samoin?
- Jo.

Ovatko vanhempasi eronneet vai naimisissa?
- Eronnu ja kumpiki on uudelleen naimisissa.

Vegetaristi?
- E.

Syötkö?
- En tällä hetkellä.

Meikkiä?
- Ei ny.

Kuorsaatko?
- Aipon mukaan joo.

Lontooseen, karibialle vai Nykiin?
- Lontoo ois cool.

Hampurilainen vai hot dog?
- Hamppari yleensä.

Ranta, kaupunki vai maaseutu?
- Ranta tai maaseutu.

Koska viimeksi itkit?
- Öömm toissa viikolla ku en ollu nukkunu yhtää, niin maailma on aina kamala paikka sillon.

Oletko antanut pakit jollekin?
- Joo.

Rullaatko spaghetin haarukan ympärille vai katkotko sen?
- Yleensä rullailen, mutta aina ei jaksa.

Puhutko unissasi?
- Pikkulinnuista tykkään ainaki kertoo.

Ikkuna- vai käytäväpaikka?
- Ikkuna.

Oletko ikinä tavannut kuuluisaa bändiä/laulajaa/näyttelijää?
- Jo.

Paras pikaruokala?
- Carrols.

Osaatko laittaa ruokaa?
- Joo.

Mitä ruokaa inhoat?
- Kaaliruokia ja kanaa ainaki.

Osaatko laulaa?
- E.

Paras alkoholiton juoma?
- Cokis Zero, Guava-Jaffa, appelsiinimehu ja granaattiomenamehu.

Paras alkoholillinen juoma?
- Pissa.

Tämän hetkinen ihastuksesi?
- Sä.

Tämän hetkinen mielialasi?
- Vähä tööt.

Kuka sai sinut viimeksi suuttumaan?
- En oo nyt pulttaillu pariin hetkeen.

Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- Äitee selitti jotan pimeetä.

Mikä kaduttaa?
- Eiii mikään.

Mitä tapahtui viimeksi kännissä ollessasi?
- En oo ollu ikinä ha.

Paitasi väri?
-Sininen.

Oletko huonoa seuraa?
-Kuulemma.

Pidätkö tanssimisesta?
- Harvoin.

Viimeisin baari jossa olit?
-Joccari.

Oletko valvonut koko yötä?
- Eilen viimeks.

Ketä aiot seuraavaksi suudella?
- Only Obama knows. En tiiä en ketään.

Oletko tehnyt asioita, joita et haluaisi joidenkin ihmisten tietävän?
- No ehkä jotai.

Onko kukaan muuttanut elämääsi?
- Hetkittäin ainaki.

Mainitse joku hyvä puoli pituudessasi?
- Ylttyyy ylähyllyille ilman jakkaraa ja näkee keikoilla paremmin.

Olisitko valmis muuttamaan unelmiesi opiskelupaikan takia paikkaan jota inhoat?
- Onhan toi TaiK Helsingissä, mutta en hyh muuta sinne.

Sopisiko geometrisesti leikattu polkkatukka sinulle?
- Täytyy kokeilla.

Mistä sinut löytää 10 tunnin kuluttua?
- Nukkumasta.

Muuttuisiko suhtautumisesi inhoamaasi ihmiseen, jos hänestä tulisi julkkis?
- Ei.

Millainen riitelijä olet?
- Lakkaan puhumasta ja yleensä otan aika hyvin välimatkaa, joten asioita tulee harvemmin selvitettyä. Mä en vaan jaksa mitää huutamista.

Voisitko kuvitella tulevaisuudessa adoptoivasi lapsen?
- Ehkp, jos omia ei putkahtele.

Montako mustelmaa tällä hetkellä on kehossasi?
- Nolla.

Mitä olet tehnyt vanhemmiltasi salaa?
- Pari juduu.

Tunnetko/tiedätkö ketään joka on/on ollut vankilassa?
- Joo.

