IRC-Galleria

"varoitan pervoudestani" Keskiviikko 11.06.2008 01:58

Liian hyvää päivää, tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa pakastintyöntekijäksi. Minulla on viiden vuoden kokemus kaupungilla hillumisesta ja minua pidetään loistavana löysäilijänä ja namusetänä, joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä huonosti ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan kosteusrasvanäytteitä.
Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri oman paikkakuntani pahimmasta opinahjosta, parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli matematiikkaa 24/7, joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että varoitan pervoudestani. :'DD

Julistan hätätilan, Himmelina

*-*-*-*-*

(1), tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa (2). Minulla on viiden vuoden kokemus (3) ja minua pidetään (4), joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä (5) ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan (6).
Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri (7), parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli (8), joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että (9).

(10), *laita nimesi tähän*


<><><><><><>


1 - MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON?
ruskeat: pahanhajuista päivää
mustat: pimeät hallooweenit
vaaleat: liian hyvää päivää
punaiset / oranssit: hidas heippanderi
moniväriset: hullujenhuoneelta terveisiä
värjätyt: tahtoisin treffeille kanssasi

2 - MINKÄ VÄRISET SILMÄT SINULLA ON?
siniset: pakastintyöntekijäksi
vihreät: xylitolpurkan valmistajaksi
ruskeat: ostarimuusikoksi
sekaväriset: huumediileriksi
harmaat: kylähulluksi
jotain muuta väriä: tyhjäntoimittajaksi

3 - MITÄ MUSIIKKIA KUUNTELET MIELUITEN?
rockia: kaupungilla hillumisesta
heviä: snobeilusta
poppia: peilien rikkomisesta
tanssimusiikkia: strippaamisesta
kantria: deodoranttien testaamisesta
klassista: henkkareiden väärentämisestä
hiphopia: larppaamisesta
r & b:tä: pehmolelujen keräilystä
bluesia: vessassa jumittamisesta
reggaeta: hihojen sammuttamisesta
jotain muuta: hyvistelystä

4 - MIKÄ ON TYYLISI?
tavis / normaali: loistavana löysäilijänä
pissis / fruittari: parhaana painojennostajana
emo: hurmurina
lolita: tikkareiden tuhlarina
gootti: juottopaikkojen myrkyttäjänä
punk: murhaajana
hippi: viikonloppuryyppääjänä
nörtti: namusetänä
joku muu: kummallisena keksijänä

5 - MILLAINEN PAITA SINULLA ON PÄÄLLÄSI NYT?
toppi: huonosti
t-paita: kummallisesti
pitkähihainen: liian hyvin
huppari: värikkäästi
puolihihainen: ahdistelevasti
ei mikään ylläolevista: vastoin käskyjä

6 - MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammikuussa: donitseja
helmikuussa: ilmaisliput jääkiekkomatsiin
maaliskuussa: sitä
huhtikuussa: kosteusrasvanäytteitä
toukokuussa: uusia leluja
kesäkuussa: ilmaisen hiustenvärjäyksen
heinäkuussa: tupakkaa
elokuussa: klimppisoppaa
syyskuussa: vauvan
lokakuussa: kokonaisen syntymäpäiväkakun
marraskuussa: matkan uranukseen
joulukuussa: näppylöitä otsaani

7 - MIKÄ ON LEMPIMATKAKOHTEESI?
mökki: mielisairaalasta
kaverin talo: turun yliopistosta
amerikka: metsälän ammattikorkeakoulusta
australia: oman paikkakuntani pahimmasta opinahjosta
italia: en-yhtikäs-mistään
saksa: takapuolen yliopistosta
thaimaa: mitä-se-sinulle-kuuluu-paikasta
jokin muu: helsingin yliopistosta

8 - MIKÄ ON LEMPIVUODENAIKASI?
talvi: kuvataide
kevät: tyhjäntoimittajakoulutus
kesä: matematiikkaa 24/7
syksy: psykologia
en osaa valita: biologia/maantieto

9 - NIMENI ETUKIRJAIN ON...
A: haluan pizzaa
B: minua väsyttää huomattavasti
C: tapan sinut jos kieltäydyt treffipyynnöstä
D: en halua ikinä kuullakaan sinusta
E: varoitan pervoudestani
F: eläintenrääkkäys on lopetettava
G: näin sinut eilen alasti
H: joulu on tulossa
I: minua pelottaa
J: olet älytön selkäänpuukottaja
K: minä olen kuningas
L: sinä et ansaitse minua työntekijäksi
M: nukkejen kapina alkaa pian
N: hullujenhuone odottaa
O: autot ovat yliarvostettuja
P: apinoita kello kolmessa
Q: join eilen tynnyrillisen kaljaa
R: sinä-olet-tumpelo
S: suunnitelma B
T: tahdon kiduttaa sinua
U: olen hieman seonnut
V: tulethan kanssani vaatekomeroon
W: olen eksynyt
X: minua ei kannata palkata
Y: jättiläiset ovat iskeneet
Z: tuuttuut
Å, Ä tai Ö: minuun ei kannata luottaa

10 - SUKUNIMENI ENSIMMÄINEN KIRJAIN ON...
A: SINÄ-OLET-VAIN-LELU!!!
B: löysin avaruusaluksen
C: huomenia jälleen
D: odotan tappamistanne
E: kiitos
F: sininen koira
G: muumit ovat salainen aseemme
H: olen nettihuijari
I: olen hieman homssu tänään
J: pahoitteluni
K: oo-oo
L: julistan hätätilan
M: lopettaisitko karjumisen
N: hyvää pääsiäistä
O: taidan olla rakastunut
P: nähdään kukaties, tulevapomomies
Q: aulis gelander, hyvää iltaa
R: hei.
S: sinä et saa enää aamupalaa
T: olen peeaa
U: auttaja saapuu
V: minulla on jo rikosrekisteri
W: perhosien kapina
X: olen hyvin kokenut
Y: minä en ole oikeasti se kuka olen
Z: tuomari odottaa tapaamistanne
Å, Ä tai Ö: kirje on pelkkää valetta

Kuinka plonti sitä voikaan olla? Maanantai 09.06.2008 02:49

Jos rastitat vähintään 20, olet todellinen blondi!

[1] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[2] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[3] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[4] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[5] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä:5

[] Olet kävellyt päin puuta.
[6] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[7] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[8] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä:8

[9] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[] Olet tukehtunut omaan sylkeesi
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[10] Olet/olit blondi.
[11] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä:11

[12] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[13] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[14] Olet kuolannut nukkuessasi
[15] Olet nukahtanut tunnilla.
Tähän mennessä:15

[16] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[17] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi
[ ] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7 9
Tähän mennessä:17

[18] Olet syönyt ötökän.
[19] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[20 DAMN] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[21] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi. (puhelinta monestikin)
Tähän mennessä:21!

[ ] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[22] Olet tiputtanut astioita.
[23] Käytät sanaa "fiksu"
[ ] Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä:23

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[24] Kallistat päätäsi kun olet hämillasi.
[25] Olet tippunut tuolilta.
[26]Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / Julkisella paikalla
Tähän mennessä:26

[27] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[28] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[ ] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan, et älyä asiaa mutta alat nauramaan.
Tulos:28

No tää on vaan kattokaas elämän kokemusta ;D

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.06.2008 15:41

Oon huulirasvariippuvainen. Haluatko lainata kosteutta huuliltasi. :D <3

raportti :)Torstai 05.06.2008 03:41

Jokaisen Finnairin lennon jälkeen koneen kapteeni kirjoittaa virheraportin, jos lentokoneessa on ollut jotain vikaa. Virheraportti annetaan mekaanikoille, jotka huoltavat koneen kuntoon. Kun vika on korjattu, mekaanikot kirjoittavat raportin kääntöpuolelle, mitä he ovat tehneet, ja lentäjät lukevat merkinnät ennen seuraavaa lentoa. Kukaan ei voi väittää, että huoltohenkilökunnalta puuttuisi huumorintajua.

