IRC-Galleria

Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailun voittaja Amadeus Lundberg valittiin automaattisesti mukaan, ja hänen lisäkseen alkukarsintoihin on tänään julkaistun tiedotteen mukaan kutsuttu myös Boys Of The Band, Eläkeläiset, Pentti Hietanen, Osmo Ikonen, Heli Kajo, Veeti Kallio, Antti Kleemola, Kuunkuiskaajat, Nina Lassander, Maria Lund ja Monday.



onneksi noi on vaa ne kutsutut

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.09.2009 22:29

Rakkaus, ehkä vielä toinenkin.
Hän saapuu, vaikka yksi lähtikin.
On huomen jotain, jota aavistin
Tänään.

Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon, joskus vielä uskonkin.
Se saapuu, lohtu, jonka aavistin
Tänään.

Kun minä käännyin, olit poissa,
Vain varjosi tavoitin.
Se minut kätteli koruttomasti,
Neuvoi, että nousisin.
Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa.

Jalat vahvistuvat, jalat kantavat.
Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat.
Ja minä nousen, vaikka putoan.
Nousen, vaikka putoan.

Kun minä käännyin, olit poissa,
Vain varjosi tavoitin.
Se minut kätteli koruttomasti,
Neuvoi, että nousisin.

Kun minä käännyin, olit poissa,
Vain varjoas hipaisin.
Se sinut saatteli selittämättä,
Kielsi, että seuraisin.
Kun minä käännyin, olit poissa, olit poissa.

Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon, joskus vielä uskonkin.
Se saapuu, lohtu, jonka aavistin
Tänään,
Sillä päivä, se on kaunis.

[Ei aihetta]Torstai 24.09.2009 01:59

PERHE

Nuorin perheestäsi? - Artturi
Kenelle puhuit viimeksi? - ääiti
Soitit viimeksi? - samulii

YSTÄVÄT

Onko sinulla ystäviä? - onon
Kuka ystävistäsi soitti sinulle viimeksi? - maarianna?
Kenelle ystävälle puhuit viimeksi? - noo naamatusten ellille ja meses ööööö öö jonna? :;D
Onko parasta ystävää? - ei yhtä
Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä? - joo
Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä? - eei

ULKONÄKÖ

Minkä väriset hiukset sinulla on? - ruskeeet ja vaaleita raitoja
Minkä väriset silmät sinulla on? - siniset
Paljon haluaisit olla pitkä? - ehhkä 165 tjtn
Pyöreä vai soikea pää? - öm ? soikea? :D
Millainen tyyli sinulla on? - emt
Shortsit vai caprit? - shortsit
Toppahousut vai haalarit? - toppahousut : D
Minkälaisia kenkiä pidät? - emt, tennarit : D

NYT

Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa? - ei oo sukkii
Sataako ulkona? - ehhkä en jaksa kahtoo :D
Ketä ajattelet? - hmm
Onko hiuksesi auki? - jo
Onko hiuksesi harjatut? - ei : D

JOTAIN

Väsyttääkö? - vähä
Mitä tekee mieli? - hm ei mitää
Mitä tapahtuu noin viikon päästä? - ei varmaan mitää erikoista
Kesä vai talvi? - no nyt talvi mutta talvella kesä :D

TULEVAISUUS

Mitä teet huomenna? - eitiävieläää, harkat ainaki
Mitä teet kahdeksan päivän päästä? - no empä osaa sanoo
Tuletko isona lentäjäksi? - en
Miksi tulet isona? - no en tiä
Leivotko huomenna tai ylihuomenna? - en

VIIMEISIN HENKILÖ

Joka sai sinut nauramaan? - öööää elli? :D
Joka sai sinut häpeemään? - eentiä
Joka makasi sängyssäsi? - enmuista, marianna? :D
Jolle soitit? - hannahoo
Jolle vastasit? - marianna

OLETKO:

Rakastanut niin paljon, että itkettää? - hm en
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin? - joo

RAKKAUS:

Onko kukaan särkenyt sinun sydämen? - jeopskai
Oletko koskaan ihastunut ystävääsi? - öm en?
Oletko koskaan rakastanut / ihastunut jotain / johonkin, mutta et ole kertonut tälle? - joh
Pelkäätkö sitoutumista? - eee
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? - een rakkauteen

TÄNÄÄN

Mitä teet nyt? - tätä
Mitä teet myöhemmin? - nukun
Mitä sulla on päällä? - yökkärit
Mitä olet syönyt tänään? - jtn leipäääää ja semmosta

NIPPELIJUTTUJA

Minkälainen on unelma miehesi / naisesi? - no semmone kiva : D emmietiijä
Pidätkö kaljasta? - njaa riippuu : D
Pidätkö siideristä? - joo o
Kuinka usein käytät alkoholia? - no eeemmt riippuu : D

OLETKO KOSKAAN

Ollut vankilassa? - en
Rullalautaillut? - joo
Varastanut jotakin? - haha joo se jätski :
D
Potkaissut jotakuta? - joo
Ollut tappelussa? - öäm en
Rikkonut pulloja? - joo
Ollut konsertissa? - joo
Ollut ulkomailla? - joo
Ollut autokolarissa? - een
Rikkonut lakia? - hmjoo
Antanut rahaa kodittomille? - joo
Itkenyt, että asiat ratkeisivat? - joo : D
Suudellut ystäväsi siskoa tai veljeä? - en
Suudellut siskon / veljesi ystävää? - joo

MITÄ TEIT
Viime syntymäpäivänäsi? - lähdin rukalle :D
Eilen? - olin koulussa ja pidin 4h ja harkoissa olin jaja
Viime viikonloppuna? - olin oprikallaa likkojen kans(:
Jouluna? - no jouluilin : D
Uutena vuotena? - ammuskelin rakettejaaa(:

VIIMEISIN

Asia, jonka söit? - leipä
Asia, jota joit? - kaakao
Asia, jonka puit päällesi? - yökkärit
Paikka, jonne menit? - omahuone? :d
Henkilö, jonka näit? - äiti
Henkilö jonka kanssa nukuit samassa sängyssä? - hanna marru krisse
Henkilö, jolle puhuit? - ääiti

3D elokuvat on niiiiin siistejä : DKeskiviikko 23.09.2009 23:09

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.09.2009 02:12

SEURUSTELU & SUHTEET
Miten rakkauselämäsi sujuu? - möö
Kuinka monta ystävää sinulla on? - tarpeeks
Entäs kaveria? - taaarpeeksi(:
Ikävöitkö ketään? - joo
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - ehkä : D
Haluatko ketään ihmistä nyt palavasti? - hm
Onko ihastuksesi/rakkaasi saanut sinut itkemään? - jops

MINÄ & MINÄ
Nimesi? - Hanna
Mitä haluaisit juuri nyt? - nuukkumaan
Mikä sinusta tulee isona? - en tiedä
Haluatko puutarhan? - ehkä jonku helppohoitosen :D
Entä miehen? - joo
Oletko mustasukkainen? - joo
Inhottava tunne, vai mitä? - onhan se
Oletko nainen vai mies? - nainen
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - e
Kuinka pitkä olet? - jokuuu 167
Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten? - viimeviikolla varmaaan, jalka meni ):

TULEVAISUUS
Haluatko lapsia tulevaisuudessa? - kyl
Montako? - ehkä 2
Tyttö vai poika? - eivälii
Unelma-ammattisi? - emt :(
Unelmatalo? - no semmonen iso kaikilla uima-altailla ja semmosilla<3
Aiotko jäädä asumaan Suomeen? - kaaip
Jos et, minne? - emt
Kumpi, olisit kuuluisa vai rikas? - rikas
Millaisessa talossa haluaisit asua (omakotitalo, kerrostalo, rivitalo jne.) - omakotitalos
- Millainen olo sinulla on juuri nyt? - huono
- Mikä paita sinulla on päälläsi? - toppi
- Miltä hiuksesi näyttävät? - märiltä
- Mitä biisiä kuuntelet? - Hilary Duff - Who's that girl
- Millainen sää siellä on? - pimeä
- Mitä oot tehny tänään? - ollu koulus ja vetäny neljänhoooota ja ollu harkois
- Viimeisin uni, jonka muistat? - hm
- Kenelle puhut juuri nyt? - en kellekkää
- Paljonko kello on? - 23.03 nyt justiin
- Puhelinnumerosi 2 viimeistä numeroa? - 25
- Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? - emps tiä
- Oletko koskaan melkein kuollut? - eentiä? :D enkai
- Millaset sukat sulla on nyt jalassa? - ei sukkiii
- Mikä saa sinut iloiseksi? - kaaverit
- Millä paikkakunnilla oot asunu? - kurikassa
- Oletko koskaan voittanut palkintoa? - joo
- Tulevaisuutesi? - eitiä
- Mitä kuuntelet nyt? - Nickelback - Gotta be somebody
- Mitä shampoota käytät? - jotain schwarzkopfin . olipas vaikee kirjottaa ja meni varmaan väärinki
- Mitä pelkäät eniten? - emt
- Omistatko oman kännykän? - joo
- Millaisen? - nokian joku perus
- Oletko koskaan katkonut luitasi? - en oikeen katkaassu
- Entä mitä kuuntelet nyt? - tooi^
- Kuka on mölyisin kaverisi? - emt kaikki :D
- Kuka on kaverisi? - onhanniitä
- Kelle puhuit viimeksi? - äitelle


KENEN...
- Vieressä viimeksi nukuit? - ömm hannan ja mariannan välis :D
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - mariannan
- Hiukset haluaisit itselle? - pitemmät
- Puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu? - hannan varmaan
- Vanhempia oot viimeksi halannu? - öm en kai kenenkää? : D
- Luona oot viimeksi ollu yötä? - oprikalla

TÄÄ VAI TOI
- Lumi, aurinko vai sade? - aurinko
- Komediat vai kauhuelokuvat? - koomedia
- Kivi, sakset vai paperi? - sakset
- Kesä vai talvi? - kesä. tai talvi. molemmat
- Makea vai kitkerä? - makea
- Muta- vai kivipaini? - muta
- Murtomaahiihto vai lumilautailu? - lumilautailu


MILLOIN VIIMEKSI...
- Halasit kaveriasi? - öm tänään?
- Autoit kaverisi pulasta? - eentiä? : D
- Kaverisi auttoi sinut pulasta? - ei kai siitä kauaa oo :D

[Ei aihetta]Maanantai 21.09.2009 19:00

10 FAKTAA SINUSTA
* Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi? - varmaan etunimestä
* Onko sukunimesi -nen päätteinen? - ei
* Horoskooppimerkkisi - ja kuvaako se sinua? - vesimies, ja en kylltiä :D
* Kumpi on pidempi, etusormesi vai nimettömäsi? - etusormi
* Minkä värisiä villasukkia omistat? - voivoi monia
* Ovatko kyntesi tällä hetkellä pitkät vai lyhyet? - aika lyhyet
* Löytyykö sinulta kaksihaaraisia? - varmaanki ):
* Minkä värinen on hiusharjasi? - kultanen, sininen ja öm musta ainaki

9 JOS SAISIT...
* Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - sellane jäänsininen taai oikeen tummanruskea
* Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - entiä : O varmaan joku llintu taii delfiini : D
* Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - joku rikas
* Parantaa yhtä ominaisuuttasi, mikä se olisi? - oh entiiä
* Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - joku erikoisempii
* Kenet haluaisit, kuka hän olisi? - :O
* miljoona euroa, mitä ostaisit? - kaikkee kivaa ja hienoa ja ulkomaanmatkoja sata<3
* takaisin jotain, mitä olet menettänyt, mitä se olisi? - hm
* tietää että elät enää viikon, mitä tekisit? - kaiken mitä oon aina halunnu tehdä ja olisin kaikkien kivojen ihmisten kans

8 MIELIPIDETTÄSI
* Abortti? - no riippuu
* Eläinkokeet? - ei
* Turkistarhaus? - ei
* Lapsityövoima? - ei
* Fazerin lakupoika-kiista? - öhh
* Uskonnot? - no emt,oma asia? :D
* Kouluruoka? - no ok
* Pakkoruotsi? - ruotsi on tyyyhmäää

7 USKOTKO...
* Jumalaan/jumaliin? - eenkai, emt
* Itseesi? - liian harvooin
* Yliluonnolliseen? - joskus ja joskus en : D
* UFOihin? - hm emmätiedä : D
* Kummituksiin? - een
* Horoskooppeihin? - noen mutta silti luen ne aiva onnes aina : D
* Rakkauteen? - jeops

6 SUOSIKKIASI
* Lempileipäsi? - hm joku sämpylä
* Lempijäätelömakusi? - vanhanajan vanilja, vanhanajan suklaa <3
* Lempijuhlasi? - emt joku joulu? :D
* Lempijouluruokasi? - kinkku : D

5 INHOKKIASI
* Inhottavin ruoka? - hha en tiä :D
* Inhottavin väri? - noriippuu missä yhteydees
* Inhottavin tunne? - pettymys , suru
* Inhottavin sana? - entie :D
* Inhottavin jäätelömaku? - joku rommirusina? tai sorbetit, ainaki jotkut hyi : d

4 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI
* Pureskeletko kynsiäsi? - en
* Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - een syö näkkileipää liiemin : D varmaan sen reiättömän
* Monellako tyynyllä nukut? - 1
* Missä asennossa nukut mieluiten? - mahallaan tai kyljellän : D

3 VALINTAASI
* Hammastikku vai hammaslanka? - hammalanka
* Palasokeri vai taloussokeri? - talous
* Hiusharja vai kampa? - molemmat

2 OSAATKO...
* Katsoa kieroon? - joo
* Heiluttaa korviasi? - en

1 LOPPUKYSYMYS
* Miltä nyt tuntuu? - laiskottaa

[Ei aihetta]Perjantai 18.09.2009 23:28

'Cause nobody wants to be the last one there
'Cause everyone wants to feel like someone cares
Someone to love with my life in their hands
There's gotta be somebody for me like that

'Cause nobody wants to go it on their own
And everyone wants to know they're not alone
Is there somebody else that feels the same somewhere?
There's gotta be somebody for me out there

[Ei aihetta]Perjantai 18.09.2009 20:58

m e n n y t
Mitä teit 10 tuntia sitten? : heräilin : D
Mitä söit viimeksi? : keksin
Mitä joit viimeksi? : kokista
Koska nauroit viimeksi kunnolla? : täänään(:
Mitä ostit viimeksi? : huulirassvan? : d enmuista : D
Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? : lenkillä
Minkä numeron sait viime kokeestasi? : enmuista : D
Mistä näit viimeksi unta? : eeenmuista
Kenelle puhuit viimeksi? : äitelle
Mitä sinulla on juuri päällä? : kollarit ja toppi
Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? : paljo, rippirahaat ! (--:
Millä tuulella olet juuri? : hm ihan ok(:
Millainen sää ulkona? : tommone syksyinen
Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? : njaa
Mikä musiikki soi? : lady gaga - paparazzi
Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? : ei mitäää !
Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? : eimitää
Mikä on hienoin uusin asia minkä sait? : emt joku vaate ? : D

t u l e v a
Mitä aiot tänään vielä tehdä?: lenkkeillä jjajajtn
Mitä kokeita/jtn juttuja sinulla on tulossa? : voi kaikista aineista suurin piirtein koe
Mitä aiot ostaa seuraavaksi? : eenpästiä
Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? : hm eitiedä
Entä huomenna? : ehhkä sjoelle likkojen kaaa ja illalla oprikalle ainaski (::
Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? : äitivarmaan
Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi leffateatteriin? : eempästiä
Oletko ihastunut? : eeä
Oletko kaivannut tänään jotakin? : jeops

v i h a
Pystyisitkö haukkumaan jonkun ihmisen pystyyn? : ehhkä jos olisin toosi vihanen
Tekeekö koskaan mieli tehdä niin? : tekee : D
Haluaisitko joskus raivota kaverillesi pää punaisena? : nooeen : D
Vihaatko jotain ihmistä? : emt, en kai : D
Mitkä piirteet ovat vihattavia ihmisessä?: moniaa : D
Oletko koskaan suuttunut verisesti jollekin? : jops kai
Tekeekö sinun koskaan mieli räyhätä ilman syytä jollekin? : tekee : D

