IRC-Galleria

Haaste!Lauantai 04.02.2006 19:50

Haaste. Lähettäjä Tarjuccia

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

(tapani ovat ehkä herkimille lukijoille haitallisia, elikkä valmistautukaa)

1. Istuessani pöntöllä joudun ensin sujauttamaan pari paperiliuskaa veteen ehkäisemään roiskeita, sitten laitan hanan valumaan äänekkäästi jottei naapureilla onnistu salakuunteleminen, ja lopuksi tarraan ovenkahvasta kiinni ettei rosvot pääse yllättämään.

2. En pelkää bakteereita laisinkaan. Maasta poimittu makeinen on hyvä makeinen, eikä pienet hometäplät leivästä pahan tee. En huomaisi likaisuutta jollei muut siitä valittaisi.

3. Valehtelen jatkuvasti, tai voisi sitä kutsua tarinankerronnaksi myös, mutta todenmukaisuutta tarinoissa ei paljoa ole. En ole tästä ylpeä, mutta se on jäänyt tavaksi lapsuudesta. Sillä saan huomiota ja juttuseuraa. Välillä kuitenkin tulee katumapäälle kun huomaa joutuneensa kipeliin.

4. Käyn tyttöystäväni hermoille kun päätän ryhtyä sille päälle. Joskus haluan vain kinata. Silloin riittää pari röyhtäisyä ja vähän ilmaa takapuolesta... mautonta? kuinkas kehtaatte!

5. Luulen itsestäni liikoja, mutta juuri tämä piirre estää mua ottamasta asioista selvää ja oikeasti viisastuvani...

Haastan:

ButterflyLaura
vvl
hannie^
Isukki
Tibster

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.