IRC-Galleria

joo.Tiistai 15.04.2008 21:31

islam sanoo:
i think u have so sexy legss

mihin olen kiintynyt 8)Maanantai 14.04.2008 03:45

Tietokone
[/] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[x] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[/] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht. 5


Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[x] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[/] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht. 1½

Televisio
[/] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht. 4½

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[/] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin usein
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[x] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
yht. 1½

Ruoka
[ ] Rakastan ruokaa
[ ] Haluan kokeilla kaikkea
[ ] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
[x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syöynyt jotain
[ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 1

Sosiaalinen elämä
[x] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[/] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[ ] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[x] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[x] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[x] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[ ] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
yht. 4½

Shoppailu / vaatteet
[ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[ ] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[ ] Seuraan muotia
[ ] Minulla on yli kymmenet farkut
[ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[/] Tuhlaan paljon rahaa
[ ] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
yht. 1½

Tupakka
[x] Poltan säännöllisesti
[x] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[x] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[/] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[x] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[x] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[x] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[x] Tupakka on minusta ihan hyvän makuista
[x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht. 8½

Alkoholi
[x] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[x] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[x] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[x] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[x =D] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[x] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[/] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[x] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht. 7½


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[x] Tupakoin säännöllisesti
[x] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[x] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[x] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[x] Olen karannut kotoa
yht. 6

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. 0

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[/] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[/] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
yht. 7

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[/] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[ ] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläinläheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[x] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
yht. 8½

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.04.2008 22:58

Can you hear me cry out to you?
Words I thought I'd choke on, figure out.
I'm really not so with you anymore,
I'm just a ghost,
So I can't hurt you anymore,
So I can't hurt you anymore!

kansalaiset, kuulkaa karu totuusSunnuntai 06.04.2008 01:12

[c=64]Jani[/c] sanoo:
sä asut nykyään tuuloksessa?
mirkka sanoo:
joo
[c=64]Jani[/c] sanoo:
otan osaa
mirkka sanoo:
mutta sain itseasiassa nyt asunnon
[c=64]Jani[/c] sanoo:
aijaa
[c=64]Jani[/c] sanoo:
tuulos on niin sekopää paikka että ei saatana
[c=64]Jani[/c] sanoo:
sinne jos joutuis nii ei vittu

sisko tykkää mustaaaTorstai 03.04.2008 14:59

anna sanoo:
siistii
anna sanoo:
vähän sä oot nevari

[Ei aihetta]Torstai 03.04.2008 14:58

anna sanoo:
kvg
mirkka sanoo:
? =D
anna sanoo:
etkö tiedä mitä toi tarkottaa??
mirkka sanoo:
en
anna sanoo:
oonko MÄ nuorekkaampi kuin teini siskoni??
anna sanoo:
kato vittu googlesta

[Ei aihetta]Perjantai 28.03.2008 13:36

Light up, light up
As if you have a choice
Even if you cannot hear my voice
I'll be right beside you dear

Louder louder
And we'll run for our lives
I can hardly speak I understand
Why you can't raise your voice to say

To think I might not see those eyes
Makes it so hard not to cry
And as we say our long goodbye
I nearly do

[Ei aihetta]Perjantai 21.03.2008 17:17

10 FAKTAA SINUSTA
* Pidätkö enemmän etu- vai toisesta nimestäsi? - etunimestä, vaikka sekin on ...........................
* Onko sukunimesi -nen päätteinen? - used to be
* Horoskooppimerkkisi - ja kuvaako se sinua? - härkä ja kaippa se kuvaa.
* Kumpi on pidempi, etusormesi vai nimettömäsi? - yhtä pitkiä kai
* Minkä värisiä villasukkia omistat? - monenvärisiä paljonn
* Ovatko kyntesi tällä hetkellä pitkät vai lyhyet? - lyhyet
* Löytyykö sinulta kaksihaaraisia? - ON
* Minkä värinen on hiusharjasi? - musta
* Entäpä hammasharjasi? - punasininen
* Ja matka(bussi)korttisi? - jaa minkä värinen? no semmoi harmaa

9 JOS SAISIT...
* Valita silmiesi värin, mikä se olisi? - jotkut ihan sikkesiniset
* Valita yhden kyvyn, mikä se olisi: - muuttuisin näkymättömäks
* Valita "kuudennen aistin", niin mikä se olisi? - lukisin ajatuksia 8)
* Olla joku eläin päivän ajan, niin mikä olisit? - lintu!
* Olla joku julkkis päivän ajan, niin kuka olisit? - kate moss :c
* Parantaa yhtä ominaisuuttasi, mikä se olisi? - pianonsoitto
* Valita oman etunimesi, mikä se olisi? - no en tie, joku kyllikki =D
* Tietää yhden asian näistä, mikä valitsisit: mikä on elämän tarkoitus, mitä tapahtuu kuolemajälkeen vai onko maapallon ulkopuolella älyllistä elämää? - mitä tapahtuu kuoleman jälkeen