r a k k a u s
Mitä rakkaus on? : no emmmietiijää , rakkautta : D liian syvällistä
Rakastatko itseäsi? : eä
Onko tärkeämpää rakastaa itseään vai muita? : muita
Kertoisitko koskaan kenellekään, että rakastat jotain? : nojoo
Oletko rakastunut keneenkään? : en
Onko rakkaus tärkein tunne mitä voi olla? : kai se on
Ketä ihmisiä rakastat? : noo läheisiää(:
Onko rakkaudessa kaikki keinot sallittuja? : eei ihan kaikki

o n n e l l i s u u s
Mikä tekee sinut onnelliseksi? : emt kaverit kai ja jotain : D
Voisitko olla onnellinen ilman rahaa? : voisin kai
Kestätkö epäonnistumista? : njoo
Tuleeko onnellisuus sisältäpäin? : öh njoo mutta tulee se joskus ulkoaki :D
Pystytkö olemaan onnellinen toisen puolesta? : pystyn

u s k o
Uskotko, että on olemassa joku juuri sinua varten? : eää tai emmätiä
Jos menettäisit kaiken, riittäisikö sinulla uskoa parempaan? : ei välttämättä
Uskotko onnistuvasi asioissa? : joskus
Uskotko parempaan huomiseen? : en aina

t o i v o
Toivotko, että eläisit ikuisesti? : eä
Jos toivoo jotain oikein kovaa, voiko sen saavuttaa? : eeei kaikkea välttämättä
Oletko koskaan toivonut mitään niin hartaasti, että olet tehnyt sen eteen jotain? : joo
Toivotko kenellekään koskaan huonoja asioita? : nokyl : D
Millainen tunne toivo käytännössä on? : en ymmärtänyt kysymystä

s u r u
Onko suru koskaan hyvä asia? : no kai se joskus
Voiko suruun kuolla? : no voi
Oletko usein surullinen? : njaa
Millainen olet surullisena? : hiljanen

i l o
Onko ilo yksi osa jokaista päivääsi? : njaa kai se on
Millaiset asiat tekevät sinut iloiseksi? : kaikki kivat : D
Onko iloisten ihmisten elämässä paljon iloisia asioita? : öh : D no emmätiedä onko niitä sen enempää ku ei-niin-iloosilla ihmisillä mutta iloset ilottee pienemmistä asioista helpommin niin kai : D
Oletko iloinen ihminen? : en aina
Oletko tällä hetkellä iloinen? : nojaa kai

[Ei aihetta]Torstai 17.09.2009 01:07

Syntymäpaikka: seeinäjoen sairaala
Hiusten väri: ruskeeet ja vaaaleita raitoja
Hiustyyli: no ihan tavallinen tämmöne
Lävistykset: ei mittääää
Silmien väri: siniset
Kengän koko: 39
Mieliala: möö
Vapaa?: joo
Oikea vai vasen: oikea

9 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI
1. Oletko nyt rakastunut: en
2. Uskotko rakkauteen: jop
3. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: eenkai
4. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: hmjoo
5. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: enn
6. Oletko koskaan rakastunut/ihastunut johonkin, mutta et ole kertonut tälle: joo
7. Pelkäätkö sitoutumista: een
8. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: eeikai tai emt : D
9. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: een

9 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
1. Rakkaus vai raha: rakkaus
2. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: ömm varmaan olut/lonkero/siider
3. Yhden yönjuttu vai suhde: suhde
4. Tv vai internet: ii en tiä : D varmaan internet
5. Pepsi vai cola: kokis<3
6. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: noo se riippuu, molemmat mieluiten : D
7. Värilliset vai musta-valkokuvat: eipäväliä
8. Puhelimitse vai kasvotusten: kasvotusten
9. Mese vai sähköposti: mese

9 OLETKO KOSKAAN
1. Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: en
2. Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: noo en nyt ainakaa muutamaan vuoteen : D
3. Oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: jookai
4. Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: en mutta haluaisin !
5. Oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: een
6. Oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: joo
7. Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: joo
8. Oletko koskaan karannut kotoa: öm en kai
9. Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: joo : D

