IRC-Galleria

jennille

jennille

maailma on kaunis, kun sä laitat silmät kii


tarina pojasta:

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<

jepsSunnuntai 30.03.2008 17:32

1. Kuka olit viime yönä?
- no ihan minä vaan :DD

2. Mikä herätti sinut tänä aamuna?
- jani<3 :DD

3. Missä olet?
- kotona

4. Tuleeko huomisesta hieno päivä?
- no ei

5. Suutelitko tai halasitko ketään tänään?
- tottakai<3

6. Milloin viimeksi itkit?
- joskus

7. Oletko koskaan oksentanut julkisesti?
- no en

8. Sammunut?
- ennpä muista xDD no ei..

9. Ketä ajattelet juuri NYT?
- <3

10. Ottaisitko luodin kenenkään puolesta?
- jjuu

11. Missä haluaisit asua?
- ihan täällä näin

12. Millaisen kodin haluaisit?
- semmosen ihanan

13. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- emt

14. Kuunteletko musiikkia joka päivä?
- aina

15. Mitä söit viimeksi?
- karkkia

16. Oletko nopea kirjoittamaan näppiksillä?
- riippuu näppiksistä

17. Kuinka monesta ihmisestä olet välittänyt?
- no en jaksa laskea

18. Mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna?
- no viikonloppu just meni tässä

19. Lempivirvoitusjuomasi?
- joku.. emt

20. Oletko koskaan voittanut palkintoa?
- jjuuh

21. Kuunteletko musiikkia juuri nyt?
- jjoo

22. Kuinka pitkä aika on syntymäpäivääsi?
- 6kk

23. Milloin olit surullisin koko elämäsi aikana?
- ööhh ei nyt tuu mieleen

24. Kuinka paljon kello on?
- 14.24

25. Kuinka paljon haluaisit kellon olevan?
- 00.01

26. Mikä tekee sinut vihaiseksi?
- kaikki paska

27. Onko sinusta koskaan kirjoitettu laulua?
- nno ei vissiin ei mulle ainakaan ole kerrottu jos onki :DD

28. Mitä tykkäät kuunnella ennen nukkumaanmenoa?
- jotaki musiikkia vaan

29. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
- kaikki pikkusen mukavat jutut ja semmoset :))

30. Mikä on seuraava CD minkä aiot hankkia?
- itte varmaan teen jonku sekalaisen tässä joskus taas

31. Nimeä 3 suosikki kappalettasi tällä hetkellä:
- no niitä on kyllä liikaa.. vaikkapa: 1. Iron Maiden - Wrathchild
2. Stratovarius - Twiligth Time 3. Bowling For Soup - 1985

32. Onko sulla pikkusiskoa?
- eii

33. Koska riitelit viimeksi äitisi kanssa?
- aina

34. Kenelle perheen jäsenelle puhuit viimeksi?
- tuomakselle

35. Minkä väriset ovat huoneesi verhot?
- valakoset

36. Onko sinulla parasta kaveria?
- muutamaki

37. Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- pari

38. Mitä kuuluu?
- tässähän tämä :))

39. Kuunteletko nyt musiikkia?
- aina edelleenki

40. Onko sinulla hiukset auki nyt?
- jjuu

41. Onko sinulla ollut koskaan luita murtunut/ tikkejä?
- on

42. Koska söit viimeksi?
- joku aika sitte

43. Missä olet 12 tunnin kuluttua?
- kotona

44. Millainen on unelmamiehesi/naisesi?
- semmonen ku mulla onki<3

[Ei aihetta]Lauantai 29.03.2008 15:13

ei vittu mikä reissu annikan kans taas :DD tälle kyllä nauretaan monta kertaa :DDDD harvat liftaa poliiseille xDD

8GPerjantai 28.03.2008 23:07

LUOKKA: 8G

TYTTÖJÄ:11
POIKIA: 13

KUKA LUOKALTANNE...

