IRC-Galleria

Me jyrätää !Maanantai 18.07.2011 16:30

Vuonna 2015 kantsii kattoo Naisten jalkapallon MM ko suomi o siel :DDD

Joo ja kukavoitti mestaruuden tänä vuonna JAPANI ! joo paree ne ko jokku jenkit (:::

COOL!Maanantai 18.07.2011 00:32

Muutamia vuosia sitten kahden pienen lapsen vanhemmat päättivät pitää tauon ja lähteä ulos juhlimaan. He kutsuivat luotetuimman lapsenvahtinsa vahtimaan taloa ja lapsia. Hänen tultuaan lapset olivat jo nukkumassa, joten vanhemmat ohjeistivat lapsenvahtia lähinnä istumaan ja katsomaan etteivät ylivilkkaat lapset herää ja ala hajoittaa paikkoja. Myöhemmin samana yönä, lapsenvahti kyllästyi ja meni katsomaan televisiota, muttei voinut katsoa sitä olohuoneessa koska olohuoneen televisiossa ei ollut digiboxia (vanhemmat eivät halunneet lastensa katsovan liikaa roskaa, joten tuo televisio oli lähinnä videoita varten). Hän soitti lasten vanhemmille ja kysyi, voisiko hän katsoa televisiota heidän makuuhuoneessaan. Vanhemmat vastasivat totta kai myöntävästi, mutta lapsenvahdilla oli vielä yksi kysymys.. hän kysyi, voisiko peittää makuuhuoneessa olevan pöllöpatsaan peitolla tai vaatteella, koska se pelotti häntä. Puhelimesta ei kuulunut hetkeen mitään, kunnes puhelimessa sillä hetkellä oleva isä sanoi "Ota lapset ja lähde ulos talosta.. Me soitamme poliisin. Meillä ei ole pöllöpatsasta."
Poliisi löysi kaikki kolme talossa ollutta kuolleina kuusi minuuttia puhelun jälkeen. Mitään pöllöpatsasta ei koskaan löydetty.
Kopioi tämä blogiisi, tai jonain yönä sama pöllöpatsas tulee yöllä huoneeseesi ja sinulle käy kuin lapsenvahdille ja lapsille..

HUHUUUUUTorstai 14.07.2011 23:26

Kopioi tämä 3minuutissa ,niin tänä iltana sinulle tapahtuu jotai TOSI ihanaa ♥ (:

jos et, niin sinua seuraa huono onni koko kesän :(

HUITiistai 12.07.2011 16:45

Nyt en saa olla viikonloppuna ko kymmenee asti ulkona. Koskee vaa tätä viikon loppuu :D

miks repesin ?Maanantai 11.07.2011 04:26

ifk,julli,hurri fanit nämä ilkeät julmat saatanaa palvovat olennot.

huuuiMaanantai 11.07.2011 03:14

TEE TÄMÄ SERKUSTASI, SISKOSTASI TAI VELJESTÄSI
[x] serkku [ ] sisko [ ] veli
hän on:
[ ] 0-4 vuotias
[ ] 4-8 vuotias
[ ] 8-12 vuotias
[ ] 12-16 vuotias
[x] 16 tai enemmän.
[x] tyttö
[ ] poika
KYSYMYKSIÄ HÄNESTÄ:
kauan olette tunteneet? - oisko 14 v ja jokuu 9kk
rakastatko häntä? - jepaa
milloin viimeksi näit hänet? - ömm, viime viikol
milloin näät hänet seuraavan kerran? - emt viimestää 25.7
oletko ihastunut häneen ? - E N !
.. entä oletko ollut ihastunut? - E N !
oletko halannut häntä? - jeu
oletko nauranut hänen kanssaan? - jepss
OLEN NÄHNYT KUN HÄN:
[x] syö
[x] nukkuu
[x] juo
[x] juoksee
[x] pyöräilee
[x] nauraa
[x] nauraa omalle jutulleen
[x] hyppii
[ ] kaatuu
[x] puhuu puhelimeen
[ ] riehuu
[x] katsoo televisiota
[ ] rikkoo jotain
[x] syö jätskiä
[ ] kertoo sinulle salaisuuden
[x] yskii
[ ] itkee
[x] kirjoittaa
[x] halaa sinua
[x] halaa jotain muuta kun sinua
[ ] käy irc-galleriassa
[ ] vittuilee sinulle
[x] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[x] suuttuu
[x] huutaa
[x] kiljuu
[x] laulaa
[x] pelaa jotakin
[x] leikkaa jotain
[x] leipoo
[x] peilailee
[x] ulkoiluttaa koiran/kissan
[x] istuu bussissa
[x] istuu taksissa
[x] pelaa korttia
[x] piirtää
[x] katsoo elokuvaa

