IRC-Galleria

lyrikaaline

lyrikaaline

jos tippa ei tiputa ni mis niit sankoja oli?

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.01.2010 13:12

Skorpioni pitää voittamisesta. Oikeastaan hänen on pakko voittaa – jokin hänessä kuolee, jos hän häviää. Hän voi kuitenkin kontrolloida tunteitaan taitavasti ja pitää pokerinaaman hyvin. Hän haluaa aina säilyttää arvokkuutensa ja pyrkii siihen hintaan mihin hyvänsä. Muiden mielipiteillä ei ole hänelle juurikaan merkitystä. Kukaan ei saa häntä menettelemään toisin kuin hän on itse päättänyt. Hän kieriskelee harvoin kateudessa tai itsesäälissä – hänen mielestään elämä ei ole velkaa hänelle penniäkään. Hän kostaa vääryyden usein rankasti, mutta vastaavasti ei koskaan unohda ystävällistä tekoa. Tavallisesti skorponi kerää luksusta ympärilleen ja menee liiallisuuksiin esimerkiksi ruoan ja juoman suhteen. Skorpionilla on joskus ärsyttäväkin tapa kysellä ja udella toisilta paljon maan ja taivaan väliltä. Hänellä on korkeat vaatimukset, eikä hän valitse ystäviään löysin perustein. Hän saattaa joskus olla julma omista käsittämättömistä syistään ja voi osoittaa jopa sadistista huumorintajua arvostelemalla kovin sanoin toisten kuullen. Hän ei koskaan imartele, hän töksäyttää asiat liiankin suoraan, mistä moni voi pahoittaa mielensä. Mutta vastaavasti sanoessaan kohteliaisuuksia hän on tosissaan eikä vain sano niin muodon vuoksi. Hänen sanomiaan kehuja voi pitää suuressa arvossa. Hän itse ei ole moksiskaan loukkauksista ja kohteliaisuudet eivät liikauta häntä vähääkään. He hymyilevät vähän, mutta aidosti. Hän liikkuu äärimmäisen maltillisesti ja rauhallisesti. Usein hän on erittäin mustasukkainen, mutta hän itse voi vastustaa kiusauksia ja houkutuksia erinomaisen hyvin. Skorpioninaisessa on syvää ja mystistä kauneutta. Hän usein toivoo, että olisi syntynyt mieheksi, jotta hänellä olisi vähemmän rajoituksia ja enemmän mahdollisuuksia. Hän voi olla määräilevä ja dominoiva, sarkastinen ja kylmäkiskoinen. Hän ei voi antaa anteeksi heikkoutta. Hänellä on hyveitä, mutta hänen paheensa eivät vastaavasti ole vähäisiä. Hän pitää salaisuuksien kuuntelemisesta ja utelee mielellään muiden asioita, mutta ei itse avaudu helposti kenellekään. Miestään kohtaan hän voi olla yksityisesti raivokas riidanhaastaja, mutta julkisesti hän seisoo tämän puolella. Hän odottaa miehensä tähtäävän elämässä niin korkealle, kuin tämän kyvyt suinkin sallivat – kaikki vähempi saa aikaan pilkallisia huomautuksia ja moitteita. Parisuhteessa hän on järjettömän epäluuloinen, silloinkin kun siihen ei ole aihetta. Jos hän löytää todisteita uskottomuudesta, seuraukset ovat kammottavat. Itse hän ei koskaan paljasta syvimpiä tuntojaan. Hänellä on aina ollut asioita, joita hän ei jaa kenenkään kanssa, eikä niistä pääse selville vaikka kuinka yrittäisi penkoa. Se voi tuntua toisesta osapuolesta epäreilulta, mutta sitä asiaa on mahdoton muuttaa. Skorpioninaista on erittäin hankala jättää – vähintään hän vaanii sinua kummituksena lopun elämääsi. On helpompi tottua hänen vikoihinsa kuin kärsiä niistä painajaisista, jotka kuitenkin olisivat tuloksena siitä jos hänet jätettäisiin. Hän suostuu uhraamaan paljon miehensä uran eteen. Silmää räpäyttämättä hän on valmis muuttamaan kotipaikkakunnaltaan, jos se on miehen kannalta välttämätöntä. Häneltä ei yleensä voi salata mitään, eikä petokset jää häneltä huomaamatta. Hänen täytyy usein hillitä terävää kieltään ja pehmentää raakoja huomautuksiaan. Raha-asioissa hän on arvaamaton – hän säästää ja pihistää uskomattoman hyvin, ja yhtäkkiä sitten tuhlata johonkin suuria summia. Hän arvostaa vaikutusvaltaa ja voi uhrata paljon sen hyväksi. Hän on voimakkaasti omistushaluinen. He eivät myöskään usein näe kuin oman näkökantansa. Hän muistaa jokaisen ystävällisen teon ja antaa kaksin verroin takaisin.

