IRC-Galleria

Testin mukaan..Lauantai 14.06.2008 15:09

Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.

http://www.netello.com/viihde/persoonallisuustesti.php

[Ei aihetta]Perjantai 23.05.2008 17:06

OLISIKO

helppo luopua ystävistäsi: no ei
ihanaa asua yksin: joo
hauskaa tappaa joku: eii
ulkona nukkuminen kivaa: kesällä ehkä
hauskaa nukkua teltassa: ei oikeestaan

HALUAISITKO

auton jolla ajella: no joo
tehdä kepposia naapurin rouvalle: en
yskiä itsesi hengiltä: en :D
voittaa lotossa: ehdottomasti
voittaa paljon: joo, riippuu kyl mitä
olla viisas ja filmaattinen: kävishän tuo

OLETKO KOSKAAN

pussannut tuhmaa setää: en :o
itkenyt kaikkien nähden: pienenä varmaa :D
halunnut kuolla: een, ainakaa tosissani
pelännyt kuollaksesi: joo
haaveillut paremmasta elämästä: joskus

HALUAISITKO NYT

juoda teetä: enn
tietää mitä kello: enn
adoptoida lapsen: enn
ostaa karkkia: enn

MILLOIN VIIMEKSI

Halasit kaveriasi?: en muista
Käytit punaista paitaa?: vappuna, lainasin soipelta
Joit kahvia?: en juo
Sait tekstiviestin?: tänää
Kirjoitit kirjeen?: en todellakaan muista
Kirjoitit kutsukortteja?: apua en miä muista
Soitit kaverillesi?: yks päivä
Imuroit?: jaa'a :D
Nauroit kunnolla?: yks päivä
Muutit?: en oole
Söit suklaata?: yks päivä
Hiihdit?: öh, toissatalvena :D
Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: en muista

SUHTEISTASI:


1. Omistatko poika/tyttöystävän?
- joo

2. Onko sinulla parasta ystävää tai ihastusta?
- no påse!<3

3. Kuinka monta henkilöä perheeseesi sisältyy?
- neljä

4. Rakastatko perhettäsi/ystäviäsi/poika/tyttöystävääsi?
- rakastan

5. Mikä on sinulle kaikki kaikessa?
- läheiset/läheisyys

LEMPI...
...aineesi koulussa?
- liikunta

...karkkisi?
- ainaki salmiakki, lakut, toffee..

...bändisi?
- haha eiks påse ois aika hyvä :D

...paikkasi?
- onnn :)

...eläimesi?
- no kisu, semmoin pikkanen

...viikonpäiväsi?
- perjantai

...kuukautesi?
- apuaaa varmaa joku heinäkuu

...kulkuneuvosi?
- mun matkatar!

...ajanviettosi?
- niitä on monii

...taitosi?
- säheltäminen

...unelmasi?
- en paljasta

...jäätelösi?
- laku jaja päärynä aineki

...lempi ruokasi?
- oha noit :p

...lempijuomasi?
- maito :D


SEKALAISIA JUTTUJA SINUSTA:

1. Tilaatko mitään lehteä?
- tilaan kai :D

2. Oletko koskaan sanonut jollekkin:"Rakastan sinua" ja samalla myös tarkoittanut sitä?
- olen

3. Milloin valehtelit viimeksi?
- hmm.. en kyl muista

4. Kuinka kauan olet ollut nyt koneella?
- ikuisuuden

5. Mikä on yksi kamalimmista asioista maailmassa?
- kärsimys

6. Mikä on yksi ihanimmista asioista maailmassa?
- <3

7.Pidätkö sirkuksista?
- ei kuulu välttämättä ykkösintresseihin

8. Oletko itse tehnyt galluppeja täällä? Montako?
- en muista

9. Minkä yliluonnollisen taidon tahtoisit omistaa? (esim. lentäminen)
- parantaminen ;o

[Ei aihetta]Maanantai 19.05.2008 19:33

PERHE

1. Nuorin perheestäsi : - miä
2. Kenelle puhuit viimeksi : - isille
3. Soitit viimeksi : - matulle

OMA KOTISI

1. Onko parveketta : - on
2. Onko monikerroksinen : - neljä :D
3. Mattosi väri : - sininen :s
4. Kotipuhelimen paikka: - ei oole
5. Missä huoneessa tietokone on : - miun ja veljen

