IRC-Galleria

haamis_rok

haamis_rok

Han-na Ma-ri-a.

ADHDLauantai 12.01.2008 03:51

[ ] Minun on vaikea olla järjestelmällinen.
[ ] Kun minulle annetaan tehtävä, viivyttelen enkä ala heti sitä tekemään.
[ ] Minulla on paljon projekteja meneillään, mutta en tunnu saavan niistä montakaan valmiiksi.
[/] Teen päätöksiä ja toimin niiden mukaan impulsiivisesti- kuten rahan tuhlaaminen, seksuaaliseen suhteeseen ajautuminen jonkun kanssa, uusiin aktiviteetteihin sukeltaminen ja suunnitelmien muuttaminen.
[x] Tylsistyn helposti.

yhteensä: 1½

[ ] Vaikka kuinka yrittäisin, en tunnu saavuttavan tavoitteitani.
[x] Olen usein muissa maailmoissa kun ihmiset keskustelevat, vaivun omiin ajatuksiini.
[x] Keskityn johonkin tekemääni asiaan niin intensiivisesti, että en pidä taukoa enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun tai tekemään mitään muuta.
[x] Teen liikaa myös asioita jotka eivät ole hyväksi minulle, kuten pakkomielteinen shoppailu, liiallinen juominen, liiallinen työskentely, tai liiallinen syöminen.
[x] Turhaannun helposti ja tulen kärsimättömäksi kun asiat tapahtuvat liian hitaasti.

yhteensä: 5½

[/] Itsetuntoni ei ole yhtä hyvä kuin muiden tuntemieni ihmisten.
[/] Tarvitsen (runsaasti) stimulaatiota; toiminta elokuvia ja tietokonepelejä, uusia ostoksia, eläväisten ystävien seuraa, nopeaa autolla ajoa tai extreme- lajien harrastamista.
[x] Sanon tai teen usein asioita ennenkuin ehdin ajatella sen tarkemmin, ja joskus joudun vaikeuksiin sen takia.
[x] Teen asiat mieluummin omalla tavallani kuin seuraan sääntöjä tai muiden ohjeita.
[ ] Huomaan usein naputtelevani kynälläni, heiluttelevani jalkojani, tai teen jotain muuta purkaakseni ylimääräistä hermostunutta energiaa.

yhteensä: 8½

[x] Tunnen oloni usein yhtäkkiä masentuneeksi kun olen erossa muista ihmisistä, projekteista tai asioista joiden kanssa haluan olla tekemisissä.
[x] Näen itseni eri tavalla kuin miten muut näkevät minut. Yllätyn usein kun joku suuttuu minulle, vaikka olisin itse tehnyt jotain mikä saa heidät suuttumaan.
[x] Vaikka olenkin usein huolissani vaarallisista asioista joita voisi sattua minulle, minulla on tapana olla huolimaton ja tapaturma-altis.
[x] Vaikka minulla on paljon pelkoja, ihmiset sanoisivat minun olevan riskien ottaja.
[x] Teen paljon huolimattomuusvirheitä.

yhteensä: 13½

Testin tulos: 13½

Jos saat

alle 10 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi on normaalia luokkaa
10-15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hieman normaalia huonompia
yli 15 - keskittymis ja tarkkaavaisuuskykysi ovat hyvin alhaiset. saatat kärsiä adhd:sta

oon ADHD melkei.

[Ei aihetta]Lauantai 12.01.2008 03:40

1. Kun otat itsestäsi valokuvia (esim.nettiin laitettavaksi), laittaudutko ennen kuvien ottamista?
- En. Korkeintaan harjaan hiukset jos innostun.

2. Jos kirjoittaisit nyt laulun, mistä se kertoisi?
- Siitä kuinka joku SAATANAN etova 33v oksettava äijä ehdottelee irc-galleriassa. HYI VITTU!

