IRC-Galleria

Olen 54% suomalainenTiistai 23.03.2010 17:26

[1] Molemmat vanhempasi ovat suomalaisia.
[2] Olet syntynyt Suomessa.
[ ] Sukunimesi päättyy -nen tai -la/-lä.
[4] Tunnet vähintään viisi ihmistä, joiden nimi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Sinun nimesi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Olet alkoholisti.
[5] Olet (ollut) masentunut tai tunnet vähintään viisi ihmistä, jotka ovat (olleet) masentuneita.
[ ] On suuri mediatapahtuma, kun joku ulkomaalainen B-julkkis mainitsee kotimaasi.
[ ] Sinulle "rusketus" tarkoittaa sitä, että erottuu lumihangesta.
[ ] Olet äärettömän kiinnostunut ulkomaalaisten ajatuksista kotimaastasi.
[ ] Pidät hernekeitosta ja tiedät, mihin viikonpäivään ja jälkiruokaan se kuuluu yhdistää.
[6] Rakastat suklaata ja/tai salmiakkia.
[7] Rakastat ruisleipää.
[8] Olet ostanut nakkikioskilta makkaraperunat.
[ ] Olet tapellut nakkikioskin jonossa.
[9] Juot kahvia useamman kupin päivittäin.
[10] Syöt perunaa melkein joka päivä.
[ ] Itsenäisyyspäivää kuuluu viettää sytyttämällä kaksi kynttilää ja katsomalla, kuinka presidentti kättelee julkkiksia kaksi tuntia.
[ ] Muistelet vieläkin vuoden 1995 jääkiekkomaailmanmestaruutta.
[ ] Muistelet vieläkin, kuinka Aino Acktén lausuma "aja hiljaa sillalla" valittiin kauneimmaksi lauseeksi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
[ ] Sauvakävelet.
[ ] Kuuntelet raskasta musiikkia.
[ ] Seuraat formula 1:tä ja/tai mäkihyppyä.
[ ] Marjastat ja/tai sienestät.
[ ] Sinulla tai perheelläsi on kesämökki.
[11] Juhlit juhannusta.
[ ] Saunot säännöllisesti.
[ ] Halaaminen on mielestäsi rakastavaisten puuhaa.
[12] Puhut ulkomaalaiselle väkisin englantia, vaikka tiedät tämän ymmärtävän suomea. Toisaalta puhut ulkomaalaiselle suomea, vaikka tiedät, ettei tämä ymmärrä.
[ ] Sinusta suurin osa lauluista, jotka eivät ole mollissa ovat huonoja.
[12] Sinulla on jotain Marimekon valmistamaa.
[13] Sinulla on jokin tuote, jossa on Marimekon Unikko-kuosi.
[14] Sinulla on Iittalan/Arabian/Hackmanin astioita/keittiötarvikkeita.
[15] Luet Aku Ankka -lehteä.
[16] Rakastat Muumeja.
[17] Tasavallan presidentistä puhuttaessa puhutaan "siitä,"
[ ] lemmikkimarsusta puhuttaessa puhutaan "hänestä."
[18] Sinusta järvet eivät ole eksoottisia.
[19] Tiedät, että aamulla ei kuulu puhua.
[ ] Odotat että vihreä valo vaihtuu, vaikka kadulla ei olisi yhtään autoa.
[20] Sinusta on ihan tavallista, ettet kävelyllä törmää yhteenkään ihmiseen.
[21] Sisällä on liian kylmä, jollei ole vähintään 20°C.
[ ] Ulkona 20°C on liian kuuma.
[22] Alle 65°C sauna on kylmä.
[23] Ulkona voi olla ilman pipoa pakkasella.
[24] Tiedät ainakin viisi eri tyyppistä lunta tarkoittavaa sanaa.
[ ] Jos muukalainen hymyilee sinulle, oletat hänen olevan humalassa tai ulkomaalainen.
[ ] Sinulle "eurooppalainen" tarkoittaa ihmistä, joka on Länsi-Euroopasta, muttei Pohjoismaista.
[25] Hiljaisuudet keskustelun lomassa kuuluvat asiaan, eivätkä häiritse sinua yhtään.
[26] Pyydät anteeksi, jos olet minuutinkin myöhässä.
[27] Ymmärrät, että "m" tarkoittaa "kyllä," "nngg" tarkoittaa "ei" ja "mnt" tarkoittaa "huomenta."
Kokonaistulos: 19
Kerro kokonaistulos kahdella, niin saat suomalaisuusprosenttisi.
Otsikoi muistiinpano "Olen ?% suomalainen''
Olen 54% suomalainen

KESÄ 2010 !Lauantai 20.03.2010 01:54

KUMPI ?
Vadelma vai mansikka? - mansikka
Jäätelö vai karkki? - jäätelö!
Järvi, meri vai uima-allas? - kaikki !
Limsa vai mehu? - limsa
Uudet vai vanhat perunat? - uudet :p
Shortsit vai minihame? - minihame
Toppi vai t-paita? - toppi
Kesäkuu vai heinäkuu? - kummakki
Rusketusrajat vai ei? - joo
20°C vai 30°C? - 30°C !
Varjossa vai auringossa? - auringossaaa!
1. Mitä odotat kesältä 2010 ja miksi?
- saa ottaa rennosti
2. Aiotko olla töissä?
- kahtoo jos saa töitä
3. Mikä on parasta kesässä?
- aurinko! lämmintä! ei koulua!
4. Mikä on huonointa kesässä?
- ötökät!
5. Kerro jokin kesälomasuunnitelmasi.
- ei viel mitään mut kyl sen sit myöhemmin näkee :p
6. Kerro, millainen olisi unelmakesäsi.
- et on tosi lämmin!
7. Kerro toiveesi kesän keskilämpötilasta?
- kuha on lämmin!
Rasti ruutuun
[x] Kesä vai [ ] talvi
[ ] Pehmis vai [x] tötterö
[x] Hame vai [ ] farkkushortsit
[x] Laukku vai [ ] reppu
[x] Bikinit vai [ ] uimapuku [x] vaatteet
[ ] Mökkikesä vai [x] kaupunkikesä
[ ] Sirkus vai [x] tivoli
[ ] Suomen kesä vai [x] etelän kesä
[ ] Auringonnousu vai [x] auringonlasku
Paras tapa viettää kesää?
[ ] yksin
[ ] porukoiden kanssa
[x] kavereiden kanssa
[ ] sukulaisten kanssa
[ ] outojen, uusien ihmisten kanssa
Miten aiot hankkia rusketuksesi?
[x] olemalla auringossa ns. aito rusketus
[ ] käymällä solariumissa
[ ] purkkirusketus
[ ] ruiskurusketus
[ ] en halua ruskettua
Sinut vietäisiin autiolle saarelle viettämään kesää.
Mitkä viisi tavaraa valitsisit mukaan?
[x] aurinkorasva
[x] aurinkolasit
[ ] sandaalit
[x] pyyhe
[ ] riippumatto
[x] kamera
[x] bikinit
[ ] uimarengas
[ ] tee-se-itse-mehujäätelönvalmistuspakkaus

[Ei aihetta]Tiistai 09.03.2010 02:09

jaa haapajärvellä kovat pileet :D:D
ASKEL YKSI:
– Nimi: kirsi
– Syntymäaika: 13.4
– Lempinimi: kipa
– Silmien väri: ruskeat
– Hiusten väri: ruskeat
– Horoskooppimerkki: oinas
ASKEL KAKSI:
– Kengät, joita pidit tänään jalassasi: adidakset
– Pelkosi: no jaa
– Täydellinen pizza: hmm kinkku tonnikala ananas :p
– Asia, jonka haluaisit saavuttaa?: hyvän työn
ASKEL KOLME:
– Paras fyysinen ominaisuutesi?: emt
– Muisto, jota kaipaat eniten?: hmm viime kesä :)
ASKEL NELJÄ
Tämä vai tuo...
– Pepsi vai Cokis?: cocacolaa
– McDonald's vai Hesburger?: mäkki
– Lipton Ice Tea vai Nestea?: nestea
– Suklaa vai vanilja?: suklaa
– Cappuccino vai toffee?: toffee
ASKEL VIISI:
– Kiroiletko?: joo
– Laulatko?: joo
– Tanssitko?: jooooo
– Käytkö suihkussa päivittäin?: jeps
– Onko sinulla ihastusta?: onon :)
– Uskotko meneväsi yliopistoon?: e
– Haluatko mennä naimisiin?: haluan :)
– Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: joskus
– Luuletko olevasi viehättävä?: e?:D
– Oletko terveysintoilija?: en
– Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: jotenki
ASKEL KUUSI:
Oletko viimeisen kuukauden aikana..
– Käynyt shoppailemassa ostoskeskuksessa: en
– Syönyt kokonaista suklaarasiaa: juu
– Syönyt sushia: e
– Esiintynyt lavalla: en
– Luistellut: joo
– Leiponut keksejä: en
– Avantouinut: en
– Varastanut mitään: en
ASKEL SEITSEMÄN:
Oletko koskaan..
– Pelannut peliä, joka on vaatinut vaatteiden vähentämistä: en
– Tullut hakatuksi: en
ASKEL KAHDEKSAN:
– Ikä, jolloin toivot pääseväsi naimisiin?: se nyt tapahtuu sitte ku tapahtuu
– Lasten lukumäärä?: 2
– Kuvaile unelmiesi häät?: lämmin ilma jossaki rannalla. :)
ASKEL YHDEKSÄN:
Seurustelukumppanissa...
– Paras silmien väri?: ei väliä. :o
– Paras hiusten väri?: ^
– Lyhyt vai pitkä tukka?: semmone normaali
– Pituus?: kuhan mua pitempi
ASKEL KYMMENEN:
– Kuinka monen ihmisen käsiin luottaisi elämäsi?: 2
– Kuinka monta CD-levyä omistat?: en montaa
– Kuinka monta tatuointia sinulla on?: ei yhtää
– Kuinka monta lävistystä sinulla on?: korvissa
MENNEISYYSOSIO:
– Oletko oksentanut julkisella paikalla?: olen
– Mitä on mielessäsi juuri nyt?: vitutus
TULEVAISUUSOSIO:
– Millaisen asunnon haluaisit?: omakoti talon
– Mikä haluat olla ammatiltasi?: lähihoitaja
– Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?: ei voi tietää
YLEISPÄTEVÄOSIO:
– Pidätkö karkkikaulakoruista?: en
– Milloin viimeksi kaaduit tai törmäsit johonkin?: emt
– Mitä olet syönyt viimeksi?: hmm ruokaa
– Suosikkilimukkasi?: emt
– Oletko koskaan muuttanut?: joo
– Oletko koskaan voittanut mitään yli 50 euron arvosta?: en
– Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä?: en kyl
– Jos kuuntelet, niin mitä?: -
– Kuinka pitkä aika syntymäpäivääsi?: n. 1kk
– Milloin olet ollut kaikista surullisimmillasi elämäsi aikana?: en tiiä
– Kuinka paljon kello on?: 20:31
– Oletko koskaan kuullut sinusta tehtyä laulua?: e
– Jotain, mitä haluaisit tapahtuvat vuonna 2010?: en tiiä

[Ei aihetta]Torstai 04.03.2010 23:06

pläääh. ihan sekava olo!:s

[Ei aihetta]Maanantai 01.03.2010 23:36

»BOYS
- Onko joku poika ihastunut sinuun tällä hetkellä? - on :)
- Seurusteletko juuri nyt ? - juu
- Haluaisitko ? - jepjep
- Onko pojat ihania? - niko on <;
- Oletko ihastunut ? - juu
- Kaipaatko häntä ? - no en nyt tällä hetkellä
- Edes vähän ? - no vähäse :)
- Voisitko himoita ystäväsi poikaystävää ? - en
» GIRLS
- Paras naispuolinen ystäväsi ? - hmm leena, emmi , miia ?:D
- Tykkäätkö pitää tyttökavereidesi kanssa leffailtoja ? - juu :)
- Voisitko seurustella tytön kanssa ? - en mä
- Oletko käynyt ystäväsi kanssa jossain hemmottelussa (kynsihoito, hieronta yms) ? - en
- Onko sinulla joskus ollu 'cat fight' ystäväsi kanssa ? - joo-o :D
- Riiteletkö usein kavereidesi kanssa ? - en
» LOVE
- Haluaisitko nyt halata jotain tietty ihmistä ? - j
- Milloin itkit viimeksi ? - on siitä jonku aikaa
- Mikä sinut saa yleensä itkemään ? - hmm henkinen kipu ?
- Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - nikoo :p
- Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu ? - oot ihana tykkään susta toooosi paljo :)
- Rakastaako sinua kukaan ? - ju
- Ikävöitkö ketään juuri nyt ? - vähäse
» WHOSE, WHO
- Kenen vieressä viimeksi nukuit ? - nikoo :)
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? - samin
- Kenen kanssa viimeksi nauroit ? - nikoo
- Ketä halasit viimeksi ? - nikoa
- Kuka sanoi viimeksi sinulle jotain kaunista ? - niko
- Kuka ystävistäsi asuu sinua lähimpänä ? - öööm sami asu ennen hmm varmaaan miia ?
» ARE YOU
- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu ? -juu
- Laulanut suihkussa ? - joo :D
- Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta ? - juu
- Ollut todella iloinen ? - joo

[Ei aihetta]Tiistai 23.02.2010 23:47

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän.

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.01.2010 03:42

MIESPUOLINEN HENKILÖ KUKA TULEE ENSIMÄISENÄ MIELEEN
:: Miksi sinulla tuli juuri hän mieleen? ~ku se tuosa vieresä lukkee nii söpösti aku ankkaa :p
:: Tunnetko hänet? ~ jjoo :o
:: Onko hän tärkeäkin sinulle? ~ on<3
:: Oletko kokenut hänen kanssaan paljon? ~ juu :)
:: Oletko nähnyt hänet viimisen viikon aikana? ~ joo
:: No oletkos kenties pussannut häntä? ~ joo
:: Oletko käynyt hänen luonaan ~ joo
:: Uskallatko itkeä hänen seurassaan? ~ juu
:: Oletko ylipäätään itkenyt hänet seurassaan? ~ juu
:: Voitko kertoa hänelle asioita joita et muille välttämättä kerro? - voin :)
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? ~ ei :D
:: Minä vuonna hän on syntynyt? ~ 1995
NAISPUOLINEN HENKILÖ JOKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
:: Rakastatko häntä? ~ kaverina :)
:: Oletko riidellyt hänen kanssaan ikinä? ~ juu
:: No oletkos kenties pussannut häntä? ~ joo
:: Entä halannut? ~ juu
:: Onko hän osa sydäntäsi? ~ njoo
:: Oletko käynyt hänen luonaan ~ oon
:: Miten hyvin tunnet henkilön? ~ aika hyvin :)
:: Voitko kertoa hänelle asioita joita muille välttämättä kerro? ~ joo
:: Oletko itkenyt hänet seurassaan? ~ joo
:: Onko hän tärkeäkin sinulle? ~ on
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? ~ on :/
:: Minä vuonna hän on syntynyt? ~ 1993
:: Missä tutustuitte? ~ koulussa :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.01.2010 23:55

MITÄ ON TULTU TEHTYÄ:
[x] Olen tunkenut sormet kurkkuun oksentaakseni
[ ] Olen huutanut joskus kännipäissään: "Mä oon niin leija!"
[ ] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[ ] ...ja nautin siitä syvästi
[x] Olen valehdellut äidille illanviettopaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, ja jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullen homoksi
[x] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle
[ ] ...ja mietin näin samasta henkilöstä edelleen
[ ] Olen liftannut
[ ] ...ja noussut epäilyttävän auton kyytiin
[x] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
[ ] Olen kokeillut huumetta neulalla
[ ] Olen jopa popsinut jotain huumetablettia!
[x] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ] Olen tilannut taksin ja maksanut sen sammumiskunnossa tai muuten kaatokännissä olevan kaverini rahoilla
[ ] Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys
[x] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja ihan omasta tahdostani, aiheuttaakseni pitkiä katseita, halveksuntaa vanhempien ihmisten keskuudessa tai vain osoittaakseni oman typeryyteni
[x] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[x] Olen kampannut vastaan tulevan kaverini
[x] tai tuntemattoman henkilön
[x] ...tai ainakin olen haaveillut siitä
VIIMEISEN VUODEN AIKANA:
[ ] Ollut festareilla
[ ] ...ja tietenkin kännännyt siellä
[ ] ...ja sattumoisin päässäni sattui olemaan kaljapackin kuoret!
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[x] ...ja nauranut itse selväpäisenä kuvauksilleni
[x] Satuttanut itseäni tahallani fyysisesti
[ ] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[x :DDD] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[x] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[x] Pussannut samaa sukupuolta edustavan kanssa
[ ] Opetellut ajamaan autoa
[ ] Ollut kolarissa
[ ]...ja saanut siitä joitakin vammoja
[x] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[x] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[ ] Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulani ympärille
[x] Ikävöinyt jotain
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[ ] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[x] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[x] ...ja jopa pitänyt sitä päälläni
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman @!#$ pelin aikana
[x] Haistattanut @!#$ kaupan myyjälle
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
[x] Viime kesää
[ ] Rippijuhliani
[x] Kuollutta sukulaistani
[x] Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni
[x] Jotain vaatekappaletta joka meni rikki
[x] Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
[ ] ..että joku välittää
[ ] Se että saa olla yksin ja omassa rauhassa
MINULLA ON/MINÄ OLEN:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa tai ei sitäkään
[x] Mesekeskusteluja auki
[x] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ja paljastava tissitoppi päälläni
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[ ] Ihana harrastus, jonka kanssa vietän lähes joka päivä aikaa
[x] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[x] ... ja hän on poika
[x] ...ei, vaan tyttö
[ ] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dietti kesken
[x] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[x] Noloja muistoja lapsuudesta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[x] Pyörtynyt
[x] Itkettänyt jonkun pojan vuoksi
[x] ...olisin voinut vaikka lyödä häntä turpaan!
[x] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreamme kotona
[ ] ...ei, vaan jättitrampoliini
[ ] suunnitelmia ensi viikonlopulle

[Ei aihetta]Torstai 07.01.2010 23:05

Jos luit tämän , lisää se blogiisi tai viikonloppusi menee päin persettä!

- Elokuva/sarja jonka aikana itkit? - emuist
- Itketkö ylipäätänsä helposti? - no jaa
- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - niko
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi ? - noku ne oli hyi yäh..
- Biisi jonka kuuntelit viimeksi? - milc inc - living a lie
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - tylsää
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - joo
- Nauratko enemmän kuin itket? - juu
- Oletko hiljainen? - en :D
- Onko sydämesi ikinä särkynyt? - eeei oikeestaa
- Onko sinulla yhtään korua nyt, jos niin millainen? - eeip
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - ju
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeksi suutelit? - juu :)
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - juu:)
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - eei
- Odotatko enemmän joulua vai kesää? - kesä<3
- Seurusteletko? - juu
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - eei
- Pidätkö leijonakuningas-leffasta? - ihana<3
- Onko huoneesi seinillä tauluja? Millaisia? - joo
- Entäpä julisteita? - onon
- Pidätkö enemmän kissoista vai koirista? -kummakki
- Söisitkö mieluiten Fazerin,Pandan vai Haribon karkkeja?- fazer
- Osaatko tehdä ruokaa? - juu
- Toivoisitko että tulisi jo lunta? - ee
- Mihin haluaisit matkustaa? - jonnekki lämpimään
- Jos sinulla olisi bändi, mikä olisi tehtäväsi siinä? - öö mää varmaan laulasin ?
- Osaatko katsoa kieroon? - ju
- Voisitko mennä kännissä kouluun? - eikits
- Montako tyyppiä sinulla on kiikarissa? - yyks :)
OLETKO
Laulanut suihkussa? - ju
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - ju
Ollut todella iloinen? - juu
KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - nikon
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - hmm äiti ?
Kanssa viimeksi nauroit? - nikon ja sampan
RAKKAUS
Milloin itkit viimeksi? - joku päivä sit
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - suru
Rakastaako sinua kukaan? - eiköhän :)
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - juu
TAVAT/RANDOM
Kiroiletko? - liian paljo ;(
Kokkaatko omat ruokasi? - aika usiasti
Omistatko koiran? - e
Käytätkö rahasi viisaasti? - een :D
Pidätkö uimisesta? - juu
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystäville? - joo tai dataan
NYKYHETKI
Millälailla hiuksesi on? - auki
Kuka ihminen on sinua lähmipänä tällä hetkellä ? - ei kukaa
Oletko onnellinen? - joo
Surullinen? - en
Masentunut? - en
Tylsistynyt? - joo
Missä kännykkäsi on? - tosa ees
Katso taaksesi, mitä näet? - kaapit
URHEILU
Harrastatko mitään urheilulajia? - e
Oletko jossain lajissa erityisen hyvä? - e
Haluatko tulla kuuluisaksi suosikkilajissasi? - e