IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 22.01.2010 14:39

Tummenna väite jos se on tosi
MINÄ OLEN.. :
Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen kiusannut koulussani.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.
Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti. (henkisesti..)
... enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla, mutta
... epäonnistunut
... onnistunut.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Valehdellut tässä gallupissa.
Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Halukas tutustumaan uusiin tyyppeihin, ja alkaa hengailemaan heidän kanssaan.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Juonut viikon putkeen.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut isää homoksi.
Pelännyt sukulaista.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Pitänyt lintua sormella.
Tanssinut salsaa.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN :
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.
SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION :
Ottaa silloin tällöin alkoholia.
Iskeä uuden poika- tai tyttökaverin.
Lähteä lomamatkalle.
Käydä festareilla.
Ottaa aurinkoa.
Makailla rannalla.
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
Ruskettua mahdollisimman paljon.
MINULLA ON :
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona.

[Ei aihetta]Perjantai 22.01.2010 14:08

» Ystävät -> ovat kuin arpia, jotkut ovat pysyviä ja jotkut katoavat ikiajoiksi.
» Rakkaus -> on kuin housuun kuseminen, kaikki sen näkevät, mutta sinä vain tunnet sen.
» Seurustelu -> on kuin oksa, se joko kestää ikuisesti, mutta jos oksalla on paljon muitankin se katkeaa ja sattuu pirusti.
» Riidat -> ovat kuin takku, selvittämiseen saattaa mennä monta tuntia tai päivää, ja se sattuu sinua, mutta silti onnistut siinä jos vain yrität.
» Jättäminen -> on kuin paha yskä, kaikki sen kuulevat ja tietävät, mutta sinä vain tunnet sen tuskan.
» Pettäminen -> on kuin karkkipussi, nautit siitä salaa jonkun kanssa, mutta sitten kun joku saa teidät siitä kiinni niin se nautinto loppuu pian.

[Ei aihetta]Torstai 21.01.2010 15:51

huomenna site 11.40 verikokeisii.
Ihania neuloja, ai että ♥ -.-'

[Ei aihetta]Torstai 21.01.2010 14:05

1. Paljonko kello on: 11.35
2. Etunimet: Mea-Mirella
3. Lempinimet: Mertsi, memmi, mämmi....
4. Syntymäpäivä: 26.07
5. Missä asut?: in da Hämeenlinna
6. Mitä koulua käyt?: nothing
7. Sisarukset?: onon.
8. Eläimet?: Nasu ja Fiona. Plus pikkusiskot :)
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikea
ULKONÄKÖ:
10. Hiusten väri?: musta
11. Silmien väri?: vihree
12. Pituus?: n. 165
13. Silmälasit/piilolinssit?: lasit
14. Lävistykset?: korviksia 8kpl yhteensä, huuli, kieli, kulma.
15. Haluaisitko lisää?: pitäs ottaa huulee toine (:
16. Tatuoinnit?: on
17. Haluaisitko lisää?: juu:)
18. Käytätkö sormuksia?: Juu :>
19. Millainen on tyylisi?: :D
VIIME AIKOINA:
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: ömm... iha ok kai.
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: mun ankkapöksyt ^^
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: toppi
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: ihan puff
26. Mitä biisiä kuuntelet? : Kaija Koo - Ex-nainen
27. Mitä söit viimeeksi?: vissii kaks leipää ,o
28. Millainen sää siellä on?: kylmä :(
29. Viimeisin puhelu?: anne
30. Viimeisin uni, jonka muistat? : viime yöltä.
31. Kenelle puhut juuri nyt?: meses miksulle, mikolle ja juhalle :)
32. Paljonko kello on?: 11.43:D
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 2011
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: pinkki ;o tai sellane. :D
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: juu
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn ?: Yks parhaista ystävistä <3
37. Miten syödään domino?: normaalisti
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: nojaa ;o
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: en osta.
40. Paras sinulle annettu neuvo?:ööö.. hmm.
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: oon.
42. Tulevaisuutesi?: nojaa.
43. Tykkäätkö tanssista?:juu (:
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: niitäon, paljon :D
46. Mikä on lempimuistosi?: '08 kesä <3
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: kaikki
48. Missä shoppailet eniten?: ... :o
49. Mitä kuuntelet nyt?: cascada - one more night
50. Lempipojan nimi?: onha noita ;o
51. Tytön?: niitäki
52. Maryjane vai crack?: ...
53. Juotko?: joo. join.
54. Mitä shampoota käytät?: vähän millo mitäki.
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: : o varmaa hiihtoo :D
56. Mitä pelkäät eniten?: :(
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: no tota.. oota käyn kysymäs noilta naapureilta :)
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?: joo
59. Millaisen?: nokia
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: no ei se onneks kokonaa katki ollu
61. Mistä unelmoit?: jaa'a
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: Cascada - Dangerous
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: niitä on :D
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: ;oo en o iha varma.
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: Joo ?
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisälle?: pureskelen.
RAKKAUS:
67. Uskotko rakkauteen?: en oikeen tiiä.
68. Oletko vapaa vai varattu?: vapaa
69. Onko sinulla ihastusta?: onon.
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: nojaa.
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: hihi^^
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: ulkonäön.
75. Pisin ihastus?: pisin : oo öh, varmaa tää mikä nyt päällä ? :D ollu jo kauan.
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: joo.
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: varmaa sekäettä.
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: hmm.. jaa'a.
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: kyllähän totaki on kuullu.
KUMPI ON PAHEMPAA:
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: hyimolemmat.
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: jäätymis.
MIELIPITEESI POJILLA:
83. Pitkät vai lyhyet housut?: O_o :D
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: lyhyet
85. Kiharat vai suorat hiukset? : suorat. Kiharatki on iha söpöt(:
86. Pitkä vai lyhyt?: mua pitempi.
87. Lihaksia vai ei?: joo ja ei :)
MIELIPITEESI TYTÖILLÄ:
88. Hameet vai housut?: sekäettä.
89. Hiukset auki vai kiinni?: sekäettä.
90. Pitkä vai lyhyt?: lyhyt
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei?: :D
MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ:
92. Söpö vai seksikäs?: söpön seksikäs
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: sekäettä.
94. Pitkä vai lyhyt?: -.-
95. Kiharat vai suorat hiukset?: varmaa ne suorat.
96. Silmien väri?: siniset/ruskeet
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: pitkät :D
98. Hattu vai ei?: jaa'a
99. Hyvä vai paha?: hyvä
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: alhaalla
101. Koruja vai ei?: koruja
102. Kiva vai tylsä?: kiva
103. Aksentti vai ei?: riippuu
104. Metalhead vai hoppari?: hoppari
105. Rusketusrajat vai ei?: ihan sama
106. Lasit?: ei silläkään ole väliä
107. Koti- vai ulkoihminen?: sekäettä
108. Pisamia vai ei?: ...
109. Ujo vai ylivilkas?: väliltä
110. Hauska vai cool?: hauskan cool
111. Puhelias vai vaitonainen?: siltä väliltä
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: moniki :)
TÄMÄ VAI TUO:
113. Valot päällä/pois?: huoh
114. Lumi, aurinko vai sade?: aurinko
115. McDonalds vai Burger King?: mäkkäri
116. Komediat vai kauhuelokuvat: komediat, mut myös kauhu hyvässä seurassa :D
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: -molemmat
119. Kivi, sakset vai paperi?: iha yks lysti
120. Makkara vai pepperoni?: makkara
121. Kesä vai talvi?: kesä
122. Makea vai kitkerä?: makea
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: öö joo.
124. Kalja vai Dr. Pepper?: kumpikaa
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: puolitäysi
126. CD vai kasetti?: cd
127. Video vai DVD?: dvd
128. Kissat vai koirat?: molemmat
129. Muta- vai kivipaini?: muta
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: mansikka. vaikken kummastaka tykkää.
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: lautailu
132. Yö vai päivä?: sekäettä.
133. Kakku vai piiras?: vaikka kakku
134. Hopea vai kulta?: sekäettä
135. Timantit vai helmet?: vaikka timantit
136. Auringonlasku vai -nousu?: lasku
LEMPI-
137. Väri?: onha noita.
138. Ruoka?: äää.
139. Pikaruoka?: hese :D
140. Karkki?: ei oikeestaan tu enää syötyä, mut salminakki :p
141. Juoma?: maito/appelsiinimehu <3
142. Jäätelö?: suklaa
143. Urheilu?: hmm.
144. Eläin?: koira ja kissa heppaki on kiva:)
145. Musiikkityyli?: liadasta laitaa
146. Radiokanava?: voice / nrj
147. Laulu?: onon
148. Bändi/artisti?: ....
149. Numero?: ..
152. Kuukausi?: kesä, heinä, elo
153. TV-ohjelma?: sinkkuelämää, täydelliset naiset yms
154. Kauppa?: ööö en osaa sanoa
155. Tuoksu?: onhanoita.
156. Opettaja?: ..
157. Peli?: -.-
158. Sana?: -.-
OLETKO KOSKAAN..:
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: ööh.. joo.
160. Polttanut?:joo
161. Juonut alkoholia?: joo
162. Joutunut petetyksi?: joo
163. Rikkonut lakia?: olen
164. Juossut poliiseja pakoon?: joo :D
165. Varastanut jotakin?: joo.
166. Yrittänyt tappaa itsesi?: joo.
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: öö joo.
168. Huijannut vanhaa miestä?: :D nyt ei muista ;o
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: joo. Ja onnistuin! hyvä minä :D
ELOKUVAT:
170. Ensimmäinen elokuva, jonka näit teatterissa?: tie eldoradoon
171. Lempielokuvasi pienenä?: leijonakuninkaat yms.
172. Elokuva, jonka olet nähnyt useimmin?: enn o varma.
173. Lempinäyttelijäsi pienenä?: eipä tainu olla
174. Lempielokuvasti 80-luvulta?: nii just
175. Lempilaulu musikaalista?: no greasesta joku
176. Lempidraamasi?: emt
177. Lempikauhuelokuva?: emt
178. Lempi-ihmissuhde/romantiikkaelokuva?: en tiä
179. Lempiscifielokuva?: paskaa :)
180. Lempimusikaali/musiikkielokuva?: grease
181. Lempikomedia?: onha noit
182. Lempiactionelokuva?: ...
183. Elokuva, jota pelkäsit pienenä?: :D
184. Elokuva, jossa itket joka kerta?: titanic ainaki
185. Huonoin näkemäsi elokuva?: a dirty shame -.-
186. Elokuva, josta häivyit kesken esityksen?: en oo tehny niin
187. Seksuaalisin leffa (ei pornoa), jonka olet nähnyt?: nyt tuli paha :D
188. Häiritsevin elokuva, jonka olet nähnyt?: a dirty shame!
189. Elokuva, joka muiden mielestä on huono, mutta sinä pidät siitä?: emt.
196. Elokuva, joka kuvaa elämääsi parhaiten?: eipä ole
197. Lempipahis?: varmaan jokeri
198. Viimeisin elokuva, jonka vuokrasit?: en muista
199. Viimeisin elokuva, jonka näit teatterissa?: fight
VIIMEISEKSI
200. Pidätkö näiden täyttelemisestä?: ajankuluks iha jees.
201. Kuinka monelle lähetät tämän?: en kellekkään
202. Haluatko ystäviesi vastaavan takaisin?: wtf.
203. Kuka vastaa varmimmin?: ei tälläseen voi vastata -.-
204. Kuka jättää vastaamatta?: syöpääs.
205. Paljonko kello on nyt?: 12.05
206. Ja viimeiseksi.. mitä kuuntelet nyt?: Bryan Adams - Here I Am

[Ei aihetta]Torstai 21.01.2010 00:14

JOS et tee tätä joku sinulle rakas ihminen kuolee
SUHDEKYSYMYKSIÄ:
+ Oletko ihastunut tällä hetkellä? - joo (:
+ Seurusteletko? - ennnen.
+ Jos et, haluisitko? - juu tavallaan. :>
+ Parisuhde vai pari suhdetta? - parisuhde
+ Pusu vai suudelma? - molempi parempi :)
+ Blondi vai brunette? - eipä kai sillä niin väliä (:
+ Onko sydämmesi särkynyt koskaan? - jeap.
+ Entä oletko itse särkenyt jonkun sydämmen? - joo:/

<3Keskiviikko 20.01.2010 13:08

et sellanen kappale :DDKeskiviikko 20.01.2010 09:52

:ooTiistai 19.01.2010 02:55

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.01.2010 22:26

Ota kiinni ja vie takaisin turvaan
Pidä kiinni, älä irrota koskaan
Sytytä sammunut sielu, herätä haaveeni taas
Ota kiinni ja vie takaisin turvaan

-.-Perjantai 15.01.2010 06:26

Nii että huomenta vaa.
Johan se oliki taas hyvä aika herätä -.-