Myöhästyy usein tunnilta?
- nicolas :DD

On usein omissa ajatuksissaan?
- mikko :DD

Jättää aina läksyt tekemättä
- jaakko :DD

Lintsaa eniten?
- jutta :DD

Juoruilee eniten?
- jussi :DD

Tuo usein karkkia tai muuta syötävää tunnille?
- minä :DD

Kertoo hauskimmat vitsit?
- varmaan jussi tai aleksi :DD

Laulaa usein?
- ei paljon kukkaan :DD idis joksus jotaki :DD

Ei pysty olemaan hiljaa?
- jussi ja aleksi ja jutta :DD

Tekee aina läksyt?
- ulla ja riitu :DD

Tulee toimeen kaikkien kanssa?
- ööhh.. en tiiä :DD

Vittuilee eniten muille?
- jussi :DD

Tulee hyvin toimeen opettajien kanssa?
- ulla ainaki :DD

Häiritsee tuntia eniten?
- jussi ja aleksi :DD

Lentää usein luokasta?
no ei usein mut jussi ja jutta :DD

Tykkää ärsyttää opettajia?
- jussi ja jutta :DD

Saa parhaimmat numerot kokeista?
- ulla ja riitu :DD

KUKA ON LUOKKANNE...

pojat

Fruittari: nnoo antti
Lapsellisin: ville
Hikari: eeih semmosia
Apina: aleksi
Mukavin: emt
Ystävällisin: eihh meillä semmosia ole :DD
Hauskin: emt
Sekopäisin: aleksi ja jussi ja mikko

tytöt:

Pissis: . . . :DD
Lapsellisin: kaikki ollaan :DD
Hikari: -
Apina: jutta :DD
Mukavin: kaikki on mukavia :))
Ystävällisin: ulla kyllä
Hauskin: kaikki on
Nätein: kaikki toki
Sekopäisin: jutta :DD

YLEISTÄ:

Mitä mieltä opettajat ovat luokastanne?
- kaikilla mennee hermot meijän kanssa ja sannoo aina kauhean eloisaksi ja villiksi luokaksi :DD

mikähän mie tällä kertaa olen :DDKeskiviikko 26.03.2008 20:16

SWEET LOLITA
[ ] Aww
[ ] Tykkään vaaleenpunasista ja vaaleensinisistä mekoista... <3
[ ] ...ja omistan myös sellasen <3
[ ] Angelic Pretty on ihana <3
[ ] Kuuntelen MOON-kanaa- ...
[ ]ja oon menossa kattomaan sitä <33
[ ] Nallea kuuluu kantaa mukana, eikä sitä saa hävetä!
[ ] Mulla on kiharat hiukset
[ ] Olen yliystävällinen ja kohtelias
[ ] Tilaan vaatteita Japanista...
[ ] ...ja haluaisin sinne ostosmatkalle.
= 0

SKEITTARI:
[ ] Skeittilaudalla joka paikkaan
[ ] Oon ite koristellu mun skeittilaudan
[ ] Piirrän tagei kaikkiin vaatteisiini
[ ] Roikotan housuja
[ ] Bleidaaminenki on kivaa
[/] Lippikset ja pipot on kivoja
[x] Mulla on skeittikengät
[ ] Kuuntelen PunkSkede musaa
[x] Green Dayn musa menee
[ ] Lamina on hyvämerkki
[ ] Spray-maalit on kivoja
[ ] Kuvataan kavereiden kans kun skeitataan
[ ] Rokkaritytöt pyörii ympärillä ku kärpäset
[ ] Micmacin roikkarit on tyylit
[ ] Mulla on söpöt vaaleet kiharat ja pörröset puol pitkät hiukset
[ ] Mulla on viattomat suuret silmät
[/] Oon aika hiljanen
[ ] Osaan tehdä laudalla Ollien ja kickflipin
= 3

