IRC-Galleria

izee-

izee-

taas tää meni näin..

[Ei aihetta]Maanantai 03.11.2008 19:43



Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :

n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, mmii--, hanoi`,
jjennimo , emmiä` , p-pinja , [saana , laursq, arasmaringo, maaam, nelll-,neaä,LAURAMOO,e|be, sallaü, istomoi-

elikkä tämmöstä..Lauantai 01.11.2008 20:44



pojat sanoo: tykkään susta
mutta tarkoittaa: susta + 15 muusta

pojat sanoo: kiva paita sulla
mutta tarkoittaa: oisit kivempi ilman!

pojat sanoo: oot kaunis ja söpö!
mutta tarkoittaa: toivottavasti saan hänet sänkyyn

pojat sanoo: tämä on meidän salaisuus
mutta tarkoittaa: meidän + 10 kaverini

pojat sanoo: rakastan sua aina
mutta tarkoittaa: ..kunnes löydän toisen..

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 00:36



Poika istuutui tytön viereen. Tyttö ei kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota ensin. "Anteeksi, mutta oletko uusi täällä?" Hän kysyi. Tyttö käänsi katseensa poikaan kummastuneena ja upotti kristallin siniset silmänsä pojan omiin. "Niinkin voisi sanoa? Nimeni on Ellie Stewarts." Tyttö vastasi räpläten pitkiä vaaleita hiuksiaan. Tyttö oli kaunis kuin enkeli. Pojan kännykkä soi. "Niin? Ai hei äiti. Jo 17.53? olen tulossa. Joo.Moimoi." Hän sanoi ja sulki puhelimen. "Haluaisitko tulla kanssani vaikka kahville tänään?" Tyttö kysyi ujosti. "En tänään... Huomenna on uusi päivä. Jos annan numeroni soitatko minulle?" Poika vastasi ja kaivoi repustaan kynää ja paperia alkaen kirjoittaa sille numeroaan. "Niin huomenna on todellakin uusi päivä..." Tyttö mumisi hiljaa surullisesti ja otti pojan numeron. Hän kiitti ja jäi bussista pois. Muut bussissa olevat katsoivat poikaa kulmat kurtussa. Seuraavana päivänä tyttö soitti pojalle ja sopi tapaamisen ravintolan takana. Pojan mennessä paikalle ei siellä kuitenkaan näkynyt ketään. Hän alkoi kuulla surullista laulua ympäriltään. Kylmä henkäys hänen korvansa juuressa, johon oli sekoittunut hiljainen kuiskaus: "En kuole yksin."
Seuraavana aamuna lehdessä: 3.7.08 Noin 13 vuotias blondi tyttö Ellie stewarts murhattiin. Seuraavana päivänä poliisi sai tiedoituksen saman ikäisen pojan katoamisesta.

Kummaa oli se, että poika tapasi Ellien vasta murhan jälkeisenä päivänä. Nyt kun olet lukenut tämän, kopioi tämä päiväkirjaasi, tai ollessasi yksin kuulet laulua ja kaipuullisen kuiskauksen

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 23:24

Pojan piti mennä opiskelemaan ulkomaille, mutta tyttö ei halunnut hänen lähtevän. Pojan oli kuitenkin pakko lähteä niinpä hän halasi tytön viimeistä kertaa. Poika lähti ja jätti tytölle jäähyväiskirjeen.

kirjeessä luki:

''Minä vihaan sinua eniten tässä maailmassa! Vihaan sinua niin paljon! Meillä oli surkeita yhteisiä hetkiä, ja toivon että unohtaisin sen kaiken! Haluan unohtaa sinut ikuisiksi ajoiksi!''

Tämän jälkeen tyttö itki tosi paljon ja hän halusi mennä jonnekkin ulos jossa ei olisi muita. Hän otti takkinsa samalla mukaan kun lähti kotoa pois, kun tyttö laittoi takin päälle ja sujautti kätensä taskuun hän tunsi että taskussa oli jotain, hän löysi lapun taskustaan ja luki sen.

lapussa luki:

''En halunnut sinun isän huomaavaan tätä. Se mitä kirjeessä kerroin oli totta,mutta vaihda ensiksi pari sanaa kirjeestä.''