Lukekaa vaikka nämä aidot merkinnät, jotka Finnairin lentäjät ovat tehneet vioista ja mekaanikot niiden korjauksista. Uskokaa tai älkää, kyseisen yhtiön koneet eivät ole kuitenkaan koskaan joutuneet vakavaan lento-onnettomuuteen.

Selvennykseksi, että
O: Lentäjän ilmoittama ongelma.
V: Mekaanikon vastaus.

Ja tästä alkaa:
O: Vasen sisäpyörä pitäisi melkeinpä vaihtaa.
V: Vasen sisäpyörä melkeinpä vaihdettu.

O: Koelento sujui muuten hyvin, mutta automaattinen laskeutuminen oli melko raju.
V: Tähän koneeseen ei ole asennettu automaattista laskeutumisjärjestelmää.

O: Potkurin numero 2 voitelujärjestelmä on epäkunnossa.
V: Potkurin numero 2 voitelu toimii. Potkurien 1, 3 ja 4 sen sijaan ei.

O: Jokin ohjaamossa on irti.
V: Jokin ohjaamossa kiinnitetty paikalleen.

O: Tuulilasissa on kuolleita hyönteisiä.
V: Elävät hyönteiset olivat päässeet loppumaan.

O: Automaattiohjaus laskee lentokorkeutta 200 jalkaa, kun korkeuden pitäisi lukittua.
V: Minkäs minä sille täältä maasta käsin voin.

O: Vuodon merkkejä oikeassa laskeutumistelineessä.
V: Merkit poistettu.

O: Radiolaitteistossa uskomattoman kova ääni.
V: Ääni laskettu uskottavalle tasolle.

O: Kitkalukko lukitsee kaasukahvan paikalleen.
V: Ehkäpä lukko on olemassa juuri siksi...

O: Arvelen, että tuulilasissa on särö.
V: Arvelen, että saatat olla oikeassa.

O: Moottori numero 3 puuttuu.
V: Moottori löydetty oikeasta siivestä lyhyen etsinnän jälkeen...

O: Lentokone käyttäytyy hassusti.
V: Lentokonetta käsketty ryhdistäytymään, lentämään kunnolla ja olemaan vähän vakavamielisempi.

O: Tutka mörisee.
V: Tutka ohjelmoitu puhumaan selvästi.

O: Hiiri ohjaamossa.
V: Kissa asennettu.

Ammattilainen :)Perjantai 30.05.2008 19:46

Nyt on sitten lakki päässä ja ammatti taskussa.

Merkonomi & Yo

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 02:53

Joskus joutsenet näyttävät kurjilta.

Kiropraktikot vetävät lonkkaa.

Mielisairaalassa ottamani kuvat olivat pääosin onnistuneita, vaikka joukossa oli muutamia tärähtäneitäkin.

Taksifirman perustamisen perustaksi riittää perustaksi.

Arkkitehdille sattui vahinko; oli käytävä vessassa.

Saunottajan lempiasiakas on vastapäinen mies.

Mitä teit puolityhjälle pullolleni?
- Vein vajaan.

Huonon pidon vuoksi 10 panssarivaunua piti teloittaa.

Ette tulleet kutsuntoihin?!?
- Minulla oli oma syyni.

Huomenna kylvetään sanoi likainen maanviljelijä.

Kaljanjuontikilpailuissa otettiin pitkästä aikaa.

Tietokonehakkereita ei voitu syyttää, kun näyttöä ei löytynyt.

Suutari toivoi saavansa paljon kanta-asiakkaita.

Mies ajoi auton katolleen ja joutui korjauttamaan katon sekä savupiipun.

Naamiaisissa haarniskapukuinen mies oli kokoajan pelti kiinni.

Kuuntelen etupäässä rokkia, sanoi linja-auton kuljettaja.

Kumpi on parempi hevonen vai auto?
- Koneista ei ole mihinkään.

Enpäs lentänyt retkuun, sanoi kärpänen kun pummia väisti.
Nainen ja mies joutuivat autokolariin keskenään. Kolari oli tosi paha ja molempien auto romuttui täysin lunastuskuntoon, mutta ihmeenkaupalla kumpikaan ei loukkaantunut. He ryömivät ulos autoista ja nainen sanoi miehelle: "No nii, Sä olet mies, sepä mielenkiintoista. Ja mä olen nainen, mikä sattuma. Ja vau, katos meidän autoja! Niistä ei oo mitään jäljellä, mut me ei loukkaannuttu. Tää on kyllä ihme. Meidän kuului tavata näin ja tutustua ja viettää yhdessä koko loppuelämä!"
Mies vastaa: "Mä olen täysin samaa mieltä, tän täytyy olla merkki."
Nainen jatkaa: "Ja katos tänne, tässä on toinen ihme! Mun auto on täysin romuttunu, mut tää viinipullo ei menny rikki! Mää olen varma et on tarkotus, että me juodaan tää viini ja juhlitaan siten hyvää onneamme!" Nainen ojentaa pullon miehelle, mies nyökkää, avaa pullon ja juo siitä puolest ja ojentaa pullon sitten takaisin naiselle.
Nainen otaa sen, ja laittaa korkin samantien kiinni ja ojentaa pullon takaisin miehelle.
Mies kysyy: "Etkö sä aio ottaa yhtään?"
Nainen vastaa: "E-en usko, taidan vaan odottaa niitä poliiseja..."

:D
Poliisi: Te ajoitte ylinopeutta!
Nainen: Ohoh, saattoipa olla.
Poliisi: Saanko nähdä ajokortin?
Nainen: Näyttäisin sen mielelläni, mutta minulla ei ole.
Poliisi: Eikö teillä ole ajokorttia?
Nainen: Olen menettänyt sen neljä kertaa rattijuopumuksen takia.
Poliisi: Saanko nähdä auton rekisteriotteen?
Nainen: Valitettavasti ette.
Poliisi: Miksi ei?
Nainen: Olen varastanut auton.
Poliisi: Olette varastanut sen?!
Nainen: Kyllä, ja olen tappanut omistajan ja paloitellut hänet.
Poliisi: Että mitä olette tehnyt?
Nainen: Palaset ovat takakontissa plastiikkapussissa, jos haluatte nähdä?
Poliisi katsoo naista, perääntyy ja soittaa apuvoimia paikalle. Muutaman minuutin kuluttua paikalle tulee 3 poliisiautoa ja ylikonstaapeli lähestyy naisen autoa ase kädessään.
Ylikonstaapeli : Nouskaapa ulos autosta?
Nainen: Onko jotain ongelmia?
Konstaapeli: Kollegani sanoo, että olette varastanut tämän auton ja tappanut omistajan.
Nainen: Mitä, tappanut omistajan?
Konstaapeli: Olkaapa hyvä ja avatkaa takaluukku.
Nainen nousee autosta ja avaa takaluukun, mikä on tyhjä.
Konstaapeli: Onko tämä teidän autonne?
Nainen: Tottakait on, tässä on rekisteriote.
Konstaapeli on hetken hiljaa ja sanoo: Kolleegani sanoo myös, että teillä ei ole ajokorttia? Nainen kaivaa laukustaan ajokortin ja ojentaa sen poliisille.
Konstaapeli: Minun täytyy sanoa, että tämä on vähän kummallista, kolleegani väittää, että teillä ei ole ajokorttia, eikä rekisteriotetta ja että olette varastaneet auton ja tappaneet sen omistajan.
Nainen: Ja seuraavaksi hän tietysti sanoo, että olen ajanut vielä ylinopeuttakin???

