IRC-Galleria

joooooSunnuntai 13.06.2010 19:46

-Ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. (75 % tämän tiedon lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.)
-Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos suustaan.
-Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
-Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
-200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.
-Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
-Sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
-Rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
-Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
-Sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
-Tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
-100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
-35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
-Sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
-Elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
-Useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
-Kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.
-Suomen ensimmäinen matkapuhelin painoi 8 kiloa.
-Vaaleanpunaisella Pantterilla on 6 viiksikarvaa.
-Torakka voi elää yhdeksän päivää ilman päätään, enne kuin se nääntyy nälkään.
-Historian lyhin sota käytiin Zanzibaarin ja Englannin välillä 1896. Zanzibaar antautui 38 minuutin jälkeen.
-Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
-Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu lopulta valkoiseksi.
-Naiset räpyttävät silmiään melkein kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
-Yksikään USA:n presidentti ei ole ollut ainoa lapsi perheessä.
-Raamatussa on 31174 jaetta.
-Etana voi nukkua 3 vuotta.
-American Airlines säästi 40 000 dollaria vuonna 1987 poistamalla yhden oliivin jokaisesta salaatista joka tarjoillaan ensimmäisessä luokassa.
-Mel Blanc (Väiski Vemmelsäären ääni) Oli allerginen porkkanoille.
-Vähintään 9 miljoonalla ihmisellä on syntymäpäivä samaan aikaan kuin sinulla.
-Montpelier, Vermontissa on ainoa USA:n osavaltion pääkaupunki jossa ei ole McDonald'sia.
-Jokaista USA:n asukasta kohti on kaksi luottokorttia.
-Maailman yleisin nimi on Mohammed.
-Vain yksi ihminen 116 miljardista elää 116 vuotiaaksi.
-Kanadalla on kaikista maailman valtioista eninten rantaviivaa.
-Mitään isoa tai ohutta paperia ei pystytä taittamaan seitsemää kertaa enempää.
-Ranskalaiset syövät vuosittain noin 500.000.000 (500 miljoonaa) etanaa.
-Krokotiilit ovat värisokeita.
-Kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
-Psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa.
-Kymmenen prosenttia maailman vuosittaisesta suolavarojen käytöstä kuluu Yhdysvaltojen teiden suolaamiseen.
-Ihmiskehossa on niin paljon hiiltä, että kyseisestä hiilimäärästä saataisiin tarvittava määrä lyijyä noin 9.000 lyijykynään.
-Jäätelö keksittiin vuonna 1620.
-40 prosentilla ruotsalaisista on son-loppuinen sukunimi.
-Amsterdamin poliisilla on osasto, joka on erikostunut autonajajien pelastamiseen kanavista.
-Maailman vanhin toimivan huuhtelun omaava vesiklosetti on yli 4.000 vuotta vanha. Se sijaitsee Knossoksessa.
-Kuningatar Elisabet I:n hallitsemiskaudella oli olemassa miesten partavero.
-Englannin parlamentti julisti joulun poistetuksi vuonna 1647.
-Monopolipelin valmistajat painavat vuosittain enemmän rahaa kuin Yhdysvaltain rahaviranomaiset.
-Sveitsin laki kieltää auton oven kiinnipaukauttamisen.
-Los Angelesissa on enemmän autoja kuin ihmisiä.
-Vuonna 1848 laskettiin San Franciscossa olevan 800 asukasta. Kalifornian kultalöydön jälkeen asukasmäärä laski viikon aikana seitsemään.
-Perhosen keskimääräinen lentonopeus on 32 km/h.
-Ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
-Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia.
-Jos piereskelisit yhteen menoon 6 vuotta ja 9 kuukautta, olisit tuottanut ydinpommin sisältämän energiamäärän tuottamiseen tarvittavan kaasumäärän.
-Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. Mielenkiintoisin kysymys on kuitenkin se, kuka on kellottanut tämän ilmiön?
-Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.
-Ihminen ja delfiini ovat ainoat lajit, jotka harrastavat seksiä pelkästään nautinnon vuoksi.
-Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli.
-Oikeakätinen elää keskimäärin yhdeksän vuotta pitempään kuin vasenkätinen.
-Krokotiili ei pysty työntämään kieltään ulos.
-Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää perässään 30 kertaa itsensä painoista taakkaa ja kaatuu aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn.
-Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria.
-Jääkarhut ovat vasenkätisiä.
-Kissakalalla on yli 27 000 makuaistia.
-Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
-Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan. Naaras aloittaa seksin esileikillään, jossa hän leikkaa koiraan pään irti.
-Leijonat parittelevat jopa 50 kertaa päivässä.
-Elefantti on ainoa eläin, joka ei osaa hypätä.
-101 Dalmatialaista ja Peter Panin Wendy, ovat ainoat Walt Disneyn hahmot joilla on molemmat vanhemmat paikalla ja jotka eivät kuole elokuvan aikana.
-Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot.
-Tähtikaloilla ei ole aivoja.
-Yhdysvalloissa teurastetaan joka kiitospäiväksi 45 miljoonaa kalkkunaa.
-Tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä.

Jos jaksoit lukea tämän loppuun, ja yllätyit lukiessasi, lisää tämä blogiisi.

senna löys mut youtubest:DDMaanantai 07.06.2010 13:27



herranjumala:DDDDDD



tollo samanlai missihymy ku sennal <3
senu sanoo:
LÄSKIMOOOOSEEEEEEEEEES<33333333333333333333333333

jossu sanoo:
MURMELIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII<333333333333333333333

MUUUUUUUUUUUUUUUUULIIIIIIIIIIIIIIIIIKKKKKKKIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII<333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333

senu sanoo:
MAMMUTTTIIII<333333333333333333

jossu sanoo:
SAPELIHAMMASTIIKERIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII<3333333333333333333333333333333
senu sanoo:
MANAAATTTTTI<33333333333333333333333333333333333333

jossu sanoo:
PULEROOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO<333333333333333333333333333333

senu sanoo:
VIRTAHEPO<3333333333333333333333333333333333333

jossu sanoo:
PALLOOOOOOOOOOOOOOOO<33333333333333333333333333333333

senu sanoo:
PALLEROOOOOOO<333333333333333333333
PULSKA<33333333333333333333333333333

jossu sanoo:
PINGVIIINIOIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII<33333333333333333
LÄSKIIIIIIIIIIIIIIIIIII<3333333333333333333333333333333333333333

senu sanoo:
MIAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAU

jossu sanoo:
kissa?

senu sanoo:
LEHMÄ<3

jossu sanoo:

EI LEHMÄ SANO MIAU SENKIN TYPERYYYYYYYYYYYYYYYYS:(

:D iina keksi uuden sanonnanSunnuntai 06.06.2010 23:12

söin karkin ni:

iina sanoo:
sinne meni ku kärpänen pilluuu

TULI JUST MIELEE ET..Lauantai 05.06.2010 23:55

..MÄ PÄÄÄSEN EROO RYÖKIST JEAAAAAAAAAAAAAAAA!!<3333 ja muuteki meijä luokast ja veteläisest ja kaikistt <3mmmmm ihanaaaaa

mut tulee kyl ikävä joitaii =(( </3

eiii hahahah:DDLauantai 05.06.2010 21:13

http://www.youtube.com/user/hitmanbreakeroftheye#p/u/3/hdODJazzPaU <--- HERRANJUMALA:DDDDDDD KAIKKI KATTOO TON!

mite toi kehtaa :
DD

ps nora piristi mua vähäsee<3

tylsääääLauantai 05.06.2010 20:40

KUKA ON LUOKALTASI
Viisain? - MINÄ
Äänekkäin? - niki:D
Hiljaisin? - ne jotku hiket
Iloisin? - ömh
Hauskin? - monii
Surullisin? - öö
Mukavin? - helmi <3 ja hanna:)
Rohkein? - öhh
Pelokkain? - öää:D
Taiteellisin? - liinis ja marie !
Huonoin piirtäjä? - esim miksu:D
Tyttömäisin poika? - miksu ele jb ...
Poikamaisin tyttö? - peraboy
Opettajien lellikki? - ryökki
..Entä inhokki? - helmi ainaki sillille:D ja niki varmaa
Saa huonoja numeroita? - helmi ja ryökki :D?
Saa hyviä numeroita? - marie
Kenellä on
Hienoimmat vaatteet? - HELMIL JA MUL <3:DD
Paras ääni? - MULLA no einy emt
Matikkanero? - joku
Paras musiikkimaku? - mul ofc
Paras nauru? - helmil xD
Paras hymy? - öää
Parhaat jutut? - aika monil:)
Eniten jälki-istuntoja? - ei meiä koulus voi saada:D
Kuka on
Pissis? - helmi xD
Hippi? - öh
Skeittari? - eikukaa
Luotettavin? - ei ainakaa helmi<3
Aidoin? - öö
Huumorintajuisin? - öö
Pienin? - ruuskane
Kaunein? - helmi <3:)
Nuorin? - emt varmaa mä:DD
Vanhin? - varmaa maria(:
Teinein? - ?
Aikuismaisin - ?
Urheilija? - joku verneri
Rauhallinen? - marie..? ja ne hikupojat
Ihana? - HELMI ja hanna <3
Fruit? - ei kukaa ne o nii säälittävii ne pojat <3
Neiti? - liian monta;)
Kuka
Viittailee? - hikkepojat
Keikkuu aina tuolilla? - ryökki ja ruuskane... robba?
Syö aina purkkaa - ?
Tekee aina läksyt? - hiket
Jättää läksyt tekemättä? - vili niki miksu ele jb helmi mä...
Nauraa eniten? - helmi ja mä:D? + niki?
Kiusaa eniten? - ?
Laulaa eniten? - pera
On aina mesessä? - MÄ niki ja miksu ?
Katsoo aina pitkään päälle? - ?
Auttaa eniten? - :D ?
Kuka tulee ensimmäisenä mieleen:
'' Mä meen vessaan '' - liinis
'' Mitä helvettiä? '' - mm niki ja aapo
'' Vittu mä hakkaan sut '' - öäääh ?
'' Mun hiukset on huonosti '' - mä ja helmi
'' No ihan sama '' - mä
'' Hups '' - HELMI :D
Ja viimeiseksi..
Haluaisitko vaihtaa luokkaasi? - kyll ja vaihanki:) iha kouluu jopa

<3Lauantai 05.06.2010 12:26

KESÄLOMA ALKOO !! <3333333333333333333

tuli aika jees tokari kaikki ysei paitsi ussa bilsa ja kässä kasei:)

:---DKeskiviikko 02.06.2010 22:45




hahahahahahahaAa:DD:D:DD

:---(Tiistai 01.06.2010 12:07

Kommentointisi on estetty puoleksi tunniksi floodaamisen vuoksi. Noudatathan jatkossa IRC-Gallerian sääntöjä!

MATIKAN TUNTI<3

ps kiitti vaa miksu SUN SYYTÄ