3. Oletko koskaan ollut mukana näytelmässä? Mitä roolia/rooleja olet esittänyt?
- En toki.
Rooleja mm.
- City prinsessa Monica C:llä
- Lumikin paha äitipuoli näytelmässä Lumikki ja seitsemän hyypiötä
- Pekka Töpöhännän Rauhaa
- Peppi Pitkätossun kaveria Annikaa
- Valon lapsi musikaalissa Enkeliä
- PTN: Noora 8 C:n Nooraa
- PTN: Himossa oli rooleja 6
- PTN: Karkulaisia Venetsiassa kurtisaania eli suomeks horoa
- PTN: Prinsessa ja kerjäläistytös olin sotilas ja vanki.
- PTN: Harharetkis (Odysseija) olin mm. seireeni, Afrodite, Kirke sekä kikoninainen ja se kikonijuttu oli iha huippu ku oltiin sellasia sätkynukkeja! Sit miehet vaan leikki meillä. :D Tässä näytelmässä Kirkenä harrastin myös seksiä 4 miehen kanssa tai no, yhden miehen neljän eri persoonan kanssa. Ihan huippu!
- PTN: Jobissa olin kyläläinen 2
- Rosvoteatteri: Wassuskassa Alena
- PTN: Kuinka tärkeää on olla Uno olin Cecily
- PTN: Ammutaanhan hevosiakin filmitähti Alice Faye
- PTN: Harhakuvis olin Hanna sekä Driimitiimin hauspändi Pesukoneen solisti RITNEY BEARS.
Ei jaks muistel ny enempää!
- Voitsil: Semmone kevytkenkäne naine en muist sen nimee hitto vie, Kaikki vorot eivät tule varkaisiin farssi
- Votsil: Husso (Anna-Liisa)
- KUPPA: Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä: Muksis

4. Pidätkö itseäsi romanttisena? Miksi/miksi et?
- Kyllä. On kiva tehdä pieniä yllätyksiä ilahduttaakseen muita.

5. Jos tahdot herättää huomiota, miten teet sen?
- En tee sitä tietoisesti, joskus vain käy niin.

6. Miten suhtaudut ihmisiin, jotka tulevat kehumaan sinua?
- Hymyilen enkä oikein sano mitään. Tulee vähän kiusallinen olo.

7. Millaisten ihmisten seurassa et viihdy?
- Ihmisten jotka esittävät olevansa cooleja, filosofisia taiteilijoita. Liian muodollisesti käyttäytyvien kanssa, sellaisten jotka eivät osaa olla rennosti.

8. Minkä värinen stabilo tai muu tussi sinulta loppuu yleensä ensimmäisenä?
- Punanen ja musta. Myös kaikki siniset tuppaa menee aina rikki, en kyllä tiedä miksi koska en edes käytä sinisiä paljoa. Nykyään en kyllä edes käytä Stabiloja mutta lukioaikana kyllä.

9. Jos riitelet vanhempiesi kanssa, millaisia riitanne ovat (esim.huudatte, pidätte mykkäkoulua, paiskotte tavaroita jne.)?
- Huudamme. Eristäydyn.

10. Tykkäisitkö jos Suomessa saisi antaa max.7 etunimeä nykyisen kolmen sijaan? Lisäisitkö tällöin itsellesi nimiä?
- En usko.

11.Jos käytät ripsentaivutinta, oliko sinulla alussa vaikea oppia oikea tekniikka sen käyttöön?
- En käytä, mutta omistan sellaisen kyllä. Suhteellisen turha väline.

12. Kuvaile, millaiset olisivat unelmakenkäsi?
- Sellaset kangastossut jotka ei kastu! Pitkävartiset converset, mustat jotka on sisältä punaset.