ULKONÄKÖ

1. Minkä väriset hiukset sinulla on : - vaaleet
2. Minkä väriset silmät sinulla on : - vihreet
3. Paljon haluaisit olla pitkä : - 170cm ois ihan kiva
4. Pyöreä vai soikea pää: - soikee? en miä tiiä

VAATTEET

1. Shortsit vai kaprit : - kaprit ehkä
2. Toppahousut vai Haalarit : - toppikset!
3. Onko sinulla varvassukkia : - en käytä ;s
4. Minkälaisia kenkiä pidät : - tilanteesta riippuen
5. Onko sinulla nyt farkut : - on

NYT

1. Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa : - keltaset :D
2. Sataako nyt ulkona : - ei
3. Pidätkö pantaa päässäsi nyt : - een
4. Onko hiuksesi auki : - ei
5. Onko hiuksesi harjatut: - aamulla

JOTAIN

1. Väsyttääkö : - no juu pikkasen
2. Mitä tekee mieli : - pehmeetä petiä
3. Mitä tapahtuu noin viikon päästä : - nautin vapaapäivistä
4. Kesä vai talvi : - kesä
5. Milloin leikkasit hiuksesi : - oisko ollu helmikuun puolväli :D

MIKÄ, MITÄ, MINKÄ

Haluaisit muuttaa itsessäsi?: - no vaik mitä
Leffan katsoit viimeksi?: - paksuna? en kyl muista
Mieltä olet abortista?: - jokainen tavallaan

SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ:

Rakkaus vai raha: - rakkaus
Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: siideri
Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: kummatkin käy
Puhelimitse vai kasvotusten: - kasvotusten
oletko iloinen: - en osaa sanoa
oletko tylsistynyt: - en

VIIMEISIN

Henkilö jonka näit?: - isi
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa: - matu
Henkilö jonka kanssa tekstailit?: - maiju
Kappale jonka kuuntelit?: - en muista

TÄNÄÄN

Mitä teet nyt?: - tätä kyselyä
Mitä teet myöhemmin?: - Jag ska spela badminton
Mitä olet tehnyt tänään?: - olin matulla, tulevalla työpaikalla, koulussa
Mitä sulla on päällä?: - farkut ja marimekon paita
Mitä olet syönyt tänään?: - kanaa

HUOMENNA

Millainen päivä huomenna?: - kokeen osalta tyhmä :s
Mitä suunnitelmia huomiseksi?: - ei oo
Mistä et pidä huomisessa?: - koe

:DKeskiviikko 05.09.2007 21:43

Valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ammuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoasi
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta.
B- koska minulla oli tylsää.
C- koska housuni olivat liian tiukat.
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä.
E- koska sydämeni on liian pieni.
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna.
G- koska tykkään kananmunista.
H- koska huomenna on maailmanloppu.
I- koska viilsin ranteeni auki.
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää.
K- koska pidän jalkapallosta.
L- koska olin pilvessä.
M- koska olin sekaisin.
N- koska äitini käski.
O- koska olen homoseksuaali.
P- koskan olen yksinäinen.
Q- koska vanhempani riitelevät paljon.
R- koska minua panettaa.
S- koska haluan tehdä itsemurhan.
T- koska inhoan koulua.
U- koska minulla on tarve masturboida.
V- koska tykkään juhlia.
W- koska se kutsuu minua.
X- koska tykkään tummista.
Y- koska tykkään uida.
Z- koska olin humalassa.
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen.
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen.

Lempivärisi. (valitse yksi)

Sininen- Sen jälkeen menin suihkuun,
Punainen- Sen jälkeen menin kakalle,
Vihreä- Sen jälkeen menin mummoni luo,
Keltainen- Sen jälkeen menin lempibändini keikalle,
Musta- Sen jälkeen menin lähimpään baariin,
Valkoinen- Sen jälkeen menin tyttö-/poikaystäväni exän luokse,
Violetti- Sen jälkeen menin sokkotreffeille,
Harmaa- Sen jälkeen menin pornokauppaan,
Ruskea- Sen jälkeen menin kahvilaan,
Vaaleanpunainen- Sen jälkeen menin kylpyyn,
Vaaleansininen- Sen jälkeen menin exäni luokse,
Joku muu- Sen jälkeen menin lähimmän koulun rehtorin kansilaan,


Horoskooppisi:

Oinas- siellä heitin kaikki vaatteeni pois
Härkä- mukanani suurimmat ja mustimmat dildot mitä löysin
Kaksonen- mukanani kaksi 4,5 litran viskipulloa
Rapu- mukanani naapurin koiran täydet kakkapussit
Leijona- siellä revin lähimmältä ihmiseltä kaikki vaatteet pois
Neitsyt- mukanani äidiltäni varastamat tamponitja söin ne.
Vaaka- siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja
Skorpioni- matkalla varastin jonkun takapihalta heidän kukkaistutuksensa multineen
Jousimies- mukanani isältäni lainatut pornokasetit
Kauris- matkalla löysin maasta käytettyjä kondomeja
Vesimies- matkalla kidnappasin naapurin lapset
Kalat- mukanani kaverini autosta pöllimäni hajukuuset

Lemmikkisi:

Kissa- ja söin ne.
Koira- ja möin ne.
Kani- ja työnsin ne ahteriini.
Hamsteri/Marsu- ja revin ne kappaleiksi.
Gerbiili/Rotta- ja annoin ne lahjaksi pienelle kummilapselleni.
Käärme- ja tungin ne ohikulkijan taskuun ja väitin häntä varkaaksi.
Hevonen/Poni- ja laitoin ne seinälle.
Joku hyöteinen- ja heitin ne kaupan näyteikkunasta sisään.
Joku lintu- ja kätkin ne maahan odottamaan parempia aikoja.
Villakoira/Pölypunkki- ja maksoin niillä ruokaostokseni.
Joku muu- ja askartelin niistä itselleni uuden hatun.
Ei lemmikkejä- ja uskon aloittavani uuden muotivillityksen roikuttamalla niitä korvistani.




'Rakastelin naista jolla on HIV, koska minua panettaa. Sen jälkeen menin kahvilaan, siellä löysin maasta käyttämättömiä kondomeja ja söin ne.' :DD

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.08.2007 02:57

100 tietoa minusta:

1. Etunimi: Marjo
2. Lempinimi: Mamo, Maama, Maatsa, Marjoska, Marski ööö :D
3. syntymävuosi: 1990
4. syntymäpaikka: Hamina
5. horoskooppi: vaaka
6. mies vai nainen: nainen
7. Tämänhetkinen koulu: Haminan lukio
8. Aiemmat koulut: Torinvarren ala-aste ja Pappilansalmen ylä-aste
9. Asema: opiskelija
10. Asuinpaikka: Hamina
11. Nettinimet: mailou-
12. Hiusten väri: vaaleat
13. hiusten pituus: melko pitkät
14. Silmien väri: vihreät
15. parasta ulkonäössä:
16. pituus: n.165cm
17. Näkyviä arpia: huulitikkaus!
18. Silmälasit: Löytyy.
19. lävistyksiä: korvikset (4)
20. Tatuointeja: Ei oole.
21. oikea vai vasuri: oikea

22. Ensimmäinen paras ystävä: Mari tai Matleena?
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: Varmaanki karkkipussi sulkapallokoulusta :D
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: sulkapallo
25. Ensimmäinen oma lemmikki: Hjeera miumau
26. Ensimmäinen oikea loma: Visulahti? :D En muista.
27. Ensimmäinen konsertti: Joku tusinakonsertti kenties
28. Ensirakkautesi: Oli ja meni.

29. paras elokuva: En osaa nimetä parasta.
30. paras TV-ohjelma: Pako, Greyn anatomia, Teoria miehistä,
31. lempiväri: maanläheiset ja ruska
32. Paras laulaja: ömm.
33. Paras bändi: Apis?
34. Lempibiisi juuri nyt: Nää on vaikeit!
35. Paras ystävä: 6 parasta
36. Paras karkki: laku/salmiakki/toffee/suklaa
37.Paras urheilu: sulkapallo, salibandy
38. paras ravintola: haluista riippuen :D
39. Lempivaatteesi: on mukavat
40. Lempikauppa: En tiiä.
41. lempiaine koulussa: tt, psyka ja liikunta
42. Lempieläin: kaikki söpöt ja kiltit :D
43. paras kirja: En lue pahemmin.
44. paras lehti: Cosmopolitan
45. lempikengät: Lacostet?

