IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 23.11.2010 22:51

On YKSI ihminen joka muutti elämän näkemykseni.
On YKSI ihminen jonka jokaisen teon muistan kuin eilisen.
On YKSI ihminen jonka ansiosta jaksan tänä päivänä.
On YKSI ihminen joka opettaa minulle älyttömästi uusia asioita.
On YKSI ihminen joka ymmärtää minua.
On YKSI ihminen joka on nähnyt minusta puolia joita todella harva on koskaan nähnyt.
On YKSI ihminen jolle haluan kertoa menestyksistäni.
On YKSI ihminen jonka haluan mukaan tärkeisiin hetkiin elämässäni.
On YKSI ihminen jonka takia menetän yöuneni.
On YKSI ihminen jonka eteen teen mitä vain.
On YKSI ihminen joka hyväksyi minut heti.
On YKSI ihminen joka on ehkä rohkein tietämäni ihminen.
On YKSI ihminen jonka menettämistä en kestäisi. :(
On YKSI ihminen joka on jakanut samat näkemykset elämästä.
On YKSI ihminen joka on ottanut minut aina turvaan.
On YKSI ihminen joka puolustaa minua aina.
On YKSI ihminen jonka syliin saan nukahtaa.
On YKSI ihminen joka välittää oikeasti.
On YKSI ihminen joka saa minut tekemään asioita joita en muuten uskaltaisi.
On YKSI ihminen joka tietää pelkoni.
On YKSI ihminen joka kuuntelee.
On YKSI ihminen joka tietää melkein kaikki synkimmät salaisuuteni.
On YKSI ihminen joka muutti minut sisältäni. !!!
On YKSI ihminen joka pitää tulevaisuuden valoni päällä. !!!
On YKSI ihminen joka nosti itseluottamukseni uudelle tasolle.
On YKSI ihminen joka toi lämmön sisälleni.
On YKSI ihminen jonka jokaisen lämpimän teon ja sanan muistan.
On YKSI ihminen jolle annan kaiken anteeksi. !!!
On YKSI ihminen jonka kanssa haluan nähdä maailmaa.
On YKSI ihminen jolle olen kertonut itsestäni rehellisesti kaiken.
On YKSI ihminen joka tietää aivan kaiken minkä minäkin ja tuntee minut totaalisen hyvin.

day 2Sunnuntai 21.11.2010 18:04

Päivä 01: Kuva minusta.
Päivä 02: Kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 03: Kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: Kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: Kuva aamustasi
Päivä 06: Kuva, joka inspiroi sinua
Päivä 07: Kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: Kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: Kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: Kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: Kuva lempijuomasi
Päivä 12: Kuva suosikkiruuastasi
Päivä 13: Kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: Kuva, joka kiihottaa sinua
Päivä 15: Kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: Kuva kännykästäsi
Päivä 17: Kuva huoneestasi
Päivä 18: Kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: Kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: Kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: Kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: Kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: Kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: Kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: Kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: Kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: Kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: Kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: Kuva onnellisesta muistosta