13. Huomauttaisitko kumppanillesi, jos hänen henkensä haisisi kun hän suutelisi sinua?
- Haha. Joo! :D

14. Onko sinulla korkea vai matala kipukynnys?
- Riippuu tosi paljon siitä mikä kivun aiheuttaa!

15. Jos olet lintsannut joskus koulusta, mitä olet väittänyt poissaolon syyksi?
- Kuume. Mut en kyl oo kauheesti lintsannu. Yläasteel olin ysin alus yhden päivän pois sillai et esitin et mulla on kuumetta. Lukios oli sit jotai liikuntoi mihi en vaan menny, mut sain muutenki sen suoritettuu sillain että kävin puolet toisessa jaksossa ja puolet toissa. Oli se aika raju et 5h viikos liikuntaa, eli ihan jees ratkasu et oli sit vaa 2,5h.

16. Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
- No asun täl hetkellä kaverin kans. Ja no emmä tiiä oisko se nii siistii asuu jossai isommas porukas noitten Paulan ja Paulan ja Katin ja Sinin kans. Olis meinaan aika rajuu menoo välil! Mut tällai kahestaan on ihan jees. En kyl haluis asuu yksin välttämättä! Jotenki kurjaa.

17. Vältätkö yksin liikkumista pimeällä? Miksi/miksi et?
- En. Riippuu paikasta mut tutus paikas se nyt on ihan sama. Jotkut paikat on kyl tosin aika pelottavia ni niitä kyl vältän.

18. Miten reagoit, jos joku kertoo pervon vitsin?
- Nauran iha sikan jos se o iha sika huono. Ja luultavasti keskustelu jatkuu siitä vitsin aiheesta.

19. Ottaisitko mieluummin vinot vai keltaiset hampaat?
- On jo vinot ja ne on iha nätit ni vinot.

20. Voisitko mennä tulevaisuudessa ärsyttävimmän tietämäsi tytön häihin valkosissa (yleisestihän ajatellaan, että vain morsiamella saa olla valkoinen puku)?
- Haha ois hyvä vitsi! :D Täytyy pistää harkintaan!

21. Oletko joskus jättänyt tahallasi vastaamatta jonkun ihmisen puheluun?
- Olen.

22. Otatko tilanteet joissa eksyt, mielenkiintoisena tilaisuutena tutustua uusiin paikkoihin?
- Joskus on tullu kyl tollasia vastaan. Toisinaan se on ihan jees jos ei oo kiire. :)

23. Vanhempasi ehdottavat, että vietätte ensi kesän Etelä-Ruotsissa maalaiskylässä perheen kesken. Suostuisitko lähtemään?
- En.

24. Onko joku ihminen huomannut sinun ihastuneen johonkuhun, mutta olet inttänyt vastaan ettet olisi ihastunut, vaikka oikeasti olisitkin.
- Kyllä! Näin kävi yhden sellasen kans kenen kans oon ny ollu yli vuoden :D

25. Jos olisit jäätelö, mikä maku olisit? Miksi?
- Mansikka!

26. Pidätkö vatsalihasliikkeiden tekemisestä?
- EN TOD!

27. Oletko koskaan kirjoittanut ihastuksesi nimeä hiekkaan tai lumihankeen? Pyyhitkö tekstin pois?
- Olen. En pyyhi. Harrastin sitä myös pienenä vahaliiduilla mm. huonekaluihin ja rullaverhoihin ja taitaa siellä jotain 8-vuotiaana kirjotettuja lukee vieläki :D Olin pienen ihastunu semmosee tuttavaperheen Teemuun ni huomasin Poris yhes jossai pesuainepurkis sydäntarran mis oli sydämes H+T, ku olin kipparikalles nähny et semmone kuuluu raaputtaa puuhun ni sitte tein pesuainepurkil vissiin saman :D:D

28. Mitä tahtoisit sanoa köyhille ja nälkäisille afrikkalaislapsille?
- Sori. Onneks ette tiedä mitä muissa maissa on.

29. Mitä ajattelet ihmisistä, jotka eivät jaksa seurustella kauaa yhden ihmisen kanssa?
- Ehkä heitä ei ole luotu seurustelemaan / eivät ole valmiita sitoutumaan.