Juuri nyt;

46. olosi: hiukan väsyny
47. Sinkku vai varattu: varattu
49. syöt: en mitään
50. juot: en mitään
51. Fonttisi: "onkos tää nyt verdana" nii onko?
52. Online: täällä vain
53. kuuntelet: TV pauhaa
54. ajattelet: appelsiinimehua
55. Haluat: melkein kaiken
56. katsot: näyttöä
57. olet pukeutunut: pyjama

Tulevaisuudessa;

58. haluatko lapsia?: Kyllä
59. Haluatko naimisiin: Kyllä
60. Mille uralle menet?: fysioterapeutti?
61. Missä haluaisit asua: En tiiä.
62. Auto: Audi? Volvo? :D

parasta vastakkaisessa sukupuolessa;

63. Hiusten väri: mikä kellekin sopii
64. Hiusten pituus: --||--
65. silmien väri: vihreät ;)
66. Hoikka vai tukeva: ei liian hoikka eikä liian tukeva
67. Söpö vai seksikäs: söpö ja seksikäs
68. Silmät vai huulet: simmut
69. Suukkoja vai haleja: molempii!
70. Lyhyt vai pitkä: pitkä
71. Humoristinen vai vakava: humoristinen
72. Romanttinen vai neutraali: romanttinen
74. Herkkä vai äänekäs: herkkä, ei liian äänekäs
75. yhden illan juttu vai suhde: suhde
77. Häirikkö vai kiltti: molemmpin parempi

oletko ikinä;

78. Suudellut tuntematonta: en
79. Juonut alkoholia: juuu
80. Polttanut: en
81. Karannut kotoa: en
82. murtanut luita: en
83. Särkenyt jonkun sydämen: Een usko.
86. Eronnut jostakusta: jep
87. Itkenyt jonkun kuoltua: Kyllä
88. Itkenyt koulussa: Kyllä

Uskotko;

89. Jumalaan: Uskon.
90. Ihmeisiin: joskus
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: En.. kai..
93. Ufoihin: EH :D
94. Sielunkumppaneihin: Voipi olla.
95. Taivaaseen: Uskon.
96. Helvettiin: Uskon ja en.
98. Ensitreffeillä suuteluun: jeep
99. Horoskooppeihin: En kommentoi :D

Vastaa totuudenmukaisesti;

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: ei

happy ♥Maanantai 23.07.2007 16:22

[Ei aihetta]Tiistai 10.07.2007 02:29

1. kuka olet yhdellä sanalla?
Mario.

2. mitä pizzasi päälle laitetaan?
Kinkkua ja ananaksia.

3. ruotsi vai englanti? (kielenä)
ruotsi?

4. pelkäätkö hammaslääkäriä?
No vähän :(

5. milloin olit viimeksi lentokoneessa?
En oo ollu ikinä.

6. pidätkö sateesta?
Joskus.

7. onko sinulla silmälasit?
On.

8. minkä vaihtaisit itsessäsi?
Minkä? Mielummin 'mitä'

9. minkä väriset sukat sinulla on nyt?
Ei miul oo sukkia.

10. mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi, saapuneet kansiossa lukee?
"2min ni oon teil?"

11. oletko hyvä matematiikassa?
EH :D

12. mitä teit ensimmäisenä kesälomapäivänä 2007?
Podin pientä krapulaa Matulla.

13. oletko koskaan voittanut missään netin kilpailussa?
En.

14. mitä radiokanavaa kuuntelet?
Rock ja suomipop on yleisimmät autossa.

15. mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?
En osaa sanoo, joku voi tietää paremmin. :D

16. mistä luulet, että muut tunnistavat sinut?
Hmm. En tiiä hei :o

17. tomaatti vai paprika?
Tomaatti ja paprika.

18. uusin vaatteesi?
Espritin valkonen paita.

19. mikä kappale soi nyt päässäsi?
Ei nyt just mikää, ihme kyl.

20. mitä sanoit viimeksi ja kenelle?
En miä muista :D

21. paljonko kello on?
23:09

22. poltatko?
En.

23. juotko?
Tuleehan sitä juhlittuu.

24. onko sinulla ollut monta reikää hampaissa?
Pyöreät nolla.

25. osaatko paistaa lettuja?
En ainakaan kovin taitavasti. ;s

26. onko sinulla sisaruksia?
Onon, isoveikka :)

27. minkä nimen antaisit pojallesi?
Apua Aatu :D Äh, en jaksa miettii nyt.

