IRC-Galleria

hämytziö

hämytziö

Ja Karvakorvat

Ronkelin ideasta :)Lauantai 02.09.2006 05:15

http://www.pikkupaprika.com/soppa/2/igweb.htm

Hämy päätti herätä henkiin maailmaan eräänä miellyttävänä iltana. Välittömästi näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli suuri ja he söivät paljon. Koulussa hän oli hyvä, siellä häntä kiusattiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan pinsetit, niinpä ammatiksi tuli fuskaaminen.

Hämy kehittyi toisellakymmenellä varsin tyhmänrohkeaksi. Päähänsä hän sai tummat hiukset, sekä punaiset silmät.
Epäonnistumisista huolimatta hän oli aika naisellinen. Lempiruokaansa omenapiirakoita hän sai työskennellen kuminpesijänä.

Hämy ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka viikonloppuna. Alkoholia hän juo rekassa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

Jussilta saatu haastePerjantai 01.09.2006 18:47

Kuka oli mummo ketä kättelit?:oma mummo
Kuka oli ensimmäinen ihminen ketä löit?:Varmaan tarhassa joku
Tyhmin ihminen ketä tunnet?:Kirbula :D:D:D
Kuka lainasi sinulta viimeksi rahoja?:Jaa'a..
Monta sisarusta tai veljiä?:2 siskoa ja yksi veli
Kenen ajo-neuvolla ajoit viimeksi?:Mun ja markon saabilla
Kuka poliisi ajoi sinua takaa viimeksi?:ei ummarra kusumusta
Seuraakko salkkareita?:harvemmin
Minkä värinen lemmikkieläin sinulla on?:Musta ruskein merkein, mustavalkoinen, vaalea ja agouti
Hiustesi väri?:ruskea
Eläin jota kosketit?:tosca
Minkä väriset housut?:mustat alkkarit
Poika &/ Tyttöystävää?:löytyy
Kommenttoi jotain sääläää:tyhmiä kaikki
Kommentoi!:tyhmää
Ekkö jo usko kommenttoi:tyhmääääää
No kelle kommentoit viimeksi:joku outo ihminen..en muista nickiä
Ookko harkinnu itsemurhaa?:olen
Mitä ruokaa söit koulussa?:en ole koulussa
Millä luokalla olet? en millään
Mitä koulua käyt?:en mitään

haasteloinen taasPerjantai 01.09.2006 02:28

Psykoloogista testiä pukkaa...

Alla on Dr. Phil testi (Dr. Phil itse sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä). On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain pari minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua). Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

Kun lähetät viestin eteenpäin, jos haluat, voit kirjoittaa otsikkoon oman pistetuloksesi, näin ystäväsikin saa tietää sinun pisteesi.

Ota paperia ja kynä esiin, testissä on vain 10 kysymystä! Merkkaa
kysymyksen numero ja kirjain, jonka vastausvaihtoehdon valitsit.
Esim. 1-a , 2 –b Lopuksi lasket pisteet alinna olevasta taulukosta.

Valmiina?

Aloita.


1. Koska olet parhaimmillasi?
a) aamulla
b) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c) myöhään illalla x


2. Tavallisesti kävelet…
a) melko nopeasti, pitkin askelin
b) melko nopeasti, lyhyin askelin
c) ei niin nopeasti, pää pystyssä x
d) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e) hyvin hitaasti


3. Kun puhut ihmisilleÂ…
a) seisot kädet puuskassa
b) pidät kädet yhdessä
c) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi x


4. Rentoutuneena, istutÂ…
a) polvet ja jalat yhdessä
b) jalat ristissä x
c) jalat venytettyinä eteenpäin tai suorina
d) käpertyneenä jalkojesi päälle


5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoitÂ…
a) isolla äänekkäällä naurulla x
b) hillitymmällä naurulla
c) hiljaisella naurahduksella
d) hymyllä


6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen…
a) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut x
b) teet hiljaisen sisääntulon, ja katselet ympärillesi, jotta tunnistaisit tuttuja kasvoja
c) teet todella hiljaisen sisään tulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana


7. Työskennellessäsi intensiivisesti joku keskeyttää sinut…
a) olet tyytyväinen tauosta
b) olet ärtynyt keskeytyksestä x
c) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja


8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a) punainen tai oranssi x
b) musta
c) keltainen tai vaaleansininen
d) vihreä
e) tumman sininen tai liila
f) valkoinen
g) ruskea tai harmaa


9. Viimeiset hetket ennen nukahtamistasi illallaÂ…
a) olet selälläsi, vartalo suorassa x
b) mahallasi, vartalo suorassa
c) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d) käsi pään alla
e) pää peiton alla


10. Näet usein unta…
a) putoamisesta
b) taistelemisesta x
c) jonkin tai jonkun etsimisestä
d) lentämisestä tai kellumisesta
e) yleensä nukut vailla unia
f) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:

1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10. (a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1


YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena, joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 – 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä, charmanttina, hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän. He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 – 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa. Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 – 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona, hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä. Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä



SAIN 54 PISTETTÄ!!

Tutustu itseesi-haasteKeskiviikko 30.08.2006 13:15

HEVARI
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Pidätkö kaljasta?
[ ] Oletko moshaaja? 8)
[ ] Etkö usko Jumalaan?
[ ] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[x] Omistatko piikkejä?
[ ] Osaatko soittaa kitaraa?
[x] Osaatko karjua?
[x] Omistatko saappaat?
[x] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 4

GOOTTI
[x] Käytätkö mustaa kajaalia? [joskus]
[x] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[ ] Ajatteletko usein kuolemaa?
[ ] Haluatko kuolla?
[ ] Tunnetko haluavasi kuolla?
[ ] Oletko sosiaalisesti olematon?
[ ] Oletko kalpea?
[ ] Pidätkö Hot Topicista?
[x] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[x] Oletko ilkeä? [joillekin]
Yhteensä: 4

SKEITTARI/PUNKKARI
[ ] Osaatko skeitata?
[x] Käytätkö skeittikenkiä?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[x] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[ ] Katsotko X-gameseja?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[ ] Pidätkö/onko sinulla mohawk?
[ ] Käytätkö bändi-paitoja?
[ ] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä:4

PISSIS
[ ] Käytätkö sanaa "niinku"?
[ ] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[ ] Pelkäätkö gootteja?
[ ] Kikatatko paljon?
[ ] Katsotko O.C:tä?
[ ] Pidätkö popista?
[x] Ryyppäätkö/poltatko?
[ ] Halailetko ystäviäsi?
Yhteensä: 1

HIPPI
[ ] Onko sinulla pitkät hiukset?
[ ] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[ ] Pidätkö klassisesta rokista?
[ ] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[ ] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[ ] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[ ] Ajatko/haluaisitko ajaa Kuplalla?
Yhteensä: 2

RÄPPÄRI
[ ] Käyttäydytkö räppärimäisesti?
[ ] Käytätkö yli-suuria vaatteita?
[ ] Pidätkö räpistä?
[ ] OLIKO Tupac maailman mahtavin räppäri?
[ ] Pidätkö afroista?
[ ] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä/puhut "räppärikieltä"?
[ ] Pidätkö tanssimisesta?
[ ] Omistatko yli 40 cd:tä? [joka liittyy räppäreihin miten?]
[ ] Oletko tummaihoinen?
Yhteensä: 0

EMO:
[ ] Itketkö usein?
[ ] Käytätkö hupputakkeja?
[ ] Kuunteletko emoa?
[ ] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[x] Kirjoitatko runoja?
[ ] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[x] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[x] Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
[ ] Oletko itsetuhoinen? [Vaikka voisi luulla]
Yhteensä: 3

