IRC-Galleria

Rakas <3Sunnuntai 11.07.2010 04:01



Minä rakastuin sinuun,vaikka minulle sanottiin,etten saa.
Tai ehkä juuri siksi,en tiedä,eikä se ole niin tärkeää. Vain se merkitsee,että Rakastuin. Sinä olit kaikkea, mistä minua oli varoitettu, kaikkea, mitä olin vältellyt. Sitten sinä vain kerran kävelit ovesta sisään ja samalla minun sydämeeni.

Tämä tunne repii minua, sillä tahtoisin juosta sinua karkuun,ja toisaalta käpertyä sinun syliisi. Olet kylmä, mutta silti poltat minun sieluani. Kärvennät minut karrelle, jos en saa itseäni sinusta irti, mutta toisaalta hukun kyyneliin, jos en saa olla kanssasi. Kuuluuko rakkauden koskea, olla repivä ja epämukava, vaikka se kuitenkin tuntuu niin pakahduttavan ihanalta, että on vaikeaa edes ymmärtää?

Mitä minä teen sinun kanssasi, käännänkö sinulle selkäni ja kuolen suruun, vai otanko kädestäsi kiinni, olen hetken onnellinen, ja palan loppuun? Me olemme liian erilaisia, mutta kuitenkin sinun kanssasi on niin hyvä ja helppo olla, tunnen tulleeni kotiin.

Minua pelottaa, sillä tiedän, että sinulla on valta minun sieluuni. Jos olen kanssasi minun periaatteillani ei ole mitään merkitystä. Mutta jos en ole kanssasi, millään muulla kuin periaattellani ei ole enää merkitystä.
[ ] Mies [x] Nainen [ ] Joku muu
- Nimi? » Ellu
- Syntymäpäivä? » 17.8.93
- Sisarukset? » repa ja hanna
- Koulu? » hervannan amis :D
- Hiusten väri? » mustat
- Silmien väri? » sinivihreät
- Pituus? » jtn 170 cm ?
- Siviilisääty? » seurustelee
SUHTEET:
- Asutko kotona? » vielä juu.
- Oletko väleissä vanhempiesi kanssa? » juuja en :D
- Entä sisarustesi? » aina <3
- Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? » oon ja syystäkin :)
- Onko sinulla lemmikkiä? » joo jos eki lasketaan :) <3
- Oletko vihainen jollekin mutta tämä ei tiedä sitä? » öö.. en kai :D
- Vihaatko/inhoatko jotakuta tuttuasi? » joo :)
- Oletko hyvissä väleissä kaikkien luokkatovereidesi kanssa? » juu
- Tuletko yleensäkään toimeen ihmisten kanssa? » oon epäsosiaalinen :DD
KUMPIKAMPI:
- Punk vai Hiphop? » hiphop
- Räp vai Rock? » rock..
- Rahaa vai Kuuluisa? » sama se..
- Punainen vai Vihreä? » punanen.
- Pöytälamppu vai Jalkalamppu? » jalkalamppu :)
- Herkkusieni vai Suppilovahvero? » kummatkin käy
- Lehmä vai Laama? » lehmä
- Tummasuklaa vai Valkosuklaa? » valkosuklaa
- Mymmeli vai Rouva Viljonkka? » varmaan Viljonkka..
- Mesetys vai Sähköpostittelu? » mesetys :D
- Soittelu vai Tekstaus? » molemmat
- Koulureppu vai Kaksi minihamelesboa? » ööööö....??
- Nestesaippua vai Kiinteäsaippua? » ihan vitun sama..
- Huussi vai Sisävessa? » sisävessat on kivempia.
- Järvi vai Meri? » meri tietty.
- Kaukosäädin vai Kapula? » kaukosäädin :)
- Joulu vai Synttärit? » synttärit
- Musta vai Valkoinen? » molemmat
- Yksin vai Yhdessä? » molemmat
- Elokuvat vai TV-sarjat? » MOLEMMAT
- Hän vai Se? » se
- Nuuskamuikkunen vai Muumipappa? » nuuskamuikkunen <3
- Rock vai Dance? » dance
ELOKUVIA: (rastita ne mitkä olet nähnyt)
[x] Evoluutio
[ ] Marie Antoinette
[x] Narnian tarinat: Velho ja leijona
[x] Pitkä kuuma kesä
[ ] Täältä tullaan elämä!
[x] Saksikäsi Edward
[x] Lentäjä
[x] 40V ja neitsyt
[x] Uinu, uinu lemmikkini
[ ] Uinu, uinu lemmikkini2
[x] Kauna
[x] Kauna2
[x] Ring
[x] Ring2
[ ] Sovitus
[ ] Juno
[ ] Elizabethtown
[x] Pieni suklaapuoti
[x] Finding Neverland
[x] The Nightmare Before Christmas
[x] I spy
[ ] I am Legend
[x] Hitch-Lemmentohtori
[x] Men in Black
[x] Norbit
[x] Isi hoitaa
[ ] Isä sisäkkönä
[x] Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
[x] Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
[x] Harry Potter ja Viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Harry Potter ja Liekehtivä pikari
[ ] Harry Potter ja Feeniksin kilta
[x] Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
[x] Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
[x] Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
[x] Lumottu
[ ] Aamiainen Tiffanylla
[ ] Once upon a time in mexico
[x] Röllin sydän
[x] Night at the museum
[x] Nousukausi
[ ] Gilbert Grape
[x] Tyttö sinä olet tähti
[ ] My Blueberry nights
[x] Muumipeikko ja pyrstötähti
[x] Keisarin uudet kuviot
[x] Pelastakaa sotamies Ryan
[ ] Keisarikunta
[x] Sooloilua
[ ] Santa's Slay
[x] Pahat pojat
[x] Bad Boys II
[x] FC Venus
[x] Twilight
MITÄ JOS...:
Joku vastaantulija sanoisi rakastavansa sinua?
» sou..
Löytäisit poika-/tyttöystäväsi pettämästä sinua?
» jaa a ei sitä voi tietää miten siihen suhtautuis :/...
Seuraava kännykkälaskusi olisikin päälle 200€?
» ok
Maailma olisi litteä?
» ok
Muumipeikko hyppäisi vaatekaapistasi?
» pääsisin kysyyn et miks sille ei piirrety pers reikää :D kihkih
Maailmassa ei olisi yhtään rakkautta?
» damn :(
Sinulle ilmoitettaisiin että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa. Kenelle ilmoittaisit ensimmäisenä?
» hanna- mari
Juhannuksena sataisi lunta?
» ok
Rakastamasi henkilö vihaisi sinua?
» voi voi
SINULLA TAPANA:
- Syödä kynsiäsi? » ei enään
- Ilkeillä ihmisille muuten vain? » njaa eipä oikeestaan.
- Vilkuilla ympärillesi? » juu sillon kun oon hermostunu
- Ajatella mitä muut sinusta ajattelevat? » joskus
- Kopioida ystäviäsi? » neij..
- Rakastua vääriin tyyppeihin? » juu u
- Väitellä ihmisten kanssa? » joo aaina
- Suuttua helposti? » joskus
- Myöskin leppyä helposti? » riippuu vähän.
- Kiroilla paljon? » joo ihan vitusti.
- Itkeä muuten vain ilman syytä? » onhan niitäkin kertoja ollu..
- Nauraa omille jutuillesi? » joo melkein aina :D
- Pureskella kumisaappaita? » joka päivä :P
- Suudella sammakoita toivoen että ne muuttuisivat prinsessaks? »öö........... sairas galluppi...
- Istua tietokoneella liian kauan? » eipä oikeestaan paitsi jos pelaan pokerii :DD
- Höpöttää mitä sylki suuhun tuo? » ?? JOOO :) HÖPÖHÖPÖHÖPÖ...



xDD öö.. näytänkö ees 15 vuotiaalta?? :o

jeiiii :DDDDDSunnuntai 04.07.2010 00:45

Kerranki mulla on rusketusraidat wohoo :DD tosi hienoo :)

Ellu ja Eki 4kk täyteen <3huomenna:)Keskiviikko 31.03.2010 19:12

<333

Hahhah :DSunnuntai 24.01.2010 16:36

1. luet päiväkirjamerkintääni.
2. nyt ajattelet että tuo oli turha fakta
4. et huomannut että skippasin kolmosen
5. nyt sinä tarkistat sitä
6. hymyilet
7. luet vieläkin päiväkirjamerkintääni
8. tiedät että kaikki on ollut tähän saakka totta.
9. et ajatellut että äskeinen oli ainoa missä oli piste
10. nyt sinätarkistat sitä
11. sinua ärsyttää
13. koska ensimmäisessäkin oli piste...
14. ja minä skippasin myös kahdentoista
15. ja luulet että tässä on viisitoista syytä
<3 <3

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.12.2009 18:12

ei olis ikinä uskonu että yks parhaista kavereista pettää mun luottamuksen :) onnneks mulla on muitakin kavereita joihin voi lotta
kulta <333
a:) <3

ihana aamu :DLauantai 19.12.2009 00:19

kuppia ottamassa :D mää.Eki,Satu,Reijo :) <3 kiva ilta :)

[Ei aihetta]Maanantai 23.11.2009 00:58

KULUNUT VIIKKO:
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - juu <3
Entä kenties pussannut? - joka päivä .)
Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - juuh..
Oksentanut? - en.
Soittanut jollekkin? - juuh..
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - joo..
Lähettäny viestiä vastakkaisella sukupuolelle? - kyllä :) <3
TÄMÄ HETKI:
Avonaiset msn keskustelusi? - tonin,pillin ja iidan kanssa <33
Kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - Ekiseni <3
Oletko onnellinen? - Onnellisin tällä hetkellä juu :)
Surullinen? - en miks olisin?
Masentunut? - enn..
Tylsistynyt? - vähän juu :/
Missä kännykkäsi on? - tossa olkkarin pöydäl
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - joku ihme piuha :D
Katso taaksesi, mitä näet? - öö.. ikkunan :)
Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa? - mustat sukat :D
Sataako ulkona? - öö joo tihkuttaa..
Ketä ajattelet? - tätä kysymystä..
Onko hiuksesi auki? - jep..
Onko hiuksesi harjatut? - juuh..
SUHDEKYSYMYKSIÄ:
Oletko ihastunut tällä hetkellä? - Juu <3
Entäpä rakastunut? - juu <3
Kuka suuteli sinua viimeksi? - öö.. 5min si :D
Seurusteletko? - Juu <3
Monta poika/tyttöystävää sinulla on ollut? - vakavia ehkä joku..3-4
Parisuhde vai pari suhdetta? - parisuhde <3
Pusu vai suudelma? - suudelma :P
Blondi vai brunette? - vitun sama.
Onko sydämmesi särkynyt koskaan? - jooo..
Entä oletko itse särkenyt jonkun sydämmen? - voipi olla..
Oletko koskaan yrittänyt unohtaa jonkun jota todella rakastit? - jep.
ULKONÄKÖ:
Minkä väriset hiukset sinulla on? - mustat
Paljon haluaisit olla pitkä? - tää on iha hyvä pituus..
Millainen tyyli sinulla on? - perus..
Minkälaisia kenkiä pidät? - sellasia vaa..
Haittaako sinua jos sukkasi ovat likaiset? - juu..
Paljonko rahaa varaat mukaan, jos shoppailet? - no emmäätiiä niin paljon kun saan......
Pidätkö shoppailusta? - juu <3
Minkä väriset silmät sinulla on? - sinivihreet
Omistatko niittivyön? - en ..
YSTÄVÄT:
Onko sinulla ystäviä? - on
Onko sinulla parasta ystävää? - muutama
Onko sinulla sellaista ystävää, jolle voit kertoa kaikki huolesi? - on<3
Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita? - emt..
Kenen kanssa kavereistasi vietät eniten aikaa? - vähän jääny :(
Oletko tehnyt kavereidesi kanssa tyhmiä juttuja, joita olet katunut jälkeenpäin? - oon :D
Kuka ystävistäsi soitti sinulle viimeksi? - öö.. oisko ollu Iida <3
Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä? - Juu
Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä? - ei.. kai :D
Oletko sinä koskaan halannut ystävääsi? - Totta vitussa oon :)<3
Onko kaverit sinulle tärkeitä? - on <3
Jos sinulla ei olisi ystäviä olisiko maailma tylsempi? - tottakai olis..
Liikkuuko sinusta mitään juoruja tällä hetkellä? - ainahan sitä jotain liikkuu..
Kutsutko ketään kavereitasi heidän sukunimellään? - ööh, joskus
Kuinka moni tulee lukemaan tämän? - ei kukaa :DD
MUUTA:
Oletko ikinä harkinnut leikkausta? - en
Oletko ikinä hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä? - joo
Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - Eki <3
Mitä ilman et voi lähteä kotoasi? - Puhelin <3
Maistuisiko kupillinen maitokaakaota? - nööy
Millainen mieliala tällä hetkellä? - vähän levoton .)
Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - öö..ei
Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi? - mussu tuu antaan pusu .D
Luotatko siihen mitä lääkärit sanovat? - riiippuu vähän.
Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - vois!!!
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - joo :)<3
Tekisikö mielesi jonkun luokse? - joo..
Mistä luulet, että muut tunnistavat sinut? - äänestävarmaa
Oletko kateellinen kenellekkään? - en:)