IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 27.06.2008 18:15







Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat.

<3Maanantai 16.06.2008 15:57

Inka <3 Joni 3kk

JUHANNUS HOROSKOOPPIMaanantai 16.06.2008 03:59


OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessääno olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo juo ja juo, itkee, juo juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun. Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan,lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan
kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.06.2008 17:01

70 Hyvää syytä olla ottamatta tytöystävää!

No näin aluks. On monia asioita joista voi nauttia ottamatta aina huomioon toisen mielipiteitä tai toiveita. Toisaalta, on paljon sellaisia iloja joista voi nauttia vain tyttöystävän kanssa.
Moni poika miettiikin, kannattaako ostaa koko limppu, jos nälkä lähtee siivullakin tai juoda koko kori kaljaa kun jano lähtee yhdellä pullollakin.
Näihin asioihin ei ole helppoja ratkaisuja ELI
- Jos sinulla ei ole tyttöystävää, olet onneton
- Jos sinulla on tyttöystävä, olet onneton
- Jos sinulla on joskus ollut tyttöystävä, olet vielä onnettomampi.

Miksi Mopo on parempi kuin tyttöystävä?

- Mopossa on aina kaikki ruuvit paikallaan
- Sen voi unohtaa autotallin nurkkaan, jos siihen kyllästyy
- Mopo kehrää lempeästi, kun se käynnistyy
- Mopon voi virittää haluamilleen kierroksille
- Kaverit ovat kateellisia sille, jolla on hieno mopo
- Mopon voi lainata kaverille
- Äiti ei valita, vaikka viettää kaiket illat mopon kanssa
- Mopo ei nalkuta koskaa
- Se vie sinut tyylikkäästi kouluun
- Sen mukana tulee käyttöohje

Miksi jääkiekkomaila on parempi kuin tyttöystävä?

- Se ei sano koskaan, ettei sillä ole mitään päällepantavaa
- Se kuuntelee sinun mielipiteitäsi
- Jääkiekkomailalla ei ole vanhempia, jotka vahtivat sitä
- Sen voi jättää minne haluaa
- Jääkiekkomaila ei koskaan intä vastaan
- Jääkiekkomaila on kaunis ilman meikkiäkin
- Se lämpenee heti kun kosketat sitä
- Jääkiekkomailaa ei tarvitse viedä ulos syömään
- Sen juttuja jaksaa kuunnella
- Jääkiekkomailaa ei tarvitse houkutella mukaansa

Miksi tietokone on parempi kuin tyttöystävä?

- Tietokoneen kanssa pääsee helpommin kosketukseen
- Tietokone puhuu samaa kieltä kanssasi
- Sen seurassa voi nauttia aina, kun haluaa
- Tietokonetta voi näppäillä huoletta ilman, että se kiljuu
- Se on aina ajantasalla
- Tietokoneen kanssa voi keskustella
- Tietokone on aina ulkoisesti huoliteltu
- Se ei välitä, vaikka ihailet muiden tietokoneiden kuvia lehdistä
- Tietokoneen voi sulkea, kun siihen väsyy
- Tietokoneeseen voi ostaa uusia ohjelmia

Miksi DVD on parempi kuin tyttöystävä?

- DVD on hyvää seuraa yksinäisinä iltoina
- DVD auttaa nukahtamaan, mutta ei ole itse koskaan väsynyt
- DVD voi olla samalla hyllyllä toisten kanssa ilman ettö ne alkavat kinastella
- Sille voi nauraa eikä se siitä suutu
- DVDn seurassa voi piereskellä vapaasti
- DVD rentouttaa
- Se on helppo käydä vaihtamassa
- Se odottaa kiltisti, milloin sinulla on sille aikaa
- DVDn kanssa on helppo tulla toimeen
- Siitä voi kelata tyhmät kohdat pois

Miksi pizza on parempi kuin tyttöystävä?

