IRC-Galleria

miksuh

miksuh

Mika Hanhijärvi
Eilen illalla oltiin Senaatintorilla taiteiden yön Rock, Rytmi ja Rakkaus -konsertissa. Oli kyllä hyvä konsertti ja kivaa oli :) Varsinainen pääkonsertti alkoi puoli ysiltä illalla, mutta ekat bändit alotti jo kuuden maissa. Kun itse tulin paikalle Senaatintori oli jo melko täynnä väkeä ja pääkonsertin alkuun mennessä alue oli jo ihan tupaten täynnä. Jotain 35000 tyyppiä siellä järjestäjien mukaan ilmeisesti oli. Konsertin teemana oli vuosi 1968, Helsingin juhlaviikkojen 40-vuotisjuhlavuosi kun on. Soitetut biisitkin oli siis tuolta ajalta. Ihan hyvää musaa sillon tehtiin :) Musatyyli vaihteli rauhallisemmista biiseistä aina heviin.

Konsertti loppui yhdentoista aikaan illalla ja sitten alkoi hirveä ryysis kun porukka alkoi poistumaan Senaatintorilta. Taiteiden yö olisi toki vielä jatkunut pitkälle yöhön, mutta tuli sitten kuitenkin käveltyä Elielinaukiolle ja sieltä sitten dösällä kotiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.