IRC-Galleria

millaaaaaa-

millaaaaaa-

seurailkaaa instagramisa milllaaaw

:'(Keskiviikko 02.02.2011 16:51

Tytöt viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?
Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.
Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?
Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)
HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Tiistai 01.02.2011 19:30

jeje :)--->mitäs sitä sitte tekis :D, ei kyl sillai ees oo tylsää.. essin kans keskustellaa että jos se tulis yörä meille:)<3

[Ei aihetta]Tiistai 01.02.2011 13:21

vooiivittu ;ooo kouluu :D

asdfSunnuntai 30.01.2011 18:47

sillai o ollu iha kiva päivä ku niko ja miroki meil♥, mut nyt vois lähtiä uloos>>

:DTorstai 27.01.2011 12:17

voois lähtee kotia, viel jotai enkkua ja kässää :))

-.-Keskiviikko 26.01.2011 13:38

jejeje.. koulussa:)

jejejeSunnuntai 23.01.2011 22:24

ehkääää hiihtolomalla ffft.. essiparhaiin<<3

<3!Tiistai 18.01.2011 23:22

oli kiva ilta tänää ft.roosa♥,milla♥,jassu♥ rautapillu ees revetty tai mitää:P

...Lauantai 15.01.2011 22:34

sdfghjklöä

jesLauantai 08.01.2011 01:26

tää ilta on aika tylsää-.- kaikki nuQ.. mut huomen ehk kivaa?:)