30. Iloitsisitko ystäväsi menestyksestä jos hän menestyisi hyvin Idolsissa?
- Todellakin!

31. Millaisista tuoksuista pidät?
- Raikkaista, sellasista mitkä tuoksuu turkoosille. Enemmän siniseen kuin vihreeseen taipuva. Jännä miten värin ja tuoksun voi yhdistää.

32. Onko luokkakuvasi koskaan onnistunut omalta osaltasi?
- On. Ja sit ne yksittäiskuvat oon saanu nähdä jo kuvaustilanteessa kun oon sanonu sille kuvaajalle että haluisin sellasen tietynlaisen ja sit ollaan poka kuvailtu!

33. Jos sinua sanotaan/sanottaisiin pieneksi, otatko sen kehuna vai haukkuna?
- Kehuna.

34. Jos sinusta tehtäisiin elokuva, kuka näyttelisi sinua (itseäsi et voi valita)?
- Vitsit kun en muista sen tytön nimeä! Se joka on Apulannan Odotus-videolla!

35. Pidät leffaillan kotona. Mitä naposteltavaa valitset?
- Sipsii ja America dippiä! + Ehkä juustoa ja omenaa

36. Elehditkö käsilläsi puhuessasi?
- Sillon kun selitän.

37. Oletko koskaan saanut pojalta kukkia (sukulaista ei lasketa)?
- Joo, mut en ny sillai. Askolt ekana vuosipäivänä ja Tuomakselt joskus tulppaanin mikä oli raatihuoneen edes kukkapenkis ja oli erivärinen ku muut ja sit se oli mun mielest pakko ottaa sielt pois ni sit se otti se kun käskin ja sit vietiin se loppuje lopuks vanhan Mustikan eteen. Sitte sain myös toisen kerran tos joskus syksyl Tuomakselt ruusun ku se sai sen eka Väliviidalt joka osti sen ruusutytölt siks ku se ruusutyttö oli joku aasialainen :D Mut en oo sillai kyl.

38. Onko etuvarpaasi pitempi kuin peukkuvarpaasi?
- Melkein.

39. Mitä ilman eläminen olisi sinulla BB-talossa kaikkein vaikeinta?
- Internettiä ja omaa rauhaa.

40. Mainitse yksi ulkonäössäsi huomiota herättävä piirre?
- Hiukset. Haha. TISSIT sano Juha.

41.Millaisia asioita kirjoitat/olet kirjoittanut päiväkirjaasi?
- No tänne tallasii. Ja sit muualle ajatuksia ja tapahtumia ja tuntemuksia ja politiikkaa ja kuvista ja musiikkia.

42. Muistatko henkilötunnuksesi ulkoa?
- Kyllä.

43. Oletko joskus joutunut huomaamaan, että ihminen jota pidit ärsyttävänä, osoittautuikin mukavaksi? Missä tilanteessa näin kävi?
- Öö. Kai. En keksi. Yleensä käy toisin päin! :D:D:D:D Mut! Ei! Ku Minna! Milliina on ihana vaiks aluks se oliki iha sika ärsyttävä kana :D Mut sillo ku näin sen ekan kerran se oli kana :D Nyt se on iha normaali, tai no, hippinormaali.

44. Mikä on tärkeää elokuvateatterissa?
- Se että näkee ja kukaan ei juttele ja tirsku turhissa kohdissa korvanjuuressa. Eikä siel saa ol läpäl nauramas jossai draamas. Menee fiilis. :( :D

45. Onko sinulla asioita joita et ole kehdannut myöntää vanhemmillesi? Mitä?
- En tiiä.

46. Punoittaako ihosi helposti urheillessa?
- Joo. Siks en ehkä urheil :( No ei ny.

47. Mitä teet/teit köksäntunneilla yläasteella?
- Koulutehtäviä. Ruokaa.

48. Millainen ihminen tekee sinuun vaikutuksen?
- Siististi cool ja hauska, siististi pukeutunu mut ei liian siististi, tyyli ja olemus ja rentous. Omaleimaisuus.