Mihin sinulla menee liikaa rahaa?
- Bensaan.

Monelta heräsit tänään?
- 16.20.

Olitko iloinen kun heräsit?
- En erityisen.

Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä? Mitä?
- Reginaa.

Omistatko lemmikkejä?
- Joo.

Mitä teit eilen?
- Nukuin, heräsin, söin, kävin lenkillä, nöräsin, katoin telkkaria, kävin Espoossa ja lentokentällä.

Milloin viimeksi kävit leffassa?
- Syksyllä.

Kenelle puhuit viimeksi?
- Äiteelle.

Oletko koskaan kuullut juoruja itsestäsi? Millaisia?
- Ööno jotai turhaa joskus.

Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
- E.

Mitä teet huomenna?
- Nukun, syön, käyn aabeeceellä ja aivokuolen.

Mitä aiot tehdä kesälomalla?
- Nukkua ja pitäis kai muuttaaki.

Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- Eip.

Onko sinulla lävistyksiä?
- O.

Entä tatuointeja?
- Ei.

Poltatko?
- Kirkkoja joo.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Nooraterska.

Kuinka usein käyt ravintolassa?
- Kerran pari kuussa.

Ketä JULKISUUDEN henkilöä muistutat?
- Aah Spedee.

Jos olisit eläin, mikä olisit?
- Laiskiainen tai lahna.

Paras vuodenaika?
- Kesä kevät.

Luisteletko?
- Joo parhaillani.

Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
- En tällä jalalla.

Kuka maksaa puhelinlaskusi?
- Äitee.

Paljonko se on yleensä?
- 10-15 e.

Mikä väri kuvaa luonnettasi?
- Riemunkirjava.

Jos katse voisi tappaa, monta ihmistä olisit tappanut?
- Aika monta.

Kenelle kuuluisi titteli "Vuoden 2008 ärsyttävin julkkis"?
- Tukiainen ja Susan Kuronen Ruusunen mikä vitunlie vois jakaa sen.

Oletko uskovainen?
- E.

Näitkö unta viime yönä?
- Varmaankin.

Haluaisitko olla täydellinen?
- E.

Haluaisitko olla rikas?
- Joo.

Mikä kännykkä ja liittymä sulla on?
- Nokia 7360 ja dna-tekstari.

Keitä/ketä rakastat?
- Perhettä, tovereita ja autoo.

Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- Sillon, kun viimeks ajoin todennäkösesti.

Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- Mua vaan talutettiin johonki laitokseen ja luulin, että kyynärpäitä ei saa pitää pulpetilla.

Komedia vai kauhu?
- Komedia.

Missä päin Suomea piileskelet?
- Vanda.

Minkälainen sää siellä on?
- Yö.

Menetkö ensi kesänä festareille?
- Himokselle, jos joku lähtee seuraks.

Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- O.

Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
- Ehk.

Väsyttääkö?
- Ei.

Hukkuisitko mielummin veteen vai juoksuhiekkaan?
- Veteen hukkumista oon pentuna kokeillu, niin hiekka vois olla vaihtelua.

Uskotko elämään avaruudessa?
- On siellä sen verta lääniä, että mistä sitä tietää.

Oletko nähnyt tai kokeillut jotain yliluonnollista?
- Joo mein iskällä kummittelee.

Kumman näköinen olet enemmän: isäsi vai äitisi?
- Äiteen.

Oletko oikeasti nukahtanut kesken oppitunnin koulussa?
- Oommää.

Mitä tulee juuri nyt ensimmäisenä mieleen?
- Et miks on näin tylsää ja missä kaikki ihmiset on.

Missä huoneessa olet?
- Omassa.

Osaatko omasta mielestäsi laulaa?
- Tiedän, että en osaa.

Mitä mieltä olisit, jos sinun koulusi palaisi?
- Ei paljoo enää koskettais.

Onko sulla nälkä?
- Noup.

Kuunteletko suomirockin helmiä?
- Mitähä ne o?

