IRC-Galleria

:((Torstai 09.07.2009 05:07

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

EM pronssii<33Tiistai 07.07.2009 17:59

Tultii kolmansiks<33 :))

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 13:39

http://www.cheertv.de/?ID <---- Kaikki kattoo sunnuntain klo 18.19 suomen aikaa!!

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 03:55

OLETKO TÄYDELLINEN -TESTI
» Nyt on aika testata kuinka täydellinen olet
» Laita rasti ruutuun jos väittämä on totta mutta älä huijaa
» Jos saat tulokseksi yli 4O rastia, olet täydellinen


PERHE
[x] Vanhempani eivät ole eronneet
[x] He ovat hyvissä väleissä keskenään
[x] Minulla on sisaruksia
[x] Meillä on hyvät välit
[x] Meillä on lemmikkejä
[x] Rakastan perhettäni
[x] on kaksi mummua
[x] Minulla on kaksi vaaria

Pisteet: 8

KOULU
[ ] Keskiarvoni ei ole ikinä ollut alle 8.5
[ ] Pidän/ pidin opettajistani
[ ] Opettajat pitävät/ pitivät minusta
[x] Kuulun tai olen kuulunut oppilaskuntaan
[x] Olen/ olin hyvä lähes kaikissa aineissa
[ ] Olen/ olin aktiivinen tunneilla
[x] Olen esiintynyt koulun tapahtumissa

Pisteet: 3

RAKKAUS & YSTÄVÄT
[ ] Minulla on seurustelukumppani
[x] Minulla on tiivis kaveriporukka
[x] Mutta vain yksi paras ystävä
[ ] Minulla EI ole vihamiehiä
[x] Minulla on paljon tuttuja ja puolituttuja

Pisteet: 3

KAUNEUS & TERVEYS
[x] Minulla ei ole pienintäkään finniä
[x] Olen normaalipainoinen
[ ] Olen tyytyväinen pituuteeni
[x] Hiukseni ovat hyväkuntoiset
[ ] Minulla ei ole kaksihaaraisia
[ ] Olen kaunis
[ ] Olen lihaksikas
[x] Hampaani ovat suorat
[/] Hampaani ovat valkoiset
[x] En polta tupakkaa
[ ] Olen absolutisti
[x] Huuleni eivät ole rohtuneet
[x] En ole juuri koskaan sairas
[x] Minulla on hyvä ryhti
[x] En pureskele kynsiäni

Pisteet: 9½

RAHA
[x] Saan viikko/ tai kuukausirahaa tarpeeksi
[ ] Olen töissä
[ ] Saan hyvää palkkaa
[x] Tililläni on rahaa
[ ] Käytössäni on luottokortti
[x] Minulla on säästöpossu
[ ] .. jossa on rahaa
[ ] Minulla on tallessa rahaa pahan päivän varalle
[x]Minulla on käteistä

Pisteet: 4

RUOKA
[ ] En syö herkkuja juuri koskaan
[x] Syön paljon vihanneksia
[x] Syön paljon hedelmiä
[x] Syön terveellisesti
[ ] Syön kouluruokaa

pisteet : 3

30 ½

87 -.-Torstai 02.07.2009 03:49

Jos rastitat yli 50, olet hullu!
Jos taas menee yli 100, niin RAUHOITU VITUN HULLU!

