IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/ ei vidu.Keskiviikko 06.09.2006 17:58

Iiris synnytettiin maailmaan eräänä säkkipimeänä iltapäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli isohko ja he elivät rakkaudesta. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan paperitaitokset, niinpä ajankuluksi tuli kirjekuoret.

Iiris kehittyi kuudennellakymmenellä varsin älykkääksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä oranssit silmät.
Pomottamisesta päätellen hän oli melko pakkomielteinen. Lempiruokaansa kasviskeittoa hän sai työskennellen hiustenpoistajana.

Iiris ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo ettei olisi ääliö.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

joo hahaa, melkein just näin. :D

hohoo liikuntapäivä.Keskiviikko 06.09.2006 17:52

muuten, on aika siisti kävellä lempäälään junaradan vartta pitkin, ja ylittää teitä junaratasiltojen kautta ; ) ei autoilijat kauheesti kattonu? ; o ja sit on kans erittäi hauskaa mennä jonkun ilme aidan yli ilman kenkiä, suoraan jonkun pihaan. mutta ei voi mitää ku muuten ei oltais päästy. ;D lempäälässä on ihan tylsää kymmeneltä illalla. käveltii vaa pimeel siel kanaval ja venattii kyytii. :( olipas tylsää. EIII huomenna mantsan karttakoe. voi muna.
morjenss.
OLIS JO PERJANTAI!!!1!! ;D ;D;DDD <33 ; ;D

tidii.Tiistai 05.09.2006 00:23

olipas tylsä päivä. ja koko viikko eessä. ; SSS;S;S meen terrrrppa.

teen tän ja meen pois koneelta. : DSunnuntai 03.09.2006 23:30

Kuvaile...

Kukkaroasi:
- semmoone pinkki ja erittäi vammane. hyi hitto ; S

Silmiäsi:
- semmoset.. hmm. niis on niinku sinist ja vihreet ja ruskeet, eniten vihreetä. ei kovin pienet eikä kyllä kamalan isotkaan. semmoset.

Hammasharjaasi:
- pinkki valkone öö.. ja siin on joku ilmatyyny? : D ja sit toinen on semmonen violetti valkonen.

Päivittäisiä korujasi:
- joko iso ja hopeine risti, tai sitte pieni kultanen. plus yleensä joko mustat tai vaaleet helmet. : D

Kännykkääsi:
- toi nokian 3510i, ERITTÄIN paskana. ; D

Tyynyliinojasi:
- kyllähän niitä löytyy, aika montaki. : P

Autoasi:
- hööö. :D

Huonettasi:
- tommone. parvisänky. punane tuoli. kirjotuspöytä. kukkia. kirjohylly. julisteita, tauluja, krääsää ömhn, jotai. : P

Aurinkolasejasi:
- jotkut tyhmät, en käytä semmosii.

Shampootasi:
- joku fruktis, miten sit kirjotetaanki tai sitten sunsilk.

Tuoksujasi/hajuvesiäsi:
- hmmm.. jotain kukkii ja äh ei niit voi kuvail. :D

Mitä on nyt päälläsi:
- kävelevä katastrofi paita ja mustat housut. plus alusvaatteet.

Toiveita:
- onhan niitä. ; D

Tahtomisia:
-hmmmmmmm. : D

Mitä teet tämän jälkeen?
- lähen koneelt ja meen kattoon tuliks läksyy, suihkuu, tekstaan ehkä ja kaikkee. : D

Jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit?
- en harrasta. : D ei vaa aina joskus tekis mieli kyl tappaa yks. mut en viitti laittaa sitä tähä. : DD

Henkilö/itä ketkä haluaisit nähdä juuri nyt:
- olppaliini. : D haha mikä nim. : P no kumminkin se <3 ( :

Lempielokuviasi:
- titanic on se kestosuosikki. ja fc venus ku nyt näin sen tänä vkl. : D

Soittotaito:
- öööö.

Mitä söit viimeksi:
- leipää.

