IRC-Galleria

:/ Keskiviikko 08.11.2006 11:04

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos :)

















hii.. <3Tiistai 07.11.2006 23:43

Vittu vaan nyt vituttaa kaikki. :S haluun äkkiä omaa rauhaa. <3 mut vaan janin kaa <3 nyt sitten tässä odottelen tiistaita.. <3 ja siit sit eteenpäin.. noin viikko. <3 ja sit voisin olla maailman onnellisin nainen. :) 12 päivä tulee janin kaa puol vuotta!!! :o aika ihmeellisen nopeesti aika on menny?? ^o) :D :D

[Ei aihetta]Lauantai 28.10.2006 19:40

Nyt on aika ottaa selvää kuinka hyvin sinä tunnet rakkaimpasi. Siis tyttö- tai poikaystäväsi. Jos sellaista ei ole, valitse paras ystäväsi tai perheenjäsenesi. Kopioi siis tämä omaan päiväkirjaasi, vastaa kysymyksiin, valitse seuraavat haastettavat (2-5 henkilöä) ja ilmoita haasteesta heille.


Kuka (poika-/tyttöystävä, kaveri, perheenjäsen...)? Jani. <3<3

Silmien väri? Sellaiset siniset. <3 jossa näkyy vihreitä pilkkuja. :D

Hänen syntymäpäivänsä? 22.10.1987

Nimipäivänsä? (ÄLÄ LUNTTAA!) juhannuksena. :D

Lempivärinsä? pinkki, sininen.. yms.


Lempiruoka? Kaikki sörsselit mitä myö aina tehään. :D :'DDD

Lempi juoma? Kalja. :D

Inhottavin ruoka? Hernari. :D

Entä juoma? tee?? :D

Hänen mielestään paras bändi? monia monia. :D

Entä biisi? Niit on PALJOOn. :D

Hänen lempivaatteensa? Alasti se ainakin miun kaa aina on. :D :'DD

Omistaako hän sarjakuvahahmo-alusvaatteita? Eiij??. :D ainaki oli sillä.. :D mut joku pölläs ne. :S surQitQ. :S

Löytyyykö hänen lompakostaan/takataskustaan/laukustaan kondomi? Ei. :P sellaisilla ei mtn. tee. :D xD

Kuuluuko hän johonkin seuraan/järjestöön tms...? No tarjan rakkaimpiin. :D xD

Hänen paras ystävänsä? monia. :D piija? minä? :D

Ensirakkautensa? Oli oli joku piijan kaveri taij jtn. :D mut mie oon se tärkein. :D

Jos hänella on sisaruksia, tiedätkö heidän toiset nimensä? kyllä. :P :P mie oon vaan proo. :D

ONKO HÄN KOSKAAN:
-ollut liikenneonnettomuudessa? kyllä. :S
-kokeillut/käyttänyt huumeita? kyllä. :S
-menettänyt perheenjäsentään/läheistään? kyllä. :S.

ENSIMMÄINEN:
-koti? tampere?? :D
-känni? olioli. :D
-työpaikka? oli sillä kaij joku. :D

NYKYINEN:
-tyttö-/poikaystävä? mie. :) <3
-unelma/tulevaisuuden suunnitelma? yhteisen tulevaisuuden meillä. <3 ??
-kirja jota hän lukee parhaillaan? ei se lue. :D

VIIMEISIN:
-nähty elokuva? öö.. joku semmoinen ihku leffa en muista nimee. :D
-teatterikäynti? EvT?? :D
-tavattu sukulainen? sisko? :D


Miun kullalle ommattu.<3Tiistai 24.10.2006 00:36

Leijonamieli & Putkimiehet - Laulu sadepäivän varalle


Välillä sataa, välillä paistaa
Tää on mun laulu sadepäivän varalle

refrein:
Tää on mun lauluni sadepäivän varalle
Tiedän etten yksin jää
Jotain suurta puuttui
Elämäni tuulen suunta muuttui Aurinkoon
Ja mä nytkin nään
(2x)

Mikä on se juttu, jonka takia olet epätoivoisiin tekoihin turvautunut
Juttu, jonka takia on sodittu ja murhattu
Mutta ilman sitä ihminen on niin pirun turhautunut
Mikä on se, joka halaa sua ja jolle purkaa surut?
Joka saa sut miettiin "Mitä vittua?",
kun sen takia aina leuka sekä silmät tippuvat
Sitä moni joutuu kaivaan syvemmältä
Iltarukouksessa pyytään taivaan ylemmältä
Sitä etsivät nuoret, se tukee hetkinä huolen
Se saa esiin kovimmanki miehen herkimmän puolen
Sitä kaikki hakee, osa ei löydä koskaan
Se lyö alas ylimielisen ja ylös nöyrän nostaa
Se suutuspäissä heitetään hukkaan,
se saa sut kerään tyynyn alle juhannusyönä seitsemän kukkaa
kun vaan katson sitä nään niin paljon hiton hyvää
et sen kuvailemiseksi tarviin Daven isoo kynää

refrein

Nyt se nukkuu vieressäni, kainalooni kaivautuneena
Kauneimmillaan tyynynkuva poskeen painautuneena
Se on yhteenkuuluvuuden tunne pimeinä öinä,
Kun sen kosketuksesta sielu sekä ruumis kihelmöivät
Kun se luonani ekan kerran kävi kylässä,
se lahjoitti mustavalkomaailmaani värikynät
Aiheuttaen sydämeeni loputtoman tykytyksen
Pakottaen etsin vastausta kysymykseen:
Miksi minä, miks se valitsi mut?
Miehen, jolla on sydämessä pienet lasinsirut
Miksi minä, miks se valitsi mut?
Miehen, joka eilen seinään maalasi pirun
Vastaus: ei se kysy meiltä aikaa, eikä paikkaa
Se arvojärjestykseen saa uusiks meidät laittaa
Se katos multa mutta nyt on takas tullut
Se on maailman hienoin tunne, siis olla rakastunut!

refrein

Niin pitkään Aurinko nousi mustaan
Sydän tulee kipeeks, kun sä tarpeeks kauan yksin kuljet pimees
Miettien "etteiks nää päivät mulle valoo lainkaan anna?"
Silloin välähdyksen Auringossa näin harmaan taivaan alla
Mä haluun uskoo kohtaloon ja kanssas rakentaa
Sen myrskyn keskellä jäässä seisoit päässä sateenkaaren
Paskaa kertyi mutta senkin kaiken jaksaa kantaa,
Jos on vieressä ihminen, jonka kanssa jakaa taakkaa

refrein (2x)




<3.

ahahhahaha. :STorstai 19.10.2006 02:01

1. Oletko ikinä varastanut vanhemmiltasi mitään?
- ööö.. :D tupakkaa, viinaa, rahaa.. :D xD silloin joskus.. :P

2. Milloin olet viimeksi valehdellut jollekin?
- itelleni vamaan ku lupasin et en juo syyslomalla. :D xD

3. Jos jäät kiinni pahan teosta rysän päältä mitkä ovat ensimmäiset sanasi?
- WHAT A FUCK??? :O :D xD

4. Kenen kanssa riitelit viimeksi?
- Mutsin ja Janin.

5. Jos joutuisit viettämään loppuelämäsi yhden ihmisen kanssa kuka se olisi?
- Jani. :P Ja VARMA olen ASIASTA!! :D xD <3

6. Mikä on yleisin lempinimesi ja kuka sen keksi?
- Nakkiperse... :D Jani ku oltiin kaupungissa ja Jani työns mulle nakin peppuun. :S ;D;D

7. Milloin olet viimeksi käynyt huvipuistossa?
- jokus.. :D kasilla kait.. ;P

8. Kuka on viimeksi lähettänyt viestin kännykkääsi?
- Suvi.. ;P <3

9. Onko sinulla mennyt välit poikki keneenkään ihmiseen vuoden sisällä?
- ONNNN. :D Moniin. :D :P

10. Milloin olet itkenyt viimeksi?
- silloin ti ku juotiin janin kaa. :S :D xD

11. Oletko ollut ikinä putkassa?
- en.

12. Milloin käytit viimeksi alkoholia?
- tiistaina. :D

13. Oletko käyttänyt muita päihteitä?
- joo.

14. Jos vanhempasi kuvaavat sinua yhdellä sanalla mikä se on?
- Laiska, tyhmä, rikkoo kaiken.

15. Millä sanalla itse kuvailisit?
- ^^

16. Milloin olet viimeksi ollut syyttä pois koulusta?
- tais se olla joku ti ku kauhee kapula oli. :D

17. Vastaatko tuntemattomiin numeroihin kun sinulle soitetaan?
- joo.

18. Oletko soittanut syyttä hätäkeskukseen?
- en oo onneks ikinä :D

19. Oletko ikinä nukkunut ulkona ilman telttaa tai muuta yösijaa?
- on joskus nukahtanu ku oon ottanu arskaa.. :D

20. Oletko ikinä syönyt mitään mikä ei olisi tarkoitettu syötäväksi?
- siis kannattaa kysyy mitä mie en suuhuni panis?? :o


Haastan :

Tee jos jaksat. ;P

höö??Keskiviikko 18.10.2006 03:16

niin sä luulet d´salee et mä en mistään välitä??? :o

Just joo.. no saat sie elää sin maailmassa ihan ite!! :o mie ainakin teen kaikkeni tään puolesta!!! jos tää on totta <3< <3<3<3<3 (vaik sä et jaksais taij haluis.. :| ) mä kerron vaan totudeen <3<3<3 vaik oon nytkin oonkin vähän hiprakassa.. :/ mut silloihan tulee kerrottuu kaiken totuuden <<3<333<3<3 se on vaan mun elämä <e<<3<4<4<4 toivoisin et säkin <<33<3<3<3<




18.10.2006 23.08



^^ olin kännissä. :D en muista ees tollasta. :D:D:D::D:D::D:D:D








"Älä leiki tulevaisuudellasi,
älä valehtele itsellesi.
Sinun vaan tätyy ymmärttää,
että joudut odottamaan,
itkemään ja kärsimään.
Eikä laskea vain sekuntteja. "




"Mun on vaan niin kylmä.."

VOI VITTU. >:( Torstai 12.10.2006 22:04

Vaan nyt on ihan pakko kirjoittaa... :S:S:S::S:S::S:S:S


Mie "vahingossa melkein söin janista palasen... "

ei muute ollu pahemman makusta... :) kannattaa maistella ;P ;D



^^ Vitun äpärä. ;:DD:D;::D:D:D:D:D:D;D;D:DD;D:D;DD: <3<3453z645675<68787

Olipa kerran tylsä tunti. :SPerjantai 06.10.2006 00:45

1. Paljonko kello on: o9.48
2. Etunimet: Tarja Sonja Darja. :D x'DD
3. Lempinimet:Tartsi, nakkiperse, tarzan yms..
4. Syntymäpäivä: 27.o9
5. Missä asut?: Joensuu.
6. Mitä koulua käyt?: Niskalaa. :S
7. Sisarukset?: ei oo.. :P
8. Eläimet?: kissa. ja kulta <3 <3 :'DD
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikea. ;P

ULKONÄKÖ
10. Hiusten väri?: Ruskeet ja valeet. :D
11. Silmien väri?: Ruskeat
12. Pituus?: öö..noin 173..
13. Silmälasit/piilolinssit?: kaukolasit... :D ja omistan piilarit. :D
14. Lävistykset?: on.
15. Haluaisitko?: ehkä lisää.
16. Tatuoinnit?: neij. :(
15. Haluaisitko?: jooooh.!
18. Käytätkö sormuksia?: joskus.
19. Millainen on tyylisi?: joku oma kaij. :D välillä aika tenu.
20. Oletko harkinnut tyylinvaihtoa?: en. :P

VIIME AIKOINA
21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: ihan ookoo.. :D vähän pelottaa. :S
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: Farkut.. ja pikkarit. ;P
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: musta toppi ja vihree paita. :D
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: aika kauheilta. :S
26. Mitä biisiä kuuntelet?: nothing.
27. Mitä söit viimeksi?: mustikkamuffinssin. :P
28. Millainen sää siellä on?: aika kylmä ja sateinen.
29. Viimeisin puhelu?: Mutsin.
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: en muista.
31. Kenelle puhut juuri nyt?: annille selitin jtn. :D :'D
32. Paljonko kello on?: o9.57
33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: ...4207
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: pinkki.
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: öö.. en fyysisesti mut henkisesti joo.
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn?: En tunne. :D
37. Miten syödään domino?: ekaks ne kuoret otetaan irti toisistaan ja sit nuolaan täytteet ja sit ne kuoret syödäänn. <3
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: Kulta <333
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: En oo ostanu levyjä ikinä. :D
40. Paras sinulle annettu neuvo?: ööö... :o maailman parhain mies ja siin samalla orgu. :D :'DDD
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: No en.
42. Tulevaisuutesi?: Avoimies. <33 kymmenkunta lapsia <333 ja omakotitalo<33 rakkautta <33 rahaa <33 terveyttä. <33 onnellisuutta <33
43. Tykkäätkö tanssista?: aij että tykkäänkö?? rakastan <33
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: niit teen päivittin.
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: jotkut paheet ja jotakin ulkonääöstä.
48. Missä shoppailet eniten?: jenssissÄ?? :o
49. Mitä kuuntelet nyt?: "kalle se tykkää orvavista.. :D"
50. Lempipojan nimi?: häh?? :o :D ;D
52. Maryjane vai crack? : en tue.
53. Juotko?: joskus.
54. Mitä shampoota käytät?: vähän kaikkee.
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: jalkapalloa.
56. Mitä pelkäät eniten?: en kaij mtn. :D
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: kolme
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?: jooh. ;P
59. Millaisen?: Nokia joku. :D
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: Ranteesta ja nilkasta. :D
61. Mistä unelmoit?: vähän kaikesta. ;)
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: kaikkee..
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: Mie.. :D
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: ei oo.. :D
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: onhan tuo.
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: riippuu tikkarista.. ;P aika monella. et pääsee täytteeseen kiinni. ;D ;) ;>

RAKKAUS
67. Uskotko rakkauteen?: kyllä. <3
68. Oletko vapaa vai varattu?: varattu. <3
69. Onko sinulla ihastusta?: on <33
70. Kuka se on?: Jani <333
71. Ukskotko rakauteen ensisilmäyksellä?: kyhlll.. <3
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: öö.. ei tuu mtn. mieleen. vaik Dallas Superstarsin I Feel love. <3 taij cascada - a neverending dream... <33333
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: ulkonäkö. mut sit persoona. <3
75. Pisin ihastus?: nykyinen <333
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: jooh.
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: omistavainen. ;P ;D <3
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: Janin "iskurepliikit" :D xD <33 ;D
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: öö.. no ei oikeestaan. taij on silleen mut se on vaan kaveriden tapa aina kehuu toista et ollaan kohteliaita.. :D kaijj.. :D


KUMPI ON PAHEMPAA
80. Kookossuklaa vai marsipaanisuklaa?: yök. kumpikin. :S
81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen? : marilyn?? :o hyiijj.
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: ihan tavallinen kuolema.

MIELIPITEESI

POJILLA
83. Pitkät vai lyhyet housut?: Pitkät.
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: lyhyet.
85. Kiharat vai suorat hiukset?: kumpikin käy.
86. Pitkä vai lyhyt?: Pitkä. ;P <33
87. Lihaksia vai ei?: Siltä väliltä. ;P <3

MIELIPITEESI

TYTÖILLÄ
88. Hameet vai housut?: Molemmat.
89. Hiukset auki vai kiinni?: miten käy parhaiten.
90. Pitkä vai lyhyt?: keskikokoinen.
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: ihan sama?? :D

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ
92. Söpö vai seksikäs?: Kumpikin. :)
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: kumpikin.
94. Pitkä vai lyhyt?: kumpikin.
95. Kiharat vai suorat hiukset?: kumpikin.
96. Silmien väri?: ihan sama.
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: naisilla pitkät, miehillä lyhyet. :D
98. Hattu vai ei?: ihan sama. :D
99. Hyvä vai paha?: ;D
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: täähh..?? :d xD
101. Koruja vai ei?: sama se.
102. Kiva vai tylsä?: Kiva. :)
103. Aksentti vai ei?: sama se.
104. Metalhead vai hoppari?: Hoppari.. :D :'DD
105. Rusketusrajat vai ei?: Rusketusrajat :D ;)
107. Koti- vai ulkoihminen?: sampa tuo. :D
108. Pisamia vai ei?: ei pisamii..
109. Ujo vai ylivilkas?: vilkas. :P
110. Hauska vai cool?: Hauska ja cool.
111. Puhelias vai vaitonainen?: Puhelias.. ;)
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: kaikki on hyvän näkösii.. ;) ja janini komein. <3333

TÄMÄ VAI TUO
113. Valot päällä/pois?: Pois. ;)
114. Lumi, aurinko vai sade?: Aurinko ja Lumi.
115. McDonalds vai Burger King?: mäkki?
116. Komediat vai kauhuelokuvat?: Kauhu.. :o :s
117. Backstreet Boys vai NSYNC?: bäkkärit.
119. Kivi, sakset vai paperi?: sakset.
120. Makkara vai pepperoni?: Makkara. ;) ;)
121. Kesä vai talvi?: summer <3 <3
122. Makea vai kitkerä?: Makea... ;)
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: ??
124. Kalja vai Dr. Pepper?: kaljaa..
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: puoli tyhjä. :S
126. CD vai kasetti?: CD
127. Video vai DVD?: DVD
128. Kissat vai koirat?: <3
129. Muta- vai kivipaini?: muta <3 ;)
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: mansikka <3
132. Yö vai päivä?: yö. <33
133. Kakku vai piiras?: kumpikin <3
134. Hopea vai kulta?: Hopea ja kulta <3
135. Timantit vai helmet?: Timantit. <333
136. Auringonlasku vai -nousu?: nousu ja sit lasku. ;)

LEMPI-
137. Väri?: Sininen, ruskee, musta , pinkki... yms.
138. Ruoka?: kaikki käy. <33
139. Pikaruoka?: "Mennäänkö bruunolle syömään kulta??" :'DDD
140. Karkki?: kaikki <33
141. Juoma?: muumilimppa.
142. Jäätelö?: mansikka, nougat.. :D <3
143. Urheilu?: mopoilu. :D ;D :'DDDD
144. Eläin?: koilat ja kissit. <3
145. Musiikkityyli?: kaikki menee. <3
146. Radiokanava?: NRJ
147. Laulu?: monia.
148. Bändi/artisti?: Monia..
149. Numero?: 9
152. Kuukausi?: Kesä, heinä, elo, syys, loka, marras, joulu, tammi, helmi, maalis, huhti. :D
153. TV-ohjelma?: onhan noit. :P
154. Kauppa?: en tiijä.
155. Tuoksu?: Kulta <333
156. Opettaja?: Anne?
157. Peli?: Need for speed.. :D xD ainut jota ees jotenkin osaan. :D xD
158. Sana?: -kultaaaah?? :o

OLETKO KOSKAAN...
159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: jooh.
160. Polttanut?: jooh. :/
161. Juonut alkoholia?: jooh.
162. Joutunut petetyksi?: montakin kertaa.
163. Rikkonut lakia?: kaij..
164. Juossut poliiseja pakoon?: jooh.
165. Varastanut jotakin?: en?? :o :D xD
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: joskus.. kapulassa. :D
168. Huijannut vanhaa miestä?: aij että oonko?? :o :D
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: kaij .. :D

MILLOIN VIIMEKSI...
170. Halasit kaveriasi?: kultaa <33 eilen <33
171. Autoit kaverisi pulasta?: en muista.
172. Kaverisi auttoi sinut pulakolme päivää sitten. :D
174. Joit kahvia?: aamulla.
175. Sait tekstiviestin?: eilen aamulla.
176. Kirjoitit kirjeen?: jokus..
177. Kirjoitit kutsukortteja?: kaks vuotta sitten.
178. Soitit kaverillesi?: eilen.
179. Joku kehui sinua kauniiksi?: enmuista.
181. Poltit tupakkaa?: äsken.
182. Imuroit?: kolme päivää sitten.
183. Nauroit kunnolla?: äsken. :D
184. Muutit?: kolme vuotta sitten.
185. Söit suklaata?: eilen.
186. Hiihdit?: siit on neljä vuotta aikaa.. :D
187. Kävit lenkillä?: en muista.
188. Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: ? en muista. :P
189. Itkit?: jokus maanaina. :D
190. Joko riittää?: joohh. :D

jEEE. :SPerjantai 29.09.2006 02:37

vittu vaan oli synttärit. :S:S:S:S:S maailman paskimmat oikeesti. :| itkin ja muuta mukavaa. :| ja sama meno jatkuu. :| mie haluun oikeesti oman rauhan. <3 tää on niin perseestä. :| vihaan mutsii vihaan "isää" :| vihaan aika monta ihmistä tällä hetkellä. :| vaihaan kouluu. :| <---- Murrosikä tulossa takas??? :O :o :/

Arrgghh.. :| :<

Itkettää just nyttenkin. :| Alright/ Scooter soi just ja tulloo kaikkee paskaa mieleen talvesta. :| :| :| :|

Mie tahtoo hermolomalle. :| Kullan kaa jonnekin. <333.


Joo... vittu vaan mie meen nukkuu. :| :| ettei pää vaan mee enemmän sekasin. :| :| :|