IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.12.2007 16:57

Mixu uudestisyntyi maailmaan eräänä aurinkoisena iltapäivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli poika. Perhe oli mahtava ja he elivät rakkaudesta. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen isovanhemmistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan jakopäähihnat, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli jojot.

Mixu kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin öykkärimäiseksi. Päähänsä hän sai punaiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Rakkaudesta johtuen hän oli erikoisen ahdistava. Lempiruokaansa sipulipizzaa hän sai työskennellen geologina.

Mixu tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan bileissä. Alkoholia hän juo mennessään poliisiasemalle.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

http://www.pikkupaprika.com/soppa/index.php?s=ihmigene-index

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 23:19

Kohta onkin vuoden 2007 loppu. Sen kunniaksi pieni gallup. Aloitetaan;

Ystävät/ihmissuhteet

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - juu
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - joo :D
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - juu
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - en jaksa
5. Oletko riitaantunut kenenkää ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - juu

Sinä

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - juu
2. Oletko lihonnut? - vähä :D
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - en
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - en
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? -en

Henk.koht.

1. Oletko harrastanut seksiä viimeisen vuoden aikana? - Juu
2. Mennyt kihloihin kuluneen vuoden aikana? - en
3. Saanut lahjaa joltakin miespuoliselta henkilöltä? - nej
4. Ollaanko sinua pyydetty treffeille tänä vuonna? - kai?
5. Oletko katsonut pornoa kuluneen vuoden aikana kertaakaan?- joo

MUUTA:

1. Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden aikana? - en jaksa muistella :D
2. Oletko joutunut tappeluun? - joo
3. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - juu
4. Oletko juonut "perseitä"? - joo
5. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Joo o.....

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.12.2007 19:31

Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa!

Oletko koskaan..

1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita

YHTEENSÄ: 9

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 7

1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 6

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 7

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 9

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 7

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 8

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
TOTAL: 7

TOTAL: 68 :D

totta :DSunnuntai 16.12.2007 19:04

POIKASÄÄNNÖT:

1. poikia pitää pussailla.
2. poikia ei saa raahata
väkisin vaatekauppaan.
3. poikien ideoita pitää
myös kuunnella.
4. poikia pitää auttaa jos
ne ei itte osaa.
5. poikien tukkaa pitää
pörröttää.
6. poikia pitää vähän purra
jos ne tahtoo, ei kovaa saa.
7. tyttöjen pitää ruokkia
poikia jos ne tahtoo.
8. pitää tehdä välillä myös
mitä pojat tahtoo.
9. pojalta pitää ottaa
suihin aina kun se pyytää.
10. pojalle pitää antaa kun
se haluaa.
11. poikia ei saa neuvoa
liikenteessä.
12. poikia ei saa häiritä
ku ne nukkuu.

jesselle saa aina nauraaSunnuntai 16.12.2007 15:59

oltiin jessen kans tupakalla meijän parvekkeella


mixu: kato pizza taxi
jesse: tuleeks ne hakee niinku pitsalle vai?


hahahahhahahahahah

tylsääTorstai 13.12.2007 19:00

Tunnustan, että olen:
[x] luntannut kokeessa
[ ] menettänyt neitsyyteni tuntemattomalle
[x] ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] mielistellyt opettajaa
[x] katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] ihastunut
[x] jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] kiroillut vanhempieni kuullen
[x] saanut arestia
[x] kävellyt päin seinää
[x] kiusannut tarkoituksella
[x] tappanut eläimen
[x] soutanut veneellä
[ ] epävarma uimataidoistani
[x] lintsannut
[x] vittuillut
[ ] nukahtanut kirkossa
[x] nukahtanut tunnilla
[x] saanut nelosen jostain kokeesta tänä vuonna
[ ] syönyt tupakan
[x] valehdellut

NYKYHETKI:
1. Mitä sinulla on juuri päällä?
- huppari ja farkut
2. Mitä syöt/juot juuri?
- en mitää
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä?
- ei yhtää :D
4. Millä tuulella olet juuri?
- uhan hyväl
5. Millainen sää ulkona?
- kylmä ja pimee
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä?
- juu
7. Mikä musiikki soi?
- no musiikki :D
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä?
- ei kai mitää
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda?
- pizzaa
10. Miten hiuksesi ovat juuri?
- sekasi

TULEVAISUUS:
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä?
- kaiken näköst
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa?
- Ei vissii mitää
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi?
- en tiiä :D
4. Mitä aiot tasan tehdä viikon kuluttua?
- en tiiä :D
5. Entä huomenna?
- Kouluu
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi?
- en kerro
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi?
- yhdistelmän kuljettaja
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua?
- en tiiä :D
9. Kenet luulet näkeväsi ihan kohta?
- ellan<3
10. Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
- juoda

NYT:
1. Oletko ihastunut?
- juu
2. Missä olet?
- kotona
4. Oletko sairas?
- aina :D
5. Tunnetko itsesi tyhmäksi?
- joo
6. Ikävöitkö jotakuta?
- juu
7. Saanut kokeesta nelosen?
- juu
8. Tanssinut?
- en
9. Leikkauttanut hiuksesi?
- juu

KUMMAN VALITSET?
1. Kukkia vai suklaata?
- kukkia
2. Harmaa vai musta?
- musta
3. Värikäs vai tumma?
- tumma
4. Viha vai rakkaus?
- rakkaus
5. Aurinko vai kuu?
- aurinko
6. H&M vai Only?
- ei kumpikaa :D
7. Valvominen vai aikaisin herääminen?
- valvominen
8. Kuuma vai kylmä?
- kuuma
9. Oikea vai vasen?
- oikea
10. Ilo vai suru?
- ilo

OLETKO KOSKAAN?
1. Valvonut yli keskiyön?
- oon
2. Ollut yökylässä?
- olen
3. Itkenyt?
- jep
4. Nauranut niin, että vedet tulee silmistä?
-juu
6. Ollut jääkiekko matsissa?
- juu
8. Ollut ulkona yli ilta kahdeksan?
- juu
9. Pelästynyt jotakin?
- joskus
10. Nukahtanut yleisellä paikalla?
- en tiiä

90% oon tyhmä :PTorstai 13.12.2007 18:48

Kerro viidellä, monta rastia sait niin saat tietää tyhmyysprosenttisi

1. [x] Olet meinannut tukehtua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [x] Olet kävellyt seinää päin.
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [ ] Olet ollut shokissa.
9. [x] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon.
10. [x] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] Olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [x] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [x] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [x] Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [x] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [x] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [x] Olet leikkinyt tulella.
18. [x] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [x] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.12.2007 00:19

Nimi > Mixu
Lävistyksiä > korvis
Pituus > 175
Kengännumero > 44-45
Hiustenväri > blondi
Sisarukset > 2

VIIMEISIN...
Elokuva, jonka ostit? > taxi
Kappale, jonka kuuntelit? > en muista
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > :D
CD, jonka ostit? > en muista. :D
Henkilö jolle soitit? > ellal
Henkilö, joka soitti sinulle? > ella
TV-show, jonka katsoit? > en muista
Henkilö, jota ajattelit? en kerro

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet > iha sama.
Itsemurha > vastaan
Ihmisten tappaminen > vastaan.
Teinitupakointi > ihan sama mulle:D
Rattijuopumus > vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet > ihan sama
Saippuasarjat > ihan sama

MITÄ...
Shampoota käytät? > vähän kaikkii :D
Kenkiä käytät? > kaiken näkösii
Pelkäät? >ellaa<3

KUINKA MONTA...
Kertaa olet ollut rakastunut? > kaks
Kertaa sydämesi on särkynyt? > kerran.
Sydäntä olet särkenyt? > yhen :(
Ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > ainaki yhen.
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > muutaman kerra.
Arpea on kehossasi? > en jaksa laskee

AJATTELETKO OLEVASI...
Soma? > en
Hauska? > joskus.
Kiihkeä? > en
Ystävällinen? > en.
Rakastettava? > emt.
Huolehtiva? > välil
Suloinen? > en.

