IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

- Vanhemmat »

EilenTiistai 13.06.2006 16:25

Eilen oli estetunti Leijonal. Juulia lähti mukaan ottamaan kuvia ja tällee näin hillumaan. Pistettiin Lion kuntoon ja lähdettiin tallist kauheaan kuumuuteen. Julia otti kuvia. Ulkona en meinannu saada satulavyötä kiristetty kun tamma piti vastaan. Äitikin tuli sälee siihen jotain. Juulia otti kuvia. Tepsutettiin maastos vähän aikaan, mutta aijai Juulia EI ottanut kuvia. Menin isolle kentälle kouluaitojen sisäpuolelle verkkaa ja olin huimasti aikasessa. Juulia otti kuvia. Leijona oli tosi hyvän tuntunen ja innoissaan joten sain sen nopeesti verkattua. Sitten kävelin jonkun aikaa. Juulia otti kuvia. Pysähdyttiin Leijonan kaa kouluaidan eteen ja se haisteli sitä ja aloitti jo itse estetunnin x). Alettiin hyppää ja Juulia otti kuvia. Radalla Viiri kiels kerran kun tulin pienel hypyl sisään ja Viirin laukka ei riittänyt B osaan x). Juulia otti kuvia. Tunti meni tosi hyvin ja olin huiman tyytyväinen. Verkkasin sen lopuks pois ja Juulia otti kuvia. Sitten vaihdettiin ratsastajaa ja Juulia kapus selkään. Käveltiin pitkä maastolenkki ja Krista otti kuvia. Talliin tultua käytettiin Viiri vesaris ja mentiin ulos syöttelee. Krista otti kuvia.

Sen pituinen se.

EilenMaanantai 12.06.2006 17:01

Olin eilen hyppää Leijonal esteitä. Verkattiin aikalail aluks ympyräl ja puomeil. Mul oli käsi ihan kipee. Ravipuomit meni tosi hyvin, mutta laukkapuomeille tultiin aluks kokoajan huonosti. Sit mentii sellast italialaista jumppasarjaa, jossa on neljä estettä ja joka väliin tulee yks laukka. Se oli
hauskaa ja Leijona tykkäs mennä sitä x) Se oli aluks laiska, mutta tunnin aikana heräs ja alko vetää maksi laukkaa yhes vaihees xDD. Tänään on toinen estetunti Leijonal. Katotaan jos jaksais kirjoittaa siit xP

Eilen ja toissapäivänä.Sunnuntai 11.06.2006 14:38

Toissapäivänä menin Siiril esteitä piiitkästä aikaaa. Mielenkiintosta oli. Se oli omalla tavallaan helppo, mutta en osanut istuu sen laukkaa ku se meni sellast pirun pientä laukkaa xDD. Noh poni pelasti varmaan joka esteel. Mä menin varmaan sil joskus sen takii ku tipuin aina Makelt x) Mut hieno poni on.

Eilen olin sit Jempalle hoitaa Sasaa tuol laaksol. Oli estekisat ja Jemppa voitti sekä 90cm että 100cm xDD. Kuvasin myös joka luokan alust viis ratsukkoo ja kaikki ne jotka tunsin. Sit tuli myöhemmin joku turha riita Maijan kaa, ku aloin purkaa siihen vihaani. Olin tosi ilkee. Ei oo munlaisii pahoi ihmisii. No nyt pitää oottaa perjantaihin et voi pyytää anteeks. Ei oo reiluu tekstata tai sanoa se meses. Emmä tykkää jos toinen pahoittaa mielensä. Mut saa nähä mitä Maikkis sanoo siihen ku mä en ollu yhtään kiltti :/. No tästä pitää oottaa sit perjantaihi:/

Eilen.Perjantai 09.06.2006 16:57

Hyppäsin eilen papalla:) Sil ei oltu pitkään aikaan menty rataa ja mentiin hikinen 70 cm rata ja mä dyykkasin iha 24/7. Se kiels kerran yhelle okserille (mul oon siit kuva ja dyykkaan siin). Sen seläs sai koko ajan tehä jotai. Et se ei lähe vetää täysii ja hyppää joka estet juurest x). Mul on jo tarpeeks ikävii kokemuksii siit. Ennen tuol järssil oli joku ihme juttu et kaikki kuvittelee et reippail hevosil ei voi käyttää kannuksii. No en siis oo koskaan käyttäny esteis niit papal ja tänään ku ne otin ni se laukkas hyvin. Pyrin saamaan sen lyhyeeseen mut napakkaa ja jos se yritti madella lyhyel laukal ni annoin pohkeit eikä se ain jaksanu kuunnella niit mut sit ku käytin apuna sit kannust ni se toimi. En kyl ittekkää tajuu mitä selitän mut näin on. :PP

:'(Keskiviikko 07.06.2006 20:10

En jaksanu enään en ollu pitkään aikaan jaksanu turhaan valehtelen itselleni. Loppu. Nyt se papan hoito on loppu. Helpotus. Suru toisen puolest:/

Leijona<3Maanantai 22.05.2006 22:20

Heh hee. Olin ratsastaa tänään luottoratsul eli leijonal. Leijona oli ehana x) Sil oli eilen kiima ja se oli sillon katastrofii mut tänään se oli tosi kiva. Viikonloppuna olleen estevalmennuksen takia menin tänään vähän "kevyemmin". Ratsastin läpi sen kentällä x) ja mentii sit maastoon. Siel annoin sen määrätä laukka tahdin ja mun leijona viiletti peltojen viertä. Se tykkäs tosi paljon. Molempien suupielet oli korvasta korvaa ja leijona korvat höröllä kohti tulevaa. Oli kauhee kuuma ja Leijona oli ihan hiestä märkä. Ni pesin sen ittekki sain kivan suihkun. Lopult annoin sille lisäruuat ja paaaaaaaaaaaaaaaljon porkkanoit. Leijona oli ehana. Huominen sil on vapaata ja äiti jättää koulutunnin pois, niin Lion saa viettää ansaitun vapaapäivän kivasta kolmesta päivästä<333 En vaihtais häntä toiseen:P

No ku en jaksanu kirjottaa viikonlopust niin kirjotan nyt.

Lauantaina meil oli Leijonan kaa estevalmennus. Mentiin neljän esteen suoraan joka meni
pysty->6 laukkaa->okseri->2 laukkaa->okseri->6 laukkaa->pysty
Hih äiti unohti sanoo valkulle et en ollu pitkään aikaa hypänny sairauden takii ku sen piti lähtee hakee mun sokereit. Sit valkku nosti vaan esteit koko ajan lopulta lähemmäs metrii. Et oli esteet 90cm 80cm 90cm 100cm x) Leijona oli ihana se meni kivasti korvat hörös.

Sunnuntaina oli ihan erilainen päivä:( Se vaan koko ajan kiels ku sil oli kiima. Sit mä tipuinkin silt kerran. ://
- Vanhemmat »