IRC-Galleria

mansikka83

mansikka83

Vaikka oot kiltti ja kiva sekä kunnollinen, ja mun tunteita kunnioitat Haluun gansterin herkän ja vaarallisen, jolla on huonoja ideoita

RUNO 1Sunnuntai 03.08.2008 01:47





Vaikka ulkona sataisi puukkoja,
Tulen antamaan sinulle suukkoja.
Vaikka yö olisi pikimusta,
Et jää vaille rutistusta.
-Uppo-Nalle-







RAKKAUSSunnuntai 03.08.2008 01:45






Rakkaus


Rakkaus on pitkämielinen. Rakkaus on lempeä.
Rakkaus ei kadehdi. Rakkaus ei kerskaa. Rakkaus ei pöyhkeile.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti. Rakkaus ei etsi omaansa.
Rakkaus ei katkeroidu. Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa.
Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.
Kaikki se peittää. Kaikki se uskoo. Kaikki se toivoo. Kaikki se kärsii.
Niin pysyvät nyt Usko, Toivo ja Rakkaus, nämä kolme ;
mutta suurin niistä on Rakkaus.





Mies eri ikäkausinaanLauantai 26.07.2008 05:19

mies on kuin soitin


20-vuotiaana hän on kuin huilu, ei tarvitse lainkaan viritystä ja soi vaikka koko päivän.

30-vuotiaana hän on kuin viulu, viritetään 15 minuuttia ja soi sitten tunnin.

40-vuotiaana hän on kuin sello, viritetään tunti ja soi sitten 15 minuuttia.

50-vuotiaana hän on kuin rummut, paljon melua, mutta oikeaa sä- veltä ei tahdo löytyä.

60-vuotiaana hän on kuin harppu, viritetään viritetään mutta soittajaa ei tahdo löytyä.

70-vuotiaana hän on kuin piano, viritetään koko päivän ja il- lalla tulee joku toinen joka soittaa.

Miksi viini on parempi kuin mies?Lauantai 26.07.2008 05:16

1. Sen voi pitää pullossa odottamassa käyttöä.
2. Se paranee vanhetessaan.
3. Sen voi ottaa esille kaapista halutessaan.
4. Viini värin voi valita maun ja tilanteen mukaan.
5. Kun yksi pullo tyhjenee, voi ottaa uuden.
6. Viinin nauttimisessa on aina hienostuneisuuden makua.
7. Viini suo rauhaisan unen.
8. Viinistä voi nauttia myös yksin.
9. Viinin ominaisuuksista voi kertoa häpeilemättä.
10. Viini ei hikoile.
11. Viini on täyttä tavaraa pohjaan saakka.
12. Viini ei tuo tartuntoja kotiin.
13. Viini ei käy vieraissa.
14. Viini ei ole koskaan työn rasittama.
15. Viini ei ole koskaan matkoilla.
16. Viini ei ole koskaan krapulassa.
17. Viini ei sotke huusholliasi.
18. Käytetyn pullon voi panna uudelleen kiertoon.
19. Viini lämmittää hitaasti ja vaikuttaa pitkään.
20. Viini ei katsele naapuripöytiin.
21. Viini ei löyhkää valkosipulille eikä vanhalle viinalle.
22. Viini ei arvostele vartaloasi.
23. Voit suositella sitä myös ystävättärellesi.