[Ei aihetta]Tiistai 13.05.2008 01:50

Mies ja nainen oli aviossa. Hääyön jälkeen naapuri tuli onnittelemaan tuoretta avioparia ja jutteli heille näin:
"Nyt kun olette naimisissa, teillä on kaksi vaihtoehtoa, te joko joudutte tai ette joudu sotaan."
Sitten hän jatkoi:
"Olisi parempi jos ette joudu sotaan, mutta jos joudutte, niin te joko kuolette tai jäätte eloon. Olisi parempi jos jäätte eloon, mutta jos kuolette, teidät joko haudataan hautausmaalla tai teitä ei haudata."
Hän hörppäsi kahvia ja jatkoi:
"Jos teitä ei haudata, on kaksi vaihtoehtoa, teidän kuolinpaikallenne kasvaa joko lehtipuu tai havupuu. Parempi olisi, jos olisi lehtipuu. Jos se kuitenkin on havupuu, niin puu joko kaadetaan tai ei kaadeta. Jos puu kaadetaan, teillä on kaksi vaihtoehtoa, puusta tehdään joko vessapaperia tai talouspaperia. Parempi olisi jos talouspaperia, jos kuitenkin vessapaperia, teillä pyyhkii joko mies tai nainen.
Sitten hän oli hetken vaiti ja sanoi:
Parempi olisi, jos pyyhkii nainen, jos kuitenkin pyyhkii mies, on elämänne mennyt täysin persiilleen.

@junkmail - Ei koskaan enääMaanantai 28.04.2008 02:00

...Miksi tuskaa, ei voi mikään pysäyttää...
...Arvet sydämeen siitä ikuisesti jää...
...Mä kiroon sut alimpaan helvettiin...

Sun kaunetesi mut uskomaan sai,
tunnen poltteen kuuman rinnassain.
(Miksi tuskaa ei voi mikään pysäyttää)
Kaiken mitä mä sain annoin sinulle,
ja sä valehtelit minulle.
(Arvet sydämeeni siitä ikuisesti jää!)

Tulit mua vastaan meidän pihatiellä,
kuka toi on sun vierellä?
(Mä kiroon sut alimpaan helvettiin!)
Vihaan sun kuvaa, heitän kamasi pois.
(Tuotit kipua mulle vaikka kauan tunnettiin!)

Mä toivon tätä sulle, kuole, kuole!
Haavoistani tuskaa, nuole, nuole!
En haluu nähdä sinua koskaan enää,
älä tule lähelleni vaan lähde menemään!

Sä sait mut paljon tuntemaan,
ja paljon sinua vihaamaan.
(Tunnusta kaikki, katso mua silmiin!)
Sä tapoit mun uskon elämään.
Miks menit minua pettämään?
(Syvät haavat sydämeen jättämään!)

Anteeksi en koskaan suostu antamaan,
en sua päin katsokaan.
(En haluu susta koskaan kuullakkaan!)

Vihaan sun kuvaa, sua ei enää oo -

Mä toivon tätä sulle, kuole, kuole!
Haavoistani tuskaa, nuole, nuole!
En haluu nähdä sinua koskaan enää,
älä tule lähelleni vaan lähde menemään!

Syvä ahdistus painaa mieltä ja kehoa.
Mikään ei tehoa, mä vaan ajattelen sinua ja minua.
Mikä meni pieleen? Sun kaunis kuvasi jäi syvälle mun mieleen.
Ja kaiken mitä mä sain ja koin, mä annoin sulle,
ja sä valehdellen vannoit rakkauttas mulle.
Olen ikuisesti katkera, maa järkkyy.
Paine on niin vitun kova että kaikki särkyy.