IRC-Galleria

jennimon`

jennimon`

this is my life

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 20:18

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!


Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsi pahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Perjantai 19.06.2009 18:31

90% kaikista nuorista saisi paniikki kohtauksen jos Tokio Hotel seisoisi kymmenkerroksisen talon katolla, valmiina hyppäämään.
Kopioi tämä jos kuulut siihen 10% joka ottaisi popcornia ja menisi
talon alle ja huutaisi: JUMP ! JUMP ! JUMP !

[Ei aihetta]Tiistai 16.06.2009 19:44

Terveys ja hyvinvointi:
Onko sinulla lääkitys? Millainen? Miksi? - ei
Onko sinulle todettu masennusta? - ei
Oletko joutunut turvautumaan ulkopuoliseen apuun? (esim.terapia, poliisi yms)? -en
Onko sinulta koskaan murtunut luita? Mitä? - on, ranteet ja nilkat
Kävikö ystäväsi ja perheesi katsomassa sinua? - miks ois ku olin himas?


Ystävät ja muut suhteet:
Onko sinulla paljon kavereita? - on<3
Saatko niitä helposti? - aika
Tuntuuko sinusta että ihmiset käyttävät sinua hyväkseen? - ei oikeestaa
Seurusteletko? - kyll<3
Puolustatko ystäviäsi, vaikka oma terveytesi kärsisi? -kyllä.
Millainen on mielestäsi oikea ystävä, onko sinulla sellaisia? - luotettava jne. onhan mulla<3
Jos ystävälläsi on hätä, niin oletko ensimmäisten joukossa häntä auttamassa? - yleensä
Onko kukaan hyvä ystäväsi kuollut? - on..

Sitä ja tätä:
Oletko joutunut tarkkailun kohteeksi? - en
Onko sinulla ajokortti? - ei
Oletko ajanut ilman korttia? - juu
Oletko koskaan ollut kolarissa? Kävikö mitään? - en muistaakseni
Joudutko usein ongelmiin? - sillointällöin
Mitä mieltä vanhempasi ovat käytöksestäsi? Tai ylipäätään sinusta? - emmä tiä
Löytyykö sinulta rikosrekisteri? - juu

Villi puoli:
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - riippuu
Riehutko julkisilla paikoilla? - juu
Joudutko usein tekemisiin virkavallan kanssa? - e
Oletko rikkonut tahallisesti valtion omaisuutta? - juu
Oletko joutunut todella pahaan tilanteeseen? Miksi? - oon

Nuoruus (12-17vuotias):
Olitko helppo lapsi? - en
Kerro jokin hyvä muisto nuoruudestasi? - kaikki<3
Kerro nyt jokin huono muisto? - viime rokki
Miten ylipäätään kulutit aikaasi? - jännästi
Kävitkö rippileirin? - juu.
Jos kävit niin millaista oli? -kivaa

Rakkaus:
Seurusteletko? - joo
Jos et niin, kenen kanssa viimeksi seurustelit? -
Mihin kiinnität huomiota seurustelukumppanissa? - luonne
Kestääkö suhteesi pitkään? - uskon niin<3
Jos ei niin miksi? Osaatko sanoa?-
Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa? - viime yönä
Onko joku ihastunut sinuun? - njuu
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? -ajelee
Pyysikö sinua elämässäsi eniten satuttanut henkilö sinulta anteeksi? - juu
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - ruokaa ja nuqq
Tahtoisitko asioiden olevan niin kuin ennen? -en
Onko joku jota et koskaan unohda? - on.
Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - joni tietää
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - luulisin :)
Missä olet kahden tunnin päästä? - varmaa ajelemas tai syömäs tai nuqq
Minkä unen näit viimeksi? - tappaja kissa-unta näin
Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit? -jonia :)
Tyypillisin tapasi viettää juhannusta? - kotona
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - en usko
Mitä mieltä olet homoista? - ok
Mitä aiot tehdä huomenna? - ei tietoo
Kuka viimeksi soitti sinulle? - äiti
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - emt
Käytätkö aina turvavyötä? - melkei
Haluaisitko ihastukseltasi pusun? - juu
Miten hiuksesi ovat nyt? - sillee kivasti
Koska joit viimeksi kaakaota? - lauantaina emmin kaakaoo ;)
Onko sun sänky nyt pedattu? - on :)

[Ei aihetta]Torstai 11.06.2009 00:53

miksi näin pitää käydä..? :'C</3

vaik kaikki kaunis katoaa
ei muisto ystävyyden kuole milloinkaan.

Oot muistoissamme vaik jo poistuitkin enkelin siivillä.

[Ei aihetta]Tiistai 09.06.2009 00:31

ikävä jo nyt :o ;/<3

[Ei aihetta]Maanantai 08.06.2009 15:38

Onpas tylsää. kuuntelen räppii ja dataan jee -.-''
Vaihdoin huonees järjestystä jne.

[Ei aihetta]Maanantai 01.06.2009 23:13

Tässä on dinosaurus.Tässä on krokotiili,niin kuin silloinkin, silloin kun kelloissa viisarit liikkui hitaammin.
ikävä noita aikoja<3

[Ei aihetta]Maanantai 01.06.2009 23:03

SALKKARIT RÄJÄHTI !! ;o

oivoiMaanantai 01.06.2009 19:31

voi mikä viikonloppu.. ei kiitos ihan heti perään samanlaista, jooko?
tuli riideltyä ja itkettyä ja huudettua ja naurettua ja oksennettua ja oltua humalassa.

