IRC-Galleria

Tänään tulin riparilta. Se oli kolmas riparini isosena. Olo on väsynyt ja onnellinen, mutta myös kovin haikea. Niin paljon asioita jäi tekemättä ja sanomatta ja jokin osa minusta kaipaa takaisin saarikkoon. Odotukseni ylittyivät roimasti ja koen kasvaneenikin muutaman henkisen sentin. Opin mukileikin ja rommin, sekä uusia asioita uskosta. Sain uusia Ystäviä. Itkettää kun tajuaa, että joudun jättämään heidät 45 päivän kuluttua 11 kuukaudeksi. He jäävät tänne ja kenties ystävystyvät keskenään yhä paremmin, kun taas minä lähden rapakon taakse, eroon heistä, kommunikointivälineenä ainoastaan kirjaimet ja puhelimen kautta kuuluvat rätisevät lauseet. No. Omapa on valintani.

Pääasia on, että he tietävät olevansa tärkeitä.

Ainiin ja opinhan toki yhden uuden, kauniin laulun.

Kuulkaa väsyneet maan
Väsyneitten satamaan hän kuljettaa
Kuulkaa masentuneet maan
teidän kyyneleenne talteen korjataan

Kun taivas laulaa
meidän sielussamme soi
kun taivas itkee
lohdun helmet pisaroi
kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa hiljaiset maan
ylöspäin me saamme katseen kohottaa
kuulkaa langenneet maan
teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan

Kun taivas laulaa
meidän sielussamme soi
kun taivas itkee
lohdun helmet pisaroi
kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa vähäisimmät maan
teitä rikkain tahtoo pitää aarteinaan
kuulkaa unohdetut maan
teistä yhtäkään Hän ei voi unohtaa

Kun taivas laulaa
meidän sielussamme soi
kun taivas itkee
lohdun helmet pisaroi
kun taivas hymyilee
meidän naurussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi