IRC-Galleria

jjanitakinGi`

jjanitakinGi`

kommmenttii ;)

thih. :dPerjantai 20.05.2011 18:23

vitsi: lue kokonaa !!
Olipa kerran, kauniissa maassa, kauniissa laaksossa, kauniissa kylässä ja kauniissa talossa punainen nainen, joka synnytti kotonaan saunassa perheen ensimmäisen ja myös ainoan lapsen. Lapsestaan ylpeät isä ja äiti antoivat pojalle nimeksi Paavo.
Pian kului vuosi. Paavo oli kehittynyt valtavasti - hän osasi jo kävellä ja päästeli suustaan kaikenlaisia ääniä, muttei vielä osannut puhua. Paavon syntymäpäivän-aattona äiti ja isä mietiskelivät ääneen, mitä ostaisivat Paavolle lahjaksi ensimmäisille synttäreille, vaikkei vauva niitä muistaisikaan. Tällöin Paavo sanoi ensimmäisen sanansa: "Pingispallo!" Äiti ja isä pitivät tätä enteenä ja hauskana sattumana, ja ostivat pojalle lahjaksi pingispalloja, 5 kappaleen pussin.
Kaksivuotiaana Paavo toivoi jälleen pingispalloja.
Kolmevuotiaana Paavon oletettiin kasvaneen jo sen verran, että hän toivoisi muutakin kuin pingispalloja, mutta ei. Pingispalloja...
Neljävuotiaana: Pingispalloja...
Viisivuotiaana: Pingispalloja...
Kuusivuotiaana: Pingispalloja...
Kun tuli Paavon seitsemäsvuotissynttärit, isä tiedusteli pojalta, mitä poika haluaisi lahjaksi näillä, historiallisilla synttäreillä, olihan 7-vuotiaan jo aika mennä kouluunkin ja kaikkea. Poika halusi edelleen pingispalloja.
Kahdeksanvuotissynttäreillä vanhemmat ostivat itsestäänselvyytenä pojalle lahjaksi pingispalloja.
Yhdeksänvuotiaana: Pingispalloja...
Kymmenvuotissynttäreillään Paavo halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat alkoivat epäillä pojan outoa pakkomiellettä.
Yksitoistavuotiaana Paavo sai automaattisesti pingispalloja. Vanhemmat ajattelivat, että lapsi oli hieman... no, lapsellinen.
12-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...
13-vuotiaana: Ginpislappoja, pingispalloja...
14-vuotiaana: Pingispalloja edelleen: Vanhemmat ajattelivat jo tuolloin, että poika pitäisi viedä psykolokiseen hoitoon.
15-vuotiaana: Mopoikään saapuneen Paavon synttäribileissä Paavo otti kavereiltaan ja vanhemmiltaan lahjaksi pingispalloja.
16-vuotiaana: Poika halusi edelleen pingispalloja. Vanhemmat veivät pojan psykologille. Poika oli kuitenkin täysin terve: ei ADHD:ta, eikä muitakaan mielenterveysongelmia.
17-vuotiaana: Yllätys yllätys, pingispalloja...
18-vuotiaana: Täysi-ikäinen Paavo otti lahjaksi pingispalloja.
19-vuotiaana: Tyttöystävän saanut, seurusteleva Paavo sai lahjaksi pingispalloja.
20-vuotiaana jälleen pingispalloja...
21: Ja pingispalloja...
22: Ja pingispalloja...
23: Ja pingispalloja... (Lue muuten nämä kaikki äläkä skippaa mitään, muuten tästä vitsistä menee idea...)
24: Naimisiin mennyt Paavo ei halunnut häälahjaksi pingispalloja, mutta synttäreillä ne kelpasivat.
25-vuotiaana Paavo oli pistänyt rakkaansa, Jaanan, paksuksi ja toivoi edelleen pingispalloja.
26-vuotissynttäreillä Paavo halusi jälleen pingispalloja.
27-vuotiaan Paavon jo puolentoistavuoden ikäinen poika ei toivonut lahjaksi pingispalloja, mutta isä kylläkin.
28-vuotias Paavo halusi jälleen pingispalloja.
29-vuotiaana Paavola oli jo kaksi lasta. Synttärilahjatoiveissa ei ollut tapahtunut muutoksia.
30-vuotiaana: Pingispalloja, pingispalloja...
Miksi juuri pingispalloja?
Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?
Oliko itse Saatana tekemisissä pingispallojen kanssa?
Pysähdy tässä vaiheessa miettimään hetkeksi, miksi Paavo halusi juuri niitä oranssikellertäviä, pyöreitä, kimpoavia ja äänekkäitä pingispalloja? Ehkä hän oli robotti, joka toimi pingispallojen voimalla? Vai välittikö hän niittä Marsissa asuvalle avaruusoliotoverilleen? Vai halusiko hän Guinnessin ennätysten kirjaan?
31-vuotias Paavo otti vastaan jälleen pingispalloja...
32: Pingispalloja...
33: Ja pingispalloja...
34: Arvaapa vain, mitä Paavo sai! Jos veikkasit pingispalloja, arvasit oikein.
35: Keski-ikää lähestyvä Paavo sai kuulla tiedusteluja isoksi kasvaneelta lapsikatraaltaan pingispalloistaan. Paavo sanoi, että kun on sopiva aika, hän kertoo...
36: Pingispalloja...
37: Ja pingispalloja...
38: GOLFPALLOJA!!! No ei, pingispalloja... Ne kimpoilevat ja kaikkea...
39: Pingispalloja, taas kerran...
40-vuotissynttäreillään Paavo ei nähnyt enää isäänsä, joka oli sairaalassa sydänongelmien vuoksi. Lahjaksi pingispalloja.
41-vuotissynttäreillään Paavo sai lahjaksi pingispalloja.
42: Paavo sai pingispalloja, Paavon isä sydänkohtauksen.
43: Paavo sai pingispalloja, isä hautakilven... Paavo olikin isänsä kuolemasta hyvin surullinen, mutta piristyi pingispalloistaan.
44: Pingispalloja, mitä muutakaan...
45: Pingispalloja, ei se muuta haluakaan...
46: Vanhimmat lapset alkoivat olemaan jo täysi-ikäisiä. Paavo sai lahjaksi pingispalloja.
47: Pingispalloja...
48 vuotta ja pingispalloja...
49-vuotiaana Paavosta oli tullut jo ukki. Perheen vanhin poika oli saanut jälkikasvua. Ja Paavo oli saanut pingispalloja.
50-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Pyöreiden vuosien kunniaksi hän sai vielä enemmän pingispalloja kuin normaalisti.
51-vuotias Paavo sai pingispalloja...
52-vuotiaana Paavolla ei mennytkään enää niin hyvin. Hänen äitinsä paljasti sairastaneensa jo pitkään vakavaa sairautta.
53-vuotiaana Paavo sai pingispalloja. Tieto tulevaisuudessa tapahtuvasta äidin kuolemasta kuitenkin masensi hieman häntä.
Äiti kuoli, mutta 54 täyttänyt Paavo sai silti pingispalloja ja piristyi silminnähtävästi!
55-vuotias Paavo eli onnellista keski-ikää, pingispallojen kanssa.
56: Pingispalloja...
57: Paavo halusi pingispalloja...
58: Pingispalloja...
59: Pingispalloja, pingispalloja, PINGISPALLOJA!!!
60: Pyöreitä vuosia jälleen täyttänyt Paavo sai lahjaksi pingispalloja.
Miksi juuri P-I-N-G-I-S-P-A-L-L-O-J-A?
Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?
Jospa Paavolle salakuljetettiin pingispallojen kautta huumeita?
Miksi Paavo halusi juuri pingispalloja? Mieti sitä hetki. Kenties hän salakuljetti niissä tietoa FBI:lta tai sitten sai sitä niistä? Ehkä hän olikin tekemisissä Öhkömöhkijöiden kanssa? Ehkä palloista oli tarkoitus valmistaa jotain ihmeellistä?
61: Pingispalloja...
62: Pingispalloja...
Paavo sai lahjaksi 63-vuotiaana pingispalloja.
64: Ping.pal.
65: Arvaa. Jos et tiedä, olet idiootti.
66: Paavon pingispallokokoelmat vain kasvoivat.
67-vuotiaanakin Paavo oli edelleen vetreä. Kaikesta huolimatta hän joutui viimeinkin, pitkän työuran jälkeen, lähtemään eläkkeelle varsin vanhana. Eläkejuhlilla Paavo ei tarvinnut pingispalloja.
68-vuotias Paavo sai pingispalloja.
69-vuotiaan Paavon seksuaalielämä oli jo mennyttä aikaa, mutta pingispallotoiveet eivät.
70-vuotiaana Paavo jakseli hyvin, onnellisesti eläkeläisenä rakkaan Jaanansa kanssa maaseudulla.
71: Pingispalloja tuli jälleen lahjaksi.
72: Turhauttaako? Pingispalloja!
73-vuotias Paavo oli edelleen hyvässä kunnossa ja sai lahjaksi pingispalloja.
74-vuotiaana Paavosta tuli pingispallojen keräilijöiden kuninkaan tittelin lisäksi jo isoisoisä, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyi.
75: Pingispalloja...
76: Jaana kertoi, että hänellä oli syöpä, mutta onneksi pingispallojen ansiota asia ei enää haitannut pahasti Paavoa.
77: Pingispalloja...
78: Pin-gis-pal-lo-ja.
79: Ping-isp-all-oja!
Paavo täytti 80 vuotta. Pyöreinä vuosina Paavo halusi edelleen pingispalloja.
81: Pingispalloja.
82: Pingispalloja.
Vähän ennen Paavon 83-vuotissynttäreitä Jaana kuoli syöpään, josta hän oli jo aiemmin kertonut. Kauaa asia ei - kiitos pingispallojen - jaksanut Paavoa masentaa.
84-vuotissynttäreillään Paavoa alettiin jo pitämään vanhuudenhöperönä, etenkin suvun nuorempien keskuudessa. Mutta Paavo sai silti pingispalloja.
85: Mitäs muutakaan.
86: No arvaat varmaan, mitä Paavo sai.
87: Niinpä niin...
88: Pingispalloja, pingispalloja, pingispalloja...
89: Suku alkoi kovasti ihmettelemään, kuinka kovakuntoinen Paavo olikaan. Ja kovakuntoisuuden palkka oli pingispallot.
90-vuotiaana Paavo sai tavalliseen tapaansa pingispalloja...
Miksi vitussa pingispalloja?
Miksi helvetissä Paavo halusi pingispalloja? Mietipä hetki... Kenties hän rakensi nistä valtavaa asetta, jolla pystyi valloittamaan maailman? Tai ehkä halusi järjestää joskus maailman isoimman pingispallomaailmanmestaruuskilpailun? Kuka tietää?
91: Pingispalloja...
92: Pingispalloja...
93: Pingis... joo, tuskinpa lahjat yllättävät...
94-v ja pingispalloja edelleen...
95-vuotissynttäreillään Paavo sai pingispalloja. Hänestä oli tullut myös isoisoisoisä.
96: Hieman entistä väsyneempi ja vanhempi Paavo sai lahjaksi pingispalloja.
97: Pingispalloja.
98-vuotta tuli täyteen ja koko suku toi vanhalle ja edelleen hyväkuntoiselle isoisoisoisälle lahjaksi pingispalloja. Ne auttoivat häntä edelleen jaksamaan.
99-vuotiaana Paavo sai pingispalloja...
Sitten tapahtui jotain merkittävää... Vain viikkoa ennemmin satavuotissynttäreitä Paavon pumppu petti ja hän joutui sairaalaan. Kuuden päivän kuluttua Paavo makasi kuolinvuoteellaan vedellen viimeisiä henkäyksiään. Koko valtava suku, joka kaikki oli lähtöisin hänestä, oli kokoontunut isän, ukin, isoisoisän tai isoisoisoisän ympärille.
"Isä?" tiedusteli Paavon poika. "Niin...?" "Tuota... nyt kun on varmaa, ettet enää elä kauaa, niin voitko kertoa meille, miksi helvetissä sinä keräsit niitä pingispalloja? Nyt olisi varmasti se aika."
Paavo myhäili ja hymyili, silmät kiinni. Hän vastasi:
"No kun minä..."
Yllättäen puheen katkaisi hänen huutonsa. Paavo oli poissa, eikä kukaan koskaan saanut tietää, mihin hän tarvitsi palloja.

[Ei aihetta]Maanantai 16.05.2011 20:27

16 vuotta sitä ootettiii että suomi voittaisi MESTARUUDEN! lisä tämä blogiisi jos näit kun suomi voitti ![/i]

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.05.2011 20:15

B O Y S A N D L O V E
Kaipaatko ketään poikaa? - enn
Suutelisitko poikaa joka tulee ensimmäisenä mieleen, kun nimen täytyy alkaa kirjaimella J - en
Rakastatko ketään ? - nno riippuu vähä millee rakastanko :D
Rakastaako sua kukaan ? - tuuuskiin
Oletko itkenyt itseäsi uneen viimeisen viikon aikana ? - mjoo.
Edes koskaan ? - joo
L O V E
Seurusteletko? - e
Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? - emmuist
Onko joku ihastunut sinuun? - eipä varmaa
Haluaisitko seurustella? - mmm emt
ihastunut- eeeemä
voisitko halata jotain tiettyä ihmistä ? = joo
F I I L I K S E T
Mikä on tämänhetkinen fiiliksesi? : ihaperus
onko sinulla masennusta ? :
Väsyttääkö sinua? : hiuka
Onko nälkä? : ei
Ikävöitkö ketään? : ee
Rakastaako sinua joku? : empätiiä
haluaisitko nyt halata ketään : noo emt
M I E L T Y M Y K S E T[/b]
Lempiväri? : monii
Lempieläin? : mm koira jaa hevoset
mpiherkku? : suklaaa
Ärsyttävin ihminen? : ...
U L K O N Ä K Ö
Onko sinulla korvareikiä? : juu
Onko sinulla lävistyksiä? : eei
Millä tavalla sinulla on hiukset? : kii
Värjäätkö hiuksiasi? : kylvaa
Värjäätkö hiuksiasi kestovärillä? : joo
Käytätkö mekkoja koulussa? : ee
Hameita koulussa? : en
Haalareita koulussa? : en
Käytätkö koruja esim. ranne-, kaula?: joo
S I T Ä S U N T Ä T Ä
Mitä sinulta viimeksi kysyttiin? : "eksäny puoles tunnis ehi imuroimaa ?"
Milloin viimeksi pelkäsit ? : emmuist
Milloin viimeksi tekohymyilit? : tänää
Milloin viimeksi jokin asia kosketti sinut kyyneliin? : mm eeile ? emt
Milloin viimeksi poltit tupakan ? : -
Pidätkö tatuoinneista : riippuu
Nauratko vitseille? : hyvil joo
Monelta heräsit tänä aamuna? : 07:00
Osaatko keittää kahvia? : juu
milloin viimeksi nauroit? :tänää
Kuinka monta lasta haluat? : 2?
Tiedätkö onko sinulla ihailijoita? : tuski
Minkä väriset hiukset sinulla on? : brunee
Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana? : een
Onko sinulla outoja nukkumistapoja? : eei
Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa? : hmm eiile
Kuinka usein muistat unesi? : välil
Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt? : ei jaks siivoo
Käytätkö aina turvavyötä? : yleensä
Tiedätkö miten pelataan biljardia? : mmjuu
Nukuitko viikonloppun huonosti ?: eemmä
Etkö lue kokeisiin? : en ylees

6&7Lauantai 07.05.2011 02:58

Päivä 01 - suosikkikappaleesi
Päivä 02 - kappale, joka tekee sinut onnelliseksi
Päivä 03 - kappale, joka saa sinut surulliseksi
Päivä 04 - laulu, joka tuo mieleen jonkun
Päivä 05 - laulu, joka muistuttaa sinua jostain
Päivä 06 - laulu, joka tuo mieleen tietyn tapahtuman

Päivä 07 - kappale, jota voi tanssia

Päivä 08 - laulu, jonka avulla voit nukahtaa
Päivä 09 - kappale suosikki bändi
Päivä 10 - laulu, jota kukaan ei usko sinun rakastavan
Päivä 11 - laulun, joka kuvaa sinua
Päivä 12 - kappale suosikkialbumisi
Päivä 13 - kappale, jota kuuntelet kun olet vihainen
Päivä 14 - kappale, jota kuuntelet, kun olet onnellinen
Päivä 15 - kappale, jota kuuntelet, kun olet surullinen
Päivä 16 - kappale, jota haluat soittaa häissäsi
Päivä 17 - kappale, jota haluat pelata sinun ongelmasi
Päivä 18 - kappale, joka saa sinut nauramaan
Päivä 18 - laulu, jonka haluaisit kuulla radiosta
Päivä 19 - kappale suosikkiartistisi
Päivä 20 - kappale, jota voi kuunnella uudestaan ​​ja uudestaan
Päivä 21 - kappaleen, joka tuskin koskaan kuuntelet
Päivä 22 - laulu tuo mieleen jotain pahaa
Päivä 23 - laulu tuo mieleen jotain hyvää
Päivä 24 - kappale, jota haluat varata jonkun
Päivä 25 - kappale, joka tekee haluat laulaa
Päivä 26 - kappale, jota voi pelata väline
Päivä 27 - laulu, että haluat mahdollisuuden pelata
Päivä 28 - kappale, joka saa sinut tuntemaan syyllisyyttä
Päivä 29 - laulu lapsuudestasi
Päivä 30 - suosikkikappaleesi tällä hetkellä

4&5Perjantai 06.05.2011 00:44

.