Mitä kirjoittaisit yleisen vessan seinään?
- Joku oli kerran tilussa kirjottanu semmoseen juttuun jtn et "Mulla on AIDS ja nuolin kaikkia ovenkahvoja sekä wc-ralleja täällä, joten te kaikki saatte sen ja kuolette MUAHAHHAH" nit tota vois ehkä käyttää.

Kenen julkkiksen ulkonäön ottaisit mieluiten?
- Kukaha nyt ois oikeen härkäsen näkönen. Ei tuu mieleen.

Mikä kappale kuvaa juuri sinua?
- Ellan ja Aleksin Kakkaa lumella.

Näytätkö viehkeältä kipeänä tai juuriheränneenä?
- Semmoselta perunalta eli joo.

Pidätkö itseäsi fiksuna yksilönä?
- E, oon pälli.

Flirttailetko?
- Nooralle joo.

Teetkö paljon kirjoitusvirheitä?
- Yritän välttää.

Valehteletko vanhemmillesi/ystävillesi?
- En, koska vihaan valehtelua. Jätän vaan kertomatta, mutta sit, jos kysytään suoraan, niin kerron kyllä kaiken. Joskus, jos sokellan jotain, niin vastaus on yleensä semmonen, mitä kysyjä ei halua tietää.

Miten rakkauselämäsi sujuu?
- Mikä elämä?

Paljasta jokin kappale, josta et haluaisi myöntää pitäväsi.
- Ööööööönö pitäiskö vetää nyt joku ässä hihasta. Ei tunnusteta mitää.

Mikä on suuri vihan kohteesi omassa luonteessasi?
- Tylyilen joskus tahattomasti ja se, että en osaa riidellä.


Hengaatko koskaan epämääräisillä paikoilla ilman mitään varsinaista syytä?
- Monesti.

Annatko ihmisille lempinimiä?
- Joskus.

Oletko koskaan lotonnut?
- Viikkaria ja normia, kyllä. Oon laskenu koko tulevaisuuteni sen varaan, että voitan ennen toukokuun loppua lotosta.

Mitä teet tylsällä automatkalla?
- Oon yleensä ratissa.

Millainen olisi unelmiesi kumppani?
- Huumorintajunen.

Moneenko aiot valvoa tänään?
- Katotaan onko Nukkumatti lähteny käymään Napapiirillä ennen Hepokujaa.

Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi? Jos kannat, kenen?
- E.

Mistä herkusta sinun on lähes mahdoton luopua?
- Suklaasta.

Onko sinun helppo itkeä ystäviesi nähden?
- Ei todellakaan yhtään kenenkään nähden.

Mitkä kengät eteisessä ovat sinun?
- Converset, Hait, balleriinat, mustat talvikengät ja uudet punaset kenkät, mitkä ostin viime viikolla.

Kenen lausahduksille naurat usein?
- Riippuu.

Kutsutko kavereitasi lempinimillä vai heidän oikeilla nimillään?
- Molemmilla.

Oletko tyytyväinen syntymäkuukauteesi? Jos et, milloin olisit halunnut syntyä?
- Iha bra.

Milloin viimeksi kävit uimahallissa?
- 2006.

Jos saisit kuulla ystäväsi kumppanin pettävän häntä, kertoisitko asiasta ystävällesi?
- Asiahan ei minulle kuulu.

Eroavatko viikonloppuaamusi jotenkin arkiaamuista? Miten?
- Mun arki on yhtä viikonloppua nykyään.

Mitä alkoholia joit viimeksi vai juotko alkoholia ollenkaan?
- En juo.

Millainen kokeisiin valmistautuja olet?
- Laiska. Vikana iltana vähän tai ei ollenkaan.

Ovatko tytöt mielestäsi parempia ystäviä kuin pojat? Miksi?
- En erittele tovereitani. Joidenki kanssa on enempi tekemisissä ja joidenki vähempi.

Piditkö kouluruuasta tänään koulussa?
- Helmikuussa viimeks ollu koulua lollo.

Onko perheessäsi koskaan juhlittu naistenpäivää? Jos on, miten?
- Leikitty sovinisteja.

Inhoatko verikokeita?
- Musta ei oo ikin otettu.

Lähetätkö tekstiviestin/soitatko jollekin ihmiselle joka päivä? Kenelle?
- E.

Kannatko huulirasvaa aina mukanasi?
- Joos.

Kuka nukkui viimeksi sängyssäsi?
- Äitee kuulemma, kun se ei jaksanu ton yhden hinkuyskää.

Mitä ruokaa syöt aamiaisella?
- Puurrooo, leipää, tai ei mitään.

Mitä musiikkia kuuntelet nyt?
- Reginaa vielki.

Jos saisit rakennuttaa itsellesi kodin, minkälainen siitä tulisi ja minne?
- Emmä rakentelis. Ostaisin vaan jonku kivan.

Milloin kävit viimeksi juomassa ja missä?
- Keittiössä.

Onko sinulla suunnitelmia viikonlopuksi?
- Eip.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kahden viikon aikana?
- Eip.

Mitä odotat tällä hetkellä?
- Yo-tuloksien tulemista ja juhlia.

Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä?
- Joskus.

? OLETKO KOSKAAN ?

Heitellyt esineitä tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen?
- Joo.

Nauranut niin, että kyyneleet valuu silmistäsi?
- Eiks tätä kysytty jo.

Oletko pituudeltasi välillä 155-188 cm?
- Joo.

Mikä aiheuttaa sinulle stressiä?
- Ei mikään, kun en osaa moista. Paitsi kiire joskus, mutta se on semmonen hetkellinen ketutus.

Pelkäätkö ketään tuntemaasi ihmistä?
- Emmää.

Mikä tuntuu kivoimmalta paljaiden jalkojen alla; asfaltti, ruoho vai hiekka?
- Ruoho.

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- Äiteetä viime viikolla.

Kenelle tekstasit viimeksi?
- Veljen tyttöystävälle eli Miralle viime yönä.

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- E.

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- E.

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- E.

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- Tiettyjen rikosten suhteen se olis enempi ku oikein.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- E.

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
- Emmä keltää.

Oletko datis/nörtti?
- Joo 8 )

Miksi olet koneella nyt?
- Koska ei nukuta ja Eero repi muutama tunti sit mun antennijohdon seinästä ni ei voi kattoo telkkaria, koska en jaksa kävellä olohuoneeseen tunkeen sitä johtoo takas seinään.

Vituttaako?
- Eip.

Missä vanhempasi ovat? Mitä he tekevät?
- Äitee on tossa parin seinän takana nukkumassa ja isukki todennäkösesti Jämsänkoskelaas nukkumassa.

Mitä joit viimeksi?
- Mansikkamehua.

Ketä ajattelet nyt?
- Aika tyhjää lyö.

Onko sinulla ikävä ketään tällä hetkellä?
- O.

Jos malttaisSunnuntai 12.04.2009 10:04

On se jännäSunnuntai 12.04.2009 09:39

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Kai mä sit meen nukkuun.
Mut miks mulla ei voi olla rahaa ku Roope Ankalla? Oli mulla lotossa tänää 3 oikei, mutta ei sillä saa muuta ku pahan mielen.

Korkkaanko Red Bullin, enkö korkkaa, korkkaanko, enkö korkkaa. Korkkasin. Sekin on myös hyvä idea, että lähden tunnin päästä ajaan Espooseen ja sieltä lentokentälle. Ahah. Moneenkohan puhallutusratsiaan joudun?