''vihaa=rakastaa, surkea=ihana, unohtaa=muistaa''

Tyttö tajusi että poika todellakin rakasti häntä, poika oli sujauttanut lapun tytön takin taskuun sillon kun he halasivat viimeistä kertaa.

Tämän jälkeen tyttö lähti onnellisena kotiin, hän avasi television ja siellä kerrottiin että lentokone oli tippunut, nopeasti tyttö tajusi että se oli se lentokone jolla poika lensi. Hän itki suunnattomasti ja yritti hillitä itseensä mutta hän ei onnistunut siinä. Hän ei kestänyt elää ilman poikaa. Niinpä hän tappoi itsensä, koska hän halusi päästä pojan luo.

Totta puhuen poika ei suinkaan kuollut, hän ei mennyt siihen koneeseen joka tippui, vaan hän rakasti ja ikävöi tyttöä niin paljon että tajusi ettei hän voinut lähteä. Hän halusi olla tytön kanssa koko elämänsä. Kun poika kuuli tytön kuolemasta hän ei kestänyt sitä ja hän tappoi itseensä.

Nyt he elävät onnellisena ja vapaana taivaalla, he tulevat aina muistamaan tämän, aina ja ikuisesti.

''Jos rakastat jotakuta yhtä paljon niin kopioi tämä päiväkirjaasi''

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.10.2008 00:43



Illalla Kun Tyttö ja Poika Istuvat Puistossa....

Tyttö sanoo: Olenko mielestäsi söpö ?
Poika sanoo:Et.
Tyttö sanoo: Tappaisitko itsesi että pysyisin hengissä ?
Poika sanoo: En.
Tyttö sanoo: Olisitko surullinen jos kuolisin ?
Poika sanoo: En
Tyttö oli kuullut tarpeekseen ja lähti juoksemaan kotiin.
Poika otti tyttöä kädestä kiinni ja sanoi: Et ole mielestäni söpö, olet maailman kaunein.
En tappaisi itseäni, minä pyytäisin sinua tekemään sen. En olisi surullinen jos kuolisit, koska kuolisin itse.

Seuraavana aamuna.
tyttö ja poika kävelevät puistossa .

Tyttö sanoo: Rakastatko minua ?
Poika sanoo: Todellakin.
Tyttö sanoo: Olisitko iloinen jos kuolisin ?
Poika sanoo: En, kuolisin sinun kanssasi .
Tyttö sanoo: Valehteletko minulle ?
Poika sanoo: Miksi valehtelisin ?!? Minähän rakastan sinua!
Tyttö sanoo: Oletko varma?
Poika sanoo: Olen, Voisin kuolla puolestasi! Voisin kuolla, jotta sinä pystyisit elämään kunnolla! Voisin vaikka menehtyä sinun puolestasi kolarissa.

Illalla kun poika oli menossa kauppaan, hän näki sen mikä oli kaikkien painajainen.!

Hän näki tytön toisen pojan kanssa kaupan ovella. Poika meni nurkan taakse piiloon ja jäi katsomaan pettääkö tyttö hänet.
> >>>>
> >>>> Samassa tyttö suuteli toista poikaa... Poika juoksi metsään metsästys majalle, jonka omisti hänen isänsä.... Avasi oven ja otti aseen... Ja kirjoitti kirjeen jossa luki näin:
En Valehdellut sinulle, mutta sinä valehtelit minulle ! En voi kestää elämääni jos sinä valehtelet minulle ! Hyvästi: Rakas ja Muut...
> >>>>Poika juoksi kaupan luo, kulmalle missä oli ollut ja nähnyt tytön suutelevan toista. Itki hiljaa, meni vähän lähemmäs, mutta silti tyttö ei huomannut häntä, vaan oli toisen kanssa. Siinä samassa kuului iso laukaus ja poika makasi elottomana maassa. Tyttö juoksi hänen luokseen huutaen kun oli tajunnut kuka tämä oli! Tyttö luki kirjeen ja purskahti lohduttomaan itkuun. Hän tajusi samassa mitä oli tehnyt.


- Seuraavana aamuna tyttökin löydettiin kuolleena veitsi kädessään, huoneestaan.


- Kopioi tämä päiväkirjaasi, tai rakkauselämäsi tulee olemaan epäonninen seuraavat 10 vuotta.