10 OLETKO
1. Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: eehkä
2. Oletko iloinen: njaa kaip (:
3. Puhutko kenenkään kanssa: meses
4. Oletko tylsistynyt: joo
5. Oletko saksalainen: noenen
6. oletko venäläinen: enn
7. Oletko koulussa: e
8. Oletko kynttilöiden polttaja: silloontällöön
9. Oletko idiootti: toki
10. Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä: ennpä kai

Käytätkö kesällä sukkia? - joskus : d
Tykkäätkö raparperista ilman sokeria? - nnääh
Pelkäätkö ukkosta? - joskus, yöllä ja yksin : (
Osaatko viheltää? - jop
Onko sinulla ollut keinuhevonen? - joo<3
Oletko poiminut kukkakimpun? - oon
Kumpi on parempi elementti, vesi vai tuli? - vesi
Oletko ollut mato-ongella? - hihijoo
Oletko sairastanut mansikkakuumetta? - een? : D
Halailetko mielelläsi? - joo : )

Syötkö ravintolaruoissa usein koristeena olevan persiljan? - en : D
Oletko käynyt huussissa? - jop
Suututko, jos sinut keskeytetään puhuessasi? - no en suutu mutta ottaa päähän : D
Kutiatko jalkapohjasta? - joo : (
Oletko juonut punaviiniä? - maaistanu
Osaatko puhua espanjaa? - e
Kuinka monta tulitikkua joudut raapimaan, että saat nuotion syttymään? - mmonta : D
Omistatko tuulikellon? - een? :D
Oletko partiolainen? en , olin joskus hetken :---D
Oletko ratsastanut aasilla? - oon!
Oletko ollut lentokoneessa? - oon
Mitä et voisi koskaan tehdä? - no tappaa yms
Missä ulkomailla olet käynyt? - lasketaanko ruotsi? espanja, kreikka, egypti
Näetkö painajaisia? - joo joskus
Käytätkö huppareita? - jeps
Omistatko uninallen?- een : (
Onko sinut helppo puhua ympäri? - liian : D
Oletko hyvä puhumaan ympäri? - riiipppuu
Suklaa vai salmiakki? - suklaaa
Osaatko sukeltaa? - joo
Kirjoitatko kirjeitä? - joskus, en enää oikeestaan : D
Oletko nähnyt norsun livenä? - een? : (
Pidätkö kauhuleffoista? - hyi en : ( tainno joistain : D
Kuunteletko rockia? - jotain
Omistatko suurennuslasin? - ehhkä?
Oletko laittanut johonkin suolaa sokerin sijasta? - ennkai? : D en kauheesti kokkaile
Tuleeko sinulle Suosikki-lehti? - ei tulee
Onko sinulla ollut tuhkarokko? - eeeikai

Jos taivaan väriä vaihdettaisiin, minkä värinen sen pitäisi olla? - hhaha no empäs tiijä : D
Oletko tehnyt taikataikinaa? - JOOO eskarissa<3 vai olikohan se kerhossa
Sanotko "terveydeksi", jos joku aivastaa? - en
Omistatko puukon? - en omaa : D
Mikä on hauskin, mutta noloin tilanne, mikä sinulle on tapahtunut? - eempätiedä : D
Lakkaatko kynsiäsi? - liian harvoon : D ei jaksa koskaa : D
Värjäätkö hiuksiasi? - jeps
Sanotko "anteeksi", jos tallaat jonkun varpaille? - nojoo : D
Jaksaisitko vastailla toiseen samanlaiseen kysymysläjään nyt samantien? - jaksaisin :: )

~ MISSÄ VIIMEKSI:
Kävin: keittiös
Söin: omas huonees : D
Join: oomas huonees
Tipuin: enn muista : D
Itkin: no omasshuonees
Nauroin: äsken mutta en muista mille :
D

~ KYSYMYKSIÄ:
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: öm en kai keltää?
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: enen
Oletko löytänyt netistä kavereita: noo joo emmä ketää oo ikinä tavannu niinku kunnolla mutta kavereita joo : D
Keitä: no onhannniitä :D
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: jordin sparks - battlefield
Jos vastasit edeltävään myöntävästi, laita tähän pätkä kappaleen sanoista: why does love always feel like a battlefield, a battlefield, a battlefield ja sillee