- Pizzasta jää suuhun aina hyvä maku
- Pizzasta voi nauttia koulussakin joutumatta rehtorin puhutteluun
- Hyvä pizza on helppo löytää
- Pizza ei juoruile
- Se ei valita, vaikka istuisit koko yön tietokoneen ääressä
- Pizza menee helposti alas
- Pizzaa voi jakaa kavereillekin
- Sen voi panna jääkaappiin, kun sitä on saanut tarpeeksi
- Pizzan saa viedä omaan huoneeseen, lukitun oven taakse
- Pizza poistuu elämästäsi vähällä vaivalla

VAAN MUISTA: Liian kuuma pizza polttaa kielesi!

Miksi Kaali on parempi kuin tyttöystävä?

- Kaali ei sotke kaulustasi huulipunaan
- Ei unelmoi suurista häistä
- Ei halua parantaa ajattelukykyäsi
- Kaalin kanssa ei tarvitse keskustella syvällisesti
- Hapankaali on hyvä kaali!
- Kaali on halpaa
- Kaalista voi kokeilla etukäteen, sopiiko se sinulle
- Kaali ei paljasta intiimejä asioitaan päiväkirjalleen
- Se ei ota kaukosäädintä jääkiekon loppuottelun viimeisellä minuutilla, kun peli on tasan ja sano: "Katsotaanpa, tuleeko telkkarista mitää ohjelmaa?"
- Kaalin voi suikaloida ja tehdä vaikka piirakka, jos siihen kyllästyy

JA ENNEN KAIKKEA:

Miksi hikisukka on parempi kuin tyttöystävä?

- Hikisukka ei vaadi sinua syömään terveellisesti
- Se viihtyy sekamelskassa
- Se ei kuolaa muiden poikien perään
- Sen voi jättää huoletta kaverille
- Hikisukka pitää sinua älykkäänä
- Se nauttii jääkiekkotreeneistä
- Se antaa sinun päättää, mitä teet, miten teet ja milloin teet
- Hikisukka ei vetistele tyhjästä
- se ei toivo sinulle parempia lihaksia
- Hikisukka ei naura levyillesi, kirjoillesi ja dvd:llesi....

Tässä varmaan siis syy, miksi kaikki pienet pojat vannovat etteivät koskaan vilkaisekkaan tyttöihin!

jjee jjee;PTorstai 12.06.2008 02:03

oli kivaa taas vaihteeks, mut ihme säätöö kylläki...

... käytiii martinlaaksos, vaik tarkotus oli mennä käpylää...
ku joni ja mikkis osaaa niiin hyvin kattoo noit junia, mut sit sielt mentii takas pasilaa ja sit mentiii oikeeel junal käpylää:P... ja mikkiksel sit tyynysotaa... sormet iha paskana ku noi repi mult tyynyi ja toistepäi...mut joo oli tosi kivaaa.. kiitos pojat:P



... Ja anteeks niille jotka sai ihme juttui meses kestää, se en ollut minä vaan JONI ja MIKKIS:P

näin se menee;PKeskiviikko 11.06.2008 03:35

Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja
sitten se toinen on siivonnut.
Henrik 6 v.

Rakastuneena tuntee hurjaa oloa sisällään. Ja on ikävä kouluun.
Louise 7 v.

Kun näkee tytön, johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin
ja verisuonet nousevat pystyyn.
Nick 8 v.

Kun minä olen rakastunut, ääni sisälläni sanoo: "Ei hätää. Okei. Minä
vain tykkään tuosta pojasta".
Akinyi 8 v.

MISTÄ RAKKAUS LÖYTYY?

Jos haluaa tyttökaverin, sen kun kaivaa taskusta kaksi tivolilippua.
Ditte 9 v.

Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: "Alatko mun kanssa?"
Sitten siinä lukee "en", "joo" tai "en tiedä". Siihen voi sitten
ruksata.
Rasmus 7 v.

Minä löysin poikakaverin, kun me tanssittiin päiväkodissa ratiritirallaa.
Astrid 7 v.

Jos ei ole varma, onko rakastunut vai ei, tytön kanssa voi käydä pari
kertaa treffeillä. Sillä lailla voi tarkistaa, kyseleekö hän tyhmiä.
Patrick 7 v.

