IRC-Galleria

kazu

kazu

is crazy enough not to worry 'bout tomorrow

[Ei aihetta]Perjantai 26.10.2007 15:42

Mene suomenkielisen Wikipedian etusivulle ja vastaa kysymyksiin klikkaamalla vasemmassa valikossa olevaa "satunnainen artikkeli" -kohtaa.

01. Mitä pelkäät?
PERTSA JA KILU KIPPAREINA -KIRJAA. ILMESTYI VUONNA 1955. HYVIN PELOTTAVA, EN OLE LUKENUT KOSKAAN LOPPUUN.

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
KÄYTTÖASTEEN. TARKOITTAA SITÄ TUOTANTOKYVYN KAPASITEETIN OSAA, MIKÄ TEHTAALLA KULLOINKIN ON KÄYTÖSSÄÄN. ALL I NEED<3

03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
KRISTIINANKAUPUNGIN. SIELLÄ 57% ASUKKAISTA PUHUU RUOTSIA. OLEN AINA HALUNNUT OMAN KAUPUNGIN, MUUTTAISIN TOSIN KAUPUNGIN NIMEN KATYAKAUPUNGIKSI.

04. Mitä palvot?
VARTIOVUOREN TÄHTITORNIA. SE SIJAITSEE TURUN KESKUSTASSA JA SE RAKENNETTIIN VUONNA 1819. SE ON NIIN ISO, ETTÄ HENKI SALPAUTUU. SEINÄNI OVAT TÄYNNÄ TÄHTITORNIN KUVIA.


05. Salainen fetissisi?
IQUIQUE, SE ON KAUPUNKI CHILESSÄ, TYYNEN VALTAMEREN RANNIKOLLE. HALUAISIN TEHDÄ SIELLÄ KAIKENLAISTA!

06. Mistä näet unta ensi yönä?
PENANGISTA, SE ON MALESIAN OSAVALTIO. SIELLÄ KASVAA PALJON BETELPÄHKINÄÄ<3 UNELMIENI PAIKKA<3

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
PIERREN. SE ON YHDYSVALLOISSA ETELÄ-DAKOTAN PÄÄKAUPUNKI. SIELLÄ ASUU VAIN 13 876 IHMISTÄ. HALUAN OMISTAA PALJON MAATA!

08. Mistä aiheesta kirjottaisit kirjan?
SUPER SCOPESTA. SE ON SUPER NINTENDON SINGON MUOTOINEN VALOPISTOOLI. SE ON NIIN HISTORIALLISESTI MERKITTÄVÄ ETTEI SIITÄ VOI OLLA KIRJOITTAMATTA KIRJAA!!

09. Mitä keräilet?
TALVIOLYMPIALAISIA 1948, NIITÄ TOSIN ON AIKA HARVALTI, KOSKA AIHE ON MELKO RAJATTU. AINAKIN MAHTUU MEEN PIHALLE!

10. Mihin paras muistosi liittyy?
LAUNEEN NEITOIHIN, SE ON KARI JUVAN PUNAGRANIITTIJALUSTALLA SEISOVA VEISTOS. TIETÄISITTE VAAN KUINKA PALJON MUISTOJA SIIHEN LIITTYY!

11. Turhin tietämäsi asia?
VILIKKALA, SEN NIMISIÄ KYLIÄ ON KOLME SUOMESSA. PERIN TURHAA, NE SAISI HÄVITTÄÄ.

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
RATSUMESTARISTA. SE ON RATSUVÄESSÄ KAPTEENIA VASTAAVA ARVO. VOI LUOJA, ETTÄ IHAILEN MIEHIÄ, JOTKA ON RATSUMESTAREITA<3

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
LUETTELO BELIZEN KAUPUNGEISTA. HALUAN NEKIN HALLINTAANI,

14. Mikä saa sinut aina nauramaan?
DIKTAATTORI-ELOKUVA, SE VALMISTUI VUONNA 1940 JA ON PARODIA ADOLF HITLERISTÄ. LUOJA MITEN REPEÄN AINA KUN KATSON SITÄ LEFFAA.

15. Entä itkemään?
INARI-NIMINEN KYLÄ. SE ON INARIN KUNNAN TAAJAMASSA, JOSSA ON VAIN 459 ASUKASTA! SE JOS MIKÄ ON SURULLISTA. MUREHDIN TUON KYLÄN KOHTALOA USEIN :(

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
PEDRO DE ESCOBAR, HÄN ON PORTUGALILAINEN RENESSANSSISÄVELTÄJÄ. ÄIJÄ ON TOSIN KUOLLUT, MUTTA VANNON HÄNEN SEISSEEN HUONEENI OVELLA!

17. Mitä sinulla on taskuissasi?
MAYUMI AOKI, HÄN ON ENTINEN JAPANILAINEN UIMARI. HÄN TOSIN HARAA VÄHÄN VASTAAN, MUTTA PIDÄN HÄNESTÄ KOVIN.

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
TAITOLUISTELU TALVIOLYMPIALAISISSA 1956.

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
JUHANI ALARANTA, HÄN ON SUOMALAINEN ENTINEN KANSANEDUSTAJA. ÄITINI OLI SUURI FANI JA PUHUI MINULLE USEASTI JUHANISTA.

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
DAVON, SUOMALAISEN RAP-ARTISTIN. OLEN NIIN KIINNI TUOSSA KAVERISSA.

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
CMOS-KENNO. SE ON DIGITAALIKAMEROISSA KÄYTETTÄVÄN VALOHERKÄN KENNON TYYPPI. PERIN HYÖDYLLINEN KAPISTUS.

22. Mitä rakastat eniten maailmassa?
KAARLE XV:TÄ, HÄN OLI RUOTSIN JA NORJAN KUNINGAS AIKOINAAN. AAAH, MITEN OMANLAISENI MIES<3

23. Mistä aiheesta tekisit kappaleen euroviisuihin?
BACHIANAS BRASILEIRASTA, SEKIN ON KAPPALE. SEN SÄVELSI BRASILIALAINEN HEITOR VILLA-LOBOS. INSPIROIVA KIPALE.

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
IMPIOUS HAVOCIN MONUMENTS OF SUFFERING -EP. MIELESTÄNI PARAS PAIKKA LEVYILLE ONKIN PARVEKE.

25. Mikä sinä todella olet?
VILLIT MARJASET. SE ON ANIMAATIOSARJA.

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.10.2007 03:47

21.10.07 00:46 <Katya-kun> gaypower!

[Ei aihetta]Lauantai 20.10.2007 16:14

Netti toimii omas konees!! HALLELUJA!!!

[Ei aihetta]Perjantai 19.10.2007 23:26

"Isä, älä ole vanhanaikainen. Elämme 1300-lukua!" -Prinssi Philip-


Oon TUSKISSANI. Ellen ole tehnyt sitä vielä jollekulle selväksi. Hammas revittiin irti ja nyt SATTUU. En saa ees syödä kiinteetä ruokaa! Nettikään ei tänään toiminu joten päädyin kattomaan jotain piirrettyjä..who knows..

Huomenna taas lisää kärsimystä<3

psst. ampukaa mut pliis ni pääsen tuskista

[Ei aihetta]Torstai 18.10.2007 15:25

"Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Laulujen järjestyksellä, genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa."

1. Savage Garden - Carry On Dancing
2. Entwine - Carry On Dancing (Savage Garden cover)
3. Darren Hayes - Crush (1980 me)
4. Darren Hayes - Spin
5. Matchbox Twenty - How Far We've Come
6. Poets of the Fall - Everything Fades
7. Takida - Curly Sue

Niki vaihtui ^^'Maanantai 15.10.2007 20:36

Tänään American history -tunnilla tehtiin sit ryhmätyötä ja Gordon kirjotti nimet taululle. Mun ryhmässä komeili Katya, Jooni ja Joonas :'DDDDD Joonas oli siis ainoa oikeenkirjotettu siel :D

Ja noi pahuksen lisämerkit >.< miks Katyan piti olla jo käytössä!

[Ei aihetta]Perjantai 12.10.2007 23:06

JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki: Tokio Hotel - Ready set go

Herääminen: a-ha - Forever not yours

Rakastuminen: Sielun veljet - Unelmien virtuoosi

Taistelu: Nickelback - Someone That You're With

Riitaantuminen: As I Lay Dying - Reinvention

Sovinto: Madsen - Immer Mehr

Salainen rakkaus: Daniel Lindström - My Love Won't Let You Down

Elämä on okei: Russell - Carnival of Rust (fun version) [:'DDDDDDDD]

Pettymys: Di-rect - Inside My Head

Ajaminen: Tokio Hotel - Monsoon

Muistot: Aliba Vs Rockefeller - Sexual Healing

Iloinen tanssi: Dido - Here With Me

Unohtaminen: Entwine - Silence Is Killing Me

Pitkä yö yksin: Private Line - While God Saves I Destroy

Viimeinen taistelu: Metallica - The Frayed Ends of Sanity

Kuolemakohtaus: Sielun veljet - Lapset

Lopputekstit: Entwine - Safe in a Dream

[Ei aihetta]Torstai 11.10.2007 22:02

Oltiin eilen koulun kaa Tukholmassa. Puhuin pari päivää vaan ruotsia ja tänään aamulla huomasin ajattelevani ruotsiks!!! Auttakaa!!!

Rahaa meni tosi paljon Tukholmassa. Ostin 8 levyä, paidan, lippiksen, kaulahuivin(koska oli oihan pirun kylmä), kirjan ja tietty laivalta viinaa :DD

Lauantaina Krissen kans kuluttamaan nää viinat ;D

[Ei aihetta]Torstai 04.10.2007 22:10

Kirjotin kavereiden nimiä arabiaksi. Sain kumman idean vetää 'Mali' arabiaks ja sit vedinki monien. Vaikeutta lisäs se et arabiasta puuttuu mukavasti kirjaimia :D kuten P (birkkis x'DD), X (raksu!), E (Raakal xD) ja O (Ulli ja Marku).

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.10.2007 18:28

Lääkkeillä mennään! Antibioottikuuri ja särkylääkkeitä. Viisaudenhammas.

Parin viikon päästä poistetaan.