EMO:
[x] Lempivärini on musta
[ ] Tiedän mistä sanasta lyhenne Emo tulee, ja tiedän mitä se tarkoittaa
[x] Bändipaidat on kivoja
[x] Mustat pillifarkut on pakolliset
[/] Itken usein
[ ] Viiltelen kun olen hyvin masentunut
[ ] Olen pessimistinen
[ ] Olen hyvin herkkätunteinen
[x] Olen itsetuhoinen
[ ] Masennun herkästi
[ ] Kuuntelen Papa Roachia, Simple Planiä, Blink-182:ä, ja Marilyn Mansonia
[ ] Kirjoitan surullisia runoja ja päiväkirjaa, kirjotan myös biisinsanoituksia
[/] Soitan kitaraa
[ ] Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä
[ ] Olen biseksuaali
[ ] Olen erilainen nuori
[ ] Minulla on mustat hiukset
[x] Olen kalpea
[ ] Leikkaan itse hiukseni
[x] Käytän paljon mustaa kajaalia ja ripsiväriä
= 7

J-ROKKARI:
[x] Vaatetyylillä ei ole paljoo väliä...
[x] ...kunhan musiikki on hyvää
[ ] Ja J-rock on sitä!
[x] Mustat pillifarkut pakko olla
[ ] ja palestiinahuivi
[x] ...unohtamatta tennareita
[ ] ostan vaatteita UFFilta
[x] En käytä paljoa hameita
[ ] Käyn paljon keikoilla...
[x] ...Ja rakastan niitä!
[ ] Decorat on söpöjä
[ ] Japani ja sen kieli<3
[ ] Myös anime ja manga on OK
[/] Oon hiljane
= 6½ :O hyi


WNB
[ ] vaihdoin vaatekaappini tyyliä kokonaan 1 viikko-2kk sitten
[ ] aloitin kuuntelemaan yhtä uutta gendreä 1vk-2kk sitten
[ ] halveksin ennen tämän tyylikulttuurin ihmisiä
[ ] puhun joistakin asioista kuin tietäisin ne kokonaan
[ ] vaikken tiedä asiasta mitään
[ ] mutta teen sen vahingossa
[x] minulla on laulujen sanoja kuvissani
[ ] otan kuvani webbikameralla
= 1

TAITEILIJA:
[x] Piirrän, maalaan, muotoilen, laulan, soitan jotain instrumenttia, sävellän, näyttelen, kirjoitan, kuvaan
[ ] Teen usempaa, kuin 5 asiaa edellä mainituista taiteen aloista
[ ] Tunnen olevani luova taiteellista työtä tekevä yksilö
[ ] Olen perehtynyt teoksia katsoessa pintaa syvemmälle
[ ] Tykkään taidenäyttelyistä
[/] Arvostan kaikenlaista musiikkia
[/] Olen yleensä avarakatseinen maailmaa ja ihmisiä kohtaan
[x] En ole melkein koskaan 100% tyytyväinen työni tulokseen
[x] Raivotessani tuolit ja muut huonekalut saattavat hajoilla
[x] Useat pitävät minua hieman outona, jopa hulluna
[ ] Puhun ystävieni kanssa taideteoksista ja niiden luonteesta
[/] Olet melko omalaatuinen
[ ] DeviantART, Harhakuva,..
[ ]Olet perehtynyt eri taidesuuntauksiin ja taiteen historiaan, sekä kuuluisiin taiteilijoihin/muusikoihin/kuvaajiin/kuvanveistäjiin jne.
[x] Alkoholi ja säveltäminen/maalaminen/piirtäminen jne.
[ ] Jokin taiteen aloista tulevaisuudessa ehkä ammatiksi
= 6½

KOVIS
[ ] Oon koulusta ainaki noin puol tuntii myöhäs
[x] Lintsailen usein/olen lintsaillut
[x] En tee läksyjäni
[x] Unohdan ne muka vahingossa
[ ] Poltan tupakkaa
[x] Juon usein
[x] Minulla on erittäin riitaiset välit vanhempieni kanssa
[x] Olen välillä hyvin ilkeä
[x] Minua on haukuttu tunteettomaksi
[?] Olen rikkonut jonkun sydämmen
[x] Vitutus on pakko purkaa johonkin muuhun
= 8

