IRC-Galleria

mangoo

mangoo

Synnyin randomina, kuolen feiminä!

FAILED!Tiistai 09.12.2008 17:39

Käännös artikkelista joka oli luettavissa "LA Times" lehdessä:

"Kun ajattelen asiaa näin jälkeenpäin niin ymmärrän että tulitikun sytytys oli suurin virheeni koko jutussa. Mutta minun piti saada hamsteri ulos".
Näin kertoi Eric Tomazevski ylilääkärille Salt Lake Cityn palovammojen osastolla.

Eric Tomazevski ja hänen homopartnerinsa Andrew "Kiki" Farnum kiidätettiin akuuttiin seksileikin päätteeksi. Leikki ei ollut loppunut ihan toivon mukaan...
"Pyöräytin paperiputken Kikin anukseen ja lähetin Raggotin -meidän hamsterimme sisään, selvitti Eric. Hän kertoi edelleen että niinkuin tavallisesti Kiki huusi "Armageddon" , joka on meidän signaalimme siitä kun hän on saanut tarpeekseen. Minä yritin saada Raggotin ulos mutta se ei halunnut tulla. Katsoin putkeen samalla kun sytytin tulitikun. Sammutin myös kattolampun houkutellakseni Raggotin ulos".

Sairaalan puhemies kertoi mykistyneille lehtimiehille mitä tapahtui.
"Tulitikku sytytti pienen kaasutaskun jossa oli suolikaasua. Lieska löi putken läpi sillä seurauksella että Tomazewskin hiukset syttyivät tuleen ja hän sai palovammoja kasvoihinsa. Kaasutaskun räjähdys sytytti myös hamsterin turkin palamaan syvemmällä suolessa. Tämä sytytti vielä suuremman kaasutaskun ja kova paine lähetti hamsterin ulos putkesta kuin kanuunan kuulan".
Tomazewski sai toisen asteen palovammoja kasvoihinsa ja hänen nenäluunsa murskaantui saatuaan uloslentävän hamsterin naamaansa. Farnum sai ensimmäisen ja toisen asteen palovammoja anuksen alempaan osaan peräsuolessa.

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 14:41

█▀█▀█ █▄█ █▄█ █▀█▀█ █ █▄ █ █▀█▀█ █▄█

[Ei aihetta]Maanantai 24.11.2008 14:49

Yah, male cheerleaders are truly gay.

Näin just.Maanantai 24.11.2008 11:41

Teemu: Miks ei kaikkia eläkeläisiä vois laittaa tekee koko Hyvinkään lumityöt, kun niillä ei oo kuitenkaan mitään tekemistä.

..niin.

NerdMaanantai 17.11.2008 22:27

Joanna sanoo:
heitän tän koneen ehkä kohta ikkunasta ulos
LaUrI - Liian rikas raittiiksi sanoo:
ehkä ei kannata koska puolet sun elämästä loppuu siihen

Kaikkea sitäTorstai 13.11.2008 14:51

Onpa tylsää.

Ei joku haluais ottaa mua lemmikikseen? Haluaisin muuttaa pois kotoo. Oon sisäsiisti ja silleen..

Halukkaat voi lähettää vapaamuotoisen hakemuksen mun sähköpostiin (mangooj@hotmail.com), niin valitsen sitten sopivan emännän/isännän. Etuna katsotaan eläinystävällisyys.

PS. Lahjuksia otetaan vastaan.

PPS. I love you

NAISEN LOGIIKKATorstai 06.11.2008 21:39

Naisen logiikka miehille ymmärrettävästi selitettynä :

Naiset-suomi-Naiset -sanakirja

Se on ihan sun päätös
= eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen pitäis olla sullekin selvä.

Tee sä mitä tahdot
= kosto on kauhea.

Ei mulla mikään oo
= mun mieltäni painaa yks asia, ja sun pitäis osata lukea mun ajatukset, ja tietää mikä on huonosti!

Meidän pitäis puhua
= mä aion nyt avautua ja sä kuuntelet

Siitä vaan, senkun menet
= älä lähde.