NÖRTTI
[ ] Käytätkö silmälaseja?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja?
[x] Käytätkö astma-piippua tms.?
[ ] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[ ] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[ ] Kiusataanko sinua usein? [kiusataan ja kiusataan]
[ ] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[ ] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?
[ ] Pelaatko videopelejä?
Yhteensä: 2

olen siis hevari/skeittari/punkkari/gootti

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.08.2006 03:11

Mikä olisi nimesi jos yhdittettäisiin toinen nimesi ja äitisi tyttönimi?
- Hannele Varjoranta
Onko sinulla tatuointeja/lävistyksiä? Missä?
- Lävistyksiä: Kielessä, Kulmassa ja nenässä Tatuointeja: Tississä, nilkassa ja kaksi niskassa
Koska laitoit kuvat galleriaan?
- no en muista
Kuka viimeksi nauroi kanssasi?
- Marko
Mitä harrastusta olet harrastanut pisimpään?
- Varmaan salibandy tai partio
Oletko koskaan ostanut mitään pornokaupasta?
- En tunnusta
Montako kenkää omistat?
- Muutamat hassut..
Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- en
Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
- Sidukkaa
Kuka samaa sukupuolta oleva nukkui viimeksi vieressässäsi?
- Oma koirani
Onko sinulla ikinä murtunut mikään paikka?
- on.. ja monikin paikka
Jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit?
- Tampereen keskustassa
Pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja Fazerin sinisestä?
- KYLLÄ
Osaatko kokata?
- No miten sen nyt ottaa
Mainitse kaunis/komea julkkis.
- viggo
Oletko pituudeltasi välillä 155-180cm?
- kyllä
Kesä vai talvi?
-kesä
Unelmien ammattisi?
- ohjelmapalveluiden tuottaja
Mitä kuulet tällä hetkellä?
- TV:n
Jos joutuisit Big Brother-tyyliseen taloon ja saisit ottaa mukaan vain yhden asian, niin mikä se olisi?
- Paksun kirjan
Missä haluaisit asua?
-OMASSA kodissa
Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- ihan ok...
Mitä söit viimeksi?
- pizzaa
Omistatko nimimerkin Suomi24:ssa?
- en
Söisitkö mieluummin kilon voita vai sokeria?
-sokeria

Mikä seuraavista olisi hirvein kokemus:
a) joutua tunniksi taloon jossa soitetaan teknoa?
b) joutua tunniksi taloon jossa soitetaan räppiä?
c) joutua tunniksi taloon jossa soitetaan heviä?

B-vaihtoehto :S

Oletko blondi?
-En sitten mitenkään päin
Paljonko painaa kilo nauloja?
- no olisko sen kilon
Paljonko ihminen painaa jos se syö kilon nauloja?
- kilon enemmän
Valitse seuraavista yksi luku: 1, 7, 22, 41
- 41
Sano hyvä elokuva?
- Dracula
Jos joutuisit sähkötuoliin niin mitä söisit viimeiseksi ateriaksesi?
- Pippuripihvin ja alkupalaksi pinaattikeittoa
Lempijuomasi? (alkoholiton)
- laitti kola tai pepsi maksi
Lempijuomasi? (alkoholijuoma)
- Sidukka
Käytätkö hiustenkuivaajaa?
- Tähän tukkaan en
Onko pizza hyvää?
- No on
Omistatko veneen tai lentokoneen?
- en
Mainitse lukemisen arvoinen kirja:
- Niitä on paljon!! sanotaan nyt vaikka Wallander sarja ja torey haydenin kirjat
Monelta pitää herätä huomenna?
- ei ole aikataulua
Mitä meinasit tehdä viikonloppuna?
- En tiedä vielä
Paras päivä viikosta?
- Perjantai
Valitse yksi kellonaika?
- 00.00
Tiedätkö mikä bussilinja kulkee läheltä kotiasi?
- Kyllä. 20 ja 22
Osaatko puhua jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia, saksaa tai englantia?
- En.. vielä
Uutiset, urheiluruutu vai Salkkarit?
- uutiset tai urheilu
Oletko hypännyt benji-hypyn?
- en, vielä
Oletko naimisissa/kihloissa/seurustelet/ihastunut/ei mikään edellisistä?
- en, juu, toivottavasti
Teoria vai käytäntö?
- käytäntö
Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- Pystyssä
Mitä taskuissasi on nyt?
- ei alastomalla ole taskuja
Onko kännykkäsi metrin säteellä sinusta?
- on
Miten juhlit koulujen loppumista?
- kävelemällä työkkäriin
Seurusteletko?
-juh
Mikä ärsyttää juuri nyt?
- marko
Mitä mieltä olet Huippumalli haussa-kisoista?
- onhan niitä kiva kattella
Onko tiikeri kaunis eläin?
- no joo
Milloin olet syntynyt? (vuodenaika/kuukausi)
- kesä/kesäkuu
Onko sinulla kuvia netissä?
-ööh.. no on
Mitä numero 13 tuo sinulle mieleen?
- pelinumeron

