IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 01:10

LÄHIHOITAJA
Lähihoitaja on Suomen suurin,
arvostetuin, vaativin, väärinymmärretyin
ja itketyin ammatti heti runkkaajien ja
vankiloiden papana-aukkorynkkyjen jälkeen.
Tämän jalon ammatin keksi äiti Teresa,
joka otti miehen vehkeen käteensä,
pesi sen ja tunki Mäkkärin pillin sen sisään.

TYÖ
Lähihoitaja voi tehdä montaa erilaista työtä.
Tosin kaikkeen tähän liittyy kusi, paska, oksennus,
kiittämättömyys ja loppuunpalaminen.
Suurin osa lähihoitajista työskentelee sairaaloiden
vuodeosastoilla.

AAMUVUORO KLO 7.00
Pitää olla osastolla valmiina aamuraportille.
Tämä tarkoittaa, että sinun tulee olla
pukuhuoneessa noin klo 6:30,
jolloin sinun pitää herätä työmatkasta
riippuen n. klo 4.00–6.00.

KLO 7.00–7.30
Kuunnellaan, kun yövuorolaiset valittavat,
että on taas ollut niin rankkaa, kun kaikki on
niin päin persettä ja paskaa on koko ajan joka
paikassa jne.

KLO 7.30–11.30
Suoritetaan kaikenmaailman turhia mittauksia,
käydään kahvilla, tupakalla.
Syötetään vaareja ja mummoja, jotka eivät kuitenkaan syö.
Vaihdetaan vaippoja, joissa on kusen, paskan
ja runkkumällin sekoitusta. Syötetään lisää,
jotta iltavuorolaisillakin olisi jotain vaihdettavaa,
käydään röökillä, käydään kahvilla, puhutaan
paskaa muista hoitajista, käydään röökillä jne.

KLO 11.30–14.00
Istutaan koneella esittäen, että kirjataan potilastietoja,
mutta oikeasti katsotaan videoita Youtubesta.
Kello 14.00 lähdetään kotiin.

ILTAVUORO KLO 14.00–18.00
Tullaan myöhässä töihin.
Kuunnellaan, mitä aamuvuoro on tehnyt.
Käydään kahvilla/röökillä.
Lähdetään syöttämään potilaita ja kirotaan
paskanhajua huoneessa. Vaihdetaan vaipat ja
haukutaan aamuvuorolaiset, koska he eivät
selvästikään ole vaippoja vaihtaneet.

KLO 18.00–20.00
Tullaan röökiltä ja mennään ottamaan
yövuorolaiset vastaan. Lähdetään kotiin.

YÖVUORO KLO 20.00–22.00
Juodaan 6–25 kuppia kahvia, koska yövuoro kestää koko yön,
ja puhutaan kovaan ääneen, miten kovia ollaan,
kun jaksetaan valvoa koko yö putkeen ja ilman alkoholia jne.

KLO 22.00–02.00
Röökin jälkeen lähdetään kiertämään koko osasto toivoen,
että potilailla olisi mahdollisimman vähän paskaa housuissa.
Yllätetään ainakin kaksi miespotilasta runkkaamasta.
Tämän jälkeen käydään itse runkkaamassa, koska hereillä pitää pysyä.
Juodaan kahvia, käydään röökillä.

KLO 02.00–06.00
Käydään röökillä, käydään kahvilla, käydään paskalla, puhutaan
toisista hoitajista paskaa.

KLO 07.00
Kerrotaan yön tapahtumat aamuvuorolaisille ja valitetaan,
miten paljon hommia tuli tehtyä ja miten paljon paskaa piti lapioida jne.

LOPPUTULOS
Tätä työtä tekemällä palaa loppuun noin 20 vuodessa.
Kaikille tämä työ ei sovi, koska jotkut ihmiset vain ovat
tarpeeksi viisaita olla tekemättä tällaista työtä.
Mutta jos tunnet, että yllämainitut seikat kiehtovat sinua
ja olet valmis koskemaan vanhojen ihmisten sukupuolielimiin
päivä toisensa jälkeen koko loppuelämäsi ajan
hae terveydenhuolto-oppilaitokseen.

Rauno RepomiesMaanantai 23.02.2009 01:09

Kuka näistä olet Pasilasta ?

Kyösti Pöysti
[x] tutit on kivoja
[ ] pidän pitkää takkia
[x] minulla on iso pää
[x] suhteeni ovat päättyneet aika lyhyeen
[ ] pelaan playstationia
3/5

Rauno Repomies
[ ] minulla on lääkitys
[x] puhun aivan sekavia
[x] ainakin muiden mielestä
[½] olen hyvä johtamaan
[x] ja laulamaan
3½/5

Helga
[ ] olen arjalainen
[ ] haluaisin ampua singolla
[ ] käyn punttiksella
[ ] olisin vastakkaista sukupuolta, jos olisin itse saanut päättää
[ ] isän kanssa on selvittämättömiä riitoja ym.
0/5

Pekka Routalempi
[x] puhuessani usein eksyn aiheesta
[ ] monet asiat ovat jänniä
[ ] minut laitetaan yleensä siivoamaan
[ ] nuorena maalasin/maalaan
[½] juttuni eivät kiinnosta muita
1½/5

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 00:14

1°. Nimi: Irkka
2°. Ikä: 17 iha just
3°. Ulkonäkö: Kuvist näkee
4°. Luonne: Joissai asiois vaativa, sosiaaline
5°. Asuinpaikka: Etelä
6°. Syntymäpaikka: Lpr
7°. Harrastukset: Nada
8°. Lempinimi: Irkka, Ike, Ige, Ig, Irmeli, Irppa, Pirkka, Irkutsi, Irkku...
9°. Poltatko?: En
10°. Juotko alkoholijuomia?: Joskus
11°. Lempiruoka: Äitin semmone lihajutska
12°. Lempijuoma: Vesi

