IRC-Galleria

kirsikkii

kirsikkii

Jesus Ssaattana!

[Ei aihetta]Torstai 02.10.2008 23:55

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja kopioi tämä edelleen omaan päiväkirjaasi, jos olet sitä mieltä, että homofobia on väärin!


Against Discrimination

[Ei aihetta]Torstai 02.10.2008 22:10

no se sopii mulle kuule beijbee! hanat kiinni hanhi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 15:45

†u†us†u, ihªs†u, rªkªs†u, o†a,
pe†ä, jä†ä
rªkkªus on ªinª †ä†ä. <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 15:01

Joka päivä ku herään, tsekkaan peilistä
tätä uutta päivää, uutta eilistä
haha
kelaan kuinka noustaa täs pelist
boustaa tät settii
uudestaa heti
ku peli alkaa ni heti tarkkaa
mä mietin hetken ja kenet valkkaa
tuu messii pelii mä tarvitsen sut
ei fressii pelii mä valitsen sut
joo mennää yhdessä joukko kaipaa
hei mennää ryhmässä naisii vaivaa
nyt korjataan nyt se uuden kerra
mä soitan kerra ja tsekkaa bellat
whou täst se lähtee ja geimit alkaa
mun bellat huutaa ja kroppa vatkaa
tätät päivää ei pysty pilaa ei mikää
mä fiilaan sitä ku kivaa pitää

kertosäe2:
kertosäe:
whou beibe
whouu peli jatkuu
on pakko liikkuu meiän on pakko liikkuu
hei beibe
whouu alust asti me mennää beibe mennää meille mennää...
(2x)

pelis oon hyvä
enhän loukkaa ketää
vaik pelisilmällä
saaks moukka pesää hei
tyttö ketää rupee droppaa pisteit
en syytä ketää heitän noppaa misseist
ei tää lopukoskaa jos musta riippuu
sit fiilist tost vaik kesä hiipuu ei kesä hiivu se o tääl tänää
meil o päällä sälää teil ei oo sitäkää
mulle passaa ku bellat pelaa ja kyl mulle maitaa
ku kerra kelaa et saanko hetken vai pari hetkee
ku ollaan kahden nii haalin helmee tää on tälläst meillä
terve tuloo laivaan ny ootte messis väli maan ja taivaan
peli jatkuu beibe eitää oo loppu viel
kerra(?)

kertosäe2

nyt on pakko liikkuu sun on pakko liikku jeah
nyt o pakko liikkuu tää on peli


<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 00:58

Olet naru minun kaulassa
Olet terä minun ranteella
;)

<3Tiistai 30.09.2008 17:08

YSTÄVÄSI

valitse yksi ystäväsi ja kirjoita hänen nimensä tähän: Jenny

YLEISTÄ:
ikä : 14
toinen nimi: julia
siskoja tai veljiä? : on, jonttu, jarno, marjo ja marja
asumus : jäätävän suuri talo. pari talo niitten omistukses ;p
laiha vai läski : jäätävä l. laiha<3

SUHTEET:
seurusteleeko hän ? : noup
rakastumisten lukumäärä? : voi pojat :D
paras ystävä ? : kyllä<3
onko hänen vanhempansa eronneet? : on..

ELÄMÄÄ:
harrastukset : mammuttelu<3
onko hän hyvä harrastuksissaan : paras mahdollinen<3
mitä hän haluaisi harrastaa : ei vissiin mitää :D
kuvaile hänen huonettaan : pälli<3
onko hän onnellinen : on tietääkseni =)

ULKONÄKÖ:
hiukset : sellaset lyhyet..
onko hän kaunis/komea : kaunein<3
pituus ja paino : pituus palttiarallaa 165cm ja paino joku 50 kg tai vähemmän
onko hän pinnallinen : ei
parasta hänen ulkonäössään : kaikki<3
arvosteleeko hän vastakkaista sukupuolta ulkonäön perusteella : ei oikeestaan..
onko hän kateellinen sinulle jostakin ruumiinosasta : perseestä kuulemma :D EI PIDÄ PAIKKAANSA!

SINÄ JA HÄN:
näettekö usein : melki joka päivä<3
monestikko päivässä soitat hänelle : yleensä aikanki kerran ;D
mitä teette : mammutellaan, puhutaan paskaa, katsellaan tähtiä =)<3
vietättekö paljon aikaa yhdessä : kyllä =)
oletko ikinä ollut hänellä yötä : olenhan minä =)
voitko kertoa hänelle kaiken : kyllä =)
rakastatko häntä : enemmän kun mitään muuta<33

<3
sä oot mun oma pikku kuukeli<3

SÄ OOT MUN OMA PIKKU KUUKELI <3Tiistai 30.09.2008 02:03

voi pojat mikä reissu! =DMaanantai 29.09.2008 22:42

meinasin kuolla ku ajettiin kaks pääl manalla jamolle!=D
oot ihan simpanssi!<3

<3Maanantai 29.09.2008 00:33

Ootsä ihan kiva mut en todellakaan rakasta
Sitkun en enää jaksa lisää kortteja saa pakasta
Mä oon talonmies siks ei portteja vaan lakasta
Mut saan sut kiintyy lisää aina olemalla kamala
Olemalla kavala siitä potematta darraakaan
Sotkemalla asiat siitä olematta paskana
Helppo päästää irti jos on onnen kanssa hatara
Jos on nopeet jalat alla ja polkemalla satamaan
Vaikka sanot et oon komea ja mahtava
Oot korvikkeena paska ja komennat mut kasvamaan
Ehkä aikanaan ostettava barbara
Jos et tajuu ettei tää oo todellakaan vakavaa
On korkee aika valita jos en anna halata
Haluutko tätä juttuu jos ei ongelmaa vaan ratkasta
Kun sä tarviit läheisyyt oon possen kans kaatamas
Tajuu ettet musta oo saamas todellakaan rakasta

kertosäe:
Mä en suhteit samaan aikaan monen kanssa harrasta
Siks saatat elää rauhas ikin kokematta parasta
Koskematta parasta olematta parhaankaa
Mut vaik on suhteit ei oo aina olemassa rakasta
(2x)

My relationships are down to two
I've got my love for my music and my love for you
But you're drifting away and I cant drop my anchor
Speed ten knots steady but my loves been tampered
Now I'm going from port to port to find light for my candel
Your a perfect example of love but couldn't handle
I'm sailing of shore lost in bermudas triangle
I need candels to summon you back but how common is that
It's like landlord chargeing you jack
Its not my fans whole baby that I'm loveing them back
But we planned this wrong it's still stunning and sad
That's why you didn't last long now were lovers in black
This is my last song cause I seem to stumble on tracks
I'm still thinking of you till I crumbel on crack
All I really wanna know is you lovin' me back
If you feel this track then holla! back where you at girl

kertosäe (2x)

Seuraavat 16 tahtia omistan sulle kulta pieni
Kiitos kaikest et oot olemassa ja munkaa
Ilman sua nainen mun ois todella vaikeet jaksaa
Ilman sua nainen kaikki ois monellailla raskaampaa
Oot mulle tärkein sä teet mut onnelliseks
Rakastan sua päivä toisensa jälkeen vaan kovemmin
En pysty kuvitteleen elämää ilman sua ees enää
Sä oot vikana mieles illal ja ekana ku mä herään
Ilman sua nainen mä oisin pelkkä varjo vaan
Oon ilmassu jo kaiken on silti pakko sanoa
Kiitos et oot suvaitsevainenja tajuut et vaikka kirjotan lainej jalkovälist ja väkivallast en tarkota sitä
Ne on vaan läppiä hah se on vaan räppiä
Jos et tiiä ni oot ainoo tyttö josta välitän
Mä en häpee kertoo mitä tunnen
Todistakoon vaikka koko maailma sitä ku teen sulle ballaadin mu kulta

kertosäe (2x)

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.09.2008 21:40

Tyttö meni ulos ja näki pojan.
Poika juoksi pakoon.
Seuraavana päivänä tyttö näki taas saman pojan.
Poika ei enää juossut pakoon, käveli vain.
Kolmantena päivänä tyttö näki taas saman pojan.
Poika seisoi ja tuijotti tyttöä.
Neljäntenä päivänä poika kohotti kättään tytölle.
Tyttö tunsi olevansa ihastunut.
Viidentenä päivänä poika ilmestyi taas ulos.
Hän teki käsillään sydämen.
Tyttö punastui.
Kuudentena päivänä tyttö näki taas pojan.
Pojan paidassa luki: "I LOVE U"
Seitsemäntenä päivänä tyttö ajatteli uskaltaa sanoa pojalle jotain.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt, sillä kun poika oli ylittämässä tietä ja tulossa tytön luokse,
auto ajoi hänen ylitseen.
Poika kuoli.

Kopioi tämä omaan päiväkirjaasi, niin ihastuksesi lähestyy sinua viikon sisällä.
Jos et, sinulle käy kuin tarinan tytölle ja paha onni vainoaa sinua ikuisesti.