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.11.2010 18:00

ASKEL YKSI:
– Nimi: Janika
– Syntymäaika: 3.4.1996
– Lempinimi: janikaparas & nannu & jansku
– Silmien väri: Sininen
- Hiusten väri: blondit + ruskee raita
ASKEL KAKSI:
– Kengät, joita pidit tänään jalassasi: en oo pitäny tänää:)
– Heikkoutesi: herkut ja ihastuminen
– Pelkosi: se et elämä menee päin persettä
– Täydellinen pizza: kinkku ananas mehukkaalla juustolla:D
– Asia(t), jotka haluaisit saavuttaa?: päästä tekeen laulamista työkseen ja oma perhe
ASKEL KOLME:
– Paras fyysinen ominaisuutesi?: silmät
– Nukkumaanmenoaikasi?: heittelee. noin 21-02
– Muisto, jota kaipaat eniten?: kesää 2010.<3
ASKEL VIISI:
– Kiroiletko?: enemmänku on sallittua
– Laulatko?: aina <3
– Tanssitko?: aina<3
- Onko sinulla ihastusta?: juu kai
– Uskotko meneväsi yliopistoon?: ei voi tietää luultavasti en tai sitten musiikkia opiskelee
– Haluatko mennä naimisiin?: haluan
– Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: een
– Luuletko olevasi viehättävä?: joskus saattaa sellanenki erehdys sattua:D
– Oletko terveysintoilija?: ois kiva olla mut en tosiaa pysty siihe:D
– Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: Äitin kanssa parhaiten.
ASKEL SEITSEMÄN:
– Ikä, jolloin toivot pääseväsi naimisiin?: muuten ei toivomuksia paitsi etten oo ihan vanha ja ryppynen:D
– Lasten lukumäärä?: 1-3
– Kuvaile unelmiesi häät?: kirkkohäät ,eikä missään perämettässä. sit joku hieno kartano jossa hyvää ruokaa ja juomaa. ja afterpartyt kans:D
ASKEL KAHDEKSAN
Seurustelukumppanissa..
– Paras silmien väri?: ei oikeestaan merkitystä mut ruskeet tai siniset on kivat:P
– Paras hiusten väri?: ei väliä
– Lyhyt vai pitkä tukka?: - ei ihan lyhyt muttei mikää hevilettikää:D
– Pituus?:-pitempi kun mä mielellään:D
ASKEL YHDEKSÄN:
– Kuinka monen ihmisen käsiin luottaisit elämäsi?: kahden
– Kuinka monta CD-levyä omistat?: moooonta
– Kuinka monta tatuointia sinulla on?: 0
– Kuinka monta lävistystä sinulla on?: 0
MENNEISYYSOSIO:
Oletko oksentanut julkisella paikalla?: Olen.
Mitä on mielessäsi juuri nyt?: ne oksettavat perunat mitä tein äskö:D
TULEVAISUUSOSIO:
Millaisen asunnon haluaisit?: ton nokia maamerkin katto huoneiston<3
Mikä haluat olla ammatiltasi?: laulaja tai freelancer näyttelijä
Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?: toivon mukaan opiskelut sujunu hyvi ja onnellisessa parisuhteessa
YLEISPÄTEVÄOSIO:
Pidätkö karkkikaulakoruista?: joo
Milloin viimeksi kaaduit tai törmäsit johonkin?:viikko sitte
Mitä olet syönyt viimeksi?: suklaata
Suosikkilimukkasi?: jackfruit tai mountaindew
Oletko koskaan muuttanut?: 3 kertaa
Oletko koskaan voittanut mitään yli 50 euron arvosta?: en??
Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä?: En
Mitä?: ----
Kuinka pitkä aika syntymäpäivääsi?: 5 kk
Milloin olet ollut kaikista surullisimmillasi elämäsi aikana?: paha sanoo kaikista surullisin mut varmaan elokuussa
Kuinka paljon kello on?: 15:59
Käytätkö eBayta ostamiseen tai myymiseen?: En
Oletko koskaan kuullut sinusta tehtyä laulua?: joo
Jotain, mitä haluaisit tapahtuvat vuonna 2011?: jotain kivaa ja yllätyksellistä
Kesä 2010?: Oli paras kesä ikinä<3

[Ei aihetta]Lauantai 20.11.2010 16:57

Päivä 01: Kuva minusta
heitä ♥ (:

Päivä 02: Kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään
Päivä 03: Kuva siitä, mitä teit tänään
Päivä 04: Kuva jostain mitä olet menettänyt
Päivä 05: Kuva aamustasi
Päivä 06: Kuva, joka inspiroi sinua
Päivä 07: Kuva minne haluaisit mennä
Päivä 08: Kuva jostain mihin uskoit lapsena
Päivä 09: Kuva mitä söit lounaaksi
Päivä 10: Kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 11: Kuva lempijuomasi
Päivä 12: Kuva suosikkiruuastasi
Päivä 13: Kuva jostain mitä pelkäät
Päivä 14: Kuva, joka kiihottaa sinua
Päivä 15: Kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)
Päivä 16: Kuva kännykästäsi
Päivä 17: Kuva huoneestasi
Päivä 18: Kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 19: Kuva suosikki soittimestasi
Päivä 20: Kuva jostain mitä teet joka päivä
Päivä 21: Kuva, joka kuvaa elämääsi
Päivä 22: Kuva henkilöstä jonka haluaisit tavata
Päivä 23: Kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 24: Kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 25: Kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 26: Kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 27: Kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 28: Kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 29: Kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 30: Kuva onnellisesta muistosta

pissis d44Tiistai 16.11.2010 22:49

kielenkäyttö:
[ ] Käytät sanaa jau
[1] Käytät sanaa ihQ
[2] Käytät sanaa Daa
[3] Kiroilet paljon
[ ] .. koska se on nii siistii
[4] jajjaja

pukeutuminen:
[5] omistat tissivyön
[ ] omistat isot helmet
[6] omistat minihameen
[ ] .. ja käytät sitä
[7] omistat minishortsit
[8] .. ja käytät niitä
[9] .. legginsien kanssa tai ilman legginsejä
[ ] neonvärit on ihania vaatteissa
[10] asuyhdistelmät on kivoja jos niissä on paljon eri värejä
[ ] aidot converset on ainoot
[11] omistat jotain lacostea
[ ] björn borgin tai lacosten laukku löytyy
[12] svea pipo löytyy

ulkonäkö:
[13] meikkaat joka päivä
[14] omistat paljon meikkejä
[ ] nudehuulet on Hot
[15] omistat lissupannan
[16] tupeeraat hiuksiasi
[17] lakkaa kuluu
[18] .. ja sitä on pakko laittaa
[ ] .. joka päivä

käyttäytyminen:
[ ] poltan tupakkaa
[19] olen seurustellut
[20] .. ainakin viiden kanssa
[21] olen tehnyt fritsun
[ ] viiltelen
=21
0-9 = et ole lissu
10-19 = varo olet pikkulissu
20-27 = Varokaa! OLET PISSALIISA!
yli 27 = SOITTAKAA JO MIELISAIRAALAAN TÄÄLTÄ LÖYTYY TÄYS PISSIS!

[Ei aihetta]Tiistai 16.11.2010 22:42

Miten elämäsi voi?
[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[1] Olet rakastunut tai ihastunut
[2] Sinulla on oma huone
[3] Omistan kännykän
[4] Omistan iPodin/mp3
[ ] Sinulla on enemmän kuin 3 parasta ystävää
[5] Pukeudut niin kuin haluat
[6] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[7] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty.
[ ] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa.
[8] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät.
[9] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle.
[10] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa.
[11] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria Irc-Galleriassa.
[12] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galleriaprofiilia.
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[ ] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[13] Et toivo että olisit joku muu
[14] Harrastat jotain/Urheilet
[15] Teet jotain koulun jälkeen
[ ] Omistat auton
[16] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[17] Olet tyytyväinen ulkonäköösi
[18] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[19] Sinulla on ystäviä
[20] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[21] Välität monesta ihmisestä
[22] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä/opiskelet
[ ] Omistat lemmikin
[23] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[ ] Sinulla ei ole vihollisia
[ ] Olet ehdottomasti hyvä ihminen
= 23
Alle 5: Elämäsi on todella huono ja epäoikeudenmukainen !
Alle 15: Elämäsi ei ole edes kohtalainen.
Yli 15: Elämäsi voisi olla parempikin.
Yli 20: Arvosanat voisivat olla 8
Yli 25: Elämäsi on melkein loistava!
Yli 30: Enää pikku pinnistys niin elämäsi on täydellistä..