49. Miten reagoit, jos ystäväsi nauravat sinulle tilanteessa, jossa ei mielestäsi ole mitään hauskaa?
- Katon niitä sillai et OK!

HAHHAHEHAHA.Sunnuntai 06.01.2008 02:13

1. Mitkä ovat lempinimesi ja ketkä niitä käyttävät?
- Haamis: Annislaiset, Tuomas, Eero, Simo, Jentta, Hujane ja muu se porukka, Elisa, Nikke, Jole, Jerry ja muu se porukka. No sanosin et kaikki muut paitsi ala-asteen aikaset kaverit ja Voitsilaiset. Äitiki sanoo Haamis.
- Hanski: Nikke ja ala-asteen aikaset kaverit.

2. Minä päivänä olet syntynyt?
- Sunnuntaina 12.huhtikuuta 1987.

3. Tiedätkö ketään, joka on syntynyt samana päivänä?
- En.

4. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita?
- Olen.

5. Oletko DORKA?
- Tietenkin, vaihtelevalla menestyksellä.

6. Uskallatko soittaa äidinkielenopettajasi kotinumeroon, jos joudut olemaan pois kokeesta?
- En kyllä soittaisi. Voisin soittaa kouluun kyllä, koska sinnehän ne asiat kuuluvat. Tosin en edes opiskele.

7. Mitä tulee mieleen sanasta Pyhä?
- TV7! Oikein ihana digiboxin tuoma Jeesuskanava.

8. Naksutteletko sormiasi?
- Silloin tällöin.

9. Oletko leikkinyt tulitikuilla salassa vanhemmiltasi?
- Olen.

10. Oletko pitänyt stringejä päässäsi?
- Olen.

11. Miltä tunnilta viimeksi lintsasit?
- Varmaa joku luento Voitsilla jolla ei ollu mitään tekemistä meijän linjan opintojen kanssa.

12. Montako pehmolelua sinulla on?
- Varmaa joku 50 Poris. Tääl on Babapapa, Iso nalle, jonka äiti sai iskältä joskus nuorena. PIKKULIISA!

13. Kutsutko koskaan kavereitasi sukunimellä?
- Joskus :D

14. Onko joku tuttusi joskus ollut vankilassa?
- On.

15. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on?
- Tanskasta ostettu postilaatikko joka näyttelee Pikkukakkosenposti-animaatiossa.

16. Oletko koskaan saanut valmiiksi 1000-palan palapeliä?
- Olen.

17. Oletko nähnyt Muumien jakson, jossa Haisuli varastaa Muumimamman jättikurpitsan?
- Oon...

18. Roikkuuko ulko-ovessanne jokin kyltti/taulu?
- No siinä lukee että ei mainoksia. Siis rapus.

19. Oletko arpinaama?
- Olen.

20. Asutko kadulla, tiellä, kujalla vai polulla?
-

21. Oletko käynyt yhteissaunassa?
- Olen.

22. Mitä syöt yleensä aamupalaksi?
- En mitään.

23. Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi?
- On.

24. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita?
- Olen, vahingossa.

25. Käytätkö ystäviesi vaatteita?
- Harvemmin.

26. Oletko nähnyt kun Jokke-Pappa lentää?
- En?

27. Minkä väriset seinät huoneessasi on?
- Siniset.

28. Keksi lyhenteelle U.I.R.O selitys?
- En.

29. Otatko usein liian isoja ruoka-annoksia?
- Joo! En ikinä jaksa syödä mun ruokaa loppuun.

30. Domino vai Doris?
- Doris.

31. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on?
- Koira ja hevonen.