Näin sen pitäisi olla.Lauantai 26.07.2008 05:10

Mies

06:00 Herätys.
06:15 Suihinotto.
06:30 Kunnon panot samalla kun luet aamulehden urheilusivut.
07:00 Aamupala. Pekonia, kananmunia, paahtoleipää ja kahvia.
07:30 Limusiini saapuu.
07:45 Lentokentälle. Matkalla otat limon minibaarista pari Bloody Marya.
08:15 Yksitysjetillä Augustaan (Georgia, USA).
09:30 Limolla Augusta National Golf Clubille.
09:45 Pelaat yhdeksän ensimmäistä reikää, tulos 2 alle par.
11:45 Lounas kerholla, 3 Heinekeniä.
12:15 Suihinotto.
12:30 Pelaat seuraavat yhdeksän reikää, tulos 4 alle par.
14:15 Limo takaisin lentokentälle, matkalla pari Martinia.
14:30 Yksityisjetillä Nassauhun Bahama-saarille. Nokkaunet (pornoa) matkalla.
15:15 Iltapäivällä kalastusta. Yksityisjahdin naispuolinen (topless) miehistö apunasi.
16:30 Pyydystät maailmanennätys-miekkakalan - 615 kg.
17:00 Jetillä takaisin kotiin, matkalla saat viestin Pamela Andersonilta ja Janita Frostellilta.
19:10 Urheiluruutu.
19:30 Illallinen. Alkupala hummeria, Dom Perignon (1963) ja 450 g härän sisäfilepihvi.
21:00 Rentoutuminen seuranasi 1789 Auger Cognac ja kuubalainen sikari.
22:00 Panot kahden 19-vuotiaan nymfomaanin kanssa.
23:00 Kokovartalohierontaa.
23:45 Sänkyyn.
23:50 Päästät 12 sekuntia kestävän, 4 oktaavin pierun. Katsot kun koira lähtee huoneesta.
23:55 Naurat itsesi uneen.

Näin sen pitäisi olla.Lauantai 26.07.2008 05:09

Nainen


08:15 Herätys halauksiin ja suukkoihin.
08:30 Vaaka näyttää 2 kg vähemmän kuin eilen.
08:45 Aamupala sängyssä, tuoreesta appelsiinista vastapuristettua mehua ja croisantteja.
09:15 Kuuma kylpy liljan tuoksuisella kylpyvaahdolla.
10:00 Kevyttä jumppaa klubilla komean, hauskan yksityisohjaajan seurassa.
10:30 Kasvohoito, manikyyri ja hiustenlaitto kampaajalla.
12:00 Lounas ulkoilmakahvilassa parhaan ystävän kanssa.
12:45 Huomaat ex-poikaystävän vaimon, joka on lihonnut 15 kg.
13:00 Ostoksilla ystävien kanssa. 15:00 Kauneusunet.
16:00 Kukkalähetti tuo tusinan ruusuja, kortti on salaiselta ihailijalta.
16:15 Kevyttä jumppaa klubilla, jonka jälkeen hieronta.
17:30 Vaatteiden valinta illallista varten peilin edessä.
19:30 Kynttiläillallinen kahdelle ja tanssia.
22:00 Kuuma suihku (yksin) kotona.
22:30 Rakastelua.
23:00 Jälkikeskustelua sängyssä ja hykertelyä.
23:15 Nukahdat hänen voimakkaalle käsivarrelleen.

Drinkki ohjeita.Lauantai 26.07.2008 05:07

Exotic nainen
Keitä kuppi kuumaa kaakaota ja lisää sekaan 1/3 konjakkia. Aseta pinnalle kellumaan yksi suudelmanpunainen mangonpala. Tummaa ja tulisen kuumaa.
Porilainen nainen
Sama kuin edellinen, mutta heitä konjakit ja mangonpala helvettiin ja lisää paljon jäitä. Paukku on kylmäkiskoinen, eikä siitä muutenkaan ole mitään iloa.

Seppo Hovi
Kaiva kaapista muumimuki, johon kaadat 1/4 minttulikööriä ja loput soodaa. Lisää koristeeksi vaahtokarkkeja.

Teekkarin aamupaukku
Keitä ravitseva annos ehtaa kaurapuuroa. Tumppaa keskelle aito vanhanajan voisilmä. Lorauta päälle maidonomaisesti pullo pöytistä (Pöytäviinaa).

Teekkarin aamupaukku: dieettiversio
Sama kuin edellinen, mutta korvaa voisilmä klöntillä Benecolia. Mikäli paino-ongelmasi ovat todella vaikeita, voit jättää muutkin turhat kalorit (kuten Benecolin ja puuron) pois.

Beethovenin erikoinen
Juo nopeaan tahtiin kolme lyhyttä ja yksi pitkä. Ja kohta humala jo topakkana kolkuttaa oveasi: ta-ta-ta-taa.