[Ei aihetta]Maanantai 11.01.2010 10:44

Huomisest en tiedä,
vielä tänää en tee mitää
Ja mun pahasta asennevammasta
varmaa rankastaa ennen pitkää,
Mut arvatkaa spedet mitä?
niinpä! ei kiinnosta.

[Ei aihetta]Perjantai 25.12.2009 02:51

Mari sanoo (0:11):
tiedän kaiken
mm. että homoja
Lillu sanoo (0:12):
vitun homo

c:Keskiviikko 23.12.2009 00:20

onks joku eri mieltä?Maanantai 21.12.2009 18:13

Rurik sanoo (16:11):
en ole homo....

<3Torstai 17.12.2009 02:02

[Ei aihetta]Lauantai 05.12.2009 00:43

Ne tietää paremmin mun asiani.
Vaatii aluks yhen mist se lähtee,
ja sit kaks ja viisaat päät yhteen.
Arvuutellaan päätellään päättömästi,
spekuloidaan ja väitellään jäätävästi.
Tehdään absurdei johtopäätöksii
niinku jotkut vitun siat konsanaan.
Mist lähtien 1+1 on ollu 3,
ja elämä ei oo mitää vitun matikkaa mulle.
Nonii, lisää jengii ja sama paska jatkuu.
Pikku psykologei kaikki,
voisin pistää ne vaan taskuu.
Sitten tarvii viel soppaa ne random tyypit.
Ne sinetöi koko paskan ja sit sust tulee tietty tyyppi.
Tarust tulee totta ja fiktiost faktaa.
Minkä näille mahtaa,
kun ne vaan istuu porukas ja suoltaa paskaa?

Miks sut lyödään heti maahan jos sust nasta tulee?
Miks jutun aiheet on kaverit ja niistä paskapuheet?
Kaikki on taikureita, tivoli on pystys.
Mahdotonta korjaa, tekis mieli käyttää rystyy.
Lumipallo vyörii, ja jatkaa vyörymist.
Mua pyörryttää jo, mut mä vaan jatkan pyörimist.
Ne poistaa muttereit tikapuist eikä anna mun kiivetä.
Mitä pienemmät piirit sitä suuremmat on hiiret tääl.
Tosimies kitkee ja itkee silmät kosteena,
jengi tajuu seuraukset kun joutuu itse oleen kohteena.
Menkää ny vittuun pään sisält, se ei oo teidän asia
ja nää ihmiset tietää sen ite.

!!Tiistai 01.12.2009 19:12

WATAFAK nyt on joulukuu?!?
vast äskenhän oli elokuu :(

=)Torstai 26.11.2009 18:20

eheh kertokaa millä pääsen kuusaalle ja kausalaa ja ruotsinpyhtäälle huomenna kiitsmo

ps: en liftaa.enkä mee bussilla.
pps: mulla on sellanen lyhyehkö blondi duracellpupu mukana, sen voi tarvittaessa sijoittaa takapaksiin

VIHAANTorstai 19.11.2009 17:20

I don't need your forgiveness
I don't need your hate
I don't need your acceptance
So what should I do
I don't need your resistance
I don't need your prayers
I don't need your religion
I don't need a thing from you

I don't do what I've been told
Your so lame why don't you just go


Die motherfucker die motherfucker die

I don't need your prison
I don't need your pain
I don't need your decision
So what should I do
I don't need your approval
I don't need your hope
I don't need your lectures
I don't need a thing from you

I'll be sorry when I'm old
You're so full of shit man

Just go
Die motherfucker die motherfucker die

Boom

I don't need your forgiveness
I don't need your hate
I don't need your acceptance
So what should I do

I'll be sorry so you've said
I'm not sorry
Bang You're Dead

Die motherfucker die motherfucker die