°YSTÄVÄT:
31°. Onko parasta ystävää?: Monia
32°. Kuka on paras ystäväsi?: Salla esimerkiks vaik
33°. Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: On
34°. Mikä on hulluinta, mitä olette tehneet yhdessä?: Ehä mie osaa sanoo :D
35°. Kenet olet tuntenut kauimmin?: Sallan
36°. Kuka saa sinut helpoiten nauramaan?: En osaa sanoo
37°. Onko sinulla poika-/tyttöystävää?: Ei ole
38°. Haluaisitko seurustella?: Joskus
39°. Oletko siis ihastunut?: En vissii
41°. Oletko salaa kateellinen ystävillesi?: En
42°. Esitätkö jonkun ystävää, vaikka oikeasti vihaisit häntä?: En
43°. Esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua?: En tiedä
44°. Oletko käyttänyt ystäviäsi hyväksesi?: En
45°. Kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?: Hyvin, ainaki yritän. Aina vaa ei oo tarpeeks aikaa :(
46°. Voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin?: En
47°. Luotatko keneenkään satavarmasti heistä?: Ei keneekää voi luottaa sataprosenttisesti

°TÄMÄ VAI TUO?:
48°. suklaa vai salmiakki?: Nyt mieluummi suklaa
49°. omena vai banaani?: Omena
50°. hedelmä vai vihannes: Hedelmä
51°. sänky vai sohva?: Sänky
52°. tietokone vai tv?: Tietsikka
53°. puhelin vai tietokone?: Tietokone
54°. laskuvarjohyppy vai benjihyppy?: Laskuvarjohyppy
55°. käteinen vai kortti?: Molemmat, toisil ko ei kortti (tai kone) aina pelaa
56°. sisko vai veli?: Veli todellaki. Hyi hitto..siskoi en MISSÄÄ nimes haluu!
57°. sä vai mä?: MIE
58°. teille vai meille?: Eri teille
59°. eestä vai takaa?: En osaa sanoa
60°. Suomi vai Ruotsi?: Suomi
61°. sarvikuono vai virtahepo?: Sarvekas kuonoinen elikko
62°. kiltti vai tuhma?: Molempii
63°. villi vai rauhallinen?: Molempii
64°. hullu vai?: Vai mikä?
65°. kahvi vai tee?: Riippuu
66°. ii2.org vai irc-galleria?: Galleria tietenki, kakkoses oon vaa siks, et hallinnoin yht isoo kanavaa
67°. hali vai pusu?: Molempii :)
68°. kielari vai suudelma?: Kumpiikii
69°. suihku, sauna vai kylpy?: Nyt sauna, muute suihku
70°. meikkiä vai ei?: Kotona ei, muual joo
71°. päivä vai yö?: Molemmat
72°. aamu vai ilta?: Ilta
73°. britney vai shakira?: Shakira
74°. klamydia vai raptori?: Molemmat
75°. hoitaisitko mieluummin vanhuksia vai lapsia?: Lapsia
76°. haluatko lapsia vai etkö?: Kyllä, 2kpl

°HARRASTUKSET:
78°. Niin mitkäs ne harrastukset oli?: Ei oo. Laulan kyl muute vaa
79°. Onko kiva harrastaa sitä mitä harrastat?: Joo :)<3
80°. Kuinka pitkään olet harrastanut? : - Vuosia :D
81°. Onko sinulla ollut muita harrastuksia, jotka olet lopettanut?: Ratsastus, jazz-tanssi, viulunsoitto
83°. Miksi lopetit?: - No ei kerkee tai ei kiinnosta
84°. Haluaisitko harrastaa jotain muutakin?: No en kyl
85°. Mitä?: -
87°. Kuinka monesti viikossa sinulla on harjoitukset?: -
88°. Käytkö aina harkoissa?: -
89°. Miksi?: -
90°. Haluaisitko harrastaa vuorikiipeilyä?: En
91°. Koska?: Ei kiinnosta eikä riitä aika

°MENNEISYYS:

111°. Kuka luulet olleesi edellisessä elämässä?: TIIKERI! GGRAU! ;)
112°. Mitä luulet tehneesi työksesi edellisessä elämässä?: Metsästin toisia tiikereitä! Ja biletin!
113°. Mitä teit 30.2.2006?: En muista
114°. Entäs mitä teit eilen 18:78?: Datasin? Tein kemiaa?
115°. Kuka oli ensimmäinen paras ystäväsi?: Hanna K.
116°. Mitä teit 4 tuntia sitten?: Olin kaupungissa
117°. Mitä söit viimeksi?: Toscapiirakkaa
118°. Mitä joit viimeksi?: Vettä
119°. Paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin?: 1,1e kahtee Pilttii ja kahtee Vauhtihirmun juomaa :D:D
120°. Milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla?: Syksyl 2007 Portugalis
121°. Mitä teit viime syyslomallasi?: Olin Sannin ja Matin kaa Matin mökillä
122°. Kenen kanssa puhuin viimeksi puhelimessa?: Iskän
123°. Kenelle lähetit txtviestin?: Eikalle
124°. Ketä löit?: En muista
125°. Miksi?: -
126°. Milloin viimeksi nauroit kunnolla?: Tänää päiväl :D
127°. Ja minkähän takia?: En muista
128°. No kuinka hauskaa oli asteikolla 1-100?: En osaa sanoo
129°. Milloin olit todella turhautunut?: Nyt
130°. Mitä teit eilen?: Kemiaa