Roomalainen kynttilä
Pölli labrasta pullo pirtua (muualta Suomestahan sitä ei löydä). Lisää joukkoon pari oliivia ja laakerinlehti. Juo pohjanmaan kautta. Koe, kuinka roomalaisen kynttilän liekki iloisesti hulmahtelee sisuksissasi.

Somali ahtojäissä
Laita sopivankokoinen lasi (0,5l-0,75l) täyteen jää murskaa, kaada sen jälkeen lasi täyteen Finlandia vodkaa. Ja paukun kruuna jäämurskan päälle laitettu tumma oliivi.

Snap, Crackle and Pop
Kaada pullo pöytistä lautaselle ja sirottele joukkoon Rice Crispies -muroja. Paina korvasi lautasta vasten ja kuuntele kuinka ne örisevät sinulle kännissä.

Kännikalakukko
Koverra kalakukon kuoreen pieni aukko. Kaada reiästä pullo kossua kalakukon sisälle ja sulje reikä jollain kätevällä konstilla (esim. ilmastointiteipillä). Hölskyttele kukkoa tovi ja syö. Voe tokkiisa, ko tekkee hyvvee.

Lentävä kalakukko
Sama kuin edellinen, paitsi että unohdit ilmastointiteipin, jonka takia kaikki kossu lirui pitkin lattioita.

Sergei Bubka
Mittaa kolpakkoon 3 dl jogurttia patjaksi. Kaada päälle puolikas kossupullo ja tipauta joukkoon yksi raaka spagetti seipääksi. Nykäise klyyvariin, ja kohta kohoat kohti huimia korkeuksia.

Sergei Bubka HC
Sama kuin edellinen, mutta korvaa jogurtti kossulla. Aamulla saatkin elämyksen siitä, miltä tuntuu tippua 6 metrin korkeudesta ilman patjaa.

Varoitus!Lauantai 26.07.2008 05:06

Nykyään kun tupakka-askeissa on kaikenlaisia varoituksia, tulisi myös olutpulloihin lisätä seuraavat varoitustarrat:
VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut ihmettelemään mihin helvettiin jätit rintaliivisi.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että kuiskaat, vaikket niin teekään.

VAROITUS: Alkoholin käytöllä on suuri merkitys siinä, että näytät idiootilta tanssiessasi.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut jankuttamaan kavereillesi kuinka paljon heistä välität.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut ajattelemaan että osaat laulaa.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että ex-rakastettusi kuolee ellet soita hänelle neljältä aamuyöllä.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut luulemaan, että sinulla on ihmeellisiä Kung Fu-voimia, johtaen siihen, että tulet itse piestyksi (koskee useimmiten miehiä).

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut pyörähtämään aamulla herätessäsi ympäri ja näkemään jotain todella kauheaa.

VAROITUS: Alkoholin käyttö on suurin syy selittämättömiin asvaltti-ihottumiin otsassa ja polvissa.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa aiheuttaa harhaluulon, että olet kovempi, fiksumpi, nopempi ja paremman näköinen kuin muut ihmiset.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut luulemaan, että olet näkymätön.

VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että ihmiset nauravat kanssasi.

Myöhästymis selityksiäLauantai 26.07.2008 05:03

1. Otin suuren askeleen tuntemattomaan
2. Laskin leukoja
3. Vedin leukoja
4. Stockmannilla oli 50% ale
5. Edellinen torkka oli liian hyvä. Ei anneta vahingon uusiutua
6. Ai mikä kesäaika
7. Katsoin aamulla peiliin, enkä nähnyt mitään. Luulin, että olin jo mennyt kouluun
8. Jäin katsomaan kun junasta oli puhjennut rengas
9. Nukutti
10. Olin liian masentunut lähteäkseni kouluun
11. Olin hyvällä päällä, enkä viitsinyt lähteä kouluun masentumaan
12. Läksyt oli tekemättä
13. Opet on rumia kun maksalaatikko
14. Olen liian ruma
15. Muut on niin rumia
16. En olisi kumminkaan ehtinyt bussiin
17. Marsu karkasi
18. Koira oli säätänyt herätyskelloa kaksi tuntia taaksepäin
19. Herätyskellon takana luki jotain tyyliin "Made In Hongkong"
20. Vitutti
21. Sapetti
22. Kyrsi
23. Kolmelta meni vielä kovaa
24. Luokanvalvojani mielestä edes tämän listan "laatiminen" ei ole KORREKTIA käytöstä
25. Luokissa ei ole tarpeeksi nakukuvia
26. Yhden miehen protesti
27. Bussi hajosi
28. Korvalappustereoista oli patterit loppu
29. Isä/Äiti/Mielikuvitusolento/joku muu kielsi
30. Äiti ei ollut pakannut laukkua
31. Lempiuneni oli juuri kesken
32. Nousin väärällä jalalla sängystä, joten en uskaltanut riskeerata itseni tai toisten henkiä
33. Oli perjantai
34. Oli 13. päivä
35. Oli perjantai, 13. päivä
36. Taksikuskille ei kelvannut raha, piti maksaa luonnossa
37. Krapula
38. Hammaslääkäri
39. Piti ulkoiluttaa rotta
40. Kuolin
41. Oli hautajaiset (Ei omat)
42. Päänsärky
43. Minuun sattuu
44. Luin juuri Douglas Adamsin kirjaa...
45. Puhelinluettelon luku oli kesken
46. Puhelin soi jatkuvasti
47. Pelkään Homoja
48. 8.00-17.00
49. En pidä Homoista
50. Uskontoni kieltää puhumasta alemmilleni
51. Oli Rukous päivä, ja olin juuri saamassa yhteyden Aatamiin
52. Eksyin kotiini
53. Teroitin kyniäni
54. Juutuin
55. Kauppaopiston tyttöjen kanssa oli ihan mukavaa
56. Tämä vuosisata alkoi 2000 tai 2001, mitä väliä?
57. En ole Homo
58. Hissit olivat myöhässä
59. Taloni paloi
60. Oli parempaa tekemistä, kun tulla tänne
61. En saanut aamupaskaani poikki
62. Koira pimahti
63. Uroskoirani juuttui pakkasessa vesipostiin ja se piti lopettaa
64. Poliisit veivät putkaan
65. Rehvastelin rahoilla ja sitten pimeni
66. Menin kahville
67. Sukset juuttuivat bussin oviin
68. Piti katsoa Kauniit ja Rohkeat videoilta ettei juoni karkaisi
69. Erehdyin katsomaan Kauniit ja Rohkeat...
70. ...
71. Zzzz...zzz...zzz...
72. Paukahdin uskoon
73. 18 reikää päivässä ottaa kunnon päälle
74. Pieretti
75. Putosin pöydältä
76. Putosin kärryiltä
77. Lintsasin
78. Oli pakko lopettaa naapurin kissa kun kerran sattu hollille
79. Piti tankata polkupyörä
80. En heti löytänyt lukitsematonta polkupyörää
81. Silmät kiinni oli vaikea löytää koulua
82. Naapurissa asutaan
83. Naapurissa asuu muukalainen
84. Hukkasin itseni
85. Minulla oli riitaa keskenäni
86. En voi sietää minua
87. Päätin olla hullu jotta pysyisin täysjärkisenä
88. Hulluttelin keskenäni koko aamupäivän
89. Poissaolokiintiöni ei ollut vielä täynnä
90. Nuohooja/vesimittarinlukija/sähkömittarinlukija/poliisi/Jeesus/Joku kävi
91. Aurinko ei noussut
92. Joku oli erottanut sen halvatun kukon päästään
93. Venäjällä sattuu kummia
94. En saanut yöllä nukutuksi kun meillä kummittelee