8 MIELIPIDETTÄSI
* Abortti? - riippuu tilanteesta. jos on kyse vaikkapa raiskauksesta josta on koitunu raskaus niin hyväksyn tai jostain muusta samankaltasesta. ja siis jos raskaaks tullut tyttönen on kovin nuori niin joo, mutta sillon mun tekis mieli vetästä turpaan koska sellanen on vaan lapsellista ja vastuutonta touhua. huhhuh mua väsyttää.
* Eläinkokeet? - käytän ite kumminkin sellasia tuotteita mitä on varmasti testattu eläimillä joten tuntuu vähän tekopyhältä sanoa että vastaan. mutta en mä nyt hyväksykään. lääh.
* Turkistarhaus? - vastaan. samahan se ois jos pitäis päällä takia mikä on tehty omasta koirasta.
* Lapsityövoima? - no vastaan
* Fazerin lakupoika-kiista? - lol
* Uskonnot? - sama se mulle on
* Kouluruoka? - ihan jees
* Pakkoruotsi? - VASTAAN :D

7 USKOTKO...
* Jumalaan/jumaliin? - en
* Itseesi? - välillä en :D
* Yliluonnolliseen? - en
* UFOihin? - en
* Kummituksiin? - en
* Horoskooppeihin? - en
* Rakkauteen? - en joo

6 SUOSIKKIASI
* Lempileipäsi? - sämpylä!
* Lempilaatikkosi (maksa-, makaroni- jne.)? - makarooni ilman lihaa :c
* Lempijäätelömakusi? - joku mangomelooni
* Lempiherkkusi? - namimunkit
* Lempijuhlasi? - VAPPU.
* Lempijouluruokasi? - lipeäkala <3

5 INHOKKIASI
* Inhottavin ruoka? - maksalaatikko
* Inhottavin väri? - sinapinkeltanen :D
* Inhottavin tunne? - turvattomuus ja se ettei voi tehdä jollekin asialle mitään
* Inhottavin sana? - kikkeli
* Inhottavin jäätelömaku? - kirsikka

4 KYSYMYSTÄ TAVOISTASI
* Pureskeletko kynsiäsi? - joo :<
* Kumman puolen voitelet näkkileivästä? - reiättömän
* Monellako tyynyllä nukut? - 1
* Missä asennossa nukut mieluiten? - sikiö

3 VALINTAASI
* Hammastikku vai hammaslanka? - lanka
* Palasokeri vai taloussokeri? -talous
* Hiusharja vai kampa? - harja

2 OSAATKO...
* Katsoa kieroon? - kyllä
* Heiluttaa korviasi (ilman käsiä, tietenkin...)? - melkein.

1 LOPPUKYSYMYS
* Miltä nyt tuntuu? - vituttaajgj,l

DÄDÄDÄÄDÄSÄAPerjantai 21.03.2008 16:53

1. Pystytkö syömään munkin nuolematta huulia?
- en ! se ei vaan onnistu

2. Mikä on saanut sinut kiehumaan raivosta viimeksi?
- äiti eilen :S

3. Mitä allergioita sinulla on?
- kaikki eläimet, pähkinä, omena, kaikki kukkaset ja puut, pöly jne

4. Mitä söit viimeksi?
- leipää

5. Millainen huumorintaju sinulla on?
- =D kummallinen

6. Kuinka moni on nähnyt sinut alasti?
- jaa'a

7. Milloin ja kuka viimeksi?
- mmmöööäää :)

8. Paras radiokanava/ohjelma?
- iskelmä! =D

9. Ketä huijasit viimeksi?
- en muista :o

10. Mitä et malta odottaa?
- synttäreitä !

11. Mitä tekisit villasukilla?
- laittaisin ne jalkaan.................................

12. Millaista on olla kännissä?
- gännis_on_giwaa

13. Tykkäätkö yllätyksistä?
- nojoonojooono. joo.

14. Miten sinut on yllätetty viimeksi/parhaiten?
- no ainakin viime synttäreinä. ja sit sillon ku mein toinen koira tuli <3

15. Mikä ajokortti sinulla on?
- Ei olee

16. Jos saisit olla kärpäsenä katossa, kenen katossa olisit?
- hmmmm. jonkun komian ukkelin.

17. Syötkö purkkaa ruuan jälkeen?
- harvemmin.

18. Mitä sateenkaaren päässä on?
- 8| porkkanoita

19. Jos saisit antaa viimeksi tapaamallesi ihmiselle isolla kädellä, mitä antaisit?
- kättä. :O

20. Pelkäätkö jotain eläintä?
- no emmä tiiä. jotain niljakkaita semmosia. prr.

21. Paljonko sinulle merkitsee, mitä sinusta ajatellaan?
- aika paljon. :/

22. Kun käyt selällesi lattialle ja katsot vasemmalle, mitä näkyy?
- voi vidu

23. Paras sanonta ikinä?
- kaikki mitä johanna sanoo on parasta.

24. Mitä mieltä olet digilähetyksistä?
- että jee.

25. Mitä katsot rantalenttiksessä?
- en mitään.

26. Mihin maailman selvittämättömään mysteeriin haluaisit saada vastauksen?
- voi vittu. en mihinkään.

27. Millainen ihminen ärsyttää?
- itsekeskeinen ja sit sellanen joka nuolee perseitä.

28. Paras ehkäisykeino?
- biobussi :B

29. Millainen rikospaikkatutkija olisit?
- semmonen viekas =D

30. Mistä kutiat?
- kaikkialta

31. Mikä on karhupumppu?
- i dunno :n

32. Mitä et ottaisi autiolle saarelle?
- öääääää. äitiä. c:

33. Jos ostaisit Suomen, miten sinua tulisi puhutella?
- jotenki hienosti. en tie.

34. Kissa vai dinosaurus?
- dinosaurus ! semmoi dino-vauva

35. Miten unilelusi viettää yönsä?
- mun haaroissa. 8D

36. Paras tapa syödä hattaraa?
- ottaa siitä palasia ja syyä.

37. Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- takkusesti

38. Mikä on vihreä tekosi?
- jaaaaaaaaps.

39. Kuvaile tämänhetkisiä sukkiasi/jalkineitasi.
- ei ole mitään semmosia nyt

40. Mitä rikoit viimeksi?
- mukin

41. Millainen mummeli/pappeli sinusta tulee?
- semmonen kiroileva akka

42. Jos pitäisit teemabileet, mikä olisi teema?
- LANDESPEDE

43. Legendaarisimmat viimeiset sanat?
- kaikki ne on paskoja

44. Katsotko saippuaooppperoita?
- en

45. Kumpi on parempi; matka vai määränpää?
- määränpää.

46. Päivä, jonka haluaisit elää uudelleen?
- niitä on monia (:

47. Miten asut?
- tunkkaisesti

48. Mitä ottaisit mukaasi kylpyyn?
- markon ja johannan =D

49. Miehekkäin mies?
- david hasselhoff!

50. Miehekkäin nainen?
- Ida tietää

51. Enkeleitä, onko heitä?
- ei ole soriii :)

52. Mistä sukusi on kotoisin?
- karjalasta

53. Tunnetko ketään, joka aina huutaa puhelimeen?
- ohannoita mut en saa päähäni

54. Kenet herättäisit henkiin?
- kaikki isovanhemmat ja enon

55. Voitko pussata seuraavaa ihmistä, jonka tulet tapaamaan?
- voivoi se vähän riippuu

56. Oletko ollut naku-uinnilla?
- olen

57. Mikä olisi intiaaninimesi?
- Paritteleva pussikarhu

[Ei aihetta]Torstai 20.03.2008 12:33

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

EIKÄ SAA HUIJATA

Mitä äitini minusta ajattelee?
laulu: taiteilia
artisti: pmmp
kommenttisi: ken on suvun kuuluisa taiteilija, niitä kun on hirveen monta

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
laulu: Jesus stole my baby
artisti: Damn seagulls
kommenttisi: ei siis ole.

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
laulu: kun tuuli oli viilee
artisti: smg
kommenttisi: :)

Mistä ihmiset kadehtivat minua?
laulu: play with me
artisti: icp
kommenttisi: haaaaaaa joo.

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: this is home
artisti: i am ghost
kommenttis: varmasti auttaa

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: pidä varasi tyttö
artisti: regina
kommenttis: tyttö pidä varasi, teet taas pahojasi.

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: wait (the whisper song)
artisti: ying yang twins
kommenttis: pedofiiliks.................. hey bitch wait 'til you see my dick

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
laulu: extraordinary machine
artisti: fiona apple
kommenttis: I promise you, everything will be just fine

Elämän tarkoitus?
laulu: truly alone
artisti: insane clown posse
kommenttis: kiva

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: karma police
artisti: radiohead
kommenttis: And for a minute there, I lost myself, I lost myself