IRC-Galleria

isä... se sattuuKeskiviikko 23.06.2010 17:51

Nimeni on Chris, olen kolme, silmäni ovat turvoksissa. En näe. Minun täytyy olla tyhmä, minun täytyy olla paha, mikä muukaan olisi voinut, tehdä isän niin vihaiseksi? Toivon että olisin ollut parempi, toivon etten olisi ollut ruma, sitten ehkä äitini, haluaisi vieläkin halata minua. En voi tehdä väärin, en pysty puhumaan ollenkaan, tai muuten olen lukittuna ylhäällä, koko päivän. Kun olen hereillä, olen aivan yksin, talo on pimeä, väkeni ei ole kotona. Kun äiti tulee kotiin, yritän olla mukava, niin ehkä minä saan vain, yhden selkäsaunan tänä iltana. Kuulin auton, isä on palannut, Charlien baarista. Kuulen hänen kirouksen, nimeni on sanottu, painan itseni, seinää vasten. Yritän piileksiä, hänen pahoilta silmiltään, olen niin peloissani nyt, alan itkeä. Hän löytää minut itkemästä, kutsuu minua rumilla sanoilla, hän sanoo, että on minun vikani, että hän kärsii töissä. Hän läimäyttää ja lyö minua, ja huutaa minulle enemmän, pääsen vihdoinkin vapaaksi, ja juoksen ovelle. Hän on lukinnut sen jo, ja minä alan karjua, hän ottaa minut kiinni ja heittää minut, kovaa päin seinää. Minä putoan lattialle, luuni melkein murtuneena, ja minun isäni jatkaa, enemmän huonoja sanoja. 'Olen pahoillani!', minä huudan, mutta se on nyt liian myöhäistä, hänen kasvonsa on kieroutunut, käsittämättömäksi. Se kipu ja loukkaantuminen, uudelleen ja uudelleen, hyvä Jumala, armahda minua! Lopeta se, kiltti! Ja hän viimeinkin lopettaa, ja suuntaa ovelle, sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana, Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris, olen kolme vuotias, tänään isäni, murhasi minut. Ja sinä voit auttaa, jos luet tätä, ja et ohita. Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi, sinun olisi pitänyt olla, yksi sydämetön henkilö, jos ei vaikuta sinuun, tämä runo. Ja koska sinä OLET vaikuttunut, tee jotain sille! Kaikki mitä pyydän sinua tekemään, on siirtää tämä eteenpäin! JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN! Lisää tämä 'Isä ... se sattuu' blogiisi, jos et lisää tätä, niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

.Tiistai 22.06.2010 19:44

kuka voi olla juhannuksena ? ( :

.Tiistai 22.06.2010 19:34

kommentoi tähän " MINÄ " ,
niin kirjoitan nimesi käteeni tussilla,
ja annan sen olla niin kauan kun se pysyy siinä.

.Tiistai 22.06.2010 05:39

.Tiistai 22.06.2010 05:31

Kysy alla olevat kysymykset oraakkelilta.
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php
1. Mikä nimeni on ? - Heljä
2. Olenko varattu ? - Et ole, mutta jos skarppaat, voit parantaa tilannettasi.
3. Paljonko kello on ? - Vielä liian aikaista ajatella terassille siirtymistä. 02:29
4. Olenko viisas ? - En voi valehdella. Et ole.
5. Missä suutelen seuraavan kerran ? - Vanhan valaan kapakassa puosuvaari yksin.

.Tiistai 22.06.2010 04:26

sano tähän 'KUVA' niin kommentoin kuvaan, jossa olet mielestäni
kaunein/komein, sitten lisää blogiisi

.Tiistai 22.06.2010 04:02

Ensimmäinen poika, joka kirjoittaa tähän ''<3'', on viikon ajan aviopuolisoni IRC-Galleriassa :D kopioi ja katso kenet saat aviopuolisoksesi ja katso kenellä on pokkaa laittaa ''<3'' !

.Keskiviikko 16.06.2010 00:31

ensimmäinen ihminen, joka kommentoi tähän 'MINÄ' saa 'LOVES'
ja nimensä tai nickinsä ja nimimerkkini perään. joudun pitämään sitä viikon.

.Tiistai 15.06.2010 22:39

Nimesi 3. kirjain
A » Pahoinpitelin
B » Puukotin
C » Mulkkasin
D » Vakoilin
E » Runkkasin
F » Nain
G » Oksensin
H » Hakkasin
I » Tapoin
J » Suutelin
K »matkin
L » Nussin
M » Söin
N » Mulkoilin
O » Esitin
P » Raavin
R » Kutitin
S » Raiskasin
T » ammuin
U » Puraisin
V » Ruoskin
Y » Tönin
Ä » Pahoinpitelin
Syntymäpäiväsi
01 » Pappia
02 » Veljeä
03 » äitiä
04 » Isää
05 » Mummoa
06 » Koiraa
07 » Joulupukkia
08 » Teräsmiestä
09 » Talonmiestä
10 » Pappaa
11 » Jammu-setää
12 » Opettajaa
13 » Kummi -setää
14 » Naapurin poikaa
15 » Poliisia
16 » Tarja Halosta
17 » Annaa
18 » Ilotyttöä
19 » Homoa
20 » Leipuria
21 » Siskoa
22 » Parasta kaveria
23 » Kamelia
24 » Mikkoa
25 » Kimi Räikköstä
26 » Kirjastovirkailijaa
27 » Teemua
28 » Puutarhuria
29 » Seppo Taalasmaata
30 » Maria
31 » Koppakuoriaista
Syntymä kuukautesi
Tammikuussa » Siivouskomerossa
Helmikuussa » Vessassa
Maaliskuussa » Pusikossa
Huhtikuussa » Traktorissa
Toukokuussa » Makuuhuoneessa
Kesäkuussa » Puistossa
Heinäkuussa » Ruokalassa
Elokuussa » Poliisiasemalla
Syyskuussa » Historian tunnilla
Lokakuussa » Sovituskopissa
Marraskuussa » Puiston penkillä
Joulukuussa » Ravintolassa
Etunimesi viimeinen kirjain
A » Koska olin puutteessa
B » Koska olin epätoivoinen
C » Koska olin hävinnyt vedonlyönnin
D » Koska oli tylsää
E » Koska halusin olla järkevä
F » Koska ruuvini olivat löysällä
G » Koska minulla oli syyni
H » Koska äiti pakotti
I » Koska en olisi saanut muuten viikkorahaa
J » Koska olen idiootti
K » Koska minulla oli menkat
L » Koska en voinut vastustaa
M » Koska olin halunnut sitä aina
N » Koska minun teki mieli
O » Koska olin himoinnut sitä aina
P » Koska en keksinyt muutakaan
R » Koska ystäväni haisi pahalle
S » Koska minua halutti
T » Koska halusin tietää miltä se tuntuu
U » Koska märehdin
V » Koska minulla oli kiire

matkin isää puiston penkillä koska olin puutteessa

.Tiistai 15.06.2010 21:50

Kuka ensimmäiseksi sanoo tähän "MINÄ" saa nimensä nikkiini. Lupaan pitää sitä viikon ajan.