En mä ole loukkaantunut
= tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö.

Oletpas sä tänään huomaavainen
= onko tänään seksipäivä?

Toi eteisen lipasto näyttää paljon paremmalta olohuoneessa
= ..joten voisitko siirtää.
Vähennetään romanttisesti valoja
= olen ihan jumalattoman turvoksissa

Onpas tää keittiö epäkäytännöllinen
= ostin uuden keittiön, se pitää asentaa huomenna.

Mitäs jos hankittais uudet verhot
= ..ja huonekalut ja maalataan makuuhuone.

Mä kuulin jotain melua
= sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä väsytä.

Mä rakastan sua ihan hirveästi
= meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa.

Oonkohan mä lihonut?
= kato nyt miten hyvännäköinen mä olen.

En mä mitään huuda
= totta vitussa huudan, kun mulla on hyvä syy.

Tottakai
= kyllä tai ei

Ei
= kyllä tai ei

Niin kai
= ei

Ihan miten vaan
= ei

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.10.2008 00:18

Jostain miesten keskustelupalstalta:

- Olen muuttamassa yhteen naiseni kanssa. Mitä kannattaa ottaa huomioon? Kannattaako yleensä muuttaa? t. nimim. Uskallanko?

- En suosittele. Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa
huonoista puolista. Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa kun saa aina siivota sun jälkiäsi". Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin: Ei ole olemassa enää "miesten ja naisten töitä". Pelkästään miesten työt. Nainen olettaa, että siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne jaetaan puoliksi. Molemmat siis tekevät näitä koska on "vanhanaikaista" että nainen joutuisi tekemään kotityöt. Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat,paikata puhjennut pyörän rengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko jne jne. Ne ovat aina miesten töitä.. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään, harva nainen "haluaa osata" esim vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.
Tulet myös huomaamaan että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka perkeleen kulmaan ilmestyy jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin". Muistinko jo mainita että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä. Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa. Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on sanomattakin selvä. Vessa pursuaa mitä ihmelliisempiä purkkeja ja lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen hajusaippua,jolla ei saa pestä käsiä. Ja ne wc-renkaan pissatipat.....
Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina kuunnella tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on mahdotonta koska sieltä tulee aina joku vitun sinkkuelämää tms elämää suurempaa jota naisen on yksinkertaisesti pakko katsoa.
Älä vaan tee sitä virhettä että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin ovat niin rumannäköisiä. Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen.
Hyväksy se että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja mutta niitä ei saa polttaa koska sitten ei ole enää kivannäköisiä. Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään,siivotaan ja leivotaan koska nainen ei halua että ihmiset luulevat että teillä on sekaista. Lisäksi on mm pakko aina ostaa/leipoa jotain jos joku kaveri sattuu tulemaan "kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista joita joutuu vetämään joku 5-6kpl että saat kahvihimosi tyydytettyä.Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen kun sitä on käytetty.
Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa heistä on juoppoja luusereita naisesi mielestä. Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla kun katsot leffaa koska
A) se on niiiiin epätervellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja koska ainoa vaihtoehto on romanttiset komediat.
"en mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa", lisäksi naisille on yksinkertaista mahdotonta keskittyä elokuvaan koska samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne. Saat vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se tekee,miksi se nyt noin tekee". Elokuvanautinto on pilalla koska kuulet samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut. Voisit muuten syödä vähän enemmän noita kasviksia.
Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi koska nainen sisustaa ne kerran viikossa eri paikkaan. Avaimien pitäisi olla marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa mutta eihän niitä sieltä löydy koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä)jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen.. koitas laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng shui....Koitapas kantaa se tuonne..."
Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa vaan kaikki on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin jotka ovat epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat samanvärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu kerran viikossa.
Viikolla juomisen voit unohtaa, samoin sen että otat illalla pari kaljaa. "Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän isällä". Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin"joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa Ricky Martin tai Ultra Bra ja pöydällä on lukematon valikoimaerilaisia pikkusuolaisia. Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun tuoksukynttilät.

Terveisin,
-Antero-