IRC-Galleria

[1] karannut ikkunasta
[2] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[3] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[4] rikkonut tahallaan jotakin
[5] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[6] rikkonut lasin baarissa
[7] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[8] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[9] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[öö toivottavast en. :'D] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[Ihanku siel mitää ois] shoppaillut tilini tyhjäksi
[10] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[11] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[12] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[höm13] tanssinut pöydillä
[14] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[oottakaaha.] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[15] nukkunut väärinpäin sängyssä
[16] kuvitellut olevani satuhahmo
[17] leikkinyt ruoalla
[18] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[19] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[20] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[21] valehdellut ikäni
[ ] saanut sakot
[22] syönyt kolmiolääkkeitä
[23] kuullut tai nähnyt harhoja
[24] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[25] suunnitellut hautajaiseni
[26] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[27] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[28] pukeutunut täysmustaan
[29] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[30] koukussa kofeiiniin
[emmätiiä. : D] soittanut terveysneuvontaan
[31] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[32] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[noooehkävälilläläpällä;D33] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[34] kärsinyt oudoista fobioista
[35] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[mut eihä ne julkassu.36] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[37] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[38 8'<] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[39] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[höm.] fantasioinut vampyyreista
[hömhöm.] tanssinut napatanssia
[40mut sen piti olla läppä] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[41] uinut vaatteet päällä
[42] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[43] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[44] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[45] salakuljettanut jotain tullissa
[46] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[47] suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ] käynyt ennustajalla
[48] kokeillut spiritismiä
[49] kirjoitellut vessan seiniin
[50 :----D] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[51] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[52mut en tienny siit.] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[53] nähnyt enneunia
[54] saanut paniikkikohtauksen
[55] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[56] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[57 ÄLKÄÄ KYSYKÖ! :--D] tapellut kalan kanssa
[58] maannut koko päivän peiton alla
[59] ollut nukutuksessa
[60 "kipeen"] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[pikkuveli tietää tän lajin] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[61] sekoittanut todellisuuden ja unen
[62] heittänyt kännykän seinään
[63] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[64] riidellyt itseni kanssa
[65] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[66 ;s] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[hmm.] tunnistin tästä testistä itseni

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ… *-*
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet täysi sekopää
Naista se niittää,
Naisia siittää,
Vaik naisilla riittää,
Ei se aio kiittää,
Varomaton rakkaus,
Suojaamaton kuksaus,
Vahinkoraskaus,
Kyllä abortti on vastaus!
Oi kulta hani beibi, susta tykkään,
Ootaha ku nähää ni jälleen sua lykkään,
Oot naminami, huulet ku huumetta,
Muodot nii kuumat et aiheutat kuumetta,
Sun luonas ku käyn se on ku Alkossa kävisin,
Tuun sieltä pois ni hyväku eteeni näkisin,
Oot ku viinaa, saat mut illal sammuu,
Ja ku herään ilman sua, sillon sattuu,
Ja se on vaikeeta kun ei sua pääse nuolemaa,
Vaik murheet kelluu sä saat ne aina kuolemaa,
Kaulas on silee ku tehtaassa valmis ja,
Sun kanssa tuntuu ku ei koskaa tulis valmista,
Se on se mitä sanotaan paratiisiks,
Ikuista elämää kirjotan biisiks,
Sun vuokses lentäisin vaikka Kiinaan,
Näin paljo riimei saa pullollisest viinaa!

Perus mantsantuntiTiistai 14.04.2009 13:01

Rehtori tulee luokkaa.
"Saisinko Niko Sorvarin ja Otto Laakson puheilleni hetkeksi?"

----dääm

[Ei aihetta]Maanantai 13.04.2009 23:25

Enne ajattelin aina et jos joku jättää, nii voe, tulee uusii.
Se oliki ennen.

Jatkan kun jaksan. Maanantai 13.04.2009 23:09

How dare you whine when you haven't seen her for a while,
It's not so big deal, even thought you're head over heels (in love),
Don't worry so am I,
And you don't know how much it hurts when we've got to say goodbye.
I hate to love you, I really really really do,
But I admit that I WANT to love you too,
It's a curse, getting much worse,
'Cause how couldn't I touch someone that I love so much.

Sanokaa nyt perhana ees JOKU hyväMaanantai 13.04.2009 22:28

biisi siiiiis.
ensviikol lpr med.SAAANDRASDiuudiu (jos jumala on olemas) <3
jjane. sanoo:
VITTU EN KORJAA ENÄÄ YGRÄKÄÄ CVIERHWTTÄ JOS KIRJOTAN SULLE NI ÄTÄN KUITNKA PLAJON MULLE TRULEE SIRHEITÄ