Oraakkeli haaste :DKeskiviikko 30.08.2006 03:03

Kirjoita kahdentoista kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on kuka? Lopuksi kysy mitä oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta ?

1.Ronkeli=Sama naapurintyttö, joka nauroi silloin, kun napasi näkyi.

2.Jessica=Kaljamahainen Iron Maiden -fani, vaikka et varmaankaan oikeasti tätä halunnutkaan kuulla.

3.Outi=Se pornotähti, tiiäthän sä

4.Marko=Hitler-viiksinen herra.

5.Kirbula=Toivottavasti en joudu tästä tilille... mutta minusta kyseessä on Jone Nikula.

6.Meekuli=Se yks tyyppi jonka hiuksetki muistuttaa mikrofonin tuulisuojusta.

7.Krista=Se ihana tyyppi jonka näit eilen kaupassa tietty

8.Annu=Paras ystäväsi.

9.Annina=Homo

10.Niina=Se, josta jo kauan olet salaa haaveillut

11.Nanna=Pahimman luokan pultsarin vaimo

12.Jenni=Asematunnelin Valintatalon söpö kassa.

Kuka minä olen=Olet se joka antaa kaikille

23.8Keskiviikko 23.08.2006 03:43

Uni ei tahdo tulla.
Päätä särkee. Ja siihenhän tietysti auttaa netissä istuminen..

Huomenna(tai siis tänään) pitää viedä Tosca lääkäriin.
Aanaleita epäilivät puhelimessa.
Ja taas palaa rahaa...

Kun sitä joskus omistais sen verran rahaa ettei tarttis jokaikistä senttiä laskea.
Ei tarttis olla miljonääri, ylimääränen 100 000 riittäis :D

YksinPerjantai 11.08.2006 02:11

olo on niin yksinäinen.
Missä on kaikki kaverit sillon kun mä niitä tarvin.
Miks ihmeessä mä olen aina käytettävissä?
Miks ihmeessä mä herään vaikka keskellä yötä kuuntelemaan itkuja, kiukkuja, valituksia?
Miksei kukaan tee sitä mun vuokseni?

Pää rähjähtää näihin asioihin sen sisällä.
En tahdo nyt oikeesti kestää..

HaasteloinenSunnuntai 30.07.2006 19:51

Kirjoita 21 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluaa.

1. Jessica
2. Heidi
3. Marko
4. Annu
5. Outi
6. Antti
7. Jussi(pikkuveli)
8. Kirsi
9. Jussi(kaveri)
10. Päivi
11. Anniina
12. Niina
13. Jenni (iituess)
14. Jenni(alienor)
15. Jonna
16. Laura
17. Pasi
18. Merja
19. Saila
20. Juha
21. Mirja

Vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
*KC-miitissä

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
*En ainakaan viettäisi loistavia netti-hetkiä

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
Olen, kerran

Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari??
Ehkäpä

Mikä tekee 7 erityisen?
Pikkuveli on aina pikkuveli

Kuvaile 9:
Kaveri, jolla on loistava musiikkimaku ja huono naismaku

5 lempimusiikki?
En tiedä

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
Olen asunutkin 18vuotta

Onko 15 vapaa vai varattu?
varattu ja yhden lapsen äippä

Mitä 17 ajattelee sinusta?
On varmaan aika utelias mun suhteeni

Mikä on 20 toinen nimi?
Jaakko Matias

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
En koske enkä haaveile kavereiden miehistä

Missä 3 asuu?
Annalassa mun kanssani

Mitä mieltä olet 18?
Odotan mielenkiinnolla KC-leiriä. sitten selviää enemmän

Mikä on parasta 14?
Ihminen, joka uskoo itseensä ja unelmiinsa

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
KYLLÄ!

