IRC-Galleria

JoooPerjantai 13.10.2006 15:09

ja taas auto rikki <387489347 :DD
Arghh! Kiva ku tarvii koko aja kysyyy!!
EN TIIÄ MILLON SAAN SEN!
Autosta on menny paskaksi kaikkea!
valokytkimen pohja on sulanu,
joka sitten aiheuttaa oikosulkua siinä
mittaristossa ja siitä mittaristosta menee
elektroniikka siihen auton starttii
jonka takia auto ei starttaa, eli ei toimi.
Ja nyt joudutaan tilaamaan ulkomailta
uusi mittaristo siihen autoon,
koska maahantuojalla ei ollut kyseisiä
osia omassa hyllyssään.
Auto vietiin korjaamolle 6 päivä
syyskuuta, elikä melkein
kaksi viikkoa sitten.
Tänään isäni soitti ja kysyi korjaamolta
että miten auto asia nytten voi,
ja sieltä vastattiin että kyseinen,
tilattu osa ei ole vielä saapunut,
ja että he ilmoittelevat kun se saapuu sinne niin.
Sen jälkeen he pääsevät korjaamaan autoa
ja muuta vastaavaa.
Siihen hommaan ei mene sitten kuin muutama tunti
jotenka auto tulee sitten kun ne
poikeliinit saavat sen osan ja korjaavat sen sitte nii.
Elikä älkääpä lapset hyvät enään kyselkö,
kiitos ja näkemiin, toivon ettei tarvitse enään vastata
teidän ainaisiin kysymyksiinne.
Ja vielä sitten tiedoksi että
kyllä tulette aivan hemmetin varmasti HUOMAAMAAN
milloin saan autoni takaisin.
Jos olette typeriä ettekä tiedä,
niin kerron näin lyhyesti,
MINÄ AJAN SILLÄ PIRUN AUTOLLA!
Sillon oon sen saanu takas
ja sillon se on korjattu!
PISTE PILKKU HUUTOMERKKI!

(ah, sain purettua sydäntäni.) :DD

;/Sunnuntai 30.07.2006 14:55

1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

-_-Maanantai 10.07.2006 04:24

" Tää homma ahdistaa
En uskalla katsoa huomiseen
Taivas kaatuu niskaan
Luu tunkee sydämeen
Mieltä kaivertaa
Ottaa päähän pikkuisen
Ihan miten vaan
Tää tappaa ihmisen "

*huoh*

"Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
mutta on vain pakko roikkuu perässä"

*möks*

"Rakasta mua
Tai vihaa mua hei kuinka vaan
Kai sillä sitten
Voit jotain uutta saavuttaa
Kai mä ansaitsen uuden tilaisuuden
Kai mä ansaitsen
Hei mä tiedän sen"

*mhh*

apulanta on upee <3

[Ei aihetta]Tiistai 27.06.2006 02:33

Kirjoita 21 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluaa.

1. Taru
2. Emma
3. Sini
4. Hans
5. Iiris
6. Ville
7. Roosa
8. Toni
9. Mikko
10. Tapsa
11. Jaana
12. Osku
13. Tommi
14. Heidi
15. Tuuli
16. Tino
17. Sebu
18. Mirva
19. Heidi.V
20. Joonas
21. Joni







Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
-ei nyt kyllä tuu mieleen. :D jossain pihalla luulisin.

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
-en tiedä kuule. :D

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
-en ole. xD

Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari?
-homoiksi jos tahtovat niin mikä ettei. :D

Mikä tekee 7 erityisen?
-hmm.. paras serggu <3

Kuvaile 9:
- mukava hauska höpsö :D

5 lempimusiikki?
-sen kun tietäis? :o

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
-uskaltaisinkohan? ;D

Onko 15 vapaa vai varattu?
-vapaa, uskoisin.

Mitä 17 ajattelee sinusta?
-aattelee varmaa että, hitto mikä spuge. :D

Mikä on 20 toinen nimi?
-kaabriel. emt. :D

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
-anteeksi vaan, mutta en.