°TULEVAISUUS:
131°. Mitä odotat tulevaisuudelta?: Ihanaa perhettä :)
132°. Tulevaisuuden ammattisi?: Sairaanhoitaja/terkkari
133°. Pelkäätkö tulevaisuutta?: Vähä
134°. Miksi?: Koska tulee kauheesti vastuuta
135°. Haluatko saada lapsia tulevaisuudessa?: Kaksi joo
136°. Tuletko tekemään kovasti töitä tulevaisuuden eteen ? : Jii
137°. Mitä tulet tekemään tunnin kuluttua?: Varmaa teen matikkaa
138°. Entä vuoden?: En osaa sanoo
139°. Onko maailma muuttunut paljonkin kymmenen vuoden päästä?: No ei kauheesti
140°. Voisitko asua tulevaisuudessa ulkomailla: Ehkä
141°. Onko sinulla paljon tulevaisuuden suunnitelmia?: Ei
142°. Tulevaisuuden unelmapuolisosi?: Hyvännäköne, urheilulline, sopivasti lihaksikas, rento, huumorintajune, samal aaltopituudel miun kaa, rehelline, hellä (mut myös raju!), lojaali...
143°. Tulevaisuuden unelma-ammattisi: Psykologi

°KUKA VIIMEKSI:
144°. Nukkui sängyssäsi?: Mie ite
145°. Pussasi sinua?: A
147°. huusi sinulle?: Äiti
148°. Löi sinua?: Enn muista
149°. Ihaili sinua?: En tiiä
150°. Nauroi kanssasi?: Joona
151°. Halasi sinua?: Rita varmaa
152°. Halasi sinua?: ? edellee Rita
153°. Lohdutti sinua?: En muista
154°. Antoi sinulle jotain?: En muista :D
155°. Sai sinulta jotain?: Sanni pillimehust mehuu :D
156°. Puhui rivoja kuullesi?: Sanni kai :D

°MISSÄ VIIMEKSI..?:
157°. Missä viimeksi kävit lomalla?: Portugalissa
158°. Missä viimeksi ryyppäsit?: Konstussa
159°. Missä viimeksi poltit tupakan?: Konstussa
160°. Missä viimeksi kävit ostoksilla?: Lpr:s
161°. Missä viimeksi teit sitä?: Helsingissä
162°. Missä viimeksi itkit?: Omassa huoneessa
163°. Missä viimeksi purit vihaasi?: Omas huonees vissii
164°. Missä viimeksi uit?: Matin mökillä
165°. Missä viimeksi lauloit yleisön edessä?: Kaks vuotta sit kevätjuhlas
167°. Missä viimeksi pissasit?: Rosson vessassa
169°. Missä viimeksi oksensit?: Kesiksel

°USKOTKO..?:
171°. Uskotko Jeesukseen?: En
172°. Uskotko enkeleihin?: En
173°. Uskotko ufoihin?: En
174°. Uskotko joulupukkiin?: En
175°. Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?: En kai
176°. Uskotko karmaan?: En
177°. Oletko taikauskoinen?: En
178°. Uskotko parempaan huomiseen?: Joskus
179°. Uskotko ystäviisi?: Joo
180°. Uskotko, että ranteet voi viiltää auki viivoittimella?: Voi
181°. Uskotko opettajia?: Kyllä
182°. Uskotko pystyväsi valehtelemaan minulle!: Kyllä
183°. Uskotko olevasi muita parempi?: En aina

°KOULU:
184°. Käytkö koulua?: En
185°. Mitä? (ala-aste, yläaste, lukio yms.): Amis
186°. Lempiaineesi?: En osaa sanoo
187°. -opettajasi?: Niina
188°. Inhokki aineesi?: Ravitsemus ainaki
189°. -opettajasi?: Menkkala ja Pervonen
190°. Oletko hyvä koulussa?: Iha jees
191°. Viime kokeen numero?: 5
192°. Viime todistuksen keskiarvo?: 3,9
193°. Jos saisit päättää uuden kouluaineen, mikä se olisi?: En osaa sanoo
194°. Mikä oppiaine on turhin?: Ei mikää
195°. Entä mistä hyötyy eniten?: Aikuisen hoitotyöst ja lääkehoidosta
196°. Jos saisit poistaa yhden oppiaineen listoilta, mikä se olisi?: Ei mikää
197°. Kuinka pitkään välituntien pitäisi kestää?: Tää on iha hyvä
198°. Mitä teet yleensäkkin välitunnilla?: Henkkaillaa
199°. Onko koulupäivät liian pitkiä?: Ei nyt. Tänääki olin kaks tuntii koulus :D ja välis oli viel ruokailu
200°. Kuinka kauan niiden sitten pitäisi kestää?: Iha hyvä nyt


°TELEVISIO
239°. Lempi tv-ohjelma: Sinkkuelämää
240°. Surkein tv-ohjelma: En osaa sanoo
241°. Paras tv-ohjelma ikinä: Sinkkuelämää
242°. Surkein tv-ohjelma ikinä: En osaa edelleenkään sanoa
243°. Katsotko paljonkin televisiota?: En
244°. Oletko riippuvainen siitä?: Sinkkuelämäst oon
245°. Saatko katsoa mitä ohjelmia ikinä haluat?: Saan, paitsi jos muut kattoo siin jotai
246°. Onko teillä edes televisiota?: On
247°. Huijaatko?: En
248°. No, millä nimellä kutsut televisiota?: Telkkari
249°. Onko sinulla hyväkin telvis?: Iha joo
250°. Mulla on parempi. Mitäs siihen sanot?: Ahaa. Älä leiki Oraakkelia!
251°. Mitäs tästä viel keksis?: Ei oo sit näit surkeita kysymyksii yritetty lisätä, jotta saatais tästki pitkä...


