IRC-Galleria

no muahahaTiistai 11.11.2008 22:25

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän

aamen .Torstai 06.11.2008 13:30



Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

heippA --->Perjantai 31.10.2008 17:34

<3

nyt ei enäään jaksa uskoo .Torstai 30.10.2008 22:53

älä vittu valehtele!

"pappa kiltti..."Torstai 30.10.2008 19:27

dindindin .Torstai 30.10.2008 19:20

lähdenpä nyt ulkoilemaan -> <3

[Ei aihetta]Torstai 30.10.2008 18:52

Säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse 4 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 4 kaveriasi tekemään tämän.


1 Kati herääs ny heimoos.
2 vilma on mun vakiopano
3 Jenni antaa sullekkin!
4 Pauliina, pervojen kuningas!

en jaXa haastaa : )

muahahahapakko,Torstai 30.10.2008 18:43

............../\\____/\\.................
............./.............\\................
.........\\../...0......0..\\../............
..........\\/........o.......\\/.............
........../.......___.......\\............
........./____________\\...........
.............|...............|..............
.............|...............|..............
.............0..............0.............

LISÄÄ TÄMÄ PIKKU ÖRKKIMÖRKKI PÄIVÄKIRJAASI 10 MIN AIKANA NIIN SINUN IHASTUKSESI PUSSAA/HALAA/KYSYY: SEURUSTELLAAKS? 1-2 PÄIVÄN AIKANA