28. pidätkö moottoripyöristä?
Ei kuulu suosikkeihin, mut oishaa se siistii prumprum.

29. mikä pari oli paras unelmakämpässä?
Prätkäpari.

30. oletko kateellinen jollekin?
Ennn? hmm.

31. minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?
Ah, paratiisiin, missä se sitte oliskaan.

32. mitä pelkäät eniten tässä maailmassa?
Itsenäistymistä?

33. uskotko jumalaan?
Uskon.

34. itkettääkö?
Eipä nyt.

35. omistatko niittivyön?
En.

36. ilkka jääskeläinen vai 50cent?
Onk tää joku vitsi? :D

37. minkä puhelimen omistat?
Nokia 6230

38. asutko kerros-/rivi-/oma-/paritalossa?
Kerrostalossa.

39. sattuuko sinua nyt johonkin?
Ei satu.

40. mitä olet syönyt tänään?
Ei tälläsii.

41. oletko ostanut mitään tänään? mitä?
Oon ostanu kakkaa.

42. onko sinulla parasta ystävää?
ööö.

43. missä kuussa sinulla on syntymäpäivät?
Lokakuussa.

44. oletko humoristinen?
Osaan olla.

45. oletko hiljainen vai riehutko koulussa?
No en kumpaakaan.

46. mitä irtojäätelöä ostat kioskista?
Lakuu useimmiten. Päärynä kans je.

47. käytätkö vielä sukkahousuja/pitkiksiä housujesi alla?
En.

48. oletko 'allerginen keväälle' ?
En.

49. mitä urheilua harrastat?
Sulkapalloo ja omii juttui.

50. nauratko enemmän kuin itket?
No en osaa sanoo. :D

51. omistatko hyviä ystäviä?
Je :)

52. kumpi on sinulle tärkeämpi, äiti vai isä?
Apua. Sanon äiti-isi.

53. käytätkö msn messengeriä?
Käytän.

54. kuinka paljon olet koneella päivässä?
Päivästä riippuen.

55. onko kynsissäsi kynsilakkaa?
Ei oo.

56. miten hiuksesi ovat nyt?
Pinnit ja ponkka.

57. pesitkö aamulla hampaat?
Pesin.

58. pidätkö huvipuistoista?
Ihan hassuu, vaik pää meneeki sekasin.

59. mikä on puhelimesi taustakuvana?
Minä ja mopo :D

60. millainen sää on ulkona?
Melkosen hämärää ja viileää.

62. arvaa paljonko kello on nyt?
Ei jaksa.

63. no paljon se oikeasti on?
23:20

64. oletko koskaan lähettänyt viestiä the voice tv:seen?
En oo.

65. mikä tuo kesän?
Lämpö, mansikat, jätski

66. tiedätkö kenen nimipäivät on tänään?
En.

67. kuinka pitkä olet?
n.165cm

68. oletko alipainoinen?
En oo.

69. oletko omasta mielestäsi pissis?
En.

70. omistatko raitapaitoja?
Jepjuu.

71. marimekko vai micmac?
Marimekko

72. monelta heräsit tänään?
En muista :D

73. oletko käynyt koskaan missään festareilla?
En.

74. mitä vihaat?
Itsekeskeisyyttä.

75. minkä aineen tunnilla on tylsintä?
öööö vittu. En jaksa nyt.

76. kuvaile päällä olevaa paitaasi kolmella sanalla?
Rätti, nalle, vaaleanpuna-valkoinen

77. oletko hyvä twister pelissä?
Een muista, mut tuskin :D

78.mikä on liikunnan numerosi?
9 ja 10

79. pidätkö pienistä lapsista?
Kilteistä juu :D

80. kuunteletko nyt musiikkia?
Een.

81. oletko ihastunut nyt?
Een.

82. mitä et tekisi vaikka maksettaisiin?
Niit on monii.

83. onko tänään ollut hyvä päivä?
Iltaa kohti parani :)

84. mitä sinulle kuuluu?
Ihan ok.

85. oletko koskaan jättänyt sormia oven saranan väliin?
Aaau ooon.

86. mikä viikonpäivä tänään on?
Maanantai.

87. oletko koskaan kalastanut?
Joskus kai :D

88. mäkkäri vai hhese?
Hhese.

89. historia vai äidinkieli?
No perse.

90. kaulahuivi vai lapaset?
Molemmat.

91. sano jotain englanniksi?
shit.

92. tiedätkö minä viikonpäivänä synnyit?
Oisko ollu tiistai? En oo varma.

93.mikä on lempikarkkisi?
laku ja salmiakit.

94. syötkö usein karkkia?
Vaihtelevasti.

95. ovatko ukkosmyrskyt kivoja?
Joskus.

96. onko sinulla mielikuvitusystävää?
Eeeei.

97. tiedätkö jääkiekon säännot?
Suurinpiirtein? :D

98. minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?
öööö.

99. kirjoita jonkun kappaleen kertosäkeen sanat?
- Peppppuuuu.

[Ei aihetta]Tiistai 10.07.2007 01:58

Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen? - Juu on ne.
Onko sinulla parasta ystävää? - ööö.
Onko sinulla monia hyviä ystäviä? - On.
Entä kavereita?: - Niitäkin.
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää?: - Taitaa olla.
Onko sinua koskaan kiusattu?: - Aina ja ikuisesti.
Onko sinulla lemmikkejä?: - Pieni rääpäle; Mikki-kisu.
Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon?: - Ehkä :D
Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain?: - Melko usein joo.
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi?: - Rakastan.
Pidätkö itsestäsi?: - Harvemmin.
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä?: - Hetkittäin.

KOULUSI

Keskiarvosi?: - Oon kyl laskenu, mut en muista.
Lempiaineesi?: - liikka, tt, psyka ja musa
Inhokki aineesi?: - No niitä on liikaa..

OMASTA HUONEESTASI

Onko huoneesi iso?: - Eipä oo.
Pidätkö huoneestasi?: - No juu, vaik muuttaisin kyl melko paljon, jos rahaa ois :p
Monta taulua?: - 1
Julistetta?: - 4
Mitä ainetta sänkysi on?: - Puuta.

MILLOIN VIIMEKSI

Pesit hampaat?: - Päivällä.
Halasit jotain?: - Aamulla :)
Olit humalassa?: - Jussina.
Joit alkoholia?: - Jussina.
Silitit jotain eläintä?: - Tänään.
Hämmennyit?: - Eilen.
Surit?: - Koko aika :p
Itkit ilosta?: - En muista.
Itkenyt jonkun eläimen takia?: - En muista tätäkään.

1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? - "2min ni oon teil?"
2. Kenen sängyssä nukuit viime yön? - Omassa.
3. Minkä värinen paita sinulla on nyt?- Vaaleanpuna-valko nalle-rätti :D
4. Lempielokuva? - En osaa nimetä.
5. Sano yksi asia jota teet joka päivä? - Syön.
6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät? - Vaaleansiniset.
7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? - Liian vähän.
8. Lempiurheilulajisi? - Sulkapallo, salibandy
9. Mitä et malta odottaa? - Reissuu, ja tietenki sielt kotiutumista :D
10. Millon viimeksi näit äitiäsi? - Tänään.
11. Mitä söit eilen illalla? - En miä muista enää.
12. Katso vasemmalle mitä näät? - TV:n
13. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? - Jonkuu paidan kai.
14. Millä sivulla datailet useimmiten? - irc-galleria.net
15. Onko sulla kasveja huoneessas? - Ei oole.
16. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - Ei.
17. Milloin viimeksi liikuit taksilla? - Kauan sitten. :o
18. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - Eikai siitä kauaa ole..
19. Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan exäs kans? - Kyl.

VIIMEISIN
20. Henkilö jonka näit? - Isi.
21. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Matu.
22. Henkilö jota halasit? - Matu.
23. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Matu :D
24. Kappale jonka kuuntelit? - Äh, en muista.

TÄNÄÄN
25. Mitä teet nyt? - Tätä kyselyä.
26. Mitä teet myöhemmin? - Katon tv:tä ja sit käyn nukkumaan.
27. Mitä olet tehnyt tänään? - Olin Marin kans.
28. Mitä sulla on päällä? - Nalle-rätti.
29. Mitä olet syönyt tänään? - Kaikkee paskaa.

HUOMENNA
30. Millainen päivä huomenna? - Toivottavasti lämmin ja aurinkoinen.
31. Mitä suunnitelmia huomiseksi? - Ei vielä mitään.
32. Tavoite? - Lenkki.
33. Mistä et pidä huomisessa? - Vaikee sanoo viel.
34. Onko sulla töitä? - Ei ole.

[Ei aihetta]Tiistai 03.07.2007 01:08

MIKSI:

Miksi teet tätä testiä?: ei oo muutakaan tekemistä
Miksi taivas on sininen?: miksi ei
Miksi et ole ulkona?: en jaksa

MILLOIN:
Milloin viimeksi nauroit?: tänään
Milloin olit viimeksi autossa?: 29.6 pe
Milloin olet viimeksi syönyt leipää?: tänä iltana
Milloin olet viimeksi opiskellut?: kauan sitten


ONKO:
Onko sinulla mp3?: kännykässä
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei koske perheenjäseniä)?: on
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa?: on
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?: voi olla
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan?: ei

OLISIKO:
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä?: ei
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta?: ei
Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta?: olisi
Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän?: ei
Olisiko maailma parempi ilman sotia?: osittain

SINÄ:
Monta kirjainta on nimessäsi?: 5
Oletko allerginen jollekin?: en
Onko sinulla mitään sairautta?: ei
Kuinka pitkä olet?: n.165cm
Onko sinulla hyvä/huono/siltä väliltä itsetunto?: siltä väliltä

ULKONÄKÖ:
Kuvaile hiuksiasi?: suorat, vaaleat, melko pitkät
Silmiesi väri?: vihreät
Käytätkö silmälaseja/piilolinssejä?: käytän
Koska ostit vaatteita?: ennen juhannusta
Käytätkö korkokenkiä?: en
Käytätkö talvella pipoa?: joskus juu
Kuinka monta kenkäparia sinulla on?: een muista

KOULU:
Huonoin vuoden koenumero ja mistä se?: ärr.
Tuletko huonosti toimeen jonkun opettajan kanssa?: en kai
Lempiaineesi?: liikunta, tt, psyka ja musiikki
Paras numero todistuksessasi?: 10
Onko sinulla paljon kavereita koulussa?: on
Onko sinulla erikseen kouluvaatteet?: eiii
Miten kuljet kouluun?: autol, pyöräl tai kävellen

YSTÄVÄT:
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: on just bueno
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus?: hmmm
Monta HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on?: 7
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa?: en
Kauan olet tuntenut "vanhimman" kaverisi/ystäväsi?: pikkusesta asti (Mari)
Mitä teet kavereidesi/ystäviesi kanssa?: hengaillaa, juorutaa/jutellaa, syyää, leffaillaa, juhlitaa, joskus matkustellaan/shoppaillaan
Mitä arvostat ystävässä?: mm. rehellisyyttä, luottamusta, kuuliaisuutta, vilpittömyyttä
Pystytkö puhumaan kavereillesi/ystävillesi kaikesta?: toivon niin
Missä olet tutustunut kavereihisi/ystäviisi?: kotinurkilla, kerhossa, koulussa

ENSIMMÄISET:
Ensimmäinen lävistys/tatuointi: korrrvakorut
Ensimmäinen vihollinen: voivoi :D

VIIMEISIMMÄT:
Viimeisin pitkä automatka: hamina-lahti-hamina
Viimeisin lukemasi kirjaston kirja: Juice Leskinen - Kosket
Viimeisin nähty elokuva: American history x
Viimeisin syöty ruoka: vitalinea
Viimeisin soitettu CD: en muista
Viimeisin juotu juoma: maito ♥
Viimeisin vierailtu nettisivu: irc-galleria.net

SEKALAISIA:
Oletko ihastunut?: en
Kärsitkö matkapahoinvoinnista?: ehkä pikkasen joskus
Oletko terveysintoilija?: kausittain :D
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?: kyllä :)
Pidätkö ukkosmyrskyistä?: joskus
Tämänhetkinen hiustesi väri?: vaalea
Syntymäpaikka?: Hamina

LEMPI-
Numero: 13
Väri: vihreä, ruskea, harmaa, musta, valkoinen
Päivä: pe ja la
Kuukausi: apua en tiiä
Laulu: en osaa nimetä
Vuodenaika: kesä?
Juoma: maito/vesi
Puu: ei oole

VIIMEISEN PÄIVÄN AIKANA , OLETKO...
Itkenyt?: en
Auttanut jotakuta?: kyl!
Ostanut jotain?: en
Ollut sairas?: en
Käynyt elokuvissa?: en
Kirjoittanut oikean kirjeen?: en
Puhunut entiselle tyttö-/poikaystävälle?: en
Puhunut vakavia?: en
Ikävöinyt jotakuta?: juu
Halannut jotakuta?: juu ♥

[Ei aihetta]Tiistai 03.07.2007 00:41

Kyselen yksityiselämästäsi kysymyksiä. Kaikkiin on pakko vastata. Are you ready?
- Yeah

Hyvä on, nyt se alkaa.

