IRC-Galleria

leena|-

leena|-

suski täällä moi !

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 23:32

tää on kai sit sitä sekavaa aikaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 00:37

Kaikki alkaa niin, hän sanoo "Rakkaani,
jos en aina mä sinun olla saakkaan,
niin tiedä, että vaikka mä lähtisin luotasi,
en haluu, että sulle huolta siin' tuottaisin."
Hiljaa poika katseensa nostaa,
silmänsä tytön silmät kohtaa.
Sinistä lämpöä katse hohtaa,
kun käden käteensä poika ottaa.
Ihollaan tytön lämmön tuntee,
suudellessaan silmänsä sulkee.
Hetken syleilevät hiljaa toisiaan.
Pois pian lähtee tyttö, siksi oisi vaan
niin hienoa viettää vielä pieni hetki yhdessä.
"Erossa susta ja pieninkin hetki on kaikki hetket yhteensä."
Jäävät vielä toisiansa vähäksi aikaa hellästi halaamaan,
salaman iskiessä sytyttäen puun
jossain kaukana ulkona palamaan.
Palaamaan tulisi poika mielessänsä
vielä useesti päivään tuohon.
Oman uomansa syövytti mieleen
pojan virtaavan muistojen vuohon.
Hän sanoo "Oot mulle kaikki kaikes,
kaunis kuin taivaan enkeli,
ja sun puolestas valmis oon antamaan kaiken
ja uhraamaan vaikka mun henkeni."
Niin lähti tyttö, hymyillen
hän sanoi palaavansa takaisin huomenna.
Ja niin kävi, että heidät erottaan pystyi ainoastaan kuolema.

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 00:30

wäy , mulla on kriisi
ja mun yöunet meni sen takia!

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 23:35

oltiin maastos ja ihan väsyneitä,. se, että menin silmät kii lopun matkaa herra pontevalla ponin perässä voi kertoa siitä jotain.. D:

leena: sanni, musta tuntuu että tän hevosen molemmissa suu pielissä olis viiskyt kiloo, ja luuleksä et mun voimat riittää jarruttaa tätä?!
sanni: no tiekkö musta tuntuu että mun perseessä on viiskyt kiloo!
leena: no älä valita, mun perseessä ON viiskyt kiloo, yliki..

[Ei aihetta]Lauantai 01.03.2008 01:20

yhyy, enää se ei oo salaisuus ,. ;/

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 00:43

mikä sulla on,
miks oot tommone?
erilainen ku ennen,
erilainen ku entisessä elämässäs.

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 00:02

suostuttelin ehkä äitin just mun tulevaisuuteeen ;)))

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.02.2008 21:09

äähä, mä tiedänkin salaisuuden ;))

väy, mikkeliin lauantaina mut sit epelle ;>>>

adjektiivitarina jennin kanssaTiistai 26.02.2008 21:44

minä siis kirjoitin ja jenni sano adjektiivit (;


Hei PAINAVA Jenni!

Olet ollut aina mun elämässä se kaikista SEKSIKKÄIN persoona,
tai no tämän RUMAN ajan kun olemme tunteneet.
Tänään kun tulin teidän VIHREÄÄN kotiinne vain sitä varten,
että näkisin sinun KARVAISEN olemuksesi,
ja se LIHAKSIKAS matka oli kyllä sen arvoinen! (:
Olit täällä PYÖRIVÄNÄ omana itsenäsi!
Kirjoitin tänään sinulle kirjeen KIIREISEEN irc-galleriaan,
tiedäthän kuinka OHUT datis olen. :)
Muistathan, kun olimme yhdessä Antti Tuiskun SYDÄMETTÖMÄLLÄ keikalla,
tai kun lenkkeilimme teidän MUNAMAISELLE mökille MUNATTOMIEN "kävelysauvojen" kanssa,
tai kun kävimme yhdessä LÖYSILLÄ ratsastustunneilla,
tai kun vietimme yhdessä JÄYKÄN kesän -06,
tai kun pyöräilimme yhdessä apparalle PENISMÄISENÄ kesäpäivänä
ja takaisin tullessa täytettiin HYPPIVÄT vatsamme mäkkärissä,
tai tämä uusi vuosi joka vietettiin LIHAVASSA pippelinniemessä sitäkin SÖPÖMMÄSSÄ seurassa? Siitä edellisestä TIUKASTA uudesta vuodesta ei kai edes tässä puhuta,
se ei sopisi tähän KAUNIISEEN muistojentekstiin.

Toivottavasti sinäkin muistelet minua aina välillä näin TÖLKKIMÄISENÄ kuin minä sinua.

-Rakkaudella sinun KIIHOTTUVAINEN LenZusi<3

[Ei aihetta]Tiistai 26.02.2008 19:42

Rakas, Jenni-Maria Justiina Tauru.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta aioin käydä kirkossa. Luulen että ymmärsin sen, kun näin sen kutistetun pään bussin alla, ja näin sinut repimässä vaatteita irti parhaan ystäväni päältä.

Olen varma että olet tarpeeksi tunteellinen ymmärtämään, että olen käynyt sukupuolileikkauksessa.

Lähetän sinulle takaisin rakkauskirjeesi, mutta pidän vasemman korvasi muistona.

Haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan elämäni kloonina.

Lähetä terveisiä isoäidillesi,

-Leena-