Just..Keskiviikko 29.10.2008 00:41



Miksi miehet masturboivat?
- Saa harrastaa seksiä rakkaimpansa kanssa

Miksi miehet pitävät kalastuksesta?
- Koska silloin heillä on mahdollisuus kerran
elämässään kuulla naisen suusta sanat: Vau, miten iso!

Mitä yhteistä on miehellä ja deodorantilla?
- Halvalla saa ja varmasti pettää.

Miksi mies muuttuu älykkäämmäksi rakastelun ajaksi?
- Se on kytkettynä neroon.

Miksi miehet kuluttavat niin paljon kaloreita naidessaan?
- Koska panon jälkeen he juoksevat ympäri kaupunkia
kertomassa siitä kavereilleen.

Mikä on miesten yleisin kolmiottelu?
- Yöjuoksu, huulenheitto ja syrjähyppy.

Mitä yhteistä on miehellä ja hiirellä?
- molemmat löytävät rei'än pimeässä.

Mitä se on, kun mies riisuu naisen housut?
- Esileikkiä.

Mitä yhteistä on miehillä ja mikroaaltouuneilla?
- Kolmekymmentä sekuntia ja valmista on.

juurikin näin... :))Perjantai 24.10.2008 21:45

Jos haluaa tyttökaverin, sen kun kaivaa taskusta kaksi tivolilippua.
Ditte 9 v.

Voi kirjoittaa vaikka kirjeen, jossa lukee: 'Alatko mun kanssa?' Sitten siinä lukee 'en', 'joo' tai 'en tiedä'. Siihen voi sitten ruksata.
Rasmus 7 v.

Minä löysin poikakaverin, kun me tanssittiin päiväkodissa ratiritirallaa.
Astrid 7 v.

Jos ei ole varma, onko rakastunut vai ei, tytön kanssa voi käydä pari kertaa treffeillä. Sillä lailla voi tarkistaa, kyseleekö hän tyhmiä.
Patrick 7 v.

Ihmiset lähtevät ulos ja löytävät poika- tai tyttökaverin.Kun he ovat olleet pari vuotta yhdessä ja saaneet lapsia, äiti menee töihin ja isä kaupungille etsimään vielä yhden tyttökaverin.
Robin 8 v.


KUN SEURUSTELLAAN

Kun on saanut poikakaverin, lähdetään elokuviin ja saadaan lapsi.
Sandra 7 v.

VOIKO SEURUSTELLA MONEN KANSSA YHTÄ AIKAA?

Minulla on vain yksi tyttökaveri, mutta yritän löytää kokoajan niitä lisää.
Kristian 7 v.

Tietenkin voi seurustella monen kanssa yhtä aikaa.Äitikin seurustelee.
Jon 7 v.


KUKA KOSII?

Yleensä mies romahtaa polvilleen ja kosii. Se on vähän sellaista konttaamista.
Ann 7 v.

Silloin kun kositaan, mennään polvi-istuntaan ja kysellään, haluaisiko joku naimisiin.
Rasmus 8 v.

KUN KYLLÄSTYTTÄÄ

Jos on kyllästynyt poikakaveriinsa, voi kysyä ystävältään,eikö tämä huolisi poikaa.
Tanja 7 v.

Jos poikakaveri ei halua erota, pitää tapella kovasti. Kyllä se ero tulee.
Jannie 8 v.


YHDESSÄ

Pitää miettiä tarkkaan ennen kun menee kihloihin. Jos ei saa sormusta irti sormesta, ei voi enää erota toista kertaa.
Bettina 7 v.


KUINKA KAUAN RAKKAUS KESTÄÄ?

Rakkaus kestää niin kauan, ennen kuin tyttö saa selville, että pojalla on toinen.
Simon 7 v.

Rakkaus kestää suunnilleen nelikymppiseksi, sitten löytyy takuulla toinen.
Linda 7 v.


VARMOJA RAKKAUDEN MERKKEJÄ

Rakastuneena voi istuskella, juoda kahvia ja katsoa vähän elokuvaa. Ja sitten se toinen on siivonnut.
Henrik 6 v.

Rakastuneena tuntee hurjaa oloa sisällään. Ja on ikävä kouluun.
Louise 7 v.

Kun näkee tytön,johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin ja verisuonet nousevat pystyyn.
Nick 8 v.

Kun minä olen rakastunut, ääni sisälläni sanoo: "Ei hätää. Okei. Minä vain tykkään tuosta pojasta".
Akinyi 8 v.

Hyi vittu mitä touhua..Perjantai 24.10.2008 00:09

Katsokaa tämä video http://www.peta.org/feat/ChineseFurFarms/index.asp jos teidän mielestä niitä idiootteja ketkä kiduttavat eläimiä pitäisi kiduttaa, lisää tämä omaan päiväkirjaan ja pistäkää oma nimi perään : SamBo, Salla, Janina,Jasmin,Julkku,Halwest-hau,uttnaS,Miia,miggo],jake-o-matic, Lavimo, adasd,osqumo`,-Quits, AnniwEli``^Ki-ä^ , KKKia`, TTTiiä`, Jennny^^ katjac moioonmilla , j-jossu , kkimble , `SFIA , jjapu, ouudi`, hattivattii , Lindaaa- , |Arbyy``, vilmajAu`, lalliki`, upss, istomoi-

44..ja pah.. -.-''Perjantai 24.10.2008 00:06



35 ja sinä olet hemmoteltu

[ ] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelin liittymä
[ ] Oma pesuhuone
[3] Oma huone
[ ] 2 tai useampi nukkekoti
[ ] Uima-allas
[ ] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[4] Tv huoneessasi
[ ] Parvisänky
[!] Enemmän kuin 20 paria kenkii
[ ] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[!] Parhaimmat numerot
[ ] Dior aurinkolasit
[ ] louis vuitton laukku
[ ] Singstar
[ ] XBOX
[ ] PS2
[5] Useita levyjä
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[6] Koripallo kotona
[7] Jääkiekko peli
[ ] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[ ] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[8] Omat sukset
[9] Omat lumilautailu välineet
[ ] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[ ] Rantamökki
[ ] Ainut lapsi
[10] Joku musiikki laite omassa huoneessa
[11] DVD soitin makuuhuoneessa
[12] dv:deitä
[13] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[14] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[15] Shoppailet Stockmannilla (joskus nykyään..)
[ ] Talviaikaan- menet lumilautailemaan joka viikonloppu
[16] saat kaiken mitä haluat
[17] Jos pyydät kolme kaveriasi yöksi vanhempasi suostuvat siihen
[ ] AIM
[18] MSN
[ ] Yahoo
[19] 5+ palkintoa
[20] Omistat kamera-kännykän
[ ] Vaatehuone
[21] Skootteri
[ ] Monttupyörä
[ ] Kuorma-auto
[ ] Kitara/rummut
[22] Riippumatto
[23] Ollut kyllillä juomassa äitisi nähden| äitisi ei välittänyt
[ ] Matkustellut ulkomailla
[ ] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[24] kalliita koruja
[25] Tavannut julkkiksia
[ ] Suoristus/ kiharrin rauta
[26] Käyt kampaajalla
[27] Olit oppilaskunnassa koulussa (ja ooon..)
[ ] Oma tappelukehä
[ ] 100euroa lompakossa nyt
[28] Maksettu käyttäjätili netissä
[ ] 1 paras ystävä
[ ] Ollut karibian saarilla
[ ] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[29] Shoppaillut laivalla
[30] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[ ] Ollut Eifel tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[31] Kaksikerroksinen talo
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 3
[ ] Ajokortti
[32] Muuttanut 3 kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[33] Lemmikki
[34] Parveke
[ ] Olet saanut Stipendin
[ ] Harrastat 3 eri urheilulajia
[ ] Pikajuoksija
[35] Tietokone skanneri/kopiokone
[36] Ollut 5 paikkakunnalla koti maassasi
[37] Työtön
[38] 100 Kaveria messengeriss
[39] Herätyskello
[40] Kotiruokaa joka päivä
[ ] Syö ulkona joka päivä
[41] Ollut limusiinissä
[42] Omistaa video-ottimen
[43] Oma läppäri
[44] Oma pöytäkone

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 02:59

Marjan äidin ja Marjan ja Marielin ja mun keskustelu:

Marjan äiti: Monta kisun pentua ilellä ja eijalla vielä on?

Mä: kaks..

Mariel: ja on niil ne kaks muutakin..

Mä: ja koira + kalat..

Marja: ja isto..

Marjan äiti: Ne niin tykkää eläimistä..

Kaikki repes totaalisesti..!:D must niin tykätään... :DD