PS. Oon täs pelannu Monster Truck Maniac 2:sta kolme tuntii ja alan olla aika paras siinä !
Tää unirytmi rupee kyllä oleen aika tajuttoman vehkeestä, mutta en vaan saa käännettyä mitenkään. Vois varmaa lähtee äiteen ja Eeron kaa linturetkelle tossa tunnin päästä =)

Miks tarvii olla näin sekasin saatanaaaa. Tarakalla kiljua tarakalla kiljua.

OHOPerjantai 10.04.2009 06:50

Osasin !Torstai 09.04.2009 18:39

Mulla oli aamulla semmonen olo et tykkäsin huutaa puhelimeen ja ulkona tuulee niin törkeesti, että ei huutamatta kuulekaa mitää. Karjuin tossa pihamaalla sitten aivan täysiä luuriini Nooralle, että "NO SAATANA LÄHDIN NYT TULEMAAN. TUNGEN SUT PERÄKONTTIINI JA HUKUTAN KUUSIJÄRVEEN." Eiköhän naapurin täti kävelly mun takana, kysy vaan aika tuimana, että anteeks mitä. Käännyin kattoon sitä, se tajus, että mä huudan puhelimeen, mutta ei se toisaalta tilannetta pelastanu yhtään, koska oli taas niin normaalit repliikit käytössä.

TEKI MIELIKeskiviikko 08.04.2009 04:59

Kliseinen kysymys: mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
- Universumin. No iskällä pötkis jo aika pitkälle ku se o semmonen erämies.

Joukko Teletappeja tahtoo antaa sinulle ison halin. Suostutko?
- Tottakai !

Tahtoisitko olla maailman suurin Pokémon mestari ?
- Jätän sen kunnian Aipolle.

Löydät uuden portin Narniaan. Menetkö sinne?
- Emmää haluu Narniaan.

Saat kirjeen, jossa kerrotaan, että pääset opiskelemaan Tylypahkaan. Innostutko vai jäätkö mielummin vanhaan kouluusi?
- Ai eiks Tilu ollukaa Tylypahka?

Mikä on mielentilasi juuri nyt?
- Väsyttää, mutta sit taas ei.

Oletko sekoillut alkoholin kanssa?
- Oon sekoillu alkoholittomuuden kans.

Miltä tuntuu seistä vesisateessa?
- Riippuu vähän. Kesällä se o joskus iha kivaa, mutta esmeks kerran, kun seisoin Tilun bussipysäkillä 50 muun ihmisen kanssa ja olin värjänny hiukset edellisenä iltana, niin se ei ollu kauheen kiva fiilis töröttää siinä, kun naamaa pitkin valu punasta vettä.

Jos Suomella olisi varaa, pitäisikö kaikille naisille kustantaa ilmaiset siteet/tamponit/kuukupit, koska naiset eivät voi kuukautisilleen mitään?
- Suomella ois varaa. Mut ehkä ne rahat voi käyttää johonki järkevämpäänki.

Mitä ystäväsi pitäisi tehdä, jotta hän menettäisi luottamuksesi?
- Kertoo asioita eteenpäin tai valehdella. Valehtelu on kyllä eniten myrkkyä mulle.

Itketkö koskaan ilosta? Miksi/miksi et?
- Nauran itkua.

Millaisena ihmisenä haluaisit muiden ihmisten muistavan sinut, kun olet kuollut?
- Semmosena, mitä oon ollu.

Millä puhdistat meikit?
- Erisanin kasvovedellä ja vanulapuilla.

Jos maailmassa olisi vain yksi kangaslaatu, mikä se olisi ja miksi?
- Puuvilla, koska se on vaa iha paras !

Kauheinta mitä isällesi voisi tapahtua?
- Halvaantuis. Meinaa semmone kuola suusta valuen loikoominen jossai pyörätuolissa on mun mielestä pahempaa ku kuoleminen, siis jos tää kuolaava dude tajuaa ympäröivästä maailmasta jotai, mutta ei pysty kommunikoimaan.

Kestäisikö ystävyyssuhteesi sen, jos asuisitte toisella puolella Suomea?
- On ne parisataa kilsaa kestäny.