95. Kaikki vainoavat minua, ja lääkärit väittävät että olen skitso
96. En ymmärrä itseäni
97. Kukaan ei ymmärrä minua
98. En ymmärrä ketään
99. Kukaan ei ymmärrä ketään
100. Kiukaan vastus piti uusia
101. Alkoholi oli loppu ja alkoholikaupat oli vielä silloin kiinni
102. I Shit And Watch As Beers Go By
103. En herännyt
104. Taksivuorot olivat myöhässä
105. Kävelykeppiin piti vaihtaa laakerit
106. Toinen sandaali oli rikki
107. Toinen skandaali samalla viikolla
108. Yhden miehen suurlakko
109. Olin sosialisoimassa myymälän hyllytavaraa
110. Minuahan eivät tällaset junttikoulut kiinnosta
111. Laskin itseäni
112. "Tutustuin" itseeni
113. Sanoin kättäpäivää jokaiselle vastaantulijalle
114. Olen johtajaluonne
115. Oli kiinnostavampaa seurata kellonviisareiden ripeää toimintaa kellotaululla
116. Piti ruokkia äiti
117. Pesin tiskikoneen sisältä
118. Maailma on paha
119. Mulla pettää pokka
120. Pelkään ettei minusta pidetä
121. Heräsin oudosta paikasta
122. Vesisänky puhkesi
123. Olen niin hidas soutamaan
124. Vituttaa kun linnut ovat niin tyhmiä, mutta ne osaavat silti lentää. Masennuin taas totaalisesti
125. Menin väärään bussiin
126. Ruotsin läksyt ei oikein luonnistunut
127. Meillä olisi ollut ATK:ä ja minä pelkäsin, että se helvetin kone alkaisi taas soittaan suutaan
128. Millään ei ole merkitystä. Kyllä minä kuitenkin joskus kuolen
129. Kaikki taitaa kuolla joskus. Masentaa niin...
130. Runkku
131. Kaikki eksakti etoo
132. Ulkoasuni luokitellaan sopimattomaksi
133. Nilkkani/aivoni/korvani/nenäni/leukani/kampaukseni/jokuni nyrjähti
134. Eksyin bussiin
135. Minulla ei ollut rahaa bussilipun ostoon
136. Piti keksiä syy poissaoloon
137. Pyörrytti ja oli paha olla
138. Särki päätä ja oksetti
139. Puskin pääni loisteputkeen ja piti vaihtaa uusi
140. En ehtinyt ajoissa kouluun
141. Rasvasin stereoitani ja aika riensi kuin siivillä
142. Olin huoltamassa puhelintani
143. Olin tukkimetsällä
144. Siivosin eilen huoneeni, enkä tahtonut tänään löytää kirjojani
145. Oli kylmä ja poltin kirjani
146. Jumalani oli ärtynyt ja minun täytyi uhrata äidinkielen kirjani
147. Lapsetti
148. Korsetti
149. Kusetti
150. Veljeni Jukka-Pekka Paloi
151. Mustangistani oli loppunut kauraryynit
152. Eihän täällä voi löytää perille, kun joka paikassa on niin samanlaista
153. Valkotakkiset sedät jahtasivat minua pitkin kaupunkia
154. Liima pääsi loppumaan eikä päivä oikein ottanut kierroksia
155. Halvatun äiti oli mennyt sekottaan kamani jauhoihin, eikä pelkällä tiikerikakun syönnillä oikein starttaa
156. Sekoitin starttausnesteen sokeriin
157. Sekoitin sormeni tehosekoittimessa
158. Olin pilvessä ja lentolupakirjani oli päässyt vanhentumaan
159. Sekosin koiraani
160. Sekosin sukissani
161. Sekosin
162. Piti tappaa kärpänen kun se vittuili
163. Kellot soivat neljältä
164. Jäin kummastelemaan kukkoa
165. Maa on niin kaunis, että kyllähän sitä nyt jokunen hetki pitää ihailla
166. Minulla vilkutti pahasti
167. Minun mielestäni ainakin oli pääsiäinen
168. Olin sappikivenpoistoleikkauksessa
169. Enolta nyrjähti isovarvas
170. Soitin sähkökitaraa, kun tuli pahemman laatuinen virtapiikki
171. Oli kamalan kamalaa
172. Mulla oli ihan hirveetä
173. Olin tässä poikien kanssa metsällä, ja kaadoin siellä ekan puuni. Piti "vähän" juhlia...
174. Kello jätättää rankasti
175. Biologinen kelloni jätättää tosi rankasti
176. Luulin että kaikki lintsaisivat. Ja en halua olla erilainen nuori
177. Halusin olla erilainen nuori
178. Olin varannut manikyyrin just ruotsin tunnille
179. Piti säätää keinutuoli
180. Piti calibroida mun tönäri
181. Piti ostaa nicoretteä. Kai opettaja sen ymmärtää...
182. Piti vähän opiskella saniteettitilojen arkkitehtuuria
183. Kertasin painovoimateoriaa ja se oli niin nastaa etten malttanut heretä lopettamaan
184. Hiosti
185. Tällä päivällä sattui tämän kuun sukanvaihto ja piti liuottaa sukat jalasta irti
186. Näin Zeppelinin ja täytyi käydä vaihtamassa sen Ledit
187. Keksin ikiliikkujan ja menin patentoimaan sitä, mutta se pahus otti ja lakkas ikiliikkumasta kesken osainventaarion
188. Hiihdin kouluun, mutta kyllähän te tiedätte nämä syyskuun alun kelit. Suksetkin ihan paskana
189. Näin noidan
190. Oli joku halvatun kuivamustekynä, ja läksyjen raapimisessa tuhraantui useampi tunti arvokasta aamupäiväaikaa
191. Näin Chaplinin ja kävin tietty pyytämässä siltä nimmarin.
192. Joku kusetti minua
193. Vituttaa kun kaikki opettajat ovat kanoja tai sitten vanhoja luuskia
194. Otti niin hirmusti pannuun kun ei munakokkeli oikein toiminut
195. Kehitin ihan oman aikayksikön...
196. Suurmiehet tulevat silloin kun haluavat
197. Kunniavieras tulee aina vähän myöhässä
198. Poliisi suoritti minulle pamputuksen. (Se on mukavaa kun korkeasti koulutettu ammattimies tekee sen.)
199. Kello oli jo paljon kun menin nukkumaan
200. Klemmari juuttui nenään eikä lähtenyt irti, vaikka kaikkeni annoin
201. Juutuin seinille
202. Vessan ovi juuttui
203. Liukastuin saippuaan
204. Miten niin myöhässä
205. Luin sarjakuvia
206. Olen kirottu
207. Anteeksi, mutta piti käydä kopioimassa huomisen kokeen vastaukset
208. Olin kuorimassa appelsiiniä
209. Olin hyppimässä tramboliinilla
210. Colors, all those colors, all those fucking colors floating around me
211. Juoksin kouluun pää kolmantena jalkana, ja pipo kulu puhki
212. Söin rusinoita
213. Viilasin mummon linssit
214. Tervehdin rehtoria
215. Olin hevospoolojoukkeen kanssa harjoituksissa
216. Haluan painua opettajien mieliin
217. Kuuntelin radiosta venäläisiä lyhytaaltolähetyksiä
1 Olut maistuu paremmalta.
2 Voit ottaa enemmän kuin yhden oluen kerrallaan.
3 Voit ottaa sen kokoisen oluen kuin haluat, jopa pitkän.
4 Oluella ei ole partaa, joka raapisi sinua.
5 Voit nautiskella olutta koko yön jos haluat.
6 Oluen ei tarvitse olla kova ollakseen hyvää.
7 Oluella ei ole äitiä.
8 Olutta ei tarvitse hoidella 2 minuutissa, se kestää niin kauan kuin haluat.
9 Olut ei jätä likaisia kalsareita makuuhuoneen lattialle.
10 Olut ei vaadi sinulta uskollisuutta.
11 Olut ei väitä, että koolla ei olisi väliä.
12 Olut ei kuorsaa.
13 Olut tyydyttää sinut aina.
14 Olut ei kysele kun tulet myöhään kotiin.
15 Matkustellessasi voit kokeilla niin monia ulkomaisia oluita kuin tahdot, ilman omantunnon tuskia.
16 Vaikka olisit kuinka vanha, voit ottaa tuoreen oluen.
17 Saat oluen milloin vain.
18 Olut ei lupaa mitään, mitä se ei pidä.
19 Olut ei kysele, onko hän ensimmäisesi.
20 Voit ottaa pikaisen oluen ruokatunnillasi.
21 Et tarvitse asianajajaa vaihtaaksesi olutta.
22 Jos olut oli huono, voit ottaa heti perään uuden ja paremman.
23 Olut ei koskaan jätä sinua a) toisen naisen b) toisen miehen c) toisen oluen takia.