Ihmiset lähtevät ulos ja löytävät poika- tai tyttökaverin. Kun he ovat
olleet pari vuotta yhdessä ja saaneet lapsia, äiti menee töihin ja isä
kaupungille etsimään vielä yhden tyttökaverin.
robin 8 v.

KUN SEURUSTELLAAN

Kun on saanut poikakaverin, lähdetään elokuviin ja saadaan lapsi.
Sandra 7 v.

Kun on saanut poikakaverin, hänen kanssaan muutetaan äidin ja isän
kellariin. Aina välillä sieltä noustaan sitten syömään.
Maria 7 v.

VOIKO SEURUSTELLA MONEN KANSSA YHTÄ AIKAA?

Minulla on vain yksi tyttökaveri, mutta yritän löytää koko ajan niitä lisää.
Kristian 7 v.

Ei kannata seurustella monen tytön kanssa, koska silloin heitä ei
riitä kaikille.
Brian 8 v.

Tietenkin voi seurustella monen kanssa yhtä aikaa. Äitikin seurustelee.
Jon 7 v.

KUKA KOSII?

Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista.
Ann 7 v.

Kun isä ja äiti kosivat toisiaan, isä konttasi kukka kädessään äidin edessä.
Andrea 7 v.

Silloin kun kositaan, mennään polvi-istuntaan ja kysellään, haluaisiko
joku naimisiin.
Rasmus 8 v.

KUN KYLLÄSTYTTÄÄ

Jos on kyllästynyt poikakaveriinsa, voi kysyä ystävältään, eikö tämä
huolisi poikaa.
Tanja 7 v.

Jos poikakaveri ei halua erota, pitää tapella kovasti. Kyllä se ero tulee.
Jannie 8 v.

YHDESSÄ

Pitää miettiä tarkkaan ennen kun menee kihloihin. Jos ei saa sormusta
irti sormesta, ei voi enää erota toista kertaa.
Bettina 7 v.

KUINKA KAUAN RAKKAUS KESTÄÄ?

Rakkaus kestää niin kauan, ennen kuin tyttö saa selville, että pojalla on toinen.
Simon 7 v.

Rakkaus kestää suunnilleen nelikymppiseksi, sitten löytyy takuulla toinen.
Kim 8 v.

;DKeskiviikko 11.06.2008 01:41

Juuri ennen häitä..

Nainen: Hei Rakas
Mies: No vihdoinkin, olen odottanut jo niin kauan!
Nainen: Haluatko että lähden ?
Mies: EN ! Mistä nyt tuollaista sait päähäsi ? Jo pelkkä ajatuskin kauhistuttaa.
Nainen: Rakastatko minua ?
Mies: Tietenkin, kaikkina vuorokaudenaikoina !
Nainen: Oletko pettänyt minua koskaan ?
Mies: En ikinä ! Miksi kysyt tuollaista?
Nainen: Haluaisitko suudella minua ?
Mies: Kyllä, aina kun minulla on tilaisuus siihen !
Nainen: Löisitkö minua koskaan ?
Mies: Oletko hullu ? Tunnethan sinä minut !
Nainen: Voinko luottaa sinuun ?
Mies: Kyllä, kulta..
Nainen: Rakas..
7 vuotta häiden jälkeen:
Lue teksti alhaalta ylöspäin ! ^^

Luettuasi tämän kopioi tämä päiväkirjaasi ja saat loistavan parisuhteen !

huoh, miehetMaanantai 09.06.2008 05:52

mikkis ja joni piinaa mua :(

..... en jaksa enää blondi vitsei :S
hehee oli kivaa kaivaris,
oli tosi kiva nähä tuttui ja vähä tuntemattomampiaki:P

Loppu ilta oli iha sekava jonin ja mikkiksenkaa:DDD
mut ei se mitää pojat on poikiii:P

Suudelman merkitykset ;)Torstai 05.06.2008 19:09



1.poskelle - ystävyyttä
2.otsalle - uskollisuutta
3.nenälle - olet söpö!
4.Korvalle - olet kaikkeni
5.Kaulalle - tahdon sinut!
6.Hiuksille - älä jätä mua !
7.Huulille - rakastan sua!
8.Olkapäälle - olen sun!
9.Kädelle - se on loppu !