Mitä uutta söit/joit viimeksi? Oliko hyvää?
- Ostin tänään jotain uutta purkkisalaattia ja se oli iha tautisen hyvää.

Tupakoiko suurin osa ystävistäsi?
- Ööhhmm no aika kaikki ainaki satunnaisesti.

Kuinka vanhana aloitit meikkaamisen?
- Joskus 13-vuotiaana.

Kuvaile millaiset hiukset sinulla on?
- Punaset ja karvaset.

Juotko humalahakuisesti?
- Joo tod.

Millaista ulkotakkia käytät tähän aikaan vuodesta?
- Mustaa neuletakkia tai hupparia.

Kuinka monet farkut omistat?
- Kahdet.

Kuka maksaa vaateostoksesi?
- Mää.

Odotatko jo joulua?
- En todellakaan.

Monelta heräsit tänään?
- 14.30.

Monelle ihmiselle olet puhunut tänään (arvio)?
- Muutamalle.

Ajatteletko koskaan syvällisiä?
- Joskus.

Mikä oli viimenen joukkotapahtuma/konsertti, jossa olit?
- Cheek @ Joccari :---D

Onko mielestäsi mahdollista, että kuolet huomenna?
- Saatan vaikka tukehtuu tyynyyn, kun kohta meen nukkuun.

Miksi asut siellä missä asut?
- Tuli tilaisuus muuttaa ja se oli sillo parempi ratkasu ku jäädä.

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on?
- Ei kauheen paljoo, mutta jotai kuitenskii.

Kerro joku viehättävä piirre ihmisessä.
- Hymy.

Mikä muistuttaa viime kesästä?
- Che-che-cheek.

Onko sisäinen kauneus vain rumien puhetta?
- No siis tietenki. Kaikki kauniithan on tunnetusti niin ihania ihmisiä.

Pitääkö kukaan sinusta?
- Ehkä äiti.

Oletko yksinäinen tällä hetkellä?
- Eee.

Olisitko valmis rakastumaan?
- Ihastumine vois kelvata.

Oletko nukkunut samassa sängyssä itseäsi monta vuotta vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa?
- Jooooo.

Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa?
- Äiteen.

Oliko joku sun vieressä viime yönä?
- Tyyny <3

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä ja miksi?
- Emmää.

Saako sua lämmittää?
- Saa, jos ei oo makkaraperunamies.

Saako sua halata?
- Saa.

Toivotko koskaan, että äitisi olisi mies?
- E, koska sit ne sen pervot jutut menis yli.

Oletko tyytyväinen itseesi?
- Joskus.

Oliko eilen mukava päivä?
- Ei erityisen huono eikä hyvä.

Kuka oli suosikkisi Big Brotherissa?
- Anna.

Juotko vodkaa raakana?
- Aamuin ja illoin.

Minkä väriset lakanat on sängyssäsi
- Värikkäät.

Kuinka pitkät yöunet nukut yleensä?
- 0-14 h.

Sano ensimmäinen mainos, joka tulee mieleesi, missä mainostetaan jotain ruokaa?
- Reilu o mutkaton leipä.

Onko sinulla huono itsekuri?
- O. Tiettyjen asioiden suhteen.

Haluaisitko ratsastaa ennemmin kamelilla vai norsulla?
- Norsuporsulla.

Onko sinulla rannekorua? Entä kaulakorua? Entä sormus/sormuksia?
- 2007 ja 2008 Provinssien rannekkeet. Sitpiit Konstan luokkasormus.

Luuletko eläväsi yli 70-vuotiaaksi?
- Niinkin voi käydä.

Missä olit viime yön unessasi?
- Kotona ainaki. Äiti oli pessy mun Converset ja ne oli muuttunu valkosiks. Olin aika vihanen.

Missä olet tänään ollut kello 13-15?
- Nukuin, heräsin ja menin suihkuun joskus kolmen maissa.