IRC-Galleria

::::D:D:DTorstai 21.08.2008 22:40


Tytön vanhempia kiinnosti kovasti, mitä heidän murkkuikäinen tyttärensä puuhastelee poikakaverinsa kanssa huoneessaan, kun he ovat siellä kahdestaan, Niinpä he päättivät lahjoa tytön pikkuveljen vakoilemaan. Sovittiin että pikkuveli piiiloutuu tytön huoneeseen ikkunaverhon taakse ja kertoo sitten kaiken mitä näkee. Seuraavana päivänä poika raportoi vanhemmilleen:

- Aluksi masa ja ella istuivat sängyn reunalla lähekkäin ja sisko vissii pyörtyi koska masa kokeili pulssia, ainakin se työnsi kätensä siskon puseron alle ja hieroi. Sitten se upesi antamaan tekohengitystä suusta suuhun menetelmällä. Silloin sisko heräsi ja sen käsi osui vahingossa masan housun vetoketjuun, Vetoketju aukesi ja sieltä pomppasi ihan ankeriaan näköinen otus jota sisko pelästyi ja otti siitä sellaise kuristusotteen. Mutta se ei siitä lannistunut ja niinpä sisko yritti purra siltä pään pois, se vissiin puri takaisin, ainakin sisko kirkaisi ja laski sen pään irti jolloin ankerias oksensi. se ei kuitenkaan kuollut vaan alkoi elää uudelleen. Silloin sisko laittoi sen jalkojensa väliin ja he yrittivät yhdessä murskata sen hengiltä. Kai ne siinä onnistuivatkin koska se oli kuollut kun se tuli pois sieltä jalkojenvälistä. Sitten ne vielä ottivat siltä nahkan pois.

[Ei aihetta]Torstai 21.08.2008 21:59

"mä sitte pussaan sua jos verät sen roskiksen pois alta!" -mirka
"noni tomi, verä se jo pois alta"- josi
"orotas nyt, kyl mä vielä kerkiän, ku tuo silppuaa nuota"-tomi

tyhmä kuviksen tunti <totinen>

PS. lopuks se sitte veti sen roskiksen pois alta -__-

nojes.Torstai 21.08.2008 01:49

vielä hissan tehtävät ja maantiedon -__-

koska mä pääsen nukkuu?

voi vittura.

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.08.2008 23:39

oiiiih. ni helpottunu olo :O.

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.08.2008 01:18

tnä näki semmosta rakasta murmelin poikasta<hymy>&lt;sydän&gt;

on se ihana<hymy>

[Ei aihetta]Maanantai 18.08.2008 21:15

kamala päivä ;ss. ihan sietämätöntä..

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.08.2008 21:41

jahas, ja taas pihalla rytisee.
ukkostaa ;S.
kone taas kii >>

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.08.2008 19:07

vittu, ulkona nii paska sää jotta menee kaikki suunnitelmat perseellee

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.08.2008 14:40

miks mua ei oikee jaksa innostaa mikää<totinen>?
huomenna kouluuuuu -___-

:)Sunnuntai 17.08.2008 13:20


1. Naiset tekevät aina säännöt.

2. Sääntöjä voidaan muuttaa ilman ennakkovaroitusta.

3. Kukaan mies ei voi koskaan tietää kaikkia sääntöjä.

4. Jos nainen epäilee, että joku Mies tietää osan säännöistä, hänen tulee muuttaa osa tai kaikki säännöt.

5. Nainen EI OLE KOSKAAN väärässä.

6. Jos nainen on väärässä, se johtuu väärinkäsityksestä, jonka on aikaan saanut mies, joka on sanonut tai tehnyt jotain väärää.

7. Ja koska sääntö nro 6 on voimassa, miehen tulee välittömästi pyytää anteeksi aiheuttamaansa väärinkäsitystä.

8. Nainen saa muuttaa mieltään koska tahansa.

9. Mies ei saa koskaan muuttaa mieltään ilman naisen kirjallista suostumusta.

10. Nainen ei saa missään tilanteessa antaa miehen tietää haluaako hän tämän olevan vihainen vai pahoillaan.

11. Kaikki miesten yritykset korjata näitä sääntöjä johtavat ankariin toimenpiteisiin.

12. Jos naisella on kuukautiset, niin mikään edellä mainituista säännöistä ei päde, vaikkakin ne ovat voimassa.