Mitä pelkäät kuollaksesi:
- että kaikkee- : D

Pidätkö kynttilöistä:
- joskus. : D

Pidätkö veren mausta:
- hmm.

Uskotko rakkauteen:
- totakai? ; O

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä:
- enhä ehkä en.

Oletko rakastunut?
- juu <3

Uskotko Taivaaseen:
- maybe.

Uskotko Jumalaan:
- ehkä. .d

Nälkä?
- ei oo.

Jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin:
- matikka tällä hetkellä. ^.^ja fysiikka. ja eräät ihmiset aina joskus.

Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit:
- en kerro. ; S

Kokkaatko:
- harvoin.

Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä:
- öö en kai? : D

Miltä tuntuu olla rakastunut?
- joskus kyllä erittäin vammaselta, mutta useimmiten kivalta <3 ( :

OON.Sunnuntai 03.09.2006 22:31

JA TIEDÄN. mut en oo varma.
syyskuu. -_- aika shide.

OON.Lauantai 02.09.2006 22:40

MUTTEN TIÄ.

uuuhh.Perjantai 01.09.2006 19:15

lost alko. ;:D jeejeejee.
vittukun et vittu tiä enää mistää mitää. ; /
NYYYYHH ;'(
EN TIÄ.

It was all those
things you said to me
It was all those lies
you believed in
I guess that now you
stand higher than
anyone els in this world

So fragile that
it's hard to touch you
So pure and so beautiful
It was all so hard to see
or I was too blind to be

Killing me in your heart
Love is gone
the deepest touch
and all is done
All is done

It was all
so beautiful
It was all
so bright and true
My eyes are staring at you
Watching it all
go wrong

Killing me in your heart
Love is gone
The deepest touch
and all is done
All is done.

</3 ;/

tuntuu että millään ei oo mitään väliä enään eikä mikään mee niinkun pitäis mennä.
että heippavaan.

joo ei mulla muuta.Torstai 31.08.2006 00:41

tittittitididittitiditiditittittitiditdittiditiditi.
nih noh joh.
juujoojaajee.
aiQ vammaa taas.
IHAN SAMA.

yyebb.Tiistai 29.08.2006 18:50

"Welcome To My Life"

Do you ever feel like breaking down?
Do you ever feel out of place?
Like somehow you just don't belong
And no one understands you
Do you ever wanna run away?
Do you lock yourself in your room?
With the radio on turned up so loud
That no one hears you screaming

No you don't know what it's like
When nothing feels all right
You don't know what it's like
To be like me

To be hurt
To feel lost
To be left out in the dark
To be kicked when you're down
To feel like you've been pushed around
To be on the edge of breaking down
And no one's there to save you
No you don't know what it's like
Welcome to my life

Do you wanna be somebody else?
Are you sick of feeling so left out?
Are you desperate to find something more?
Before your life is over
Are you stuck inside a world you hate?
Are you sick of everyone around?
With their big fake smiles and stupid lies
While deep inside you're bleeding

No you don't know what it's like
When nothing feels all right
You don't know what it's like
To be like me

To be hurt
To feel lost
To be left out in the dark
To be kicked when you're down
To feel like you've been pushed around
To be on the edge of breaking down
And no one's there to save you
No you don't know what it's like
Welcome to my life

No one ever lied straight to your face
And no one ever stabbed you in the back
You might think I'm happy but I'm not gonna be okay
Everybody always gave you what you wanted
You never had to work it was always there
You don't know what it's like, what it's like

To be hurt
To feel lost
To be left out in the dark
To be kicked when you're down
To feel like you've been pushed around
To be on the edge of breaking down
And no one's there to save you
No you don't know what it's like (what it's like)

To be hurt
To feel lost
To be left out in the dark
To be kicked when you're down
To feel like you've been pushed around
To be on the edge of breaking down
And no one's there to save you
No you don't know what it's like
Welcome to my life
Welcome to my life
Welcome to my life.

?