°VASTAAN/PUOLESTA:
266°. hyväksikäyttö: V
267°. tappaminen: V
269°. homo- ja lesbosuhteet: P
270°. teinitupakoiminen: V
271°. kuolemantuomio: V
272°. abortti: P/V
273°. terrorismi: V
274°. rasismi: V
275°. valehtelu: V/P
276°. poliisi: P
278°. hemmottelu: P
279°. tappelu: V
280°. koulu: P


°LOPPU VISERRYS:
°. Voisitko ottaa joskus tiikerin lemmikiksesi?: En
°. Miksi?: Ei se oo laillista, eikä riittäis aika nii vaativalle lemmikille.. vai oisko se jo kotieläin?
°. Mitä haluaisit tehdä vielä joskus elämässäsi?: Saada lapsia
°. Olisiko pitänyt olla lyhyempi?: Joo.. täs kesti.. noh.. aika kaua tehä tätä :D
°. Pitempi?: Ei
°. Paljonko kulutit aikaa tämän tekemiseen?: Oota, katotaa kui mont kuukautta
°. Luetko paljon?: Joo, suht'
°. Vietätkö tietokoneen ääressä liikaa aikaa?: Joo
°. Kuunteletko usein musiikkia?: Kyllä
°. Onks maailmassa paljonkin turhaa?: On
°. Joo no lueks seiskaa?: En
°. Kuunteletko nyt musaa?: En, ko stoppasin sen
°. Miks ees teit koko gallubin?: Huviksee, oli sillo joskus muinoin vähä tylsää :(

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.02.2009 01:43

RAKKAUS:

Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä?
- joo
Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu?
- enpäs osaakkaa sanoa
Rakastatko ketään tällä hetkellä?
- kyllä
Rakastaako sinua kukaan?
- rakastaa
Ikävöitkö ketään juuri nyt?
- joo

KENEN:

Kenen vieressä viimeksi nukuit?
- Even
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
- Even
Kenen kanssa viimeksi nauroit?
- Even
Ketä halasit viimeksi?
- Juhoo? :D

OLETKO:
Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu?
- Mm'm
Laulanut suihkussa?
- Kyllä
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta?
- En
Ollut todella iloinen?
- Olen! :D

TULEVAISUUS.
Mitä aiot tänään vielä tehdä?
- Datata ja nukkuu
Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa?
- Tenttei ja semmosii
Mitä aiot ostaa seuraavaksi?
- vaatteit ja viinaa
Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua?
- oon varmaa kotona
Entä ylihuomenna?
- vissii shoppailee
Mihin ammattiin uskot päätyväsi?
- terkkari/sairaanhoitaja
Mitä odotat tulevaisuudeltasi?
- kaikkee ihanaa :)
Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?
- ehkä dataan .^^
Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi?
- hmm..joko eikan, iivarin tai diman
Mitä aiot tehdä seuraavana viikonloppuna?
- ehkä pe nigal reub

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
Ostanut jotakin?
- kyllä
Ollut halattavana?
- kyllä
Tuntenut itsesi tyhmäksi?
- kyllä
Ikävöinyt jotakuta?
- kyllä
Saanut kokeesta nelosen?
- en
Tanssinut?
- kyllä
Leikkauttanut hiuksesi?
- en

NYKYHETKI:
Mitä sinulla on päälläsi?
- yömekko
Avonaiset msn keskustelusi?
- Benkku, Mortti ja Joel
Millälailla hiuksesi on?
- Auki
Kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä?
- Dima
Masentunut?
- En
Tylsistynyt?
- En nyt.. nauran noitten jutuille
Missä kännykkäsi on?
- Tos oikeel
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä
- Kynslakka
Katso taaksesi, mitä näet?
- Julisteit

KULUNUT VIIKKO (seitsemän päivää)
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä?
- On :)
Entä kenties pussannut?
- Ei :(
Oletko ikävöinyt jotain kovasti?
- En
Mitä olet ostanut viikon sisällä?
- Kengät, laukun
Oletko juonut alkoholia viikon aikana?
- En
Oletko potenut krapulaa?
- En
Oksentanut?
- En
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta?
- Kyllä
Lähettäny viestiä vastakkaisella sukupuolelle?
- Kyllä
Mistä olit hyvin iloinen?
- MM

TULEVAISUUS

Haluatko naimisiin?
- maybe
Missä olet viikon päästä?
- kotona kai

VIHA

Haluaisitko joskus raivota kaverillesi pää punaisena?
- Joskus, jos tekis mieli
Vihaatko jotain ihmistä?
- SP
Mitkä piirteet ovat vihattavia ihmisessä?
- Ylimielisyys, h-tajuttomuus, uskottomuus
Oletko koskaan suuttunut verisesti jollekin?
- En ainakaa kirjaimellisest
Onko viha terve tunne?
- On, nimenomaa TUNNE
Tekeekö sinun koskaan mieli räyhätä ilman syytä jollekin?
- Jos on väsyny

ONNELLISUUS

Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- Rakkaus ja huumori
Voisitko olla onnellinen ilman rahaa?
- Kyllä
Kestätkö epäonnistumista?
- Riippuu mis asias
Tuleeko onnellisuus sisältäpäin?
- Osaks
Pystytkö olemaan onnellinen toisen puolesta?
- Kyllä

USKO

Uskotko että on olemassa joku juuri sinua varten?
- Uskon et niit on montakii
Jos menettäisit kaiken, riittäisikö sinulla uskoa parempaan?
- En osaa sanoa
Uskotko onnistuvasi asioissa?
- Kyl joissaki
Uskotko parempaan huomiseen?
- En, uskon et jatkuu iha keskitiel

TOIVO

Toivotko, että eläisit ikuisesti?
- En
Jos toivoo jotain oikein kovaa, voiko sen saavuttaa?
- Ei
Oletko koskaan toivonut mitään niin hartaasti, että olet tehnyt sen eteen paljon töitä?
- Hmm.. riippuu mikä on paljo
Toivotko kenellekään koskaan huonoja asioita?
- Toivon lievästi huonoja

SURU

Onko suru koskaan hyvä asia?
- Kyllä
oletko usein surullinen?
- En
Pääsetkö helposti yli surullisista kokemuksista/asioista?
- En yleensä
Millainen olet surullisena?
- 'masentunu'

ILO

Onko ilo yksi osa jokaista päivääsi?
- Kyllä
Oletko usein iloinen?
- Melkee aina
Mitkä asiat tekevät sinut iloiseksi?
- Pienet asiat
Pystytkö olla iloinen ystäviesi puolesta?
- Kyllä!