SUOSIKKI...
Alkoholijuoma? > Kalja
Karkki > hedelmä
Sarjakuva / piirroselokuva > niit on monii :D
Purukumi > iha sama.
Väri> vihree
Viikonpäivä >perjantai
Inhokkipäiväsi > maanantai ja sunnuntai
Kukka > ruusu varmaa.
Koru > emt
Kesä / talvi? > kesä.
Norja / Ruotsi? emt.
Trampoliini vai uima-allas? > uima-allas.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi? > minä.
Näki sinun itkevän? > en muista
Sai sinut itkemään?> en muista
Oli kanssasi elokuvissa? > en muista :D
Lähetti sinulle sähköpostia? > moposport

OLETKO KOSKAAN...
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä? > juu<3
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > en kai?
Pitänyt jonkun salaisuuden? > olen.
Itkenyt elokuvan aikana? > en
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en
Ollut esiintymislavalla? > juu :D
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > en oikeestaa

Paljonko kello on? > 22.15
Omenat vai banaanit? > omenat.
Sininen vai punainen? > sininen.
Kevät vai syksy? > kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > tupakalle ja nukkuu.
Minkä aterian söit viimeksi? > nakkei ja muussii :D
Oletko tylsistynyt? > juu
Minkä äänen kuulit viimeksi? > telkkarin
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > emt

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > ohan se varmaa mahollista
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > kolme.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > luottamus.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? > ei kai?
Mitä kieliä osaat? > suomee
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi > sänky
Ketä rakastat? > perhe läheiset
Ketä kaipaat? > <3
Lempinimet? >mixu
Nimesi alkukirjaimet? > MTH
Kuinka vanhalta näytät? > emt
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > no emt. joskus 5 vuotiaan ja joskus sellasen vähän mua vanhemman.
Silmälasit / piilolinssit? > piilo
Onko sinulla lemmikkejä? > 3 kissaa ja koira
Mikä saa sinut onnelliseksi? > ella<3
Mikä huolestuttaa sinua? > ei mikää :D

OLETKO KOSKAAN...
Ajatellut, että kuolet? > oon.
Halunnut karata? > oon.
Kokeillut huumeita? > en.
Pinnannut koulusta? > joo.

tylsää.Keskiviikko 12.12.2007 00:08

ONKO
Sinulla tyttö/poikaystävää? : Kyllä <3
Sinulla hyvä suhde vanhempiisi? : äitii parempi

OLETKO
Koskaan lyönyt isääsi tai äitiäsi? : Joo
Rakastanut niin paljon, että itkettää? : Mmm m
Polttanut? : Juu
Oletko koskaan menettänyt ketään,jota et voi saada takaisin? : Sitäkin :'<

MILLOIN
Suutelit viimeksi? : eilen
Itkit viimeksi?: en muista
Sanoit viimeksi rakastan sinua? : en muista
Huusit viimeksi? : tänää

MIKÄ/MITÄ/MINKÄ
Mikä miehiä naisten rinnoissa viehättää? : en osaa selittää
Mikä eläin äidistäsi tulee ensimmäisenä mieleen? : Kana
Mikä on tärkeintä elämässä? : Perhe ja ella<3
Mitä haluaisit muuttaa itsessäsi? : Kaiken näköst
Minkä leffan katsoit viimeksi? : tuntematon sotilas
Mitä mieltä olet abortista? : riippu vähän

MUUT:
Kenen kanssa menisit mieluiten suihkuun? : yksin
Kuka on komein miesjulkkis? : hyi :D
Entä nais? :en tiiä
Ketä ikävöit tällä hetkellä?: ellaa

[Ei aihetta]Tiistai 11.12.2007 13:41

Voisitko antaa minulle pusun joululahjaksi ?
Kopioi omaan blogiisi, ja katso kuka sinua olisi valmis pussaamaan.