IRC-Galleria

herääntymä

herääntymä

sä et oo lentäjän poika, sä oot lentäjä

[Ei aihetta]Perjantai 09.02.2007 13:29

Ostin tuossa toissapäivänä Juoppohullun päiväkirjan ja täytyy sanoa että olen pettynyt. On sillä toki hetkensä mutta se yrittää turhan kovasti olla bukowskimainen, mutta phailaa koska Bukowski on Äijä. Ja Buko nyt vaan sattuu kirjottamaan paremmin.
On tuolla toki hetkensä mutta mua lähinnä säälittää kun kirjan päähenkilö tekee itsestään tyhmemmän mitä on.

Olen toki nauranut toisinaan vedet silmissä, ei siinä mitään. Ei vain mielestäni ole kaiken sen kohun ja kehun arvoinen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.02.2007 05:38

tämä sairas uskonto
koituu vielä kuolemakseni,

mutten anna sen häiritä
en nyt
anna minun täyttyä sinusta,
rakasta minut

tässä ja nyt

Rakas päiväkirjaMaanantai 29.01.2007 22:49

Tänään housuni tuntuivat ahtailta, en tiedä miksi. Ajattelin samalla erinäitä naispuolisia henkilöitä samalla, enemmän tai vähemmän vaatteet päällä. Luulen että se johtui pakkasesta, veri kiersi ettei ruumiinjäsenet putoile pois kylmyyden takia.

I have absolutely no lifeKeskiviikko 24.01.2007 21:03

Etsi yhteisö joka kuvaa minua parhaiten, linkitä se sitten tähän, koipioi oman päiväkirjaasi, ja katso mitä muut ajattelevat sinusta.

TylsääTorstai 11.01.2007 22:01

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

1. heräsin tänään aamulla ja totesin:
mietiskelyä

2. toistelin:
05.10.06 20:03 <Kitsunegari> vähän sä oot ihq!

3. sanoin luokkatoverilleni:
trapp tripp trull [croatia '06]

4. sitten piti tehdä:
*muiks*

5. joka kerta kun oon kotona sanon:
Pääsin käsiksi Erkan kitaraan.. arvatkaa kuulostiko hyvältä...

6. vaihdan ehkä oletuskuvani tekstiksi:
*please dont come any closer ;P*

7. oon saletisti:
Itsehän vain ryyppään.

8. kiljasin eilen kaupungilla:
Näytän suorastaan sensaatiomaiselta.

9. ensivuoden tuleva mottoni on:
BYÄHÄHÄHÄÄÄÄääää!!!

10. viimeiset sanani tulevat olemaan:
mähän se tos oon :)

Olipas paska :D

Deppin leffatKeskiviikko 27.12.2006 14:59

Nappasin Kaboomilta



Johnny Depp leffa asia

x=olen nähnyt leffan
xx=olen nähnyt leffan ja omistan sen

[ ]Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest
[x]Corpse Bride
[x]Charlie and the Chocolate Factory
[ ]The Libertine
[ ]Finding Neverland
[ ]Secret Window
[ ]Once Upon a Time in Mexico
[/]Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl
[x]From Hell
[ ]Blow
[ ]Chocolat
[ ]Before Night Falls
[ ]The Man Who Cried
[ ]Sleepy Hollow
[ ]The Astronaut's Wife
[ ]The Ninth Gate
[ ]L.A. Without a Map
[ ]Fear and Loathing in Las Vegas
[ ]The Brave
[ ]Donnie Brasco
[x]Nick of Time
[ ]Dead Man
[ ]Don Juan DeMarco
[x]Ed Wood
[ ]What's Eating Gilbert Grape
[ ]Benny & Joon
[ ]Arizona Dream
[ ]Freddy's Dead: The Final Nightmare
[x]Edward Scissorhands
[ ]"21 Jump Street" (edes yhden jakson)
[x]Cry-Baby
[ ]Platoon
[ ]Slow Burn
[ ]Private Resort
[ ]A Nightmare on Elm Street

Pedot 1 beta valmisTorstai 14.12.2006 01:51

Aloitin sen 13.12.06 siinä ennen kymmentä, kymmentä vaille puolenyön valmistui. Tiedän että osittain kusee, mutta olkoon nyt näin, en jaksa enää. Tämä ei siis ole lopullinen versio,

Alkuperäisenä innokkeena oli CMXn Pedot -albumin takakansi, pinkki värimaailma. Se hieman kehittyi matkan varrella.

[Ei aihetta]Maanantai 06.11.2006 19:00

Vitun saldoraja

LOLMaanantai 04.09.2006 15:59

Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti
*
Introvertti
Käytännöllinen
*-- Intuitiivinen
Ajattelija
*
Tuntija
Impulsiivinen ----*
Harkitsija


Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi

Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.

(http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php)