BEENJAKARHU!<3Lauantai 21.02.2009 19:59

BENKKU ON MEIL<3

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 02:58

1. Onko sinulla kaulakorua, jossa on nimesi ensimmäinen kirjain?
– Ei ole

2. Millainen fiilis vallitsee kappaleessa, jonka kuuntelit viimeksi?
– Dj Tallaz - 6 little eggs. tää on pirtee<3 :D three little eggs had sex... one little egg was blind.. six little eggs on the run..

3. Millaisissa tilanteissa jännität ja miksi?
– Joskus iha vahingos jotai mitä en tiiä, extramukavii iltoi..

4. Millainen sisustus viehättää sinua?
– Moderni. Tai kyl jotai vanhanaikastki..mut miul tulee pelottava olo jos on joku vanha sisustus

5. Jos seurustelet, miten suhteenne voi tällä hetkellä?
– En seurustele. Eikä varmaa hirveen moni tällasee vastaa kunnol, jollei mee hyvi

6. Kaunein sukunimi, minkä olet koskaan huomannut?
– En osaa sanoo

7. Mikä/mitkä asiat herättävät sinussa helliä tunteita?
– Söpöt eläimet ja pienet lapset (ELMERI<3 ja TEPU<3)

8. Mitä asiaa et tajua, vaikka muiden mielestä se on ihan loogista?
– Vaik mitä... :D

9. Käytätkö urheillessasi merkkivaatteita vai käyvätkö vanhat vaatteet liikuntaan?
– Vanhoi vaatteit

10. Jos juot alkoholia, mitä haittaa luulet siitä sinulle olevan?
– Ei siit oo mitää haittaa, ko en juo nii paljoo..okei..ehkä miust tulee hölmömpi

11. Mitä kaikkea lompakostasi löytyy?
– Rahaa, korttei, kuittei, Jukan kuva, paperi

12. Missä mielestäsi menee terveen mustasukkaisuuden raja?
– Jos miul ois poikaystävä, ni siin vaihees ko se hengais suurimman osan ajast jossai muual mieluummi ko miun kaa, ni en tykkäis

13. Mitä uutta ruokalajia yritit valmistaa viimeksi? Onnistuitko siinä?
– Ehä mie muista tommosii

14. Kuinka korkealta uskallat hypätä uima-altaaseen?
- Metrist

15. Mikä vaate ei sovi sinun vartalotyypillesi? Miksi?
– Jotku semmoset vaatteet mis tarvitaa rintavarustusta, ni ei sovi

16. Oletko koskaan voittanut palkintoa jostakin lehdestä? Mitä voitit?
– En vissii

17. Haluatko seurustella vakavasti vai tapailla vapaasti kiinnostavia ihmisiä? Miksi?
– Hmm..kumpaakii. Siis..en samaa aikaa. Mut toisinaa toista ja toisinaa toista

18. Onko kukaan koskaan myöntänyt olevansa sinulle kateellinen?
– On

19. Uskotko, että yksinäiset ihmiset ovat inhottavia, koska kukaan ei ole heidän kanssaan?
– Ei ne oo inhottavii yleensä

20. Mistä tekemästäsi asiasta olet kaikkein ylpein? Miksi?
– Vaik mistä :)

21. Onko sinulla outoja tapoja tai fetissejä? Mitä?
– Pakkomielteet, puremisfetissi, sormifetissi, ja hauis- ja selkäfetissit

22. Ovatko miehet koskaan kommentoineet pukeutumistasi? Miten?
- Ei kai. Muistaakseni

23. Mitä ajattelet, jos näet jonkun minihameessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa?
– "Ööö? Selvä.."

24. Mikä saa sykkeesi kohoamaan?
– Vaikka mikä :D

25. Onko sinun helppo antaa muille ihmisille anteeksi?
– Ei

26. Mitä teet, jos kesken keskustelun syntyy hiljainen hetki?
– Yleensä mie alotan puhuu jotai. Paitsi joskus se hiljasuus ei haittaa, varsinkaa suhteessa

27. Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi?
- Nään ehkä Benkkuu

28. Hyväksyisivätkö/hyväksyvätkö vanhempasi, jos polttaisit tupakkaa?
– Ne sanois, et iteppä oon hölmö. Kyl ne kaikkee paskaa siit kertois

29. Tietävätkö ystäväsi, oletko neitsyt vai et?
– Tietää ainaki jotkut

30. Pidätkö stringejä vai etkö voi sietää niitä? Miksi?
– Joskus pidän

31. Mitä pesuaineita/shampoita yms. käytät suihkussa?
– Hunajasaippuaa, Suklaa- ja karamellisuihkusaippuoit, L'Oreal Elvital -shampoo, Herbinan kuorintavoide, Garnierin kuorintavoide, The Body Shopin mansikkasuihkusaippua...