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
Kävin ottaan tatuoinnin ja annina oli mukana

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
Kirjaimellisesti

Paras piirre 12?
Mahtava kampaaja

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
Toivon niin ainakin!

haaste: 50 kysymystä!Torstai 27.07.2006 03:24

1. Missä huoneessa olet nyt?
- Olohuoneessa
2. Mitä löydät näyttösi päältä?
- pinen ihaa ja isopääkoira pehmolelun
3. Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- muutaman
4. Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- En mä edes tiedä.. varmaan se napa juttu
5. Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
- Outin (tai no oli siinä koiratkin mukana :D)
6. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- Toisinaan
7. Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkä väristä?
- EN
8. Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- Joku puhelimen oma tilulilulei
9. Mitä CD:tä kuuntelit viimeksi?
- Ruoskan uusinta
10. Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- Ala-asteella Ruusun ajan roopen
11. Mistä näit unta viimeksi (siis niin että muistat)?
- Menin naimisiin jonkun tuntemattoman naisen kanssa rahasta
12. Onko sinulla sisaruksia?
- kolmin kappalein
13. Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- Jos satun nukahtaan päikkäreille
14. Minkävärinen päiväpeittosi on?
- Ai mikä!
15. Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- porukoilta nimpparilahjan maanantaina
16. Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
- Piirrustus taidon
17. Ärsyttääkö tällaiset kyselyt?
- Ei, miksi muuten vastaisin?
18. Omistatko Web-kameraa?
- en vieläkään.
19. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Matti
20. Oliko hyvä leffa?
- Ei todellakaan
21. Mitä deodoranttia käytät?
-en nyt muista
22. Paras juoma?
- pepsi max
23. Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
- Mustat peruskuoret
24. Asutko miten?
- Kerrostalo kaksiossa vuokralla avomiehen ja elukoiden kanssa.
25. Mitä ajattelet juuri nyt?
- Pitäisi mennä nukkumaan.
26. Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- Avomieheni
27. Mihin meni viimeksi hermot?
- Sossun lappuihin
28. Mitä löytyy sänkysi alta?
- Roskia, laatikoita, roskia, koiran karvoja
29. Milloin viimeksi imuroit?
- en ees muista
30. Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
- Amarantha KC:ssä
31. TV-kanava, jota katsot eniten?
- MTV 3
32. Tavallinen vai valkosuklaa?
- Tavallinen
33. Tykkäätkö juustoista?
- Toisista paljonkin, toisista en yhtää
34. Milloin viimeksi nolostuit?
- Minäkö?!
35. Mitä sulle tulee ekana mieleen sanasta auto?
- Vanha mitsu
36. Mikä on kaukaisin paikka, jossa olet käynyt?
- Jenkeissä
37. Onnenlukusi?
- 5 tai 32
38. Minkä kännykkäliittymän omistat?
- Sonera
39. Omistatko kolmannen etunimen?
- En
40. Mikä se on? Jos et omista kolmatta, paljasta toinen nimi.
- Hannele
41. Kulta vai hopea?
- Nykyisin kulta
42. Juotko paljon vettä?
- Liian vähän
43. Moneltako heräsit tänään?
-olisko ollu joskus kymmenen pintaan
44. Kesän paras grilliherkku?
- Grillitassut ja grillatut vihannekset
45. Omistatko MP3-soittimen?
- en
46. Moneltako pitää ensi maanantaina töihin?
- Ei ole töitä ei
47. Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
- Lohikäärme
48. Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
- Kaikkee on tarvinnu joskus kokeilla
49. Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
- Olen.
50. Katsotko tosi-TV ohjelmia?
- Toisinaan


Haastan Ronkelin ja Kirbulan!