mut perjantaina oli mukava ilta :)<3

[Ei aihetta]Lauantai 30.05.2009 00:38

TÄLLÄ HETKELLÄ
[/] minulla on nälkä
[ ] haluaisin kuolla
[X] olen onnellinen
[ ] minulla on liikaa energiaa
[/] tahtoisin tappaa jonkun henkilön
[ ] itkettää
[x] olen meikannut
[x] olen tylsistynyt
[x] ulkona paistaa aurinko
[x] haluaisin lähteä shoppailemaan
[x] odotan jotain tiettyä päivää

EN KOSKAAN TEKISI TÄTÄ
[ ] kokeilisi huumeita
[ ] pahoinpitelisi ketään
[ ] ostaisi vaatteita kirpputorilta
[ ] laulaisi karaokea julkisella paikalla
[ ] joisi itseäni umpihumalaan
[ ] lukisi Raamattua
[/] näyttäisi keskisormea vanhuksille
[ ] varastaisi mitään
[x] veisi jonkun muun seurustelukumppania
[ ] seurustelisi tummaihoisen kanssa
[ ] hyppäisi benjihyppyä

TULEVAISUUDESSA HALUAISIN
[ ] suurperheen
[onjo] pelkkä kunnollinen nainen/mieskin riittäisi
[ ] olla menestyvä artisti
[x] olla itsevarmempi
[ ] valmistua lääkäriksi
[ ] isot satuhäät
[x] asua ulkomailla
[/] lähteä vaihto-oppilaaksi tai au-pairiksi
[x] uskaltautua kuntosalille
[/] opiskella
[ ] työskennellä kaupan kassalla
[ ] rohkeutta olla oma itseni
[ ] silikonit
[ ] viettää vauhdikkaita sinkkuvuosia
[x] hypätä laskuvarjolla

OLETKO KOSKAAN...
[x] ihastunut?
[x] seurustellut?
[x] kiljunut julkisella paikalla?
[x] uinut uima-altaassa?
[x] uinut järvessä?
[x] uinut meressä?
[x] halannut?
[x] oksentanut?
[x] ollut humalassa?
[x] tupakoinut?
[x] ollut karkkilakossa
[x] omistanut lemmikkiä?
[x] ollut allerginen jollekin?
[x] värjännyt hiuksia?
[x] riidellyt ystäväsi kanssa?
[x] lentänyt lentokoneella ulkomaille?
[ ] ollut Amerikassa?
[ ] muuttanut?
[x] käyttänyt yli 150 euroa yhdellä ostoskerralla?
[x] ollut konsertissa tai festarilla?
[x] varastanut?
[x] lyönyt ketään, kovaa?
[x] kiroillut vanhempien kuullen?
[x] katsonut Lostia tv:stä?
[x] pelännyt pimeää?
[x] syönyt hattaraa?
[x] hävittänyt avaimesi?
[x] nolannut itseäsi julkisella paikalla?
[x] harrastanut tanssia?
[x] harrastanut jalkapalloa?
[x] itkenyt hautajaisissa?
[x] nauranut kirkossa?
[x] vihannut opettajaasi?
[x] laulanut luokan/koulun edessä?
[x] soittanut pianoa?
[x] ollut leirillä?
[x] saanut 10 matikan kokeessa?
[x] saanut uutta kännykkää?
[ ] asunut yksin omassa asunnossa?
[x] ollut velkaa jollekin?
[x] sylkenyt jonkun kengille?
[x] murtanut jotain osaa kehostasi?
[x] ajanut autoa?

RAKASTATKO...
[x] Rakastan
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[ ] En ole varma

VOISITKO KOSKAAN HARKITA MUUTTOA ULKOMAILLE?
[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[x] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[ ] Kyllä, pysyvästi
[ ] En osaa sanoa

JOS OLISIT KANSAINVÄLISESTI TUNNETTU HUIPPU-URHEILIJA, MIKÄ OLISI LAJISI?
[ ] Autourheilu
[ ] Curling
[ ] Golf
[ ] Koripallo
[ ] Jalkapallo
[ ] Juoksu
[ ] Jääkiekko
[ ] Mäkihyppy
[ ] Nyrkkeily
[x] Lentopallo
[ ] Paini
[ ] Shakki
[ ] Sulkapallo
[ ] Taitoluistelu
[ ] Tanssi
[ ] Ratsastus
[ ] Uinti
[ ] Muu laji
[ ] En osaa sanoa

MISTÄ OLET RIIPPUVAINEN?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[ ] Internetistä
[ ] IRC-Galleriasta
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Tietokoneista
[x] Tupakasta
[/] Energiajuomasta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

KUMPIA SINULLA ON ENEMMÄN, YSTÄVIÄ VAI VIHAMIEHIÄ?
[x] Ystäviä
[ ] Vihamiehiä
[ ] Yhtä paljon

MIHIN TOSI-TV-KILPAILUUN VOISIT OSALLISTUA?
[ ] Amazing Race
[x] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[x] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[x] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[ ] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä
[ ] Inhoan tosi-TV-kilpailuja

MITÄ PIIRTEITÄ OLISI MAHDOTONTA SIETÄÄ SEURUSTELUKUMPPANISSA?
[ ] Epämiellyttävä ulkonäkö
[ ] Itsepäisyys
[x] Itserakkaus
[ ] Mielenterveysongelma
[ ] Tupakointi
[ ] Yksinkertaisuus
[x] Ylimielisyys

KUINKA USEIN HALAAT TOISTA IHMISTÄ?
[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.
[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[x] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[ ] Kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[ ] Vaihtelee
[x] Viimeksi tänään

MITÄ NÄISTÄ TEET JOKA PÄIVÄ?
[ ] laulat
[x] pidät hauskaa
[x] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[ ] katsot televisiota
[ ] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[x] kiukkuat
[ ] käyttäydyt hyvin
[x] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[ ] luet
[ ] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

HALUAISIN...
[ ] päästä BB-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] kiittää jotakuta
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita