IRC-Galleria

kilhardfuckhead

kilhardfuckhead

Muokkaa tissejä

Mitä muistaa vol.2. Juhannusmemo.Keskiviikko 20.06.2007 03:47

Kaupat:

Alko suljetaan juhannusaattona yhdeltä. Pitkäripaisessa on kuitenkin yleensä melkoinen ruuhka, joten fiksu juhlija hankkii juomansa jo edellispäivänä. Näin ostoksille ehtii aattona vielä uudelleen.


Liikenne:

Julkisessa liikenteessä juhannus näkyy lähinnä siten, ettei mikään vittu liiku mihinkään. Jos joku liikkuu, niin se on täynnä kännisiä isiä, rumia äitejä ja häpeäänsä syystäkin itkeviä lapsia. Ainoastaan joku vitun Pikajuna 816 Jyväskylästä Helsinkiin kulkee perjantaina pyhäaikataulujen mukaisesti.

Omalla autolla tien päälle kannattaa lähteä hyvissä ajoin, mielellään viimeistään vappuna. Mikäli mahdollista, kannattaa valita kiertotie esimerkiksi ruotsin kautta. Muista myös, että kunnon känni tekee hitaastikin liikkuvasta vitun perkeleen autojonosta oikeastaan ihan mukavan paikan. Vesiteitse liikkuessa huomaavainen veneilijä kääntää naamallaan kelluvat kanssaveneilijät selälleen.


Naapurit:

Vituttaa minua niin paljon, että niin paljon viinaa ei pysty juomaan että se siitä helpottaisi. Voi saatanan Makkoset ja niiden kersat ja vittu serkut. Vedän persekännit ja tuikkaan niiden mökin palamaan.


Poliisi:

Pilaa varmaan tämänkin juhannuksen viimeistään sitten, kun naapurin mulkun mökki palaa.


Luonto:

Kannattaa muistaa vetäytymispaikkana poliisin ilmaantuessa paikalle. Mikäli liikkeellä ollaan alasti tai pelkissä alusvaatteissa on hyvä muistaa, että kuiva kangasmetsä pistelee juostessa ihan vitusti. Onkin hyvä mieluummin suunnata saniaisia ja suota kohti.


Etsintäpartiot:

Tuskin koskaan katsovat korkealle puihin. Vaikka useimmat palvelut ovat suljettuina pyhien ajan, jatkavat etsintäpartiot naaraamista suossa läpi koko juhannusviikonlopun.


Paluuliikenne:

Pitkissä autojonoissa on ihan vitun vaikea liftata. Metsästä ei myöskään kannata tölvätä moottoritien kupeeseen kyytiä hankkimaan. Liftaamista myös helpottaa, mikäli saa jostain hankittua vaatteita ylleen.

Kannattaa myös muistaa tarkistaa suurimpien tietöiden paikat ja mahdolliset paluumatkaa nopeuttavat kiertotiet, esim. Ruotsin kautta. Tämä tieto löytyy esimerkiksi tielaitoksen sivuilta.


Sunnuntai:

Sunnuntaina kaupat ovat auki normaalisti. Myös julkinen liikenne kulkee normaalien sunnuntaiaikataulujen mukaisesti. Alkot avataan vasta maanantaina.

Graduation!Torstai 24.05.2007 17:52

Nyt olis sitte yks työtön lisää :D

OSTAKAA PAITOJA SAATANA!Torstai 12.04.2007 03:05

http://www.moshpatrol.spreadshirt.net/ siinä on pistetty nyt poika maailmalle ja moshit kiertää.

Jeah..Tiistai 13.02.2007 03:11

Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen sanoilla/nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan. Tässä on niin paljon mietittävää että voin hyvin laittaa vahingon kiertämään.

1. Sukupuoli?
2. Mikä on suurin unelmasi?
3. Mitä inhoat?
4. Millanen fiilis sinulla on nyt?
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
6. Mistä asioista pidät?
7. Minne haluaisit matkustaa?
8. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi?
1. Minor Threat - Good Guys (Don't Wear White)
2. Smashing Pumpkins - Real Love
3. Terror - Always The Hard Way
4. Gorilla Biscuits - Start Today
5. Comeback Kid - Step Ahead
6. JR Ewing - Fucking & Champagne
7. Dead Kennedys - Holiday In Cambodia
8. The Heartburns - Without You Life Is Hell
_______________________

halfwit, FuX0ri, LoBeDoGG, Diikka
Nyt kaikki perseet ylös penkistä ja kuuntelemaan punkkia ja hardcoree salakapakkaan. http://img232.imageshack.us/img232/149/flyervo9.jpg

See you in pit.

[Ei aihetta]Tiistai 02.01.2007 04:47

Rakas päiväkirja.

Minua panettaa aivan helvetisti..

[Ei aihetta]Torstai 28.12.2006 08:46

Kuumetta, heikottaa, oksettaa, vituttaa, eikä unikaan tuu..

[Ei aihetta]Perjantai 08.12.2006 06:22

Kun taas joku historian unohtanut ompelee hakaristin hihaan, niin pitäisikö tuntea sääliä
vai puhdasta vihaa? Bonareita, puolueita, klaaneja samaa paskaa eri nimellä. Kun ne kusipäät yrittää vaaleja minä äänestän kivellä.

[Ei aihetta]Maanantai 23.10.2006 16:57

JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki: The Sounds - Song With A Mission

Herääminen: Abduktio - Musta Surma (:DD)

Rakastuminen: Marky Ramone - What If

Taistelu: The Go! Team - The Power Is On

Riitaantuminen: The Heartburns - Antisocial

Sovinto: Abduktio - Tuli Kulje Kanssani

Salainen rakkaus: Lama - Ainoa Lajissaan

Elämä on okei: Cass Mccombs - Sacred Heart

Pettymys: Adam & The Ants - Deutscher Girls

Ajaminen: Refused - Rather Be Dead

Muistot: New Order - Age Of Consent

Iloinen tanssi: Televisions - Marquee Moon

Unohtaminen: No Shame - Hoax

Pitkä yö yksin: Damn Seagulls - Helsinki Runaway

Viimeinen taistelu: Time Again - Black Night

Kuolemakohtaus: Ramallah - If I Die Today (perfect match :D)

Lopputekstit: I Walk The Line - Ghost On a Tightrope

Sellasta..

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat viisi henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

*The Only Ones - Another Girl, Another Planet
*Abduktio - Roskapuhetta
*The Smiths - Bigmouth Strikes Again
*Raised Fist - Go Away
*I Walk The Line - Purity
*Endstand - Empty Promises
*Stiff Little Fingers - Suspect Device