hey bouncerSunnuntai 10.07.2011 03:35

tyslääSunnuntai 10.07.2011 02:53

KOPIOI TÄMÄ BLOGIISI NIIN HUOMENNA SINULLE TAPAHTUU
JOTAIN SELLAISTA MITÄ ET OLISI KOSKAAN USKONUT
Voisitko seurustella jonkun kanssa? - emt
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - en
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - eiijj
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? - njoo
Mitä teit viimeyönä? - datin , nukuin
Kännykkäsi viides viesti? - joku
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - 1
Ikkuna- vai käytäväpaikka? - IKKUNAA
Mitä teit viime uutena vuotena? - sytytettii puu (vahingos)
Onko joku ihastunut sinuun? - ei
Onko joku jota et koskaan unohda? - no o
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - emmmt
Oletko nyt ihastunut? - emmmt enää
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - ehk viimeksi soitti sinulle? - PINJAAAAAAAAAAAAAAAAa
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - Tuijakaimasein XD
Luonne vai ulkonäkö? - molempi parempi joo luonto
Viimeisin tärkeä tapahtuma? - olin mäkis XD

XDLauantai 09.07.2011 22:03

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan tytön toistellessa sanoja "Toma sota balcu".

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

huiiiLauantai 09.07.2011 19:53

TUO JULKI KAIKEN PUHELIMESTASI!
Taustakuvasi - Teemu Lassila + Kundi
Miksi sinulla on juuri se taustakuva? - siks kos teme o best
Näytönsäästäjäsi - digitaaline kello XD

SAAPUNEET VIESTIT
Millä sanalla alkaa 1. viesti ? - Voiks
Entäs 25. viesti? - en
Entäs 26. viesti? - ok
Kuka on lähettänyt 10. viestin? - Tuijaaa...
Kerro viimeisen viestin lähettäjästä? - normi..
Kuinka monta saapunutta puhelimessasi on? - 1179

SIIRRY OSOITEKIRJAASI
Millaiset välit sinulla ja henkilöllä 10. on? - jiha persut
Voitko kertoa murheistasi henkilölle 19? - ennn ;D
Mitä haluaisit sanoa nimelle 25? - emmmäätiiä

PUHELUTIEDOT
Kuka on viimeksi soittanut sinulle? - pinjaa
Milloin kyseinen henkilö soitti sinulle? - toispäivän(07.07)
Kenelle olet viimeksi soittanut? - mudelle
Mikä on vastattujen puheluiden kesto yhteensä? - 09.57.31
Entä soitettujen? - 19.28.55

LOPPUKYSYMYKSIÄ
Soittoäänesi? - jare & villegalle feat. märkä-simo - häissä
Kenelle soitat eniten? - mudellee
Kuka soittaa sinulle enite? - emt, mutsi ?
Kenen kanssa tekstailet eniten? -maybee tuihu
Kuka maksaa laskusi? - mutsii :D
Oletko saanut päivässä yli 200 viestiä? - en *itkua* XD

KATSO VASTATTUJEN PUHELUIDEN SOITTAJA 6.
01. Oletko pussannu häntä? - juu
02. Oletko iloinnut hänen kanssaan? - juukai
03. Vietätkö hänen kanssa joulua? - aina
04. Toivoisitko, että voisit viettää hänen kanssaan joulua? - emmt
05. Haluaisitko hänet nyt viereesi? - o melkee
06. Kuka hän on? - mutsi

KATSO VASTATTUIDEN PUHELUIDEN SOITTAJA 4.
01. Tykkääkö hän sinusta? - kaii
02. Onko hän sinun perheestä? - nope
03. Näättekö paljon? - emm juu kai
04. Onko hän varattu vai vapaa? - vapaa
05. kuinka vanha hän on? - -00 elliii 11
06. kuka hän on? - saana :D