32. Onko sinulla jokin taideteos, jonka haluaisit päätyvän Kiasmaan?
- No ei o. Oisha se hienoo.

33. Monta ikkunaa talossanne on?
- Meijän talos on aika saatanan monta :D Meijän asunnos on 3.

34. Kääpiö vai jättiläinen?
- AIVOkääpiö ja JÄRJENjättiläinen.

36. Millaiset housut sinulla on jalassasi?
- Mustat pillifarkut.

37. Tee mielihymiösi.
- :
DDDDD

38. Onks hyvä?
- Joo iha vitu!

39. Oletko vakoillut naapureitasi?
- Joo varmaa.

40. Laulatko kesäisin joululauluja?
- Joo aina.

41. Kuinka monta kertaa pystyt sanomaan "mustan kissan paksut posket" nopeasti peräkkäin?
- Aika hemmetin monta.

42. Mikä biisi soi just nyt?
- No ei soi mikää!

43. Oletko keksinyt omaa laulua?
- Kyllä.

44. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa?
- Varjoa.

45. Onko sinulla koskaan ollut huuliherpestä?
- On ollu.

46. Pinni vai ponnari?
- Pinni.

47. Onko mummollasi kuulolaitetta?
- Ei.

48. Nauratko idioottimaisesti?
- Joo :D

50. Ostaisitko kaupasta banaaneja vai omenoita, jos tietäisit että siskosi/veljesi olisi kuoleman partaalla?
- Banaaneja!

51. Oletko kulipäärotta?
- En.

52. Oletko polttanut jalkasi patterissa?
- En.

53. Osaatko tanssia bugia?
- No en!

54. Miksi olet tähän aikaan koneella?
- No ei oo muutakaa tekemist.

55. Ketä halasit viimeksi?
- Annaa ehkä? Tai sit Juhaa?

56. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan?
- Olen.

57. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
- On.

58. Saatko joskus raivokohtauksia?
- En.

59. Saatko joskus naurukohtauksia, joita et voi kontrolloida?
- HAHA joo :D

60. Mikä on Siripiri?
- En tiiä.

61. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itseäsi kuvaavaa adjektiiviä.
- Huikee, hauska, hervoton

62. Onko sinulla mustat sukat?
- Ei.

63. Mielivaatekappaleesi?
- Varmaan tää huppari.

64. Oletko Nalle Puh, Nasu, Tiikeri vai Ihaa?
- Tiikeri. Vihaan Nalle Puhia ja Nasua!

65. Oletko juuttunut hissiin?
- En muista.

66. Mikä on horoskooppimerkkisi?
- Oinas.

67. Apua apua apua apua, mikään ei kiinnosta _____?
- RIPU RAPUA!

68. Paljonko kello on nyt Milanossa?
- En tiedä. En tiedä mitä kello ylipäänsä nyt on.

69. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa?
- En ole ollut Tallinnassa.

70. Murh vai Rauh?
- Ei kumpikaan, en pidä sanoista jotka loppuvat h:n tarpeettomasti.

71. Oletko pissannut yleisellä paikalla niin, että kuka tahansa olisi voinut huomata?
- No en nyt ihan niin julkisesti!

72. Minkä väriset lakanat sinulla on?
- No o valkone toi aluslakana ja sitte on kahdes peitos ruskee lakana jossa on oransseja 70-luvun kukkasia, ne on 70-luvulta peräsinki viel. Sitte tyynyliinois on vihreetä raitaa kahdes ja yks on sitä samaa niitten ruskeitten kaa. Sit yhes peitos ei oo lakanaa, mut se onki punane kukkapeitto joltai 70-luvulta sekin, sitte ei taida ol muit.