Missä 3 asuu?
-talossa :)

Mitä mieltä olet 18?
-mukava hepppu :D

Mikä on parasta 14
-kaikki on parasta juu :D

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
-enn tietenkään :))

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
-miten? tänään jotenki :D

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
-onnn ;D

Paras piirre 12?
-peppu heruttelija :D

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
-voi olla :)

Tälläst sit. :DPerjantai 16.06.2006 14:17

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on? Lopuksi kysy mitä oraakkelilta mitä mieltä on on sinusta ? Haasta 3 ystävääsi.
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

Roosa: Se jonka kanssa olet vaihtanut katseita jo jonkun aikaa. (ah, ihanaa. :D)
Sini: Yksi rantojen mies Herttoniemestä. (uuhmamma!! :DDDD)
Emma: Lahna se on ainaki sängyssä. (ei vittu mä repesin xDD)
Taru: Viattomalta näyttävä namusetä. (mua pelottaa kuulla totuuksia. :o)
Janette: Duracell-pupu -tyyppi. (mielenkiintoista. :D)
Ville: Se poika joka poltti tupakkaa ala-asteella koulun jälkeen. (ville hei, valehtelit mulle!)
Toni: Salainen ihailija. (on vai? oih, olen otettu. :D)
Hans: Yks karvainen turkkilainen. Oikein mukava mies, muuten. (xDDDDD)

Kuka olen: Olet kaunein mitä tiedän, olet kaunein mitä on. (:'DDD)

Haastan:
Kaikki. ;)

--

vittu noille saa nauraa. :D
aika tyhmii mut joo,
läppäläpällä.

Tyylikästä. :FTorstai 15.06.2006 22:12

HEVARI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[] Pidätkö kaljasta?
[] Oletko moshaaja?
[] Etkö usko Jumalaan?
[x] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa tms.?
[x] Omistatko piikkejä?
[] Osaatko soittaa kitaraa?
[] Osaatko karjua?
[] Omistatko saappaat?
[x] Kuunteletko heviä?
Yhteensä: 4

GOOTTI
[x] Käytätkö mustaa kajaalia?
[] Onko suurin osa pukeutumisestasi tummaa?
[] Ajatteletko usein kuolemaa?
[] Haluatko kuolla?
[] Tunnetko haluavasi kuolla?
[] Oletko sosiaalisesti olematon?
[] Oletko kalpea?
[] Pidätkö Hot Topicista?
[] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[x] Oletko ilkeä?
Yhteensä: 2

SKEITTARI/PUNKKARI
[] Osaatko skeitata?
[x] Käytätkö skeittikenkiä?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[x] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[] Katsotko X-gameseja?
[x] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[] Pidätkö/onko sinulla mohawk?
[] Käytätkö bändi-paitoja?
[] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi) lähiaikoina?
Yhteensä: 4

PISSIS
[x] Käytätkö sanaa "niinku"?
[x] Shoppailetko Onlyssa/Vero Modassa/muussa vastaavassa?
[] Pelkäätkö gootteja?
[] Kikatatko paljon?
[] Katsotko O.C:tä?
[] Pidätkö popista?
[x] Ryyppäätkö/poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
Yhteensä: 4

HIPPI
[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[] Omistatko batissa :DD)
Total: 4

NÖRTTI
[] Käytätkö silmälaseja?
[] Saatko hyviä arvosanoja?
[] Käytätkö astma-piippua tms.?
[] Työnnätkö kyniä/laskimia/vastaavia paidantaskuihisi?
[] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[] Kiusataanko sinua usein?
[] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[] Oletko ujo vastapuolisen sukupuolen läsnäollessa?
[] Pelaatko videopelejä?
Yhteensä: 1

Hevari: 4
Gootti: 2
Skeittari/Punkkari: 4
Pissis: 4
Hippi: 3
Räppäri: 1
EMO: 4
Nörtti: 1

Eli oonko aika hevari, keittari, punkkari, pissis emo. :D
Tää oli ihan tyhmä juttu.
Nyt suuutuin kaikille.
Syön ranskalaisia. ^^
Ja sit kuolaan <3
Jotku tietää miks
ja jotkut ei ees haluu tietää.
Mut oikeesti hei,
en mä siks et sul on hyvä perse
vaa siks ku syljettää. :'D
Joo emt mitä selitän.

Lollero ;)Keskiviikko 14.06.2006 23:31

1.Syntyikö parhaat alasti?
- Ei ku sukat jalassa.