Monta ihastusta sinulla on ollut?
- muutama

Milloin ihastuit ensimmäisen kerran?
- varmaanki ala-asteel

Kuka oli ensimmäinen ihastus?
- joku peini poika

Vastasiko hän myöntävästi huutoosi?
- en huutanu

Oletteko edelleen yhteyksissä?
- ei?

Monta tyttöystävää sinulla on ollut?
- tarpeeksi

Ovatko suurinosa alkanut iskeä sinua vai sinä heitä?
- ei/en

Kävimme hieman tietoa menneisyydestäsi. Nyt mennään takaisin nykyhetkeen.

Onko sinulla tällä hetkellä tyttöystävää?
- onn

Onko sinulla tällä hetkellä ihastusta?
- ei

Tykkäätkö pojista, tytöistä vai molemmista?
- molemmista

Ikävöitkö jotakuta tällä hetkellä?
- ikävöin

Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä, kerro, kuinka iso ikävä sinulla on?
- aika iso

Rakastatko jotakuta tällähetkellä?
- rakastan

Kysyimme nykyhetkeäsi. Nyt mennään tulevaisuuteen.

Haluatko joskus naimisiin?
- haluan

Haluatko lapsia?
- haluan

Luuletko olevasi aikuinen kun pääset todella vakituiseen suhteeseen?
- en?

Uskotko sen ikäisenä kuin nyt olet, että olisit tyttöystäväsi kanssa ikuisesti yhdessä?
- en harrasta samaa sukupuolta

Haluatko tulevaisuudessa vielä monia eri tyttöystäviä?
- en

Monta päivää/viikkoo/kuukautta/vuotta sinusta kannattaa olla yhdessä ennen kuin menee kihloihin?
- monta

Minkä ikäisenä haluat kihloihin?
- en osaa sanoa

Entä minkäikäisenä haluat naimisiin?
- 20 jälkee

Entä minkä ikäisenä haluat lapsen?
- 20 jälkee

Jos saisit valita ihan kenet tahansa ihmisen naisystäväksesi, kuka se olisi?
- en tyydy yhteen, joten valitsisin kaikki ;)

*********

TÄMÄN OLEN KOKENUT:
[ ] Parisuhdeväkivalta
[ ] Seksuaalinen hyväksikäyttö
[x] Ensirakkaus
[ ] Läheisen itsemurha
[x] Läheisen muu kuoleminen
[ ] Läheisen/oma mielisairaus
[ ] Petetyksi tuleminen parisuhteessa
[x] Petetyksi tuleminen muuten vain
[ ] Läheisen pettäjänä oleminen
[ ] Sukurutsaus

MINÄ PIDÄN:
[/] Itsestäni
[x] Ystävistäni
[x] Seurustelukumppanistani
[x] Jäätelöstä
[ ] Juanesista
[ ] Työstäni
[ ] Teeskentelystä
[x] Hevareista
[x] Elämästäni

MINULLA ON:
[ ] Sukupuolitauti
[ ] Ihana ja onnellinen elämä
[x] Paljon ystäviä
[x] Hyvä musiikkimaku
[ ] Paljon rahaa
[ ] Rumat hiukset
[/] Huono itsetunto
[ ] Oma kämppä
[x] Lemmikki
[x] Parisuhde
[/] Iloinen luonne
[/] Hyvä fyysinen kunto
[ ] Anoreksia
[x] Ystävä joka uskoo Jumalaan

TAHTOISIN...
[X] Maailmanrauhaa
[ ] Lyödä äitiäni
[x] Lisää rahaa
[ ] Lisää ystäviä
[ ] Lisää valtaa
[ ] Itkeä
[ ] Olla lahjakas kuvataiteessa
[ ] Alkoholia
[x] Osata lentää
[ ] Paremman tietokoneen/tietokoneen ylipäätään..
[ ] Kuolla
[ ] Olla erakko
[x] Olla kauniimpi/komeampi
[ ] Parempia televisio-ohjelmia
[ ] Tappaa USA.n presidentin