73. Monellako tyynyllä nukut?
- Kolmella.

74. Oletko matkinut apinaa?
- Olen.

75. Unohditko tänään ottaa lääkkeesi?
- Minulla ei ole lääkitystä.

76. Milloin viimeksi kävit Tarjoustalossa?
- En ikänä.

77. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
- Jauhelihaa, 2 naminamia, 2 viiliä ja sipsiä, dippiä ja limppaa.

78. Kenelle teit viimeksi kortin?
- Juhal.

79. Aika monella on muna mutta minkälainen?
- RUTTUMUNA

80. Minkä tekstin haluaisit t-paitaasi?
- haamis_rok
- housut

81. Pureskeletko kynsiäsi?
- KYLLÄ.

82. Jos olisit peruna, mikä olisi nimesi?
- TIMO. :D

83. Oletko katsonut seksiguru ohjelmaa?
- Joo. Se on ihan huippu!

84. Mario vai Luigi?
- Mario.

85. Mitä kuuntelet nyt?
- Seinän takaa meluu.

86. Oletko ollut koskaan kala?
- En.

87. Onnennumerosi?
- 2, 365

88. Onko sinulla ollut känsiä?
- Ei.

89. Tunnetko olevasi kuin orja kotona?
- En.

90. Vaivaako sinua nuoruusajan dementia?
- Ei.

91. Oletko koskaan varastanut mitään? Jos olet niin mitä?
- Pillimehun jonka äiti makso sitte.

92. Montako kaimaasi tiedät/tunnet?
- Monta.

93. Kirjoitatko usein väärin?
- En :D

94. Kaakao, kahvi vai tee?
- Tee.

95. Minkä väriset piilolinssit haluaisit?
- Vihreät.

96. Miksikä pukeutuisit naamiaisissa?
- Minnihiireks.

97. Jos katse voisi tappaa, montako ihmistä olisi jo murhattu?
- No aika SAATANAN monta!

98. Milloin olit viimeksi bilettämässä?
- Eile.

99. Jos sinusta olisi lööppi lehdessä, mitä siinä lukisi?
- Hanna on tyhmä ja huono sängyssä.

huomenna tulee vuosi:Perjantai 14.12.2007 23:32

Juhahaha sanoo:
broken social scene - i'm still your fag, tää piisi on multa sulle

"Heard about your wife and kids where we slept
Felt their mouths with stitches at that were slowly lit
Capture uniform this time because I couldn't quit
Haven't felt the ground so cold without getting sick

And I'm still your fag
I'm still your fag

It's a possibility to live without lips
Kleenex love to fill right up with all the broken kids
I swore I drank your piss that night to see if I could live
But my wrists couldn't stand the light that we missed

And I'm still your fag
I'm still your fag

You're only coming out because you came back in
You're only coming out cause you came back in

I'm still your fag
I'm still your fag"

I really love my boyfriend! :D:D <3

huomenna tulee vuosi:Perjantai 14.12.2007 23:19

Juhahaha sanoo:
broken social scene - i'm still your fag, tää piisi on multa sulle

VOITISILLE!Keskiviikko 05.12.2007 18:01

bileet ja vanhat naamat, moi.

JEE.

huomen meen poriin ja nään ELISAN!<3<3<3<3<3<3<33<3<33<3

JEE!Maanantai 03.12.2007 00:39

SAULI ROXXXX!!!!!!!!!!!

no HAASTISLauantai 01.12.2007 03:02


TEHTÄVÄNANTO: Vastaan alla oleviin kysymyksiin. Tämän jälkeen valitsen seuraavat kolme ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (Vastaamaan samoihin kysymyksiin perässä omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa tästä merkinnästä.

- Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: puna-harmaaraitaset villasukat, sukat, mustat pillifarkut (ylläri), pikkarit ja TISSIliivit sekä harmaapääkallomekko.
- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi: ala-asteel sijaiseen.
- Lempieläin: piuke!