[Ei aihetta]Perjantai 06.05.2011 00:09

TEE TÄMÄ ETTEI SINUN PERJANTAI MENE PILALLE
BBOYSBBOYS
¤ oletko ihastunut? - eeeeemmä
¤ tietääkö hän sen? - ^^
¤ oletko koskaan särkenyt sydäntä? - mmtuski
¤ entäpä pettänyt? - en
¤ oletko pussailu fiiliksellä? - -
¤ kenties kenen kanssa pussailist? - -
LIFELIFE
¤ oletko iloinen? - nooo kyyyl mä iha
¤ miksi? - no.. koska joo. :D
¤ onko paskamaine olo? - no osittai
¤ onko skolessa kaikki ookoo? - siis kyllä eiku
¤ kuinka monta sisarta? - 3
¤ missä asut? - eeura
¤ hyväkin paikka? - tarpeeks
FRIENDSFRIENDS
¤ parhainystäväsi tällä hetkellä? - annaliisaemmijatta
¤ oletko joskus pettänyt luottamusta ystävälle? - een kai ?
¤ ketä on paras poika kaverisi? - -
¤ tykkäätkö viettää aikaa ystäviesi kanssa? - jeep
¤ missä olette eniten silloin? - heelkiöl
¤ mitä jos paraskaverisi kuolis? - :c
¤ voisitko suudella tyttö kaveriasi? - een tai emt
¤ voitko kertoa kaiken ystävillesi? - lähestulkoo.

2&3Keskiviikko 04.05.2011 00:45

Päivä 01 - suosikkikappaleesi
Päivä 02 - kappale, joka tekee sinut onnelliseksi

Päivä 03 - kappale, joka saa sinut surulliseksi

Päivä 04 - laulu, joka tuo mieleen jonkun
Päivä 05 - laulu, joka muistuttaa sinua jostain
Päivä 06 - laulu, joka tuo mieleen tietyn tapahtuman
Päivä 07 - kappale, jota voi tanssia
Päivä 08 - laulu, jonka avulla voit nukahtaa
Päivä 09 - kappale suosikki bändi
Päivä 10 - laulu, jota kukaan ei usko sinun rakastavan
Päivä 11 - laulun, joka kuvaa sinua
Päivä 12 - kappale suosikkialbumisi
Päivä 13 - kappale, jota kuuntelet kun olet vihainen
Päivä 14 - kappale, jota kuuntelet, kun olet onnellinen
Päivä 15 - kappale, jota kuuntelet, kun olet surullinen
Päivä 16 - kappale, jota haluat soittaa häissäsi
Päivä 17 - kappale, jota haluat pelata sinun ongelmasi
Päivä 18 - kappale, joka saa sinut nauramaan
Päivä 18 - laulu, jonka haluaisit kuulla radiosta
Päivä 19 - kappale suosikkiartistisi
Päivä 20 - kappale, jota voi kuunnella uudestaan ​​ja uudestaan
Päivä 21 - kappaleen, joka tuskin koskaan kuuntelet
Päivä 22 - laulu tuo mieleen jotain pahaa
Päivä 23 - laulu tuo mieleen jotain hyvää
Päivä 24 - kappale, jota haluat varata jonkun
Päivä 25 - kappale, joka tekee haluat laulaa
Päivä 26 - kappale, jota voi pelata väline
Päivä 27 - laulu, että haluat mahdollisuuden pelata
Päivä 28 - kappale, joka saa sinut tuntemaan syyllisyyttä
Päivä 29 - laulu lapsuudestasi
Päivä 30 - suosikkikappaleesi tällä hetkellä

1Perjantai 15.04.2011 02:07

Päivä 01 - suosikkikappaleesi
emt moniaaa.

