IRC-Galleria

jassuaö

jassuaö

don't let me fall

jeeMaanantai 09.11.2009 23:42

oli tänää jannun kaa kivaa :D <333
09.11.2009 21:43 <jannuW> pimees kouluss : D

!!Sunnuntai 08.11.2009 12:18

Pojista tietoa:
- he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
- he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
- he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.
- vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
- jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.
Faktoja:
- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa.
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.
- Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
- Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
- Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
- Pojista, jotka kuuntelevat.

7 beeSunnuntai 25.10.2009 00:28

1. Kuka on luokkasi
Viisain? - MINÄ tietenkin!!
Äänekkäin? - tuuli puhuu aikas kovaa :D
Hiljaisin? - robert
Oudoin? - kaikki paitsi minä ;)
Hauskin? - höm entiijä
Mukavin? - emppuliini
Taiteellisin? - jahminnnn(;
Huonoin piirtäjä? - minä
Tyttömäisin poika? - brendan
Poikamaisin tyttö? - anja
2. Kenellä on
Hienoimmat vaatteet? - mimmillä
Paras ääni? - emppu.s
Oudoimmat jutut? - kaikilla
Hyvä matikkapää? - anja,heta ja tuuli
Paras musiikkimaku? - mimmi ja muut :)
Parhaat hiukset? - emppukoo ! <33
3. Kaikissa kouluissa on ns.ryhmiä tai erikoisia henkilöitä. Kuka on luokkanne
Hevari? - aaarnee
Pissis? - hömm
Hippi? - eiolee
Räppäri? - MIMMI <33
Temppupyöräilijä - nina tietty ;)
Fruittari - eioleexd
Nörtti? - anja heta
4. Kuka
Viittailee? - anja
Keikkuu aina tuolilla? - santeri!!
Kaatuu aina tuolilla? - santeri
Istuu oudosti? - jeremias :D
Ottaa kouluun mukaan aina karkkia/ruokaa yms? - mimmi ja kaikki
Tekee aina läksyt? - heta ja anja ainaki
Jättää läksyt tekemättä? - aika moni :p
On aina mesessä? - emppu.k ja niiiiina :)

-Torstai 22.10.2009 19:10

mä ittuin
hiekkalaatikolla, mun
valpaat oli ihan
hiekkatet. mä annoin tulle
palan muttaa lakua ja
kuitkatin tun kolvaan: tä
oot mun kaveli. ja titten
minä hellätti tuutelin
tinua, tinä pelkele pulit
minua. minä hellätti
lakattin tinua, tinä
pelkele petit minua.
lisää tämä päiväkirjaasi 60sekunnin aikana niin sinun
ei käy niinkuin kertomuksen henkilölle
10 KYSYMYSTÄ MINUSTA
- Nimesi?: jassu
- Kuinka pitkä olet?: aika lyhyt
- Mikä on lempivärisi?: emt.. vihree, musta
- Onko ollut hyvä päivä?: juu ihan
- Millainen mieliala on tällä hetkellä?: ihann hyvä
- Minkä väriset hiukset sinulla on nyt?: ruskeet
- Onko sinulla oma TV? : eip
- Jos saisit yhden yliluonnollisen kyvyn, mikä se olisi? : noentiijä
9 KYSYMYSTÄ IHMISSUHTEISTASI
- Seurusteletko?: enn
- Onko sinulla ihastusta?: emt ei kai :D
- Omistatko paljon ystäviä?: joo
- Entä kavereita?: joo
- Onko sinulla hyvät välit vanhempiisi?: joo
- Onko sinua ikinä petetty?: emt
- Mikä on pahin asia, mitä sinulle on koskaan sanottu?: emt
MITEN SANOT NÄMÄ 8 SANAA?
- Koti?: koti, hima
- Tyttöystävä?: tyttöystävä
- Savuke?: tupakka
- Opettaja?: opettaja
- Kissa?: kissa
- Bussi?: bussi
- Helsinki?: hesa
7 OLETKO KOSKAAN
- istunut katolla?: joo
- nähnyt kuollutta?: en kaitt
- soittanut kitaraa?: no jos sitä voi sanoo soittamiseks
- vilautellut?: -
- itkenyt itseäsi uneen?: juu kyllä
- juonut pillimehua pussista?: eh :D
- istunut koneella 6h putkeen?: en kaitt
6 KYSYMYSTÄ KUOLEMASTA
- Pelkäätkö kuolemaa?: en
- Onko kukaan läheisesi kuollut?: joo :(
- Jos katseella voisit tappaa, moniko olisi jo kuollut?: aika moni
- Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan?: parin
- Entä monenko ihmisen käsiin uskoisit henkesi?: parin
5 VALINTAA
- Sininen vai punainen: sininen
- Vanilja vai mansikka: mansikka
- Rock vai pop?: emt
- Tietokone vai TV?: öö, emt... molemmat
- Raha vai rakkaus?: rakkaus
4 SEKALAISTA KYSYMYSTÄ
- Omistatko autoa? Jos et, niin millaisen haluaisit? :enpästiijä :D
- Pidätkö enemmän Coca-Colasta vai Pepsistä?: emt
- Menetkö ensi kesänä festareille?: en
- Haluaisitko jonkun lävistyksen?: noenkait
3 TEKISIKÖ MIELESI
- pizzaa?: ei
- mennä rannalle?: ei
- nukahtaa ikuiseen uneen?: ei!