32. Mitä kasviksia ja hedelmiä olet syönyt tänään?
– En mitää, ko oli keittoo

33. Mikä on järkyttävin kuulemasi iskurepliikki? Toimiko se?
– "Lähe kattomaa Lordii?"

34. Mainitse yksi hetki, joka jäi viime vuodesta mieleesi?
– Isosten mökkireissu vaik

35. Ärsyttääkö joku julkisuudenhenkilö sinua? Kuka ja miksi?
– Johanna Tukiaine

36. Harrastatko riittävästi liikuntaa?
- En

37. Oletko koskaan juonut alkoholia niin paljon, että sammuit?
– En

38. Antavatko vanhempasi sinun järjestää bileitä kotona?
– Antais ne varmaa

39. Mitä tilasit viimeksi Internetistä vai etkö tilaa Internetistä lainkaan?
– Joku DVD?

40. Mitä kiusausta sinun on vaikea vastustaa?
- Oha noit

41. Onko sinua koskaan petetty seurustelusuhteessa?
– En ainakaa mie tiiä siitä

42. Lähetätkö joka ilta jollekulle hyvän yön toivotuksen tekstiviestillä? Kenelle?
- En lähetä

43. Mitä lääkkeitä olet käyttänyt viimeisen vuoden aikana?
– Tulehduskipulääkkeitä (esim. Burana)

44. Katsotko usein romanttisia elokuvia vai ovatko ne mielestäsi turhauttavia?
– Ne on ihania<3 mut en usein kato ees ollenkaa elokuvii

45. Luotatko helposti uusiin ihmisiin vai vaatiiko luottamuksen syntyminen aikaa?
– Luotan aika helpost. Sit jos on aihetta olla luottamat, ni sit se luottamus hävii

46. Tekeekö raha onnelliseksi?
– Ei se raha, vaa ne mitä sil saa. Paitsi jos tarvii rakkautta, ni sitä sil rahal ei saa

47. Ymmärrätkö miksi niin monet hehkuttavat Twilight-elokuvaa?
– No en ymmärrä, et miks nii paljo kaikki hehkuttaa

48. Loukkaannutko, jos sinua sanotaan teiniksi? Miksi?
- Kaikki 13-19-vuotiaat on teinejä, mut se merkitys on vähä karannu handuist. Loukkaannun, mut en verisesti. Tiiän ite etten oo teiniX

49. Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? Jos et, miten haluaisit sen muuttuvan?
- Olen, paitsi en jaksais koulukyytien takii asuu tääl

50. Osaatko nauraa itsellesi vai suhtaudutko itseesi totisesti?
– Osaan nauraa itelleni. Joka päivä :D

[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 00:54

A= Kaunis prinsessa.
B= Pitkä kirahvi.
C= Syö multaa.
D= Kerää kukkia.
E= Nauraa itselleen.
F= juopottelee.
G= Polttaa.
H= On Ruma.
I= Isona laulaja.
J= Huonot vitsit.
K= Pissis.
L= Hyvät vitsit.
M= Lissu.
N= Meikkaa.
O= Idiootti.
P= Laiha.
Q= joku tyhmä.
R= Bilettää.
S= Puute lakasta.
T= Isona tanssija.
U= Isona poliisi.
V= Isona lääkäri.
W= Isona jalkapalloilija.
X= IhQ.
Y= Huono Piirtää.
Z= Tylsä.
Ã…= Iloinen.
Ä= Hauska.
Ö= Sanoo joka sanan välis ''ÖÖ..''

I= Isona laulaja.
R= Bilettää.
K= Pissis.
K= Pissis.
A= Kaunis prinsessa.

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 21:32

VAHINGOT
Oletko koskaan
[x] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[x] Kiroillut pienempien kuullen
[ ] Laulanut hississä
[x] Laulanut suihkussa
[x] Laulanut luokassa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen
[ ] Ommellut ompelukoneella sormeen
[x] Saanut 1 cm kokoista "tikkua" varpaaseen
[ ] Syönyt kärpäsen

MEIKKAUKSET
Näitä käytän
[ ] Aurinkopuuteri
[x] Meikkivoide
[x] Puuteri
[x] Huulikiilto
[x] Kajaali/ eyeliner
[x] Huulipuna
[x] Luomiväri
[x] Ripsari
[x] Kynsilakka
[x] Ripsientaivuttaja

VAATTEET
Vaatteet joita käytän
[x] Minihame
[ ] Polvihame
[x] Farkut
[x] Caprit
[x] T-Paita
[x] Toppi
[x] Pitkähihainen
[ ] Säärystimet
[x] Legginsit
[x] Bikinit
[ ] Uikkarit
[x] Sortsit
[ ] Napapaita
[x] Sukkahousut

KARKIT
Näitä karkkeja syön
[x] Bonbons
[x] Tikkarit (just nyt :D)
[x] Vaahtokarkit
[x] Aakkoskarkit
[x] Suklaarae
[x] Suklaapisarakeksi
[x] Irtokarkki-pussi
[x] Turkinpippurit
[ ] Jimi patukka
[x] Jenkki purukumi
[x] Salmiakki
[] Laku

MIELIPIDE
Kännykkäni on
[x] Tekstaamista varten
[x] Soittamista varten
[x] Kuvien ottamista varten
[x] Paras
[x] Uusinta mallia (aika uus)
[ ] Vanhinta mallia
[ ] Tv:n sisältävä huippukänny
[ ] Jotain ihan muuta

TELEVISIO
Katson
[ ] Frendejä
[ ] O.C:tä
[ ] Teho-osastoa
[ ] Lostia
[ ] Hurjaa Muodonmuutosta
[ ] Everwoodia
[ ] Huippumalli haussa
[ ] E! Entertaimenttia
[ ] Musiikkitv:tä
[x] Sinkkuelämää (katsoin)
[ ] Amorin apulaista