- Kuka on paras ystäväsi: tuomas
- Kenelle soitit viimeksi: juhal
- Oletko koskaan hakannut ketään: joo juhaa ku oon väkivaltane

- Vietätkö paljon aikaa internetissä?: en käy netissä koskaan
- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut: ulostautunut
- Vihaatko koulua: en
- Onko sinulla sosiaalista elämää: no ei oo näkyny viimesee pariin tuntii
- Asutko vielä vanhempiesi luona: en
- Jos et, kuinka vanhana muutit pois: 19
- Luotatko helposti ihmisiin: joo
- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi: oon kyl! enks ookki ilkee!
- Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita ihmisiä: on, mut kyl läheisimmät tietää. juha ja tuomas tietää kaikki salaisuudetki.

- Pidätkö tanssimisesta: joo
- Oletko koskaan käynyt ulkomailla: no ruottis ja norjas ja tanskas. en muual olleskaa.
- Haluatko lähteä kotikaupungistasi: lähin jo ja se kannatti!
- Oletko hemmoteltu: sopivan.
- Juotko paljon vettä: joo
- Juotko paljon muuta: en enää ikänä.

-Mitä hammastahnaa käytät: pepsodenttii
- Onko sinulla kännykkää: haha no ei oo!
- Oikeasti?
- Jos on, niin minkä merkkinen: Nokia.
- Älä! Ei oo tosi!

- Ketä ihmistä arvostat: en ketään just nyt.
- Onko sinulla rusketusta: ei
- Ärsyynnytkö helposti: en
- Oletko koskaan karannut: en kotoo mut koulust oon, ja päiväkodist.
- Haaveiletko paljon: joo
- Onko sinulla paljon exiä: tavallaan on mut tavallaan ei. no yks pitkäaikane ja sit niit pienii touhui mikkä ny ei sit kerro et pitäskö ne laskee eksiks vai mitä hä.

- Höpötätkö paljon: haha joo!
- Millaisen tatuoinnin haluaisit: korvalehteen joku
- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: no en vittu muist!

- Onnennumerosi: 2
- Lempiväri: punane
- Kuvaile itseäsi: no eiks tos ny lue yläpuolel iha jeessisti must

- Poltatko: joo
- Juotko: en enää
- Jos värjäisit hiuksesi: siis en niiq ikän vois ku se ei oo luonnollist?

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa: no voisin mut kokemukset o vähä heikkoi
- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa: joo
- Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä: haha joo monta
- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen: no riippuu kuin kaukana se puhelin on musta et monta kertaa se ehtii soida.
- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi: isält mut mul o äidin ilmeet ni muistutan enemmän äitii.
- Itketkö paljon: joo
- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit: munanjohdin
- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi: okei joo joo okei
- Oletko romanttinen: joo
- Milloin oksensit viimeksi: tänää
- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista: bruneteist

- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä: jokku harmaat ja vihreet
- Miten olet sisustanut asuntosi: 70-luku, maalattu puu, maanläheinen, selkeet värit, romuu.
- Kengännumerosi: 38

- Kuinka pitkä olet: 164,5cm
- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä: no aika turha
- Mitä pidät päälllä kun nukut: peittoo
- Milloin viimeksi olit juhlissa: eile
- Mistä heräsit seuraavana aamuna: kotoo

HAASTAN sun äitis

peruspäiväPerjantai 30.11.2007 00:02

ANNA: "TYLSÄÄ!"
HANNA: "no käy alkos ja osta viinapullo"
ANNA: "Mikä?"
HANNA: "no VIINAPULLO!"
ANNA: "Ai ok"
HANNA: "No mä ryyppään sun kaa jos sä käyt alkos!"

1l viinaa myöhemmin:
"he was a skater boy i said see you later boy he wasn't good enough for her"

:D:D:D::D
<4<eerr54444

[Ei aihetta]Maanantai 26.11.2007 19:56

MEILLO SINKSTAARI! ja uudet tukat (paitsi mun tukka ei oo värinen viel)