[Ei aihetta]Maanantai 01.11.2010 21:47

KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI 1 MINUUTISSA JA RAKKAUSONNESI ON HYVÄ

Seurusteletko? - een
Haluaisitko? - nojaa jos löytyis joku kiva(:
Kuinka monen kanssa olet seurustellut kaverilistaltasi? - pari kolme kaii:o
Oletko rakastunut? - emmää
Pidätkö pusuista? - juuu
Haleista? - jeboy
Mitä teet jos et saa ihastustasi? - viilss yhyy angst jnejne :'''DD
Oletko itkenyt ihastuksesi takia? - no juu
Oletko mustasukkainen? - en nytte:P
Ketä rakastat? - en ketää just nytte
Kauneinta mitä sinulle on sanottu? - kaikkeee kivaa en jaksa luetella :P
Vaihdatko ihastustasi kuin sukkia? - en
Olisiko hienoa saada ihminen helposti, kenet on aina halunnut? - jeböy
Pituutesi? - 173 cm !
Antaisitko ihastuksellesi suudelman? - juu(:
Pidätkö pojista? -JeböYYYYYYYYYYYY (::

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.10.2010 20:39

Jokaisessa asiassa vituttaa joku.
Edes jokin pieni asia.
Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota!
Jokaiseen on PAKKO vastata!

Mikä sinua vituttaa:
1. Talvessa - kylmyys
2. Kesässä - ötökät
3. Paikkakunnassasi - samat naamat
4. Naamakirjassa - chatin lagailu
5. Kännykässäsi - se on vanha paska
6. Koulussa/Töissä - kaikki lukuaineet
7. Huoneessasi, jossa olet nyt - lagaava kone
8. Kavereissasi - kun ne ei tajuu mun juttui aina
9. Radiossa - mainokset ja se et sielt tulee yleensä pelkkää paskamusaa
10. Televisiossa - sieltäkin tulee useimmiten pelkkää paskaa
11. Syntymäpäivässäsi - koska sillon on loskaa kun mulla on synttärit ja että oisin mieluummin syntyny monta vuotta aikasemmi..
12. Vastakkaisessa sukupuolessa - kun niit on nii vaikee välis ymmärtää
13. Musiikkikappaleissa - jokku ärsyttävät renkutukset
14. Korttipeleissä - ku en tajuu niist mtn:D
15. Kirjoissa - noku jos alat lukeen jtn josta oot ihan innoissas sit se onki iha psk..:(
16. Vaatekaupoissa - jos ei löydy mitää ja sit ku menee johki ja siel on kaamee ruuhka
17. Naapurissasi - noku se vitun pappa örisee kännissä yöllä!
18. Yössä - jos ei oo hauskaa tai jos kaverit sanoo et ne haluu nukkuun ja sä et:D
19. Farkuissasi - mul ei oo vaaleit farkkui eli niit on liian vhä ja sit ne tekee toppeihin reikii!
20. Juorulehdissä - esim seiskas-->vittu pualet lehdestä teevee ohjelmii!
21. Sudokuissa ja sanaristikoissa - no jos menee väärin ja oon tehny mustekynäl!
22. Conan O'Brienissä - se on kans iha turha ja väittää viel näyttävänsä tarja haloselta
23. Aamussa - heräämine ja kiire
24. Elukoissa - kissat on vittumaisia
25. Kirkossa - tylsäää ja ne ei hyväksy homo avioliittoja!
26. Elokuvissa - jos ne on ihan vitun pitkiä ja tylsii
27. Autoissa - vanhat romut
28. Vanhemmissasi- nipottaminen ja kotiintuloajat
29. Kengissä - mun jalat näyttää tyylii kauheilt kanooteilt kaikis kengis ja jos käytän korkkareit oon ylipitkä!
30. Ulkonäössäsi - oon läski oon ruma ja sitä rataa
31. Ruotsissa - ne on muka olevinaan kaikes parempii
32. Joulussa - jos ei saakkaa niit lahjoi mitä haluu
33. Horoskooppimerkeissä - jos ootat et saisit johki niist vastauksen ja sit ne onki ympäripyöreetä paskaa
34. Uimahalleissa - arvostelu
35. Kameroissa - se kun se on rikki
36. Räppäreissä - se et ne useimmiten esittää jotai iha muuta ku on
37. Euroviisuissa - suurin osa musasta on täyttä paskaa ja kun ne tulee yöl
38. Vanhuksissa - ne luulee saavansa ohitella kaikissa jonoissa ja odottaa ihan vitunmoista respectiä nuoremmilta
39. Lapsissa - se kun ne kertoo kaikest "pahast" äitille

[Ei aihetta]Torstai 21.10.2010 19:14

Alkoholi:
[ ] Olen ollut niin kännissä, että sammuin
[x] Olen ollut ihan pikkaisessa hiprakassa
[x] Olen ollut kännissä
[x] Ja muistanut joitakin illan juttuja
[x] Olen vahtinut/hoitanut sammunutta ihmistä
[x] Olen potenut myös todella lievää tai todella pahaa krapulaa
[x] Ja se ei ollut hauskaa
[ ] Minulla on hyvä viinapää
[ ] Alkoholilla terästetyt juomat eivät kuulu elämääni millään laill

Tupakka:
[x] Olen polttanut tupakkaa
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Enemmän kuin kaksi tupakkaa päivässä
[ ] Poltan muutaman tupakan viikossa
[ ] En osaa vetää tupakkaa henkeen
[ ] Joten poltan poskeen
[x] Poltan vain harvoin
[ ] En polta ollenkaan
[x] Olen joskus polttanut, mutta olen lopettanut
[/] Poltan kännissä

Ihannekumppani:
[x] Timmi, hyvä kroppa on nam
[ ] Pidän hiukan tukevammista miehistä
[ ] Hevarit ovat ihania
[ ] Mutta emot on ihanempia
[ ] Tykkään taviksista
[ ] Rillipäiset pojat on ihania
[x] Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö
[x] Mutta en silti haluaisi seurustella minkään luolamiehen kanssa
[x] Pervo saa olla
[x] Mutta jatkuva lääppiminen ja puristelu on ärsyttävää

Seksuaalisuus:
[ ] Olen homoseksuaali
[ ] Olen lesboseksuaali
[ ] Olen biseksuaali
[x] Olen heteroseksuaali
[ ] Mutta voisin ehkä seurustella myös samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa
[ ] Riippuen tietty henkilöstä
[ ] En voi sietää homoja/lesboja/biseksuaaleja
[ ] Vain heterot ansaitsevat elää
[ ] Homot tai lesboparit eivät saa adoptoida lasta
[x] En vastusta homoja, lesboja enkä biseksuaaleja

Harrastukset:
[x] Harrastan jotain urheilulajia
[ ] jossa voi pahassa tilanteessa olla hengenmeno lähellä
[ ] Harrastus liittyy jotenkin eläimiin
[ ] Harrastukseni on jokin pallopeli
[ ] En harrasta minkäänlaista liikuntaa
[ ] Tykkään lenkkeillä tai käydä punttisalilla
[ ] Ohjaan pienten lasten liikuntaryhmää
[ ] Harrastan jotain asiaa, jossa ei tarvitse tehdä paljon mitään
[ ] Harrastan jonkin asian keräilyä.
[x] Tästä ei löydy sopivaa raksitettavaa harrastukseeni liittyen

Opiskelu:
[ ] Olen ala-asteella
[ ] Mutta onneksi ensivuonna pääsen ylä-asteelle
[x] Olen ylä-asteella
[ ] Ja siellä on ihquu ja coolii
[ ] Olen lukiossa
[ ] Ja kadun syvästi että menin sinne
[ ] Olen amiksessa
[ ] Ja omistan hienon auton
[ ] Vietän välivuotta
[ ] Jotain muuta

Lävistykset:
[x] En omista lävistyksiä
[x] Mutta haluaisin sellaisen
[x] Monilla kavereillani on lävistys
[x] Tai sitten he ottavat sellaisen
[ ] Lävistykseni on yleinen
[ ] Lävistykseni on hiukan harvinainen, mutta ei kuitenkaan mikään tuntematon
[ ] Muut eivät pidä lävistyksestäni tai lävistyksistäni
[ ] Mutta se ei haittaa, koska itse rakastan sitä tai niitä
[ ] Minulla on genitaali tai nännilävistys
[ ] Minulla on enemmän kuin 5 lävistystä

Huumeet:
[ ] Minulle on tarjottu huumeita
[ ] Tai sitten en tiedä onko tarjottu
[ ] Käytän huumeita
[ ] Mutta haluaisin lopettaa
[ ] Olen joskus kokeillut huumeita
[ ] Olen käyttänyt huumeita, mutta lopettanut
[ ] Käytän huumeita, jotka pistetään suoneen
[ ] Käytän nappihuumeita
[x] Hyi huumeita, ihan tyhmää touhua
[x] En käytä huumeita

Perus elämä:
[x] Rakastan syömistä
[/] Olen dieetillä
[x] Vietän koneella liian kauan aikaa päivästä
[ ] Käyn töissä
[x] Olen työtön tai opiskelija
[ ] Asun omassa asunnossa
[ ] Minulla on lemmikki tai lemmikkejä
[ ] Minulla ei ole kovin paljoa muttei kovin vähääkään kavereita

Minä itse:
[x] Pystyn kertomaan 5 hyvää asiaa itsestäni
[x] Ja 10 huonoa
[x] Olen ehdottomasti luotettava
[x] Tosin joskus se saattaa riippua ihmisestä
[ ] Olen gangsta kovis
[/] Olen suosittu
[/] Kaikki vihaavat minua