HIUKSET
Käytän hiuksiini
[ ] Geeliä
[x] Muotovaahtoa (harvoin)
[x] Shampoota
[ ] Hoitoainetta
[ ] Hiustenkuivaajaa
[x] Väriaineita
[ ] Tehohoitoa

PERHE
OVATKO VANHEMPASI:
[x] yhdessä
[ ] eronneet
[x] mukavat
[x] rasittavat
[x] ihan ok
[ ] ihanat

SISARUKSESI ON/OVAT:
[ ] ihania
[ ] kiusankappaleita
[x] ihan mukavia joskus

MITÄ LEMMIKKEJÄ OMISTAT:
[x] koiran
[ ] kissan
[ ] gerbiilin
[ ] hamsterin
[ ] marsun
[ ] kanin
[ ] rotan
[ ] ponin/hevosen
[ ] käärmeen
[ ] liskon (sisiliskoja terassin alla)
[ ] undulaatin
[ ] papukaijan
[ ] jonkun muun
[ ] en mitään

HIUKSET
Hiustesi väri:
[ ] Musta
[x] Ruskea
[ ] Punainen
[½] Blondi
[ ] Oranssi
[ ] Sekava

KEHO
Pituutesi:
[ ] 100 - 114 cm
[ ] 115 - 124 cm
[ ] 125 - 134 cm
[ ] 135 - 144 cm
[ ] 145 - 154 cm
[x] 155 - 164 cm
[ ] 165 - 174 cm
[ ] 175 - 184 cm
[ ] 185 - 194 cm
[ ] 195 - 204 cm
[ ] 205 - --> cm


PELOT
Pelkäätkö:
[ ] Pimeää
[ ] Yksinäisyyttä
[x] Hämähäkkejä
[ ] Karhuja
[ ] Hammaslääkäriä
[ ] Piikkejä
[ ] Kuolemaa
[ ] Salaisuuksiesi paljastumista
[x] Raiskaajia
[ ] Jotain aivan muuta...

MIELIPIDE
tykkään...
[ ] nimestäni
[x] kuivatuista hedelmistä (banskut<3)
[x] jäätelöstä
[x] elokuvista
[x] kirjoista
[ ] koppakuoriaisista
[ ] hämähäkeistä
[x] eläimistä
[x] koulusta
[ ] autoista
[ ] suvustani
[ ] paikkakunnastani

Olen...
[x] esiintynyt
[x] ollut konsertissa/festareilla
[x] ollut ulkomailla
[x] matkustanut lentokoneella
[x] matkustanut laivalla
[x] matkustanut junalla
[x] matkustanut raitiovaunulla/metrolla
[x] ollut sairaalassa yön yli
[ ] ollut onnettomuudessa
[x] voittanut rahaa
[x] kadehtinut toista
[x] kannustanut/kehunut toista
[x] huutanut toiselle
[x] ampunut aseella
[ ] käynyt baarissa
[x] käynyt museossa
[x] käynyt huvipuistossa
[ ] kokeillut huumeita
[x] polttanut tupakkaa
[x juonut alkoholia
[x] lyönyt toista
[x] kalastanut
[x] ajanut autolla
[ ] ajanut moottoripyörällä
[x] ajanut mopolla/skootterilla/mönkijällä
[x] ajanut moottorikelkalla
[x] ajanut traktorilla
[x] ratsastanut hevosella/ponilla
[x] valehdellut äidilleni
[ ] pidellyt elävää käärmettä
[x] pidellyt elävää liskoa
[x] pidellyt elävää lintua
[x] nähnyt julkkiksen
[x] kätellyt/halannut tms. julkkista
[ ] uinut avannossa
[ ] tuntenut mielisairaan
[ ] soittanut ambulanssin
[ ] siivonnut oksennusta lattialta
[ ] lukenut yli 1000-sivuisen kirjan
[x] nukkunut pommiin
[x] riehunut julkisella paikalla/kotona
[ ] vilautellut julkisella paikalla (jossai pururadal rännissä)
[x] ollut virpomassa
[x] ollut päiväkodissa
[x] rääkännyt eläintä
[x] pelannut tietokonepeliä
[x] ollut "rakastunut" julkkikseen
[x] lainannut rahaa toiselle yli 10e

72Perjantai 20.02.2009 21:22

Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.


Maistanut tupakkaa [x]
Polttanut vakituisesti [ ]
Pöllinyt yli vitosen edestä [x]
Pöllinyt yli satasen edestä [ ]
Lintsannut koulusta [x]
Haukkunut opettajia selän takana [x]
Haukkunut opettajia päin naamaa []
Väärentänyt nimikirjoituksen [x]
Ollut jälki-istunnossa [x]
Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa [ ]

6/10

Juonut alkoholia [x]
Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla [x]
...tai uutta vuotta [x]
Varastanut rahaa [x]
Ollut opettajan puhuttelussa [x]
Ollut rehtorin puhuttelussa [ ]
Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti [x]
Soittanut pilapuheluita [x]
Saanut rikosrekisterin [ ]
Ansaitsisin rikosrekisterin [ ]

7/10

Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi [x]
Tullut petetyksi [ ] (en tietääkseni)
Kuunnellut heviä [x]
Häiriköinyt suurta tapahtumaa [x]
Päässyt rikkeilläsi lööppeihin [x]
Lukenut salaa jonkun viestejä [x]
Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa [x]
Käynyt pornosivuilla [x]
Heittänyt ihmistä kivellä [ ]
Uhannut jotain puukolla [ ]

7/10

Levittänyt juorua [x]
Pukeutunut mustaan [x]
Valehdellut vanhemmillesi [x]
Katsonut tv:stä/elokuvista jotain salaa jota et saisi [x] (kolme pientä porsasta joskus pentuna :D:D)
Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia [x]
Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia [x]
Leikkinyt sytkärillä [x]
Sytyttänyt tahallisesti tulipalon [x]
Harrastanut nettiseksiä [x] (ninnil joskus jonku tyypin kaa.sit pistettii niit miehii ajelee hullui kilometrimäärii pillun peräs. toivottavast ne ei hirvee kauaa oottanu)
Raiskannut [ ]

9/10

Rikkonut lakia [x]
Rikkonut koulun sääntöjä [x]
Joutunut tarkkikselle [ ]
Kävellyt päin punaisia [x]
Meikannut [x] (mitä pahaa siin on?)
Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa [x]
Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa [x]
Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä [x]
Tappanut muurahaisen [x]
Ampunut tahallisesti [ ]

7/10

Puukottanut [ ]
Soittanut seksilinjalle [ ]
Matkustanut jäniksenä [ ]
Liftannut tuntemattomille [x]
Ollut käyttämättä kypärää [x]
Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla [x]
Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta [x]
Oksentanut alkoholin vuoksi [x]
Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi [ ]
Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan? [ ]

5/10

Ollut häirikkö [x]
Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä [x]
Lyönyt jonkun silmän mustaksi [ ]
Lähettänyt pilakirjeitä [x]
Valehdellut ikäsi [x]
Joutunut poliisikuulusteluun [ ]
Katsonut pornoa [x]
Käyttänyt bikineitä [x]
Laittanut herutuskuvia [x] (no en tahallaa)
Kuvannut tiettyjä elimiäsi [ ]

7/10

Etsinyt netistä seurustelukumppania [ ]
Tanssinut rocktansseja [x]
Koputellut oviin ja häipynyt paikalta [x]
Huudellut rivoja ohikulkijoille [ ]
Floodannut [x]
Stripannut [x]
Ärsyttänyt tositarkoituksella [x]
Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym. [x]
Piirtänyt pervoja [x]
Puhunut pervoja [x]

8/10

Ollut opettajan silmätikku [x]
Kiroillut [x]
Haukkunut jotain päin naamaa [x]
Piirtänyt graffitteja [ ]
Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä [ ]
Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan [x]
Hulissut tunneilla [x]
Puhunut pahaa selän takana [x]
Saanut jonkun itkemään [ ]
Kokeillut spiritismiä [x]

7/10

Piirrellyt pienenä salaa seinille [x] (kasil vissii viimeeks)
"Parturoinut" kaveriasi [x] (veljee)
Vilautellut [x]
Rikkonut jotain tarkoituksella [x]
Heittänyt jotain jollakin [x]
Lyönyt [x]
Repinyt jotain hiuksista [x]
Piilottanut joltain jotakin [x]
Lukenut kauhukirjoja [ ]
Mennyt salaa jonnekin [x]
9/10

TOTAL:

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 20:42

! Mene ensimmäisenä nimilistaan. Jos nimet loppuu kesken, jatka alusta.

A. Mitä pidät kolmantena olevasta henkilöstä ? - Veera on mukava :D
B. Onko viides henkilö sinulle rakas ? - Tuomas H? no..ei kyl..
C. Onko 11. nimen perässä sydän ? - Ei Tindel oo sydäntä, ei kyl kellää muulkaa
D. Voisitko kuvitella laittavasi ? - En, ko ne on aika turhii
E. Kuinka monta tekstaria olet lähettänyt henkilölle 12 tänään ? - Terveyskeskuksee..en yhtää :D
F. Pidätkö henkilöstä nro. 16? - Pidän Tanjasta kyllä
G. Millä kirjaimella alkaa 22. nimi ? - S niinko Santeri S
H. Voisitko suuttua henkilölle 24. ? - Oon suuttunukki Santeri M:lle
I. Keneltä sait 27. numeron ? - Sanna S...siit riparilapust varmaan
J. Kuinka monta kertaa olet soittanut henkilölle 30 eilen ? - En yhtää, ees pitkii aikoihi. Pitäis Sampalle taas tilittää pollarist joku päivä :D:D
K. Aiotko soittaa hänelle huomenna ? - En kai
L. Onko numero 32 ollut koskaan yötä teillä ? - Serkku-Salla, joo
M. Kuinka monta lasta on 33. ? - Sallal on ainaski 25 pentuu :)
N. Millä kirjaimella alkaa 35. sukunimi ? - Ronja T
O. Alkaako 39. sukunimi samalla kirjaimella ? - Riina K, ei
P. Oletko koskaan lähettänyt 45. joulukorttia ? - PEKALLE! ENNNN! :D:D:D
Q. Onko henkilö nro. 47 sinulle sukua ? - Ei Pauliina oo
S. Oletko jo aloittanut selata nimiä uudelleen alusta ? - En
T. Rakastaako paras kaverisi 61 ? - Miia O, ei Salla sitä rakasta
U. Vihaako joku serkuistasi numero 62 ? - Ei ne tunne Miksuu
V. Koska olet tavannut ensimmäisen kerran 66? - Maaskan..hmm..kasil?
W. Kadehditko henkilöä 70 ? - Lassee..en :D
X. Mitä numero 72. merkitsee sinulle ? - Kaija. Se on opastanu miut päivähoidon saloihin :)<3
Y. Koska näit viimeksi 73 ? - Katri, en muista
Z. Milloin olet nauranut henkilölle 75 ? - En varmaa koskaa oo Kallelle nauranu? :D
Å. Pitääkö äitisi henkilöstä 78 ? - Ei se tunne Juliusta
Ä. Haluaisitko, että numero 79 olisikin äkkiä vierelläsi ? - JUKKA HIRVI! totta kai :) :D::D:D:D:D::DD
Ö. Mitä kuvittelet numeron 88. tekevän tällä hetkellä ? - Joni H, pelaa varmaa jotai pelii tai sit hengaa joitteki kaa?