T-Y-L-S-Ä-ÄKeskiviikko 21.10.2009 19:04

hahaa mulla on tylsää :/

xd mulki tylsääTiistai 20.10.2009 19:15

Hei sinä tuntematon ystäväni, olen täällä kaapissa polttamassa ruohoa sammuneen juopon kanssa. Ajattelin tehdä huomenna abortin, koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikaireilla. Minua panettaa, joten ajattelin mennä läheiseen kapakkaan strippaamaan. Kortsut pääsivät loppumaan eli, täytyykin kaivaa tästä veitsi esille. Mitä rakkaimmin terveisin, minä. PS. Tajusin äsken että elämä on perseestä, joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.
1.hiusten väri
-vaalea :: Hei rakas tyttöystäväni,
-mustat :: Hei rakas poikaystäväni,
-brunette :: Hei sinä tuntematon ystävä,
-punanen :: Heissuli vei sisäsiittoinen veljeni,
-muu :: Hei sinä rakas panotoverini,
2. paidan väri
-valkoinen :: olen täällä Karibialla..
-ruskea :: olen täällä New Yorkissa..
-harmaa :: olen täällä viemärissä..
-vihreä :: olen täällä savupiipussa..
-punainen :: olen täällä korvatunturilla..
-musta :: olen täällä katuojassa..
-joku muu :: olen täällä kaapissa..
3. lempi väri
-musta :: nussimassa..
-valkoinen :: pieremässä..
-punainen :: ryyppäämässä..
-violetti :: strippaamassa..
-vihreä:: polttamassa ruohoa..
-jään sininen :: suunnittelemassa joukkomurhaa..
-joku muu :: paskaamassa..
4. kirjaimia etunimessä
-2-5 :: paikallisen pummin kanssa.
-6-7 :: sammuneen juopon kanssa.
-8-> :: äitini kanssa.
5. sukat
-raidalliset :: Kohta naapuri liittyy seuraamme,
-kuviolliset :: Seuraavaksi poistumme täältä,
-ruudulliset :: Tuo vieressäni makaava rotta himottaa minua todella kovaa,
-yksiväriset :: Ajattelin tehdä huomenna abortin,
-ei sukkia :: Täällä on todella kuuma joten riisuudun NYT,
6. Galleria nickin alkukirjain
-merkki :: koska vihaan sinua!!
-a-h :: sillä minulla on aivokasvain.
-i-p :: koska tutkin eilen naapurin Penttiä kiikaireilla.
-q-ö :: sillä olet tosi ihQQQ!!!!11!!1!
7. musiikkityyli
-hiphop/rap :: Minua panettaa,
-pop :: Minua hävettää,
-klassinen :: Minua väsyttää,
-lastenlaulut :: Minun tekee mieli tikkaria,
-muu :: Minua himottaa,
8. paras vuodenaika
-kesä :: joten ajattelin mennä läheiseen kapakkaan strippaamaan.
-talvi :: joten päätin ryhtyä nunnaksi.
-kevät :: joten suunnittelen täällä itsemurhaa.
-syksy :: joten ostin 34 pulloa kossua.
9. paljonko sisaruksia
-0-3 :: Kortsut pääsivät loppumaan, eli..
-4-6 :: Viina taisi juuri loppua, eli..
-7-> :: Vedin juuri pilveä, eli..
10. kamalin väri
-musta :: en vastaa lopputuloksesta.
-violetti :: saatan hyvinkin olla raskaana tämän jälkeen.
-pinkki :: lääkärikäynti olisi paikallaan.
-oranssi :: siirrymmekin tästä jatkoille.
-keltainen :: hyvin menee!
-muu :: täytyykin kaivaa tästä veitsi esille.
Mitä rakkaimmin terveisin, minä.
11. koulureppu, laukku vai ei mitään
-reppu :: PS. Tajusin äsken että elämä on perseestä,
-laukku :: PS. Tajusin juuri etten voisi elää ilman sinua,
-ei mitään :: PS. Tajusin äsken että nyt onkin jo aamu,
12. talo
-omakotitalo :: joten menenkin tästä etsimään uutta panotoveria.
-rivitalo :: joten viiltelin käteeni sanan VITTU.
-slummi :: joten haluaisin mielelläni pois täältä.
- Paritalo :: Joten rupesin nussimaan kamelia

vanha galtsu takas!!Tiistai 13.10.2009 17:56

Jos tilanne jatkuu samanlailla ens viikkoon asti, eli että käyttäjät valittaa ja kritisoi uutta ulkoasua niin vanha ulkoasu laitetaan takaisin. Käyttäjistähän tämä on kiinni. Kiitos palautteestasi!"«
Jos haluatte "vanhan gallerian" takaisin laittakaa nimenne listaan:
1.Jonna Hyvinkää
2 Karo Mäntsälä
3. Elsi Porvoo
4, Tarja Porvoo
5. jassu Porvoo
6. emmi porvoo
7. linda porvoo
8. hilla porvoo
9. matilda ulvila
10. tiia Pori
11. katri oulu
12. mariel muhos
13.Mata Temmes
14.Jolle Sastamala
15. kiia sastamala
16.Valtton Sastamala
17. Karo Sastamala
18. Noora Oulunsalo
19. Annika helsinki
20. Milla Espoo
21. Emmi Espoo
22. Isabella Espoo
23. Rebekka Espoo
24. Veera Helsinki
25. Janna Espoo
26. Mirette Espoo
27. Aaro Espoo
28. Bianca Espoo
29. inka porvoo
30.Minna Raijas
31. Jassu porvoo

!!Lauantai 10.10.2009 00:24

KAIKKI JOTKA HALUAA VANHAN IRC-GALLERIAN TAKAISIN KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAAN! ''Jos tilanne jatkuu samanlailla ens viikkoon asti, eli että käyttäjät valittaa ja kritisoi uutta ulkoasua niin vanha ulkoasu laitetaan takaisin. Käyttäjistähän tämä on kiinni.''
KAIKKI JOTKA HALUAA VANHAN RAKKAAN IRC-GALLERIAN TAKAISIN, lisätkää tämä päiväkirjaan.

:(Perjantai 09.10.2009 15:34

vippi loppu! :(