Olen...
[1 ] Istunut Poliisiautossa
[ ] Tullut umpikännissä kotiin
] Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta
[ 2] Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa
[ 3] Kontannut koulun lattialla
[4] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[ 5] Poiminut sieniä
[ ] Juossut todella henkesi edestä
[] Murtautunut autoon
[ ] Unohtanut jotakin lentokoneeseen
[ ] Pussannut serkkuasi
[6] Polskutellut Serenassa
[7 ] Uinut vaatteet päällä
[8] Laulanut mikrofoniin
[ ] Piilotellut jotakuta muijaa
[ ] nyt koulussa
[ ] kokeillut nuuskaa
[ ] Leikkinyt vetäväsi huumeita ja kiskonut nenääsi tomusokeria tms
[ ] Oksentanut ihmisen päälle
[ ] Purrut kissaa, kun se on purrut
[9] Haukkunut koiralle
[ ] Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi
[ ] Kaatunut mopolla
[10] Heilunut jossakin alusvaatteillasi
[ ] Liukastunut banaanin kuoreen
[11] Pessyt ikkunoita
[ ] Maistanut mustekalaa
[ ] Ollut ambulanssissa
[12] Käynyt huussissa
[13] Ratsastanut kamelilla
[14] Harjannut kissaa
[ ] Ollut jälki-istunnossa
[15] Lyönyt kaveria
[16] Halannut naapuria
[ ] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[17] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[ ] Puhdistanut wc-pönttöä
[18] Käynyt Puuhamaassa
[19] Ollut alaikäisenä baarissa (Käyny vessas :DD)
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Tanssinut napatanssia
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[20] Valvonut koko yötä
[ ] Rikkonut ikkunaa
[ ] Ollut rippileirillä
[ 21] Nukkunut villasukat jalassa
[ 22] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[ 23] Pessyt vauvan pyllyä
[24] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Ajanut traktorilla
[ ] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[25] Syönyt kynsiä
[26] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[27] Rikkonut lupaustasi
[ ]llut moottoripyörän kyydissä
[ 28] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Haukkunut hoppareita
[29] Soittanut bassoa
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[30] Kuunnellut klassista musiikkia
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[ 31] Röyhtäissyt ruokapöydässä
[ 32] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[ ] Nielaissut jääpalaa
[33 ] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[ ] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[34 ] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[ ] Itkenyt ilman mitään syytä
[ ] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Nostanut lippua salkoon
[35] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[36] Matkustanut peräkontissa
[ 37] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[38] Tilannut Mix-lehteä
[ ] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[ 39] Nähnyt kaupassa julkkista
[ ] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanut Reginaan
[ ] Ihaillut gootteja
[ ] Ollut puolukassa
[40] Poistanut punkkia
[ ] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[41 ] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut
[ 42] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla päin seinää
[ ] Seisonut hevosen selässä
[ 43] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[44] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[ ] Ollut yksin lentokoneessa
[45 ] Eksynyt kaupungille
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[46] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[47 ] Astunut lehmän paskaan
[ 48] Nielaissut purukumia
[ ] ollut/vieraillut vankilassa
[49] Itkenyt itseäsi uneen
[50] Ajatellut itsemurhaa
[51] Tykännyt The Rasmuksesta
[ ] Täyttänyt 14 vuotta
[ ] Käynyt psykiatrilla vierailulla
[52] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Fanittanut RAW:ta
[53] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[ ] Tehnyt heräteostosta
[ ] uinut avannossa
[ ] tehnyt runoa
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[54] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[55] tuntenut itseni yksinäiseksi
[56] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[57] ollut katsomassa oopperaa
[58] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ 59] neulonut lapasia
[ ] katsonut Stand by me-leffaa
[60 ] eksynyt
[61] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[62] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[63] omistanut lemmikkieläintä
[64] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] laulanut bändissä
[65] ajanut autoa
[66] nukahtanut koulussa tunnilla
[ ] saanut aivotärähdystä
[ ] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[67] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[ ] ollut kesätöissä
[68] luntannut kokeessa
[69] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[70]antanut rahaa katusoittajalle
[71] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykätä siitä
[72] käynyt Ruotsissa
[73] pelannut twisteriä
[74] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[75] hukannut kirjastonkirjan
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[ ] opetellut elvyttämistä
[76] Pelannut (mini)golfia
[77] ollut sairaalassa yötä
[ ] vuokrannut asunnon
[ ] ollut lapissa
[ ] esiintynyt oikeassa teatterissa
[78 ] käyttänyt heijastinta
[79] leikkinyt pikkuautoilla
[ ] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[80] ollut onkimassa
[81] kuvitellut olevani kala
[ ] palauttanut kokeen tyhjänä
[ ] ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[ ] pessyt hampaani joka ilta
[82] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[83] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[84] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[85] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[86] käynyt kampaajalla/parturissa viimeisen vuoden aikana
[87] ihastunut viimeisen vuoden aikana

[Ei aihetta]Torstai 02.07.2009 03:32

SAAT KÄYTTÄÄ VAIN YHTÄ SANAA!

1. Missä kännykkäsi on? -taskussa
2. Kumppanisi? - kumppaniton
3. Hiuksesi? - rumasti
4. Äitisi? - Nukkumassa
5. Isäsi? - nukkumassa
6. Suosikkisi? - syöminen
7. Unesi viime yönä? - hyvät
8. Mielijuomasi? - juissi
9. Unelmasi/tavoitteesi? - voitto
10. Missä huoneessa olet? - olkkaris
11. Harrastuksesi? - cheer
12. Pelkosi? - murhaajat
13. Mikä haluat olla 6 vuoden päästä? - elävä
14. Missä olit viime yönä? - Kotona
15. Jotain, mitä sinä et ole? - kaunis
16. Muffinssit? - ok
17. Toivelistalla? - sinä
18. Paikka, missä kasvoit? - kontula
19. Mitä teit viimeksi? - luin
20. Mitä sinulla on ylläsi? - paita
21. Televisiosi? - house
22. Lemmikkisi? - hamsu
23. Ystävät? - rakkaita
24. Elämäsi? - kivaa
25. Mielialasi? - jännittyny
26. Ikävöitkö jotakuta? - hannaa
27. Auto? - ei
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - hame
29. Lempikauppasi? - hm
30. Lempivärisi? - vihree
31. Milloin nauroit viimeksi? - äske
32. Milloin viimeksi itkit? - joskus
33. Kuka lähettää tämän edelleen? - joku
34. Paikka minne menen yhä uudelleen ja uudelleen? - koti
35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti? - apina
36. Lempiruokapaikka? - mäkki


TÄNÄÄ RUOTSII!!Torstai 02.07.2009 03:20

Jee me lähetää tänää ruotsii!!! Sunnuntain EM:it! Tuun Vaast tiistaiinn En pääse koneellle jtn. viitee paivääää :(( S_:D::D:D:D:D::D:D

Rokkari?!? :ooTiistai 30.06.2009 02:45

LUONNONLAPSI
[x] pelastakaa sademetsät!
[ ] voin olla peseytymättä viikon
[ ] nukun usein metsässä
[ ] syön mitä vaan, kunhan sen löytää luonnosta
[x] kukat on kivoja
total: 2

URHEILIJATÖRTTÖ
[ ] käyn lenkillä
[ ] säännöllisesti
[x] harrastan enemmän kuin kahta liikuntalajia
[/] katson urheilua telkkarista
[x] nautin itseni rääkkämisestä
[x] mäkkäri on yksi yhteiskuntamme suurimmista epäkohdista, mut maistuu
[ ] syön proteiinipatukoita
[x] liikunta on välttämätön elämäntapa
total: 4½

MESETTÄJÄ
[x] mese on osa elämää
[x] sulla on yli 50 meseosotetta
[ ] ja suurin osa sun kavereist on netin kautta hankittuja...
[x] ...tai muuten vaan jotain datiksii
[ ] sulla on mesessä yli 40 hymiöö
total: 3

TV:N ORJA
[x] olen joskus katsonut salkkareita
[ ] ja katson vieläkin
[ ] seuraan yli kolmea saippuasarjaa
[/] saatan katsoa telkkaria joka päivä
[x] osaan nimetä ainakin 5 hahmoa simpsoneista
[x] ja täydellisistä naisista
[ ] ja lostista
[x] meillä on laajakuvatelkkari
total: 4½

CS-PELURI
[ ] vitun kimmo
[ ] pilas saatana CS:sän maineen
[ ] sulla on cs sun koneella
[ ] ja pelaat sitä
[ ] ownaat kaikki
total: 0

DATIS
[x] oot paljon koneella
[/] kesälomalla datasit joka päivä
[x] ...ja myöhään yöhön asti
[x] tykkäät naputtelusta
[x] sulla on web-kamera
total: 4½

NÖRTTI
[x] oot paljon koneella
[ ] ja jos tarve vaatii, osaat myös korjata koneen
[ ] säästät viikkorahojasi tietokoneen osiin, tai peleihin
[ ] mikä ihmeen real-life?!
[x] pelaaminen on kivaa!
[ ] tiedän, mikä on HTML
total: 2

VITUN MOZART
[ ] soitat jotakin soitinta
[x] joka on piano
[ ] joka on rummut
[ ] soitat jossakin bändissä
[/] tiedät, mitä ovat C#sus, pedaali ja prima vista
[ ] Jimi Hendrix oli kova jätkä
total: 1½

HIKKE
[ ] tulee tippa linssiin jos saat alle 9 kokeesta
[ ] tokarissa sun keskiarvo oli VÄH. 8,7
[ ] koulussa on kivaa!
[ ] oikeestaan kesälomalla on tylsää
[ ] osaat aina uudet asiat koulussa heti
total: 0

HEVARI
[ ] AINAKI 50 KILON EESTÄ KETJUJA HOUSUISSA
[ ] \,,/
[ ] hevi on parasta!
[ ] nahkatakit on jees
[ ] omistan metallica-paidan
total: 0

HIPPI
[ ] khakinvihree, oranssi ja tämmöset on vaikuttavia värejä vaatteissas
[ ] sulla on rastat
[ ] ja ruskeet semmoset
[x] sulla on olkalaukku...
[ ] ...joka useimmiten on tosi alhalla
total: 1

MÄKKILÄSKI
[x] nälkä
[x] ...vaik just söin!
[ ] sul on aina euro tai pari mukaan, jos vaikka mäkki ois jossain lähellä
[ ] käyt vähintään viikoittain mäkissä
[x] itket kavereilles: "yhyyy oon läskiii!!11"
total: 3:D

ROKKARI
[x] hiukset näyttää silt, et oot just heränny
[x] ja lakkaa menee....
[x]pillifarkut on jees
[x] ja fanipaidat
[x] myös tennarit kelpais
total: 5


[Ei aihetta]Tiistai 30.06.2009 02:38

Tässä vaiheessa kesää olen:

[x] polttanut itseni auringossa
[x] ruskettunut vähän
[ ] ruskettunut sopivasti
[ ] ruskettunut paljon
[x] uinut meressä
[x] - järvessä
[ ] - joessa
[x] - lammessa
[ ] - pihalla olevassa uima-altaassa
[x] käynyt huvipuistossa
[x] kastunut kavereiden kepposen uhrina
[x] heitellyt vesi-ilmapalloja jonkun päälle
[ ] tai joku on heitellyt niitä sinun päällesi
[x] käyttänyt minihametta
[x] - lyhyitä shortseja
[x] - toppia
[x] - hihatonta paitaa
[x] - varvastossuja
[ ] ostanut uudet bikinit
[ ] - aurinkolasit
[x] - sandaalit/varvastossut
[x] syönyt jääteloä
[ ] - pehmistä,
[x] juonut pirtelöä,
[x] - limsaa
[x] - vettä
[x] pomppinut trampoliinilla
[ ] joutunut nokkosen "uhriksi"
[ ] ajanut skootterilla päin seinää
[ ] - ojaan
[ ] - naapurin kukkapenkkiin
[x] syönyt mansikoita
[ ] - lättyjä,
[ ] - kukan terälehtiä
[x] lakannut varpaankynnet
[x] sormenkynnet
[x] hypännyt uimaan vaatteet päällä
[x] kahlannut vedessä
[ ] nukkunut teltassa kavereiden kanssa
[ ] pelannut pullonpyöritystä
[x] laulanut isoon ääneen
[ ] herättänyt veljen/siskon/kaverin kastamalla hänet jollain tavalla
[ ] tappanut kärpäsen
[x Murkun :/] - jonkun muun örkin
[x] tehnyt jotain hullua kavereiden yllyttämänä
[x] nukkunut aamulla yli yhteen
[x] valvonut koko yön
[x] kuunnellut musiikkia
[x] kiivennyt puuhun,
[x] ja katkaissut siitä oksan
[ ] joutunut olemaan ampiaisen piston uhri
[x] kerännyt kukkia
[ ] pelannut lentopalloa
[ ] - sulkapalloa
[ ] - tennistä
[ ] - pesäpalloa
[ ] hajottanut vahingossa ikkunan
[ ] kiivennyt katolle
[x] ottanut aurinkoa
[ ] ihastunut
[x] kiljunut
[ ] hakannut nyrkkeilysäkkiä
[ ] ajanut skootterilla
[ ] - mopolla
[ ] - traktorilla
[ ] - mönkijällä
[ ] - autolla
[x] - pyörällä
[x] käynyt lenkillä
[x] katsonut telkkaria
[x] tekstaillut
[x] juhlinut
[x] nauranut

[Ei aihetta]Torstai 18.06.2009 02:40

JOS LUET TÄMÄN , SINUN ON TÄYTETTÄVÄ TÄMÄ KYSELY , TAI SAIRASTUT SYÖPÄÄN:

MITÄ KUULUU ? - ihaok.
MONTA LEMMIKKIÄ OMISTAT ? - 1
OLETKO KOSKAAN PUDONNUT PUUSTA ? - kai mä oon :/ :o
OLETKO KOMEA ? - öö en!
PIZZA VAI HAMPURILAINEN ? - pizza
MUSTA VAI VALKOINEN? - musta
ONKO SINULLA OMA TV ? - ei
JOS PITÄISI VALITA , MUUTTAISITKO ESPANJAAN VAI AUSTRAALIAAN? - australiaan
OLETKO IHASTUNUT ? - en
KÄYTÄTKÖ HUUMEITA TAI OLETKO KOKEILLUT NIITÄ ? - en
POLTATKO ? - no totaa enn...
MITÄ LUKEE VIIMEKSI SAAPUNEESSA TEKSTIVIESTISSÄ ? - en tiiä ku akku loppu :D
HALUATKO LAPSIA ? - ehk. joskus
HOROSKOOPPISI ? - leijona
KUMPI JA KAMPI TAPPELI, KUMPI VOITTI ? - jooojoo
VOISITKO SEURUSTELLA SINUA LYHYEMMÄN KANSSA? -joo
POLTATKO KYNTTILÖITÄ ? - joskus
OLETKO KOSKAAN OLLUT SAIRAALASSA YÖTÄ ? - no oon ainaki sillo ku synnyin
NYT SOI ? - ei mikää, pitsi kisamusa pääss