[Ei aihetta]Maanantai 04.04.2011 03:04

7 TOTUUTTA MILLOIN VIIMEKSI
O1 Poltit tupakkaa? - no en polta niinii
O2 Joit alkoholia? - no join ja join jonku höry oti tos jokuilta
O3 Söit pizzaa? - en muist, ei siit kauaa o
O4 Oksensit? - ee muist
O5 Suutelit? - -
O6 Suutuit ihan tosissasi? - sitä ei moni tiiäkkkää
O7 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? - eilen :D:D
7 TOTUUTTA NYKYHETKESTÄ
O1 Oletko surullinen? - nnoo vähäse
O2 Onko sinulla lävistyksiä? - korvareiätt
O3 Mitä sinulla on päälläsi? - tpaita huppari farkkulegginsit sukat alusvaattee
O4 Oletko tyytyväinen elämääsi? - olen pienii yksityiskohtii lukuuottamat
O5 Minkälainen olo sinulla on nyt? - väsyttää
O6 Onko koruja päällä nyt? - eeei
O7 Onko sänkysi pedattu? - ei
7 TOTUUTTA EILISESTÄ
O1 Oliko kiva päivä/ilta? - oli
O2 Tajusitko jotain uutta? - jjookai
O3 Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - juu
O4 Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - en tainnu
O5 Mitä teit ennen nukkumaan menoa? - puhui jassu kans puheelimes ♥
O6 Monelta aloit nukkumaan? - joskus
07 Monelta heräsit? - vähä enne kahtoist
7 SATUNNAISTA
O1 Nimesi? - janita
O2 Lempinumero? - mm 5
O3 Lempikouluaine? - kotsa
O4 Kännykäsi merkki? - sampsunki
O5 Lempinimesi? - ei kai mikn
O6 Lempilaulajasi? - monii
O7 Juotko alkoholia? - en oikee
7 TOTUUTTA, HALUAISITKO
O1 Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - en kai
O2 Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - KYLLÄ
O3 Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - juuu(:
O4 Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - jjoooo
O5 Haluaisitko halata jotain tiettyä? - kyll kai
O6 Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - jeep
07 haluaisitko tappaa jonkun katseellasi? - maaybe.

[Ei aihetta]Maanantai 04.04.2011 02:56

VIIMEISIN:
✖ Henkilö jonka näit? – äiti ja severi
✖ Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - jatta
✖ Henkilö jota halasit? – öömn enmuist
✖ Henkilö jonka kanssa tekstailit? - jassu
✖ Kappale jonka kuuntelit ? –bs- till the world end tai joku tomne
✖ Asia jota mietit? - nnoo
✖ Henkiö jota suutelit? –
OLETKO:
✖ Ihastunut – no eeen
✖ Kipeä - no vähäyskää
✖ Särkenyt jonkun sydämen ? - enkai
✖ Valvonut koko yön - jju öö kai ? :D
✖ Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - en vrm. o;
✖ Ilkeä - ehkä, ehkä
✖ Katunut jotain tekoa viikkoja? – kauemminki
✖ Mielestäsi hyvä ihminen? – nno.. jooo ja en
✖ Onnellinen? – enimmäksee joo
✖ Itsepäinen – nnoo emt. :D
✖ Viisas - e
✖ Hyvä koulussa – en tosiaaa
KUUKAUSI:
✖ Millainen on olosi TÄLLÄ hetkellä? - noo hyvä ja huono
✖ Onko joku suudellut sinua viimeisen kuukauden sisällä? - nej
✖ Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - jjuu
✖ Mitä olet ostanut viikon sisällä? – öä en jaks muistaa
✖ Oksentanut? - e
✖ Soittanut jollekkin? - joo
✖ Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - nojoo
✖ Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - öö joookai
SINÄ:
✖ Monta kirjainta on etunimessäsi? - 6
✖ Missä kuussa olet syntynyt? - tammi
✖ Oletko allerginen jollekin? - joo
RAKKAUS/SUHTEET:
✖ Miksi et seurustele? – ei täl naamal
✖ Oletko himoinnut kaverin kumppania? – e
✖ Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? – e
✖ Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä? – enen
✖ Miksi olit viimeksi surullinen? - ...
✖ Miksi teet tätä testiä? - tylsys
MILLOIN:
✖ Milloin viimeksi nauroit? –tänä
✖ Milloin olit viimeksi autossa? - tänä kuudeaikaa
✖ Milloin olet viimeksi syönyt leipää? - eee muist
✖ Milloin olet viimeksi opiskellut? - kaua sit
VIIMEISIMMÄT:
✖ Viimeisin itku – mmm en muist o;;;;; ihme tapahtunu.
✖ Viimeisin nähty elokuva - se joku emmämuist joku komedia
✖ Haluaisitko nyt halata tai hakata jotain tiettyä ihmistä?- molempii, enemmä varmaa hakat
✖ Rakastatko ketään tällä hetkellä? – ju
✖ Rakastaako sinua kukaan ? – rakastaiski
✖ Oletko koskaan tippunut portaat takaperin? – joookai
✖ Minkä väriset hiukset sinulla on? – ruskee
.