PELASTAJA
[x] Eläinkokeet on ihan kauheita!
[ ] En värjää hiuksiani koska väriaineet tuhoo niitä
[ ] Puolustan aina heikompia
[ ] Olen ihan tavattoman herkkä
[x] Haaveilen paremmasta maailmasta
[ ] Kierrätän
[ ] Pyrin eduskuntaan
[ ] En syö lihaa
[ ] En syö punaista lihaa
[ ] Motkotan muille aina siitä kuinka maailma on paha
[x] Yritän tukea ihmisiä, oli asia mikä tahansa
[x] Kehun usein muita
[x] En tuomitse ulkonäön perusteella
[ ] Tupakka ja alkoholi on pahasta!
[ ] Haluaisin mielenosotuksiin
[ ] ..Tai olen ollut jo
= 5

OSASTONUORI
[ ] Minulla on todettu masennus
[/] Olen hyvin ailahtelevainen
[ ] Minua lykätään osastolta toiselle
[/] Puren vihaani kirjoittamiseen, piirtämiseen tai laulamiseen
[x] Puren vihaani fyysisesti
[x] Elämä on välillä aika paskaa..
[x] Toivottavasti huominen näyttäisi paremmalta..
[x] Olen kiusattu tai olen ollut
[/] Minulla on erittäin kipeitä asioita menneisyydessä
[/] .. Mitä en ole välttämättä kertonut kenellekkään
[ ] Olen osastolla
[x] Vihaan paljon asioita
[/] Olen välillä hiukan huomionkipeä
[ ] Olen tällä hetkellä hyvin surullinen
= 7½

TOKIOHOTEL NEGATIVE
[ ] Tokio hotel on mun elämä<3
[ ] Kuuntelen negativee ja tokio hotellii
[ ] Bill ja tom on hot
[ ] Oon ihan vitun rok rok
[ ] Oon emo!
[ ] Mul on negativen tai/ja tokio hotellin bändipaita
[ ] Mun elämään ei mahdu mikään muu ku tokio hotel
[ ] Haluaisin muuttaa saksaan..
[x] Tai edes käydä siellä
[/] Kuuntelen tokio hotellin ohella myös Private Lineä ja The 69 eyesiä
[ ] Olen surullinen
[x] Jotkut pitävät minua hiukan outona..
[ ] Osaan soittaa jotain soitinta
[ ] Mulla on bändi
= 2½

KOVIS xDD

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.03.2008 19:58



Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. ( ) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a ( ) melko nopeasti, pitkin askelin
b (x) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b (x) pidät kädet yhdessä
c ( ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a (x) polvet ja jalat yhdessä
b () jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d ( ) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a ( ) isolla äänekkäällä naurulla
b (x) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b (x) olet ärtynyt keskeytyksestä
c ( )olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b (x) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e ( ) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c (x) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f ( ) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7. (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2. (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

--> 38

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.---

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä

jjaa-a enpä kyllä tiiä yhtään että olenko tommonen :DD

ssaanalta :DDMaanantai 24.03.2008 10:11

Jos saat 20 tai alle ei syytä huoleen, jos saat 20 tai yli, ihmisten kuuluisi pelätä sinua.

[x] vahingonilo on paras ilo
[x] muiden mokille on kiva nauraa
[x] saat salaista mielihyvää muiden epäonnistumisesta
[x] saatat lyödä ihmistä aivan syyttä
[x] lyöt ihmistä jos on aihetta
[x] saa olla ilkeä
[x] ihmisten huijaaminen on kivaa
[ ] esikuviasi on Hitler, Stalin tai joku muu diktaattori
[x] nautit katsoa väkivaltaviihdettä
[x] olet saanut ihmisen vuotamaan verta
[x] olet saanut ihmisen itkemään
[ ] olet murtanut ihmiseltä jonkun luun
[x] haukut muita selän takana
[x] sinusta on liikkunut ilkeitä huhuja
[x] olet levittänyt huhuja
[/] myös kaverisi ovat ilkeitä, ja luulet sen periytyvän sinusta
[ ] sinua huvittaa jos sinusta puhutaan paskaa
[/] jos joku pyytää sinulta apua, et yleensä auta
[x] et ole ikinä antanut rahaa hyväntekeväisyyteen
[ ] sinulla ei ole oikeita ystäviä
[x] olet heittänyt juomat jonkun päälle
[x] olet ollut mustasukkainen täysin turhaan
[/] et ikinä osta kavereillesi mitään
[/] et lainaa rahaa kenellekkään
[/] kehut usein toisia kauniiksi, mutta valehtelet
[ ] et pidä kenestäkään
[/] lol @ everything
[x] sinua sanotaan usein ilkeäksi
[x] tiedät olevasi ilkeä
[x] olet ilkeä ja ylpeä siitä
[ ] viis muiden mielipiteistä, minä olen oikeassa!
[x] olet teeskentelijä


20 xDD


KUINKA TUNTEELLINEN OLET?

Jos saat alle 20, olet kylmä ihminen, jos saat 20 tai yli osaat näyttää tunteesi.


[ ] itket rakkausleffojen aikana.
[/] itket usein.
[x] olet romanttinen.
[x] olet ollut tai olet rakastunut.
[x] se tuntui/tuntuu hyvältä.
[x] se saattaa myös sattua.
[ ] liikutut jos sinulle puhutaan kauniisti.
[x] elämässä on paljon vääryyksiä, niille pitäisi tehdä jotain.
[x] ystävät ovat tärkeitä.
[ ] itkin tsunamin tai wtc-iskujen takia.
[ ] Kauniiden ja rohkeiden Brooke kuvastaa minua.
[x] muut ovat nähneet kun itken.
[/] jäähyväiset ovat aina vaikeita sinulle.
[ ] sinua ei ymmärretä tunteellisuutesi takia.
[ ] sinua sanotaan usein liian herkäksi.
[ ] tunnet olevasi liian herkkä.
[x] saa olla herkkä jos haluaa.
[x] jos voisit, haluasit pelastaa maailman.
[ ] mietit jotain tunteellista nytkin.
[/] auttamisesta tulee hyvä mieli ja onnistunut olo.
[x] sinua kiusataan/on kiusattu.
[ ] ... ja sen huomaa sinusta.
[x] olet alkanut itkemään jos sinua on satutettu.
[/] et aina pysty hillitsemään tunteitasi.
[/] osaat auttaa muita tunneasioissa.
[?] muut luottavat että osaat auttaa heitä tunneasioissa.
[ ] tarvitset usein apua tunneasioissa.
[x] sinulla on ollut sydänsuruja useammin kuin kerran.
[/] suklaa auttaa niihin.
[/] et pelkää näyttää tunteitasi.
[ ] olet avoin.

15½

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 10:04

01. Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena -> seuraa häntä
02. Kun tyttö tuijottaa suutasi -> suutele häntä
03. Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua -> halaa tiukasti, äläkä päästä irti
04. Kun tyttö alkaa kirota sinua -> suutele ja kerro rakastavasi häntä
05. Kun tyttö on hiljainen -> kysy häneltä, mikä on hätänä
06. Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua -> anna hänelle huomiota
07. Kun tyttö lähtee luotasi -> vedä hänet takaisin viereesi
08. Kun näet tytön pahimmillaan -> kerro hänelle, että hän on kaunis
09. Kun näet tytön alkavan itkemään -> pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan
10. Kun näet tytön kävelevän -> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin
11. Kun tyttö on peloissaan -> suojele häntä
12. Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten -> nosta hänen päänsä ja suutele häntä
13. Kun tyttö on ottanut lempipaitasi -> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin
14. Kun tyttö kiusoittelee sinulle -> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan
15. Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin -> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa
16. Kun tyttö katsoo sinua epäillen -> seiso suorassa
17. Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua -> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan
18. Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi -> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan
19. Kun tyttö tönäisee sinua -> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan
20. Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden -> pidä asia omana tietonasi
21. Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi -> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa
22. Kun tyttö kaipaa sinua -> häneen sattuu
23. Kun särjet tytön sydämen -> tuska ei koskaan katoa
24. Kun tyttö sanoo sen olevan ohi -> hän haluaa sinun olevan edelleen omansa
25. Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin -> hän haluaa sinun lukevan tämän
26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, älä silti lopeta puhelua
27. Kun hän on vihainen, halaa lujaa äläkä päästä irti
28. Kun hän sanoon olevansa ok, älä usko, vaan puhu hänen kanssaan
29. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut...
30. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että rakastat häntä
31. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt
32. Kohtele häntä, kuin hän olisi ainoa, mikä merkitsee sinulle jotakin
33. Kiusoittele häntä ja anna hänen kiusoitella takaisin
34. Valvo hänen kanssaan koko yö, kun hän on sairas
35. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa, vaikka pitäisit sitä typeränä
36. Anna hänelle maailmasi
37. Anna hänen pitää vaatteitasi
38. Kun hän on tylsistynyt tai surullinen, vietä aikaasi hänen kanssaan
39. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä
40. Suutele häntä kaatosateella
41. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä: "Kenelle annan turpii, kulta?"
42. Soita hänelle
43. Suutele häntä
44. Kerro hänelle, että rakastat häntä
45. Tekstaa hänelle

niin se on :(Tiistai 18.03.2008 20:35

Tyttö: Olenko minä tarpeeksi kaunis?
Poika: Mitä?
Tyttö: Minä todella pidän sinusta. Ja olen rakastumassa sinuun.
Poika: OK.
Tyttö: Mitä tarkoitat OK:lla?
Poika: Minä en pidä sinusta sillä tavalla.
Tyttö: Miksi et?
Poika: En voi kertoa sinulle..Ehkä joku toinen kerta...

Siitä asti tyttö kysyi pojalta "Miksi et?" joka kerta kun hän näki pojan, ja joka kerta kun tyttö kysyi,
hän vastasi "minä kerron sinulle myöhemmin". Vihdoin tyttö kyllästyi.

Tyttö: Olen kyllästynyt tähän. Kerro minulle mikset pidä minusta?
Poika: Haluatko todella tietää miksi en pidä sinusta?
Tyttö: KYLLÄ!
Poika: Koska olet ruma kuin vi**u! Mitä järkeä on mennä ulos jonkun kanssa joka ei ole kaunis?!
Tyttö: Mutta...Minä...
Poika: Turpa kiinni ja jätä minut rauhaan!!!

Poika kävelee pois ja tyttö jää istumaan siihen yksin, itkien.. Sitten hänen kännykkänsä soi.

Tyttö: Haloo?
Äiti: Rakas? Minä haluan että menet kotiin, jooko? Tulen töistä muutaman tunnin kuluttua...
Tyttö: Okei, äiti...
Äiti: minä rakastan sinua...
Tyttö: Niin minäkin sinua...
Äiti: Hei hei!
Tyttö: Hei..

Tyttö lähtee kotia kohti ja kun hän on siellä hän menee vessaan ja katsoo itseään peilistä...

Tyttö: En ole tarpeeksi kaunis...

Hän alkaa töihin, tietäen aivan hyvin mitä on tekemässä...

Kaksi tuntia myöhemmin, hänen äitinsä tulee töistä ja kuulee miten kylpyvesi käy. Hän menee
yläkertaan ja löytää eteisen tulvillaan. Joten hän koputtaa oveen.

Äiti: Kulta? Oletko kunnossa?

Hän avaa oven ja järkyttyy näkemästäänsä. Kylpyamme ylittyi vedestä lattialle, ja vesi oli
värjääntynyt punaiseksi. Hän käveli veden ylitse, jotta näkisi mitä ammeessa on ja kirkaisi. Siellä
hänen pikku tyttönsä makasi kasvot ja ranteet viilloissa. Äiti peruutti ja oli juoksemassa
soittamaan poliisille, kunnes joku pisti hänen silmäänsä.

Peilissä luki: "Olenko minä nyt tarpeeksi kaunis?"
1.Jos saisit nyt 5e mitä ostaisit sillä? / karkkia varmaan ostaisin :DD

2.Mainitse joku hyvä bändi/laulaja? / no iron maiden

3.Minkä nimen antaisit laivalle? / no en hankkis mitään vitun laivaa xDD

4.Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten? / mp3 on rikki ja en tiiä mikä siinä on :DD

5.Mitä sun ei pitäny tehä mutta teit kuitenkin? / tulla koneelle

6.Monelta heräsit tänää? / puol 7

7.Minkä nimen antaisit lapselles? / emt..

8.Sano jollain vieraalla kielellä jotain ja suomennos perään. / va te faire foutre (ranskaa) - painu vittuun/haista vittu

9.Mikä on väärin? / paskan puhuminen selän takana, valehtelu, pettäminen ja semmoset

10.Mikä ääni on ärsyttävä? / pitkilä kynsilä liitutauluun ainaki

11.Mitä tartteisit? / nnooo vaikka mitä

12.Kenen julkkiksen haluaisit tavata? / kaikki hyvät

13.Mitä unohdit viimeksi? / unohin just että mitä unohin viimeksi ;OO xDD

14.Kivoin urheilulaji? / uinti vaikka

15. Minkä nron sait viim. kokeesta? / hissan kokeesta sain 5+ :DD

16.Pop vai rock? / rokki

17. Mikä nauratti viimeeks? / emt joku tuossa joskus

18. Mikä itketti? / hmmm.... en jaksa muistaa

19. Tyylisi? / semmonen

MISSÄS ON 20. KYSYMYS ? :OO

21.Mitä söit/joit viimeeksi? / vettä join

22. Missä olet nyt? / täällä koneen äärellä xDD

23. Mitä ajattelet nyt? / <3

24. Mikä tuoksuu hyvälle? / ;))<3

25. Ketä hakkasit viimeeksi? / tuomasta aina

26. Ketä haluaisit hakata nyt? / kaikki kusipäät.

27. Mainitse yks maailman kauheimmista naisista. / no joku paris hilton ainaki

28. Minkä lauseen sanot vähintään 5kertaa päivässä? / vittu ja saatana ja mitä ?

29. Monelta menit eilen nukkumaan? / puol 10 :OO nukahin vaan ku txt :DD :O

30. Mitä teit eilen? / koulussa, datasin, txt ja semmosta paskaa..

31. Mitä pahaa olet viimeksi tehnyt? / öööhhh mikä on lasketaan pahaksi xDD lunttasin :DD

32. Montako viestiä saapuneissa? / ööhh 26 vain

33. Kerro luonteestasi / joo arvatkaa vaikka. :DD

34. Kenen kanssa puhuit viimeeksi puhelimessa? / janikan

35. Paras lahja minkä olet saanut ja keneltä? / emt ku monta hyvvää ollu

36. Mitäs tänään on tapahtunut? / kaikkia tylsää.. ihan normi paska päivä..

37. Paheesi? / sormien naksuttelu ainaki on

38. Suorat vai kiharat hiukset? / suorat

39. Kumpi puhelu vai viesti? / riippuu ihan asiasta

40. Missä olet hyvä? / no toiset kehhuu toisessa ja toiset toisessa.. en omasta mielestä missään kyllä :DD

41. Mitä ostit viimeeksi? / karkkia vissiin taisin ostaa :DD

42. Syötkö paljon purkkaa? / aina.

43. Mistä näit viimeksi unta? / en mie niitä ikinä muista..

44. Millasen talon haluaisit? / ison ja hienon

45. Mikä ärsyttää nyt? / moniki

46. Missä maassa haluaisit asua? / ihan suomessa

48. Mitä et mistään hinnasta tekisi? / jotain..

49. Keneltä haluaisit pyytää anteeksi? / en varmaan keltään just nyt..

50. Ovikello soi ja oven takana on pieni vauva korissa joka on hylätty. Mitä teet? / ottaisin ja jollekki veisin et tämmönen löyty jne..

51. Mitä on edessäsi? / no näyttö

52. Mitä ruokaa teit viimeksi? / mitähän mie olen tehny :DD en jaksa muistaa :DD

53. Keltä sait viimeeksi kukan? / öööhhhh........ janilta tais olla ;)<3

54. Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa? / riippuu.. siinä 20e-30e suunilleen

55. Minkä mallinen oli ensimmäinen kännykkäsi? / no semmonen kauhea palikka :DD

56. Millainen sää? / tommonen kylmä

57. Paras jäätelö? / joku minttu tai lakritsa

58. Paras hedelmä? / vaikka kiivi

59. Paikka mitä inhoat? / moniki

60. Millainen paita sulla on päällä? / h&m musta toppi