TEINITorstai 21.10.2010 19:09

PIILOLISSU
[x] inhoan lissuja..
[/] ...mutta kuitenkin teen itse kaikkia mitä nekin (ryyppään, poltan, haistattelen opetattajille jne.)
[x] ostan vaatteet spirit storesta, ginasta, h&m tms...
[x] kiroilen paljon (ja äänekkäästi)
[x] valehtelen porukoille
[ ] poika/tyttöystävä vaihtuu lennosta, ja tietysti oon umpirakastunut joka kerta
[ ] kuuntelen sitä musaa mitä kaikki muutkin, ja kaikki mainstreamista poikkeava on paskaa
[/] käyn nuorisokeskuksissa tms. missä kylän kerma kokoontuu
5 /8
TEINIROKKARI
[ ] Mötley Crüe vittu hautaan asti!
[x] hiuslakkaa kuluu
[ ] tupeeraan mun lettiä
[x] leopardikuosi ja nahka on mieleen
[ ] Törkytehdas ja Heroiinipäiväkirjat on mun lempikirjoja
[ ] kaikki hyvä musiikki on tehty 80-luvulla
[ ] soitan bändissä
[x] fuck you!
3/8
SYÖMISHÄIRIÖINEN TEINI
[ ] mulla on/on ollut syömishäiriö
[ ] selitän kaikille siitä kuinka oon taas ollu sairaalas/osastol tms.
[ ] haluan huomioo
[ ] peili näyttää mut satakilosena
[ ] viiltelen jos tulee huono olo
[ ] yritän peitellä kehoani ylipukeutumalla
[/] yhyy haluun vaan olla laiha
[ ] pyrin syömään n. 500 kaloria päivässä
½/8
HIKARITEINI
[x] keskiarvoni on yli 9,0
[ ] koulutus on minulle erittäin tärkeää
[/] päden joka asiassa
[ ] inhoan kirjoitusvirheitä
[ ] teen tunnollisesti läksyt ja luen kokeisiin
[ ] parhaat ystäväni ovat koulusta
[ ] nuoleskelen opettajiani
[ ] murrun jos en saa kiitettävää kokeesta
1½/8
NÖRTTITEINI
[/] vapaa-aika menee koneella
[x] verkostoidun lähinnä facebookissa, galleriassa yms. enkä irl
[x] olen näppärä tietokoneen käyttäjä
[ ] pelaan jotakin mmorpg peliä kuten WoW:ia
[ ] käytän tietokonekieltä oikeassakin elämässä, rofl fail
[ ] lanitan kavereideni kanssa ja käyn erilaisissa tapahtumissa kuten Assemblyillä
[ ] olen mieluiten kotona
[ ] parhaat kaverit on netin kautta hankittuja
2½/8
RUNOTYTTÖTEINI
[x] haaveilen paljon ja rakennan pilvilinnoja
[x] kirjoitan runoja ja laulunsanoja
[ ] olen ujo
[x] tykkään romanttisista jutuista
[/] luen mielelläni kirjoja
[ ] kirjoittelen novelleja ja julkaisen niitä foorumeilla tms.
[ ] tykkään kilteistä pojista/tytöistä
[x] oon ihan hyvä koulussa
4½/8
TEINIHIPPI
[/] vastustan eläinkokeita!
[ ] olen kasvissyöjä
[ ] kuulun johkin maailmanparantajajärjestöön, greenpeace tms.
[ ] mulla on rastat
[ ] oon osallistunut mielenosoitukseen
[ ] haluun maapallolle lisää rauhaa ja rakkautta
[/] ihmiset on ahneita ja tyhmiä
[ ] voisin asua kommuunissa
1/8
RAPPIOTEINI
[ ] aina kännissä...
[ ]...tupakka kädessä
[ ] polttelen pilvee
[ ] vahvempiakin on tullu maistettua
[ ] rahat menee päihteisiin
[ ] oon vaarassa joutua laitokseen/oon jo
[ ] koulu menee huonosti
[ ] pää sekasin ja huolet unohtuu
0/8
URHEILIJATEINI
[ ] aina treeneissä
[ ] ja niiden takia paikat paskana
[x] oon harrastanu jotain urheilua koko ikäni
[x] oon voittanu jonkin mitalin lajissani
[x] mun harrastus syö törkeesti rahaa
[/] mul on urheilijan kroppa
[ ] koululiikunnas mut valitaan usein ekana
[x] mulla on urheilun suhteen korkeet tavotteet
4½/8
TEINIANGSTI
[ ] vittu saatana kukaan ei rakasta
[ ] mul on musta tukka joka on aina silmillä
[ ] käytän vitusti kajaalia
[ ] viiltelen
[ ] oon harkinnu itsemurhaa
[ ] vihaan kaikkia, kaikkea
[ ] kuuntelen kaikkia angstibändejä
[ ] vihaan itseäni
0/8
HOPPARITEINI
[ ] housut roikkuu polvissa
[ ] mc mane ei ole oikeaa räppiä
[ ] suomiräpin parhaita on mm. steen1 ja asa
[/] oon itekki räpänny
[ ] se joka vihaa räppiä pakenee todellisuutta!
[ ] Julma-Henri on kova äijä
[ ] vaatteet on mun aatteet
[ ] jätkiä/muijia riittää
½/8
PAPPA BETALAR-TEINI
[ ] mulla on skopa/mopo
[ ] oma tietokone
[ ] yli 200 € puhelin
[ ] ... ja iskä/äiti makso ne
[/] saan mitä haluan
[ ] oon hemmoteltu
[/] vanhemmilla piisaa rahaa
[x] saan rahaa tekemättä mitään kotona
2/8
TEINIHEVARI
[ ] maastohousut!
[ ] maiharit!
[ ] ketjut ja bändipaidat!
[ ] moshpittiin!
[ ] hevi on parasta
[ ] moshaus on muikeeta
[ ] \,,/
[x] letti kasvaa kasvamistaan
1/8
.