2.Saako sua halata?
- Saa ainaki yrittää.

3.Ajatteletko kaiken kaksimielisesti?
- Eeeenhän mä koskaan. :o

4.Onko pervoilla aina hauskempaa?
- Todellaki! :D

5.Pidentääkö nauru ikää?
- Toivottavasti ei.

6.Oliko se vaan läppä?
- Hä? Joo ai se, oli tottakai.

7.Onko veljet apinoita?
- ON!!

8.Etkö saa yhtä ihmistä mielestäsi?
- Onks pakko kertoo totuus? :o

9.Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan?
- Se toinen.

10.Puhutko unissasi?
- En pahemmin oo kuunnellu itteeni unissani. :D

11.Oletko matemaattisesti lahjaton?
- En tietenkään. Olen kuin isääni tullut. ^^

12.Tappaako tupakka?
- *kuolee*

13.Onko #&%£$!* taitolaji?
- En harrasta, se on jotenki ufoo.

14.Oletko tupakan viaton uhri?
- Kyllä, kohta se tuleekin ruoskansa kanssa ja minun täytyy anoa armoa polvillani etten vain joudu imaisemaan sitä myrkkyä sisääni ja aah.. -___-'

15.Odottaako kirves kaapissa?
- Odottaa, ihan siltä varalta että Tau-tau iskee jälleen.

16.Laulatko suihkussa?
- NO e.

17.Kuittaako kuolema univelat?
- Mun kuolema ainaki on pelkkää biletystä. sillon ei nukuta.

18.Onko rokkipojat lääh?
- Riippuuuu.

19.Dokaatko,mut et oo kännikala?
- Ehen ole kännikala. :)

20.Tekeekö pitkä letti miehen?
- Iso kyrpä se miehen tekee.

21.Eikö räppi ole musiikkia?
- Mitä se sit ois??

22.Onko koulu #&%£$!*?
- Ei vaan %&¤#%"!

23.Tietääkö äitisi, ettet ole ihan normaali lapsi?
- Tietää koska olen tullut äitiini.

24.Onko seksi harrastuksista paras?
- Mikä on seksi :oo Onks se jotain syötävää?

25.Pelastiko musiikki sinut urheilulta?
- Joo, kiitos, halleluujaaaaa.

26.Ajaako Batman Ladalla?
- Ei vaan upouudella mersulla. Kyl mä nää jutut tiiän kato. ;)

27.Amisko se vaan tienaa enemmän?
- Pummi se tienää parhaiten.

28.Pelastaako jeesusteippi?
- Minkä pelastaa? Kuka? Aaaii, on ässä auki. :)

29.Jeesus tulee, otatko kopin?
- *haukottelee* anna mennä, kyl se selvii.

30.Oletko angstinen taiteilijapaska?
- paska kyllä, muusta en tiedä.

31.Panisitko?
- Suako? Hey plz lol ,.,.

32.Lyötkö?
- Aina välillä.

33.Elätkö vain kuollaksesi?
- Kuolen vain eläekseni. ;D (eläekseni? onks se ees mikää sana?)

34.Sitten kun rumat on in, oletko kuumaa kamaa?
- Oon aina hottii. *piuh*

35.Onko nukkuminen kivaa?
- Se rentouttaa lihaksia.

36.Raiskaatko mieluusti veitsellä?
- Hä? Sori oli poppari nenässä, voisitko toistaa?

37.Onko maailma paha?
- "hoosiannaa daavitin poikaaa, kii ii tettyyy olllkooooooon hännn!"

38.Meikkaako pojatkin?
- No vittu avaa silmäs ja kato!!

39.Oletko 100% hetero?
- En ku 100% homo ^^

40.Onko sinulla aina nälkä?
- Ei itseasiassa..

41. Minkä väriset kengät sul on jalassa?
- Sateenkaaren väriset.

42. Et siis käytä kenkiä sisällä?
- Käytänpäs!!!!!!!!!!!!!!!!

Haastan:
sut
sut
sut
sut
sut
sut
sut
sut
sut
sutsisatsisatsaaaasutsisatsaa

ho.Torstai 08.06.2006 13:04

Vastaa kysymyksiin valitsemalla mieleisesi vaihtoehto. Analyysi on lopussa.
Muista! Ei saa huijata ja katsoa vastauksia etukäteen!


Tilanteet

Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on ?
(Avoin/Kiinni)
> kiinni.

Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen se on ?
(Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/ suorakaide//kolmio)
> neliskulmainen

Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon?
(Täynnä/puoliksi/tyhjä)
> puoliksi

4. Mistä maljakko on tehty?
(Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)
> posliinista

Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa
Valitse numeroiden 0-10 välillä
> 6

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat istuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu.
6. Kuinka monta avainta nipussa on ?
Valitse numeroiden 1-10 väliltä
> 4

Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on?
(Vanha/uusi)
> Vanha.

Menet sisään linnan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös?
(Kyllä/ei)
> Ei.

Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa?
(Kyllä/ei)
> Kyllä.

Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on?
(pieni/keskikokoinen/iso)
> Pien

11. Mitä materiaalia laatikko on?
(pahvia/paperia/puuta/metallia)
> puuta

Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty?
(metallista/puusta)
> puusta

Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on?
(valkonen,harmaa,ruskea,musta)
> ruskea

14. Mitä hevonen tekee
(on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ ravaa
ympäriinsä)
> on hiljaa

Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
a) juosta ja piiloutua laatikkoon
b) juosta ja piiloutua sillan alle
c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois

> b

**********

Tulkinnat

1. Ovi
AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa
KIINNI- Olet ihminen joka pitää asiat sisällään

2. Pöytä
PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti
SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN- olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella
KOLMIO- olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen.
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.

3. Vesi maljakossa
TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
PUOLIKSI TÄYTETTY- olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä
TÄYNNÄ- olet täysin tyytyväinen elämääsi

4. Maljakon materiaali
LASI/SAVI/POSLIINI- sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta
METALLI/MUOVI/PUU- olet vahva

5. Vesiputouksen virtaus
0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
1-4 alhainen seksuaalivietti
5 normaali seksuaalivietti
6-9 korkea seksuaalivietti
10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.

6. Avaimien lukumäärä
1 sinulla on yksi hyvä ystävä
2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä
6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä

7. Linna
VANHA- osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi
UUSI- olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi

8. Jalokivet
KYLLÄ- vaikka kumppanisi on lähelllä flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi kumppanisi kansa keskität huomiosi häneen

9. Raha
KYLLÄ- ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa
EI- ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen

10. Laatikon koko
PIENI- alhainen itsetunto
KESKIKOKOINEN- "keskinkertainen" itsetunto
ISO- vahva isetunto

11. Laatikon materiaali
PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä)- olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus
METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus

12. Sillan materiaali
METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi

13. Hevosen väri
VALKOINEN- olet hyvin rakastunut, rakkaasi on sinulle erittäin tärkeä
HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi
MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi

14. Hevosen toiminta
HILJAA PAIKOILLAAN/SYÖ RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä
RAVAA- kumppanisi on villi, menevä

Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä

TORNADO- ongelmat, vaikeudet
LAATIKKO- sinä
SILTA - ystäväsi
HEVONEN - kumppanisi

A. Jos valitsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
B. Jos valitsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo
C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikeaa

ELÄMÄ JATKUU!Lauantai 03.06.2006 01:32

Onneks pyysin emmaa viel tupakalle. ;D
Eka olin niin ärrhhhh arghhh vittumaisel tuulel
ku ärsytti kaikki pläääh!!
Mut sit alettii va nauraa joka asialle
ja baila baila suunniteltii huomista
ja ja ja jaj aj jaj aj ja..
Oli niin hauskaa et huhheijaa.
Emma peppu panoni mun,
ens kerralla saat sitte tarjota sen ilta
tupakan ku jos sattuis olee kurjaa. :D
Meinaa se kyllä piristää.
Oot pox <3

"nii sit ku sun huonees on yks vitun
karvaki vinos ni sit JUMALAUTA
RÄYHHHHHHH!!!!!!!!"

ja mamma laittaa aina ruokaa,
siivoo ja pitää huolta.
ostaa vaatteet